I own your face
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Pelicans
Miksi Selänteen pitäisi tehdä somellensa jotain? Eiköhän suoda sananvapaus ja oikeus ilmaista omia mielipiteitään myös hänelle.
Selänne siis saa tai ei saa kirjoittaa mitä haluaa ja samoin verkkolehden toimittaja saa tai ei saa kirjoittaa mitä haluaa ja palstanimimerkki saa tai ei saa kirjoittaa mitä haluaa, mutta mieltään ei saa pahoittaa tai siis saa tai pitääkin pahoittaa.
Joku logiikka tässä ikiliikkujassa varmaan on?
Eikä maininnut. Mitään sellaista Tervahauta ei sanallakaan sanonut, että "kurin" noudattamisessa olisi mitään eroja. (Ja varmasti jossain onkin - mutta Tervahauta ei edes puolella sanalla viitannut mihinkään sellaiseen.)
"Heikommassa sosiaalisessa asemassa olevat ihmiset ovat altistuneet enemmän koronalle ja saaneet enemmän tartuntoja. Maahanmuuttajaväestö on tulotasoltaan heikompaa, heillä on isoja perheitä, asumisolosuhteet ovat ahtaammat. Heillä ei kerta kaikkiaan ole samanlaisia mahdollisuuksia toteuttaa etäisyyksiä ja näitä muita toimenpiteitä, joilla tartuntoja voisi välttää.
Hankkikaa hamekangasta. Ei Selänteellä ole sen kummempaa vastuuta, kun muillakaan. "Suuren seuraajamäärän tuoma vastuu". Give me a break. Suuri seuraajamääräkö estää tuomasta ilmi omia mielipiteitään ja ajatuksiaan?
En oo koskaan ymmärtänyt tätä logiikkaa, että julkisuuden henkilö ei saisi puhua, niinkuin naapurin Riitta.
Jos naapurin Riitta sanoo liskojuutalaisten hallitsevan maailmaa sillä ei ole juurikaan väliä. Jos samaa sanoo joku julkisuuden henkilö niin siinä leviävät ne ajatukset.Dialogi: Mitä Teemu Selänteen pitäisi somelleen tehdä? – "Käyttää sananvapauttaan tavalla, josta puuttuu ymmärrys suuren seuraajamäärän tuomasta vastuusta"
Suomen kaikkien aikojen valovoimaisin jääkiekkoilija Teemu Selänne herätti viikonloppuna jälleen ristiriitaista huomiota jakamalla sosiaalisessa mediassa kyseenalaisia tietoja rokottamisesta.www.jatkoaika.com
Hankkikaa hamekangasta. Ei Selänteellä ole sen kummempaa vastuuta, kun muillakaan. "Suuren seuraajamäärän tuoma vastuu". Give me a break. Suuri seuraajamääräkö estää tuomasta ilmi omia mielipiteitään ja ajatuksiaan?
En oo koskaan ymmärtänyt tätä logiikkaa, että julkisuuden henkilö ei saisi puhua, niinkuin naapurin Riitta.
Dialogi: Mitä Teemu Selänteen pitäisi somelleen tehdä? – "Käyttää sananvapauttaan tavalla, josta puuttuu ymmärrys suuren seuraajamäärän tuomasta vastuusta"
Suomen kaikkien aikojen valovoimaisin jääkiekkoilija Teemu Selänne herätti viikonloppuna jälleen ristiriitaista huomiota jakamalla sosiaalisessa mediassa kyseenalaisia tietoja rokottamisesta.www.jatkoaika.com
Hankkikaa hamekangasta. Ei Selänteellä ole sen kummempaa vastuuta, kun muillakaan. "Suuren seuraajamäärän tuoma vastuu". Give me a break. Suuri seuraajamääräkö estää tuomasta ilmi omia mielipiteitään ja ajatuksiaan?
"Tervahauta mainitsi haastattelussaan maahanmuuttajavaltaiset asuinalueet sellaisina joissa toteutuminen on heikompaa."Niin missäs kohtaa tuota lainaamaasi minä väitin Tervahaudan niin sanoneen? Tervahauta puhui toteutumisesta, häntä virheellisesti (todennäköisesti tarkoitushakuisesti) tulkinnut twiittaaja puhui kurista,
Jos jollain, tuntuu että se olet sinä, jolla on vaikeuksia termien ymmärtämisessä. Kuri tarkoittaa tottelevaisuutta. Sinä puhut jostain "kurin toteutumisesta". Et kuitenkaan tarkoita kurin toteutumista, vaan tartuntamääriä. Tartuntojen määrään ohjeiden ja sääntöjen noudattamisen aste on vain yksi pieni muuttuja.Hauskaa muuten että äsken et tiennyt ollenkaan mitä koronakuri terminä tarkoittaa, nyt sitten kovastikin. Kuten sanoin, turhaan kalastat näillä vesillä, täälä ei ole sitä mitä etsit.
"Tervahauta mainitsi haastattelussaan maahanmuuttajavaltaiset asuinalueet sellaisina joissa toteutuminen on heikompaa."
Ei maininnut. Haastattelu on kokonaisuudessaan kuultavissa kyllä Ylen sivuilla normaalisti.
Jos jollain, tuntuu että se olet sinä, jolla on vaikeuksia termien ymmärtämisessä. Kuri tarkoittaa tottelevaisuutta. Sinä puhut jostain "kurin toteutumisesta". Et kuitenkaan tarkoita kurin toteutumista, vaan tartuntamääriä. Tartuntojen määrään ohjeiden ja sääntöjen noudattamisen aste on vain yksi pieni muuttuja.
Sinkku joka tekee etätöitä, käy kerran viikossa kaupassa ilman maskia, kerran kuukaudessa vanhemmillaan ilman maskeja tai turvavälejä, kuri on heikkoa. Toinen henkilö käy päivittäin siivoamassa kuutta työpaikkaa, kulkee sinne julkisilla, käyttää kaikkialla maskia ja turvavälejä, tulee himaan kahden teinin, kahden alakoululaisen ja samoin "etulinjatyössä" olevan miehensä luo, kuri on täydellistä. Jälkimmäisen tartuntariski on 50x edeltävään verrattuna.
Ja tässä nyt tulee ylös kunnon kalavalavonkale joka heitolla.
”Monessa maassa maahanmuuttajat ovat tulotasoltaan alhaisemmassa asemassa ja ahtaammissa asuinoloissa. Heillä ei kerta kaikkiaan ole samanlaisia mahdollisuuksia toteuttaa rajoituksia samalla tavalla”, Tervahauta sanoi.
Hei,Minä kovasti näin ennalta toivon että jos eräs jatkoajan verkkolehteen kirjoittavista sattuu taas olemaan vaaliehdokkaana tajuaa hän tällä kertaa olla tyystin kirjoittamatta mitään vaikka kuukauteen ennen h-hetkeä. Viimeksi oli surullisen noloa touhua teemoittaa tuottamansa sisältö vastaamaan puolueensa sanomaa. Ei tätä enää ikinä. Kiitos. Minusta kyseinen ihminen voi jatkossa ostaa mainospaikkansa kuten muutkin eikä verhoilla niitä vaalimainoksiaan kolumneiksi.
Sittemmin menestys onkin ollut harvinaisempaa: keväällä 2004 saavutuksena oli hopea ja kausi 2009−10 päättyi toistaiseksi viimeiseen mestaruuteen. Tapparan tuolloin hopealle valmentanut Jukka Rautakorpi puolestaan saavutti ensimmäisen liigamitalinsa,
Piti lukea useamman kerran. Oinonen siis tarkoittaa, että Rautakorpi valmensi Tapparan 2001 hopealle. Tosin ilmaisi sen hieman epäselvästi, minäkin menin retkuun.2009-2010 Tappara hopealla Rautakorpi puikoissaan? Sanoisin että oikea vastaus löytyy Tampereelta 'bout 72 kilometriä etelään kolmostietä.
Englannin pääsarjasta maailmanmestariksi – Jukka Jalosen taival on vain yksi esimerkki Jatkoajan elinkaaren aikaisista muutoksista
2009-2010 Tappara hopealla Rautakorpi puikoissaan? Sanoisin että oikea vastaus löytyy Tampereelta 'bout 72 kilometriä etelään kolmostietä.
Hieman epäselvästi ilmaistu? Lievästi sanottuna. Tosiaan kautta 2000-01 tuossa tarkoitetaan, koska 2010 Rautakorpi sai liigauransa neljännen mitalin. Tuskin @Gagne on voinut unohtaa kevättä 2003 ja erästä pelaajaa, jota kutsuttakoon koodinimellä Sian Perse?Piti lukea useamman kerran. Oinonen siis tarkoittaa, että Rautakorpi valmensi Tapparan 2001 hopealle. Tosin ilmaisi sen hieman epäselvästi, minäkin menin retkuun.
Ei mitään Juha, mielenkiintoinen katsaus.
Ah noita aikoja. Ensimmäisenä mieleen tulee aina sana "liekanaru".Hieman epäselvästi ilmaistu? Lievästi sanottuna. Tosiaan kautta 2000-01 tuossa tarkoitetaan, koska 2010 Rautakorpi sai liigauransa neljännen mitalin. Tuskin @Gagne on voinut unohtaa kevättä 2003 ja erästä pelaajaa, jota kutsuttakoon koodinimellä Sian Perse?
Aika halvalla lähtee Tapparan sekoilut verrattuna TPS:n aiheuttamiin vuoden takaisiin "niljake / häpeäpilkku" -arvosteluihin. Ilmeisesti @Toimitus siellä ollaan opittu diplomaattisemmiksi, vai osuiko nyt vaan ikävästi väärän joukkueen kohdalle kohu niin ettei kovempia sanankäänteitä viitsitä käyttää?