Sisareni paljasti isäni joskus hänelle sanoneen, että arvee on vähän liian kiltti (mies) tähän maailmaan. En tuntenut maailmani romahtavan, olen aina kokenut olevani herkähkö lällärijätkä. Isänikään muuten ei ollut mikään vanhan kansan vaimonhakkaaja, vaan maailmanmenon funtsija, kunnalle töitä tekevä mies, mutta aina oikeastaan talonpoika ilman maatilaa.
"Sun kanssa on helppo olla" väitti yksi, sitten toinen " Sä ajattelet liikaa" (läheisnainen itsensä huomioinnista) .
Minä olin lällärijätkä, nyt lälläriukko. Naismaailmani oli monimutkainen, jumalattaroin liikaa mutta niin kai oli luonto arveen osaksi säätänyt.
Minä pidin naisista lähelläni, mutta koko ajan tunsin heidän läsnäolonsa, vastuu eli oikeastaan keksimäni jatkuva heidän miellyttämistarve kuormitti minua paljon.
Minä pidän yksin olemisesta, saapi toimitella eloaan ihan miten vaan, ei arveen tarvitse toisen ihmisen onnea miettiä tai luoda.
Mutta jotain toisinaan tuntuu puuttuvan , televisiosta eikä kirjastosta löydy.