Mainos

Keskusta

  • 660 916
  • 5 259

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Vähän OT mutta se miksei Kokoomus ollut hallituksessa ennen vuotta -87 ei liity mitenkään Kepuun vaan Jaltan sopimukseen. Neuvostoliitto tuon määräsi eikä Kekkonen. Suurvaltapolitiikkaa parhaimmillaan/pahimmillaan.
Siis sillä ihmettelin että itse asiassa OLI muutamassakin hallituksessa kunnes -66 päättyi hallitustaival yli 20 vuodeksi. Olisin varmana tietona väittänyt kysyttäessä samaa että N-liiton painostuksesta Kokoomusta ei päästetty hallitusvastuuseen Pariisin rauhansopimuksen ja Holkerin hallituksen välillä.
 
Juuri näin. Syy ei ollut missään Jaltan sopimuksessa, vaan kenraalikuvernööri Kekkosen päätös, jolla osoitti kuuliaisuuttaan itäisille valtiailleen.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Väitätkö siis että YLEn ohjelmassa esiintynyt politiikan tutkija on väärässä, kun sanoo että Keskustasta lipuu äänestäjiä Kokoomukseen ja Perussuomalaisiin?
Tuollainen siirtymä on oikeastaan ihan looginen. Hiukankin oikealle olevat (eli kaikki muut kuin vassarit) liikkuvat äänestäjät eivät varmasti pidä nykyhallituksessa mukana olevaa kepua vaihtoehtona. Siirto tapahtuu joko kokkareihin tai persuihin sen mukaan, miten liberaali tai konservatiivi tuntee olevansa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Noh, monesti todettu, mutta taisi Kulmuni tosiaan käyttää nyt tätä pikkukohua vaan odotettuna keppihevosena päästä kauhujen tivolista pois.

Ihmettelen kovin, jos näin ei ole.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Noh, monesti todettu, mutta taisi Kulmuni tosiaan käyttää nyt tätä pikkukohua vaan odotettuna keppihevosena päästä kauhujen tivolista pois.

Ihmettelen kovin, jos näin ei ole.
Puolueen PJ on käyttänyt veronmaksajien rahoja joita on suhmuroitu laittomasti ohi hankintalakien, ei ministerin pestiin mihin väitettiin, vaan puolueen PJ kamppailuun ja jää asiasta kiinni. Kyseessä on lain rikkominen, vaikka kuinka maksaisi ne rahat takaisin. Ei todellakaan mikään "no nyt pääsen pois kurimuksesta" juttu.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Vanhasesta minulle on jotenkin pidempään välittynyt jo kuva, että tähtääköhän hän presidentiksi? On jättäytynyt jo pidemmäksi aikaa vähän syrjään politiikan kärkipaikoilta, pl. presidenttivaaliehdokkuudet.

Kun siellä on taustalla pitkä pätkä pääministeriyttä, niin mitä hänellä olisi valtionvarainministerin tehtäviä hoitamalla voitettavaa? Päin vastoin itse näkisin, että hänellä on enemmänkin vain hävittävää. Suomi on ottanut juuri jättilainat ja valtionvarainministeri ei tosiaankaan tule olemaan suosittu henkilö, kun tätä vyyhtiä aletaan purkamaan.

Jos se pyrky on presidentiksi, niin viisainta olisi minusta jatkaa tuolla samalla linjalla. Naama on jo kuitenkin koko kansalle tuttu, ja olisi muutenkin sopiva siihen virkaan sen puolesta, että ei suuremmin ärsytä ketään ihmisiä miltään laidalta. Sellainen turvallinen tolkun ihminen, ja maltillinen monissa liemissä keitetty pitkän linjan konkari, sekä keskitien kulkija. Paljon samaa, kuin Sauli Niinistössä, ja hänestähän kansa tykkää, kuin hullu puurosta. Seuraavissa presidentinvaaleissa näkisin, että Vanhasella olisi jo erittäin hyvät mahdollisuudet tulla valituksi presidentiksi. Ainakin minulta hän voisi hyvinkin saada äänen.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Vanhasesta minulle on jotenkin pidempään välittynyt jo kuva, että tähtääköhän hän presidentiksi?
Toisaalta nyt on hallituksessa runsaasti nuoria naisia (ja naisia ylipäätään), joten siellä olisi vanhalla pervolla hyvät metsästysmaastot...
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Puolueen PJ on käyttänyt veronmaksajien rahoja joita on suhmuroitu laittomasti ohi hankintalakien, ei ministerin pestiin mihin väitettiin, vaan puolueen PJ kamppailuun ja jää asiasta kiinni. Kyseessä on lain rikkominen, vaikka kuinka maksaisi ne rahat takaisin. Ei todellakaan mikään "no nyt pääsen pois kurimuksesta" juttu.

Kulmuni on valtion virkamies, joka ei voi itsenäisesti tehdä isompia hankintoja tai varsinkaan puolensadantonnin koulutuksia.

Käsittääkseni eduskunnassa (kuten noissa muissakin virastoissa) hankinnoista vastaa
Hallinto, joka siis vastaa siitä, että hankinnat tulee tehtyä hankintasäännön mukaisesti. Uskoisin että näin toimittu tässäkin.

En puolustele Kulmunia yhtään, vaan sanoin vaan mielipiteeni. Tuskin erosi tuon takia. Iso epäilys että nyt oli "helppo" vaihtaa puhuvaa päätä.
 
Salama44

Jäsen
Puolueen PJ on käyttänyt veronmaksajien rahoja joita on suhmuroitu laittomasti ohi hankintalakien, ei ministerin pestiin mihin väitettiin, vaan puolueen PJ kamppailuun ja jää asiasta kiinni. Kyseessä on lain rikkominen, vaikka kuinka maksaisi ne rahat takaisin. Ei todellakaan mikään "no nyt pääsen pois kurimuksesta" juttu.

.. myös ministeripestin hoitamiseen (oli jo silloin ministeri) ja koulutuksen hankki ministeriö ja Kulmuni ei ollut kaikesta tietoinen. Kannattaa odotta se tutkinta ensin kuka rikkoii lakia jos siitä kysyttiin etukäteen ja sitten toimittiin kuitekin väärin. Virhehän siinä on mutta kuinka vakava se on eri asia.

Lakia rikkoo myös jokainen ylnopeutta ajava ja vaikka ei jäisi kiinni Vaarantaa sillä kuitenkin liikenneturvallisuutta
 
molari

Jäsen
Kerrankin
.. myös ministeripestin hoitamiseen (oli jo silloin ministeri) ja koulutuksen hankki ministeriö ja Kulmuni ei ollut kaikesta tietoinen. Kannattaa odotta se tutkinta ensin kuka rikkoii lakia jos siitä kysyttiin etukäteen ja sitten toimittiin kuitekin väärin. Virhehän siinä on mutta kuinka vakava se on eri asia.

Se ei riitä selitykseksi, että ei ollut tietoinen, kun lähtökohtaisesti pitäisi olla tietoinen. Ihmetellä täytyy suuresti myös avustajien pätevyyttä ja tyhmyyttä, jos luulivat, että homma on ok. ja jos tiesivät, että ei ole, niin luulivat, ettei asiasta käry käy. Sitä se kai sitten teettää, kun valitaan kavereita avustajiksi.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Nyt toivoisi, että jollain saataisiin Esko Aho houkuteltua valtiovarainministerin pallille. Ei niin puhdas menneisyys, mutta kokemusta vaikeasta tilanteesta. Kakkosvaihtoehto Lintilä, muita vaihtoehtoja ei sitten olekaan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kerrankin

Se ei riitä selitykseksi, että ei ollut tietoinen, kun lähtökohtaisesti pitäisi olla tietoinen. Ihmetellä täytyy suuresti myös avustajien pätevyyttä ja tyhmyyttä, jos luulivat, että homma on ok. ja jos tiesivät, että ei ole, niin luulivat, ettei asiasta käry käy. Sitä se kai sitten teettää, kun valitaan kavereita avustajiksi.
Kun lukee ton avustajan ja virkamiesten välisen meilivaihdon, niin noista avustajan meileistä paistaa ainakin helvetinmoinen ylimielisyys läpi.

Kiva tollasten kanssa tehdä töitä.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Kun lukee ton avustajan ja virkamiesten välisen meilivaihdon, niin noista avustajan meileistä paistaa ainakin helvetinmoinen ylimielisyys läpi.

Kiva tollasten kanssa tehdä töitä.

Paistaa ainakin se, että nämä erityisavustajat ovat vielä enemmän ulalla kuin kokematon ministeri. Mites muuten erityisavustajien jatko?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Se on täysin mahdollista, mutta se ei muuta tosiasiaa, että keskustan on hyvin vaikea ainakaan lähitulevaisuudessa saada samanlaista pottia, jossa se on nyt kiinni. Tämän tietää myös puolueen johto. Jos keskusta nyt päästää saavutetusta irti, sille ei välttämättä aukea mahdollisuutta samaan enää koskaan.

Äänestäjät ovat eri asia. Heistä moni saattaa muistella suuruuden aikoja ymmärtämättä, että hallituksen hajottamalla puolue vain menettää.

Vajoava kannatus ja valtaa ja rahaa maakuntiin vai vajoava kannatus ja rahahanat kiinni. Nuo lienevät keskustan vaihtoehdot.

Puolueessa oli sisäinen oppositio joka ei olisi halunnut hallitukseen vaan nostaa kannatusta oppositiossa.

Tuskin se toinenkaan puolikas puolueesta sillä mielellä hallitukseen lähti, että tämä on nyt viimeinen tilaisuus. Kyllä ne haaveilee nostavansa kannatuksen sipilämäisiin lukemiin taas joskus tulevaisuudessa. Ja nousevansa pääministeripuolueeksi.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ensinnäkään Perussuomalaiset eivät ole Putinin takataskussa.

Kerropas sitten miksi puolueen sosiopaatti-puheenjohtajalla on jatkuva tarve maalittaa sitä näkyvintä toimittajaa joka kirjoittaa Venäjän some-vaikuttamisesta länsimaissa?
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Pitää toivoa että syylliset tuomitaan rankimman kaavan mukaan. Ei voi tälläistä perseilyä pelkällä eroamisella ja anteeksipyytämisellä kuitata.

No sillähän se nyt kuittaantuu kuitenkin. Mikä sitten on se totuus kaikenlaisten koulutusten ja koulutuspäivien tarpeellisuuden ja etiikan kanssa, niin onkin oma juttunsa koko systeemissä.

Suomessa taitaa kuitenkin vielä onneksi suht pientä suhmurointi eduskunnassa olla näissä isommissa, ja toistaiseksi haluan uskoa hallintojen harkintakykyyn ja että ovat kartalla. Suurimmat ongelmat taitavat meillä olla pienemmissä puroissa (turhat taximatkat jne.).
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kulmuni on valtion virkamies, joka ei voi itsenäisesti tehdä isompia hankintoja tai varsinkaan puolensadantonnin koulutuksia.

Ministeri ei ole virkamies. Toki nämä hankinnat tehneet tässä tapauksessa muut henkilöt virkasuhteisena, joten sekä ministerivastuuasia (ministeri) että virkavastuuasia (virkasuhteiset avustajat) voi tulla kyseeseen.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Kulmuni on valtion virkamies, joka ei voi itsenäisesti tehdä isompia hankintoja tai varsinkaan puolensadantonnin koulutuksia.

Miksi ei voisi hankkia? Tai hyväksyä?

Esität tuossa, että hankinnoista vastaa "Hallinto". Veikkaan, että et tunne julkishallintoa paljoakaan.

Että silleen...
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ministeri ei ole virkamies. Toki nämä hankinnat tehneet tässä tapauksessa muut henkilöt virkasuhteisena, joten sekä ministerivastuuasia (ministeri) että virkavastuuasia (virkasuhteiset avustajat) voi tulla kyseeseen.

Ok, kiitos tiedosta. Olen tähän asti luullut, että myös ministeri on virkamies. Mutta joo, samat käytännöt tosiaan.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä Ellun kanat ei käynyt Kokoomus kytköstensä takia. Kirsi Piha nokkanaisena ei käynyt kepulle. Ehkä.
Ja onhan siellä johtajana kokoomuksen entinen pääideologi Tujunen. Ymmärrettävää on tämä epäluottamus siinä mielessä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Miksi ei voisi hankkia? Tai hyväksyä?

Esität tuossa, että hankinnoista vastaa "Hallinto". Veikkaan, että et tunne julkishallintoa paljoakaan.

Että silleen...

Tiedän julkishallinnon käytännön kyllä, suunnilleen ainakin. Kyllähän tollaset hankinnat hallinnon (ilman lainausmerkkejä) kautta menee. Hallinto siis se tarkistava/hyväksyvä taho siinä, kuten varmaan tiedätkin.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Miksi ei voisi hankkia? Tai hyväksyä?

Esität tuossa, että hankinnoista vastaa "Hallinto". Veikkaan, että et tunne julkishallintoa paljoakaan.

Että silleen...
Siksi etteivät ministerit hankkisi kaikkea turhan päiväistä kun nykyisessä Audissa on liian vähän tehoa.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Nyt toivoisi, että jollain saataisiin Esko Aho houkuteltua valtiovarainministerin pallille. Ei niin puhdas menneisyys, mutta kokemusta vaikeasta tilanteesta. Kakkosvaihtoehto Lintilä, muita vaihtoehtoja ei sitten olekaan.

Minuakin innostaisi Esko Ahon yllätysmyöntyminen valtiovarainministeriksi.
Hänen VM läsnäolonsa saattaisi hämmentää toveriministereitä aluksi, mutta nuorempien ministerien (ja varsinkin heidän avustajiensa) Talous Suomi-kuva saattaisi selkeytyä melko nopeasti.

Spermapankki, eiku Sperbank särähtää kyllä minulla pahasti, mutta näköjään on myös JPMorgan Chasen palkkiolistalla.

Kannuksen Kennedy on näköjään ollut myös Harvardin Kennedy Schoolin arvostettu kaveri.

Ehkä peliriippuvainen , mutta ainakin toimittajia lienee pakoillut, mikä taitaa olla presidenttipolkua ajatellen kyllä se viimeinen erhe.

Mutta olisi metkaa nähdä hänet valtiovarainministerinä, luottoluokittajat saattaisivat tykätä Suomesta desimaalin verran enemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös