Mainos

Keskustelua Jatkoajan kolumneista ja artikkeleista

  • 1 217 603
  • 6 952

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joskus ennen sivuston uudistusta oli tapana kolumnien lopussa kertoa parilla lauseella hieman kolumnin kirjoittajasta. Tyyliin "penkkiurheilija Kuopiosta, on luistellut kerran muttei tiedä mikä on paitsio." Olisikohan tuohon syytä palata? Tuli vain mieleen, kun luin Jatkoajan NHL-toimituspäällikkö Antti Meriläisen SM-liigan finaaleja käsittelevän kolumninVakuuttavasti kohti vääjäämätöntä. Hieman tuli sellainen olo, että olisikohan pikkuisen värilaseja mukana. Tai voi tuo olla silkkaa provoiluakin, mutta en osaa päättää kummasta on kyse kun en tunne kirjoittajan taustoja. Esimerkiksi Umicevicin mahdollisen pelikiellon merkityksen korostaminen ja heti perään Savinaisen pelikiellon merkityksen vähättely tuntuu kyllä lähes trollaukselta.

Kun Jatkoajan periaate kai on tavallaan "faneilta faneille" niin olisi aika reilua ilmoittaa myös minkälaisten värilasien läpi kukin toimittaja tekstejään kirjoittaa?


Edit:
Lisätään sen verran, että jonkinlaista sensuuria toimituksen suunnalla ilmeisesti sentään harrastetaan. Ottelun kuvakooste ilmestyi äsken näkyviin, vain kadotakseen hyvin nopeasti. Mikko Ruoholan kirjoittama alustus koosteelle oli näin nerokas: "ÄSÄSÄÄSÄSÄÄSÄSÄÄSÄSÄSSÄÄSÄSÄSÄS!"
 
Viimeksi muokattu:

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Jatkoajan NHL-toimituspäällikkö Antti Meriläisen SM-liigan finaaleja käsittelevän kolumninVakuuttavasti kohti vääjäämätöntä. Hieman tuli sellainen olo, että olisikohan pikkuisen värilaseja mukana.

Klikkasin linkkiä. Isolla sinisellä osui teksti silmääni ja jaksoin lukea vain siihen asti. "Ville Nieminen on taantunut siihen rooliin, jossa pääsi nostelemaan kannua Coloradon paidassa. Hänen pitäisi olla joukkueen kiekollinen johtaja."

Vaikea tuon jälkeen on enään lukea kolumnia uskottavasti loppuun saakka. Ja kyseessä vielä NHL:n toimituspäällikkö. Liekö edes seurannut NHL:ää siihen aikaan.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tässä jutussa kerrotaan mielestäni virheellisesti Jochen Hechtin uran päättyvän. Siinä kerrotaan Hechtin lopettavan uransa kokonaan, vaikka ura NHL:ssä on ainoastaan ohi. Hän jatkaa pelaamista Saksan pääsarjatasolla Adler Mannheimissa.

Linkki vie Jatkoaika.comin verkkolehden juttuun

EDIT. Kas, nyt on juttua korjattu vähin äänin.
 
Viimeksi muokattu:

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Kun Jokereiden eräiden pelaaja-arvosteluista tuli hieman parran pärinää, niin HPK:n vastaavassa piti ottaa käyttöön mukahauskuudet? Onneksi toimituksessa ei päde keskustelupalstan moderointilinja, muuten toimitus saattaisi saada viikon kaksi pelikieltoa mukahauskuuttelusta.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Jatkoajan verkkolehden etusivulla on ollut viime päivinä toinen toistaan huonompia ja ala-arvoisempia otsikoita. Otetaanpa esimerkkejä:

Malmivaara tuo kokoa takalinjoille (29.4.)
Malmivaara siirtyi Bluesiin, joten miksei otsikko ole muodossa "Malmivaara tuo kokoa Bluesin (tai espoolaisten) takalinjoille"?

Aho näkee yhtäläisyyksiä (29.4.)
Sama kysymys kuin edellä. Mitä yhtäläisyyksiä ja missä?

"Kukaan ei uskaltanut edes unelmoida" (29.4.)
Pohjanoteeraus. Juttu kertoo Slovenian jääkiekosta. Miksei otsikko ole siis esimerkiksi muodossa "Slovenia ponnisti olympialaisiin - 'Kisapaikasta ei uskallettu edes unelmoida' "?

U18: "Hän on loistava maalivahti" (27.4.)
Rinnastetaan edelliseen. Epätoivoisen klikkihuorauksen sijaan jutun olisi voinut otsikoida muotoon "U18: 'Saros on loistava maalivahti' ". Näin klikkauksia olisi ehkä tullut jopa enemmän kuin pelkän hän-persoonapronominin myötä.

Katastrofia kasaamassa (27.4.)
Ja sama linja jatkuu. Miltä olisi kuulostanut esimerkiksi otsikko "Pat Cortinalla riittää haasteita - Odottaako Saksaa jälleen katastrofi?"

Näin pelaa Norja, "Camp Roy on käsite" ja Elämä vei mukanaan (26.4.)
Kolme otsikkoa samasta, Norjan jääkiekkoa käsittelevästä juttusarjasta. Ensimmäinen otsikko menettelee, jälkimmäiset ovat täyttä kuraa.

Forssalaiset pelastustalkoot - "Ongelmia on joka tasolla" (25.4.)
Jaa, FoPSinko tulevaisuutta ollaan turvaamassa? Ei, vaan Alpo Suhonen operoi Itävallassa. Olisiko vaikkapa otsikko "Suhosella edessään iso savotta Itävallassa - 'Ongelmia on joka tasolla' " käynyt laatuun?

Tähdennettäköön vielä, että kaikki kunnia em. A-maajoukkuejuttuja vapaaehtoispohjalta(?) laatineelle Strozykille; asiasisällöissä ei ole mitään vikaa, mutta juttujen otsikot eivät sen sijaan todellakaan täytä minkään laatujulkaisun kriteerejä. Niihin kannattaa kuitenkin vilpittömästi ja aidosti panostaa yleisen uskottavuuden nimissä - ampparit.comista huolimatta.

Lite bättre!
 
Viimeksi muokattu:

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Jatkoajan verkkolehden etusivulla on ollut viime päivinä toinen toistaan huonompia ja ala-arvoisempia otsikoita. Otetaanpa esimerkkejä:

Hyvä, että joku otti tämän esille. Otsikointi on ollut kuvottavaa iltalehdissä jo pitkän aikaa, mutta jotenkin toivoisi että Jatkoaika olisi pysynyt tästä erossa. Jatkoaika kuitenkin oikeasti tuottaa laadukasta sisältöä verrattuna oikeastaan mihin tahansa muuhun jääkiekkomediaan Suomessa.

Mutta kai tässä mennään klikkien perässä, kuten nettimaailmassa on tapana. Hyviä juttuja kuitenkin ylläolevatkin, siitä pisteet.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Jatkoaika uutisoi, että TPS testaa viimeksi Kazakstanin pääsarjassa pelannutta liettualaispelaajaa, ja jutun kuvatekstissä lukee, että "Ari Vuori laajensi reviiriään kaukoitään." Enää pitäisi siis tietää, kumpi on kaukoidässä: Kazakstan vai Liettua. Käsittääkseni ei kumpikaan.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Nyt täytyy kyllä alkaa ihmettelemään jatkoajan toimituksen tasoa. Jos jokin joukkue lähtee pelaamaan 0-0 peliä MM kisoissa ja sitä vastaan ei tulekkaan 10 maalia niin se on "nihkeää", "surkeata" tms. muita adjektiiveja joilla ilmaista tuota touhua. Sitten kun jossain kisoissa vetää Suomi kilpikonnaa 3 erää ja iskee säkällä vastahyökkäyksestä jatkoajalla kaapin, niin se on "taisteluvoitto". Mihin helskuttiin tää touhu on menossa?

Ranska on ihan varteenotettava kiekkomaa, heidän pelitapa on sumputtaa keskialue ja oma pää, sekä iskeä vastaan. Sillä taktiikalla ne on pärjänneet tasolleen kohtuullisesti jo vuosia ja taso on selvästi kasvamassa. Se että joku maa, ihan sama mikä, on 2 erää nollilla niitä vastaan ei ole todellakaan mikään ihme. Luulisi että sen verran on kiekkotietämystä jatkoajan sankareilla.

Jos oikeesti jatkoajan toimitus odotti 10-0 maalijuhlia niin voi mun puolesta lopettaa kirjottelun, koska niin karmeella tasolla on touhu. Suomi paino päälle täydet 3 erää ja teki mitä tarvi, sellasta joukkuetta vastaan joka lähti vaan pelaan nolla nollaa... Espanja - Suomi jalkapallo... 0-0 on voitto... Suomi - Ranksa ja jääkiekko niin se sama taktiikka on yhtäkkiä joku kauhee "nihkee peli" aiheinen juttu... vaikka voitettiin.

Ihan oikeasti, alkaa meno olemaan kuin kusen keltaisessa lehdistössä... skarpatkaa!!!
 
Viimeksi muokattu:

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Sedinit MM-kisoihin.

Näin uutisoi jääkiekkoaiheinen johtava kiekko(verkko)lehti Suomessa.

Kiitos, kun ette otsikoineet esim; "Ruotsin tähdet pelastamaan Äidinmaataan". Muut olisivat niin tehneet.

Infotaulun tehtävä on nimenomaan tuoda julki tuoreimmat uutiset ilman koristeluja. Sedinit vain esimerkkinä. Arvostatte lukijoitanne, se on erittäin hyvä.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Sedinit MM-kisoihin.

Näin uutisoi jääkiekkoaiheinen johtava kiekko(verkko)lehti Suomessa.

Kiitos, kun ette otsikoineet esim; "Ruotsin tähdet pelastamaan Äidinmaataan". Muut olisivat niin tehneet.

Infotaulun tehtävä on nimenomaan tuoda julki tuoreimmat uutiset ilman koristeluja. Sedinit vain esimerkkinä. Arvostatte lukijoitanne, se on erittäin hyvä.
Mutta vastaavasti tätä nykyään niin tyypillistä kuraa vain neljä tuntia aiemmin...

OHHOH! - Sveitsille uusi pistekuningas: "Alan tulla vanhaksi" - lue kuka!

Pahinta paskaa oli kuitenkin Jani Lajusen siirron otsikointi eilen aamulla...

SEXIWAU!!! - Maailmanmestarihyökkääjä Växjön riveihin - katso kuka!
 
Itku ja parku modernista otsikoinnista on aivan turhaa. Sama kun vielä 2010-luvulla jaksaisi pillittää siitä, että mainoksia tulee joka tuutista. Silkkaa faktaa, että uutinen myydään verkossa otsikon perusteella. Tästä syystä siihen usein ujutetaan jokin cliffhanger.

Maailmanmestarihyökkääjä Växjön riveihin

Suurelle yleisölle Jani Lajunen ei sano yhtään mitään. Tuolla otsikoinnilla juttu myydään tuulipuvulle. Tätä ns. karjalalippiskansaa on kuitenkin huomattavasti enemmän kun meitä hc-seuraajia, joten ei yksinkertaisesti voida otsikoida "Jani Lajunen Växjön riveihin".

Summa summarum: Jos sulla on laadukas artikkeli tai uutinen, niin miksi ihmeessä jättäisit lukijapotentiaalin hyödyntämättä otsikoimalla tylsästi?
 

Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Summa summarum: Jos sulla on laadukas artikkeli tai uutinen, niin miksi ihmeessä jättäisit lukijapotentiaalin hyödyntämättä otsikoimalla tylsästi?

Kyllä kai siinä jotain välimuotojakin on tylsän ja täydellisen kryptisen (myyvän?) otsikon välillä? Tuo Lajus-otsikko siitäkin huono, että ainakaan minä en pikavilkaisulla osannut yhdistää, että edes suomalaispelaajasta kyse. Koska kyllähän se tahtoo mennä niin, että jos otsikosta ei saa selville oikein yhtään mitään, niin uutinen on usein samaa tasoa ja sen takia tottunut sivuuttamaan ne.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Kovaltšukilla pimeni tuomarien erityiskohtelusta huolimatta - MAAJOUKKUE - 11.05.2013 - Artikkelit - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta

Olisi tämän jutun kirjoittaja voinut nukkua yön yli ja miettiä vasta rauhoittuneena mitä kirjoittaa. Toisaalta ymmärrän sen että Jatkoajan keskustelupalstan kirjoitukset kiinnostavat kansaa verkkolehden kirjoituksia enemmän ja kilpailu on armotonta. Silti toivoisin että verkkolehti pitäisi tolkullisemman ja analyyttisemman linjan ja jättäisi nämä tunnekuohuiset vaahtosuuväännöt tänne keskustelupalstan puolelle.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Pari juttua kirjoittajalta unohtuu / muistettu väärin. Venäjän ensimmäinen maali kuten toinenkin oli Iljan vedon ripari ja kun puhutaan Pesosen takomisesta niin ilmeisesti tarkoituksella unohtuu Pesosen iskut ja koputtelut. Muistettiin vain putoaminen.

Tilausteksti karjalalippiksille
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kulta-Mikke liittyy Leijoniin

Kulta-Mikke? Oikeasti, Jatkoaika, oikeasti?

Tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä pitäisi nyt jo joukkueessa olevista MM2011-pelaajista käyttää samaa etuliitettä, eihän Granlund yksinään mitään kultaa tuonut.

Eli seuraavaa otsikointia sitten jatkossa, kiitos:

"Kulta-Ossi puolusti terrierimäisesti"
"Kulta-Kapu Lasse on Suomen puolustuksen tukipilari"
"Kulta-Sami on monien naisten päiväunissa Sami-kulta"
"Kulta-Pessi on toipunut iivana-Iljan lyönnistä"
"Kulta-Pillu vilahti pukukopissa"
"Kulta-Juhis, Jatkoajan miesäänestyksen voittaja"

Nämä Kulta-herrat sitten Kulta-Miken seuraksi.

Avautui muuten, että kahden vuoden takaisesta MM-kultajoukkueesta on jäljellä vain seitsemän pelaajaa ja yksi valmentaja, ja yksi pelaaja eli Granlund on vasta nyt liittymässä mukaan. Ennen aina valitettiin, että maajoukkueessa ovat mukana samat selänpesijät eikä joukkueen runko koskaan uudistu. Nyt on kyllä uudistunut kuin TuTon rosteri parin vuoden takaa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kulta-Mikke liittyy Leijoniin

Kulta-Mikke? Oikeasti, Jatkoaika, oikeasti?
Heh, ja taas mennään:

JUKURIT KAAPPASI HUIPPUSENTTERIN, kiljuu Jatkoajan verkkolehden otsikko amppareissa. Hmm, kukakohan tämä huippusentteri on? Viittaisiko huippu-etuliite kenties Mestikseen huhuttuun Aki Uusikartanoon? Vai olisiko kyseessä sittenkin Jussi Makkonen? Ei, vaan...

Toni Jalo. Toni. Vitun. Jalo.
OHHOH ja HUHHUH - Katso kuvat!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
JUKURIT KAAPPASI HUIPPUSENTTERIN, kiljuu Jatkoajan verkkolehden otsikko amppareissa.

En ihan ymmärrä tätä ihmetystä. Viime kaudella Mestiksessä pistepörssin top-kympissä ja senttereistä top-kolmosessa (muita vähemmän pelaanneena), eli oli kiistatta kärkipelaajia Mestiksessä ainakin viime kaudella.

Se nyt sitten on makuasia, että kutsuuko "huippusentteriksi" vai vaikka "kärkisentteriksi". Mutta varmaan vähän sama asia olisi, jos vaikka Ilari Filppula vaihtaisi seuraa liigassa.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
No laitetaan nyt tämä tänne, jotta ei sen enempää tulisi huutoa ohi aiheen keskustelusta.

En tykkää slangiotsikoista, koska en ymmärrä ko. slangia. Melart skulaa NHL:ssäkin. Tekee siis mitä? Ihan sama sinänsä, mutta joitakin otsikoita voisi mielestäni laittaa kyllä selkeämpään muotoon, jos verkkolehti aikoo tosissaan olla varteenotettava toimija journalismissa. Tuommoiset otsikot vain vituttavat minua, enkä lue niitä.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
En tykkää slangiotsikoista, koska en ymmärrä ko. slangia. Melart skulaa NHL:ssäkin. Tekee siis mitä? Ihan sama sinänsä, mutta joitakin otsikoita voisi mielestäni laittaa kyllä selkeämpään muotoon, jos verkkolehti aikoo tosissaan olla varteenotettava toimija journalismissa.

Sama. Vaikka käytetyn sanan ymmärtäisikin, niin ei anna kovin ammattimaista kuvaa mediasta tuollainen otsikko. Jos otsikossa on lainaus slangisanalla, niin sen vielä ymmärtäisin, mutta ei mielestäni sovi otsikkoon muuten.

Toisaalta journalismin laatu on kärsinyt viime vuosina niin karmealla tasolla, ettei taida rima olla kovin korkealla enää missään.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Ylläolevat Jatkoajan verkkolehden otsikot ke 29.5.2013 klo 17.40 ovat mielestäni oikein sopivan informaativisia ts. hyödyllisiä, paljon tietoa sisältäviä, että niiden uutisten sisältöä on mukava lukea. Tämä on kuitenkin onneksi vain yksi mielipide muiden joukossa. Kiitos.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös