Keskustahan voisi toistaa Antti Rinteen taannoisen tempauksen ja viedä suklaarasioita yrittäjille.Aina riittää niitäkin äänestäjiä jotka äänestävät itseään vastaan. Kepu ei ole yrittäjien puolue, paitsi jos täytät kepulaisten sidosryhmään kuulumisen reunaehdot. Muut toimivat maksajina. Ymmärrän kyllä kepulaisen unelman, jossa pääkaupunkilaiset haluaisivat omalla kustannuksellaan parantaa maakuntien elintasoa ja palveluita. Taitaa jäädä haaveeksi sellainen. Jo lähtökohtaisesti yksinyrittäjien tulot ovat varsin maltilliset.
Sinänsähän tässä Helsinki / Pääkaupunkiseutu / Uusimaa -asetelmassa on se mielenkiintoinen asia, ettei räikeä kotiinpäin vetäminen ole meille sallittua, siinä missä ns. maakunnille. Olisi ihan mielenkiintoista ja virkistävääkin nähdä jokin taho kovaan ääneen vaatimassa enemmän julkista rahaa PK-seudun infrahankkeille esim. Kai sitä odotetaan, että me hesalaiset olemme pyyteettömiä agraari-Suomen suuntaan.
Mutta joo. Eiköhän Keskusta tule kovimman kisansa, mitä tulee vaalisijoituksiin oppositiotovereidensa Vihreiden ja Vasemmistoliiton kanssa. Vaikka reilut yhdeksän vuotta sitten Keskusta vielä kykenikin ottamaan suurvoiton, ei mitään sellaista, ei lähelläkään ole näköpiirissä.