Ennen kuin edes katsoin tämän kyselyn äänestystilannetta, olin aivan varma että Tarja se siellä kärjessä keikkuu. No eihän tämä mikään ihme ole, kun Jatkoajan nuoret vihaiset heteromiehet saavat kertoa mielipiteensä maamme ensimmäisestä "lesbo-presidentistä".
Minä äänestin Tarjaa tässä äänestyksessä. En ole enää niin kovin nuori, enkä mielestäni kovinkaan vihainen. Hetero olen, mutta minulle ihmisen seksuaalinen suuntautuminen ei merkitse mitään. Mainittakoon, että Tarjakin on hetero, vaikka häneen onkin lyöty myös tätä homoseksuaalin leimaa - syyttä, kuten Mannerheimiin. Silläkään ei ole merkitystä, että Tarja oli nainen. Henkilökohtaisesti olen nimittäin monissa vaaleissa äänestänyt naisehdokasta. Presidentinvaaleissa tosin ainoa kertani on ollut vuonna 2000, jolloin annoin ensimmäisellä kierroksella ääneni vähiten huonolle ehdokkaalle, joka oli mielestäni Elisabet Rehn.
Syitä, miksi äänestin Tarjaa huonoimmaksi presidentiksi, ovat pitkälti nuo nimimerkin MustatKortit listaamat. Jotenkin etenkin Tarjan jälkimmäinen kausi antoi sellaisen maailmanparantajan kuvan hänen touhuistaan. Sellaista oikeasti kansakunnan hyvinvoinnin eteen tehtävää työtä en oikein hänen nähnyt tekevän.
Toisaalta ehdokkaan valinta tällaiseen äänestykseen on haasteellista, pitkälti siitä syystä, että maailma on muuttunut voimakkaasti. Samalla presidentin valtaoikeudet ovat kaventuneet. Ahtisaari ja Halonen, kuten myös Niinistökin, ovat joutunuteet toimimaan hyvin mitättömin todellisin valtaoikeuksin. Myös Koivisto karsi itseltään valtaa huomattavasti, mutta käytti mielestäni sitä silti näihin seuraajiinsa nähden selvästi enemmän.
Vanhan ajan presidentit joutuivat taas toimimaan selvästi haasteellisimmissa oloissa. Etenkin Relander joutui mielestäni liian tiukkaan paikkaan - ainakin, mitä historiankirjoista luetun perusteella voisi päätellä. Hänen edukseen on kuitenkin laskettava valtiosuhteiden luominen naapurimaiden kanssa. Se oli merkittävä asia nuoren kansakunnan kehittymisen kannalta. Pahin tahra hänellä oli Lapuanliikkeen talonpoikaismarssin vastaanottaminen ja Kosolan kätteleminen. Kyösti Kallion kaudesta on jäänyt mieleen lähinnä miehen terveyden pettäminen kriittisellä hetkellä, eli talvisodan aikana. Oma käsitykseni on, että Kalliokaan ei uskonut Neuvostoliiton hyökkäykseen, ja osaltaan vaikutti myös armeijan varustelun laiminlyöntiin.
Ståhlberg, Svinhufvud, Ryti, Mannerheim ja Paasikivi olivat kaikki varsin "kovia jätkiä". Rytiä arvostan eniten miehen tekemän henkilökohtaisen uhrautumisen vuoksi. Mannerheim saa myös arvostukseni. Ilman häntä Suomi tuskin olisi sellainen kuin se tänä päivänä on. Hänen roolinsa vuoden 1918 jälkipyykissä on taas jäänyt epäselväksi. Ståhlberg loi maamme parlamentaristisen perustan. Svinhufvud taas kukisti Lapuanliikkeen, vaikka olikin noussut sen tuella valtaan. Paasikivi taas sai runnottua YYA-sopimuksen Suomelle edullisempaan suuntaan. Kekkonen oli taas turhan itsevaltainen, mutta toisaalta vaikeina aikoina hoiti Suomen suhteet vaaralliseen naapurimaahan kiitettävällä tavalla.
Siinä mielessä meillä asiat ovat olleet hyvin, että yksikään presidenteistämme ei ole ollut totaalinen katastrofi. Jokainen on hoitanut hommansa olosuhteisiin nähden ainakin melko tyydyttävästi. Tarjan kohdalla aikakausi on ollut selvästi helpompi kuin vanhan liiton miehillä. Tämän vuoksi hänellä ei ole ollut edes tilaisuutta loistaa. Osaltaan siksi hänen presidenttikaudestaan jäävät mieleen lähinnä nuo Ottawan sopimukseen vaikuttaminen, liiallinen maailmanparannus sekä nuo omavaltaiset nimitykset.
