Pitää oikein ihmetellä kuinka vähän minulla menee nykyään kauppaan rahaa. Tämän kuukauden aikana on kauppaan ja siis ruokaan mennyt rahaa noin 71 euroa ja äsken ostin sen verran paljon ruokaa kerralla että niillä selviän melkein koko loppuviikonkin. Eli olen tässä kuukaudessa per viikko tuhlannut ruokaan keskimäärin noin 24 euroa mikä on mielestäni kyllä tosi vähän. Mutta en kuitenkaan nälkääkään ole nähnyt vaan olen syönyt ihan hyvin. Tosin salaatteja, hedelmiä ja kasviksia voisi syödä enemmänkin.
Kuukauden ruokabudjetti minulla on 200 euroa, mutta sehän nyt alittuu reilustikin. Hädin tuskin ruokamenoni yltävät tässä lokakuussa edes 100 euroon. Sitä on alkanut jäämään sen verran hyvin säästöön per kuukausi rahaa että sitä voisi harkita jopa jonkun maksullisen nettikanavan hommaamista. Ja vielä enemmän jäisi vaan säästöön rahaa per kuukausi jos pääsisin vielä rahapelaamisestakin eroon. Siinä sitä toki olisi motivaatiota olla pelaamatta rahapelejä, kun tietäisi että säästyneillä rahoilla kustantaisin jonkun urheilukanavan näkymistä.
Ja aika monesti näiden kanavien sopimuksissa on kai pykälä että sopimuksen voi irtisanoa milloin tahansa (toki täytyy kai maksaa silti sen sopimuskuukauden loppuun asti ja näkyy sinne asti) eli jos näyttää siltä että tekee tiukkaa selvitä taloudellisesti niin lopettaa moisen hupin. Ainoa vaan että suostuuko mikään yhtiö tekemään sopimuksen maksuhäiriöisen ihmisen kanssa.
Tai ainakin Cmore suostuisi kuulemma sopimuksen sorvaamaan minun kaltaiseni maksuhäiriöisenkin kanssa.