Keskusta

  • 638 201
  • 5 220

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Melkein jo meinasin äänestää eurovaaleissa keskustaa, mutta empä sittenkään. Vähän erilaista oppositiopoliitiikkaa kaipaisin. Somessakin ärhennellään terveyskeskusten sulkemisista saati tunnin junasta ennen vaaleja, mutta keskustahan taisi eniten haluta nykyistä sotea ja tunnin junaa keskusta hehkutti viime hallituksessa. Olihan siellä Roinisen listakin, missä hyviä ehdotuksia millä voisi saada kasvua. Tosin siellä oli yhtenä YEL-järjestelmän muuttaminen, sehän juuri muutettiin nykyiseksi keskustan hallituskaudella viime vaalikaudella.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
En ole koko äänestysoikeuteni aikana äänestänyt yhtäkään Kepulaista, sunnuntaina meinasin, mutta en meinaa enää. Miten nuo voi olla noin urpoa sakkia, no voihan ne.

E: olen äänestänyt about 22 vuotta.
 
Analyzer

Jotenkin tuntuu että puolueen kompassi on aivan totaalisen hukassa. Toisaalta tuntuu, että se kauna persuja ja kokoomusta kohtaan nousi viime hallituskaudella niin valtavaksi, että nyt varsinkin nämä ministereinä viime kaudella vaikuttaneet eivät pääse yli tästä. Se sitten näkyy siinä, että oma linja on täysin hukassa ja ammutaan summanmutikassa kaikkea mikä liikkuu.

Hyvä huomioida, että Kepu ei ole tällä politiikalla saanut vielä mitään nostetta vaan taso on edelleen ek-vaalien tasolla. Se on suorastaan surkea suoritus oppositiossa.

Sen olen kuitenkin laittanut merkille, että Kaikkonen ei toimi näin. Se on ennenkaikkea tämä Saarikon ydinjengi, joka toivottavasti siivotaan pois eturivistä ja tuodaan puolueen keulakuviksi uskottavammat kansanedustajat. Kepussa kannattaisi katsoa esimerkiksi Olli Rehnin presidentinvaalikampanjan suuntaan voisiko sieltä ottaa oppia.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Sen olen kuitenkin laittanut merkille, että Kaikkonen ei toimi näin. Se on ennenkaikkea tämä Saarikon ydinjengi, joka toivottavasti siivotaan pois eturivistä ja tuodaan puolueen keulakuviksi uskottavammat kansanedustajat. Kepussa kannattaisi katsoa esimerkiksi Olli Rehnin presidentinvaalikampanjan suuntaan voisiko sieltä ottaa oppia.

Kuten tuoss edellä mainitsinkin niin en tosiaan ole koskaan kepulaista äänestänyt, mutta olen ollut aina siinä uskossa että sieltä löytyy ihan osaavia asiapoliitikkoja Sipilää, Vanhasta, Rehniä... mutta nyt tuntuu että siellä ei ole enää mitään muuta kuin noita räksyttäjiä, millä ei ole mitään tekoa asiallisen politiikan kanssa. Onhan siellä ennenkin joku Tiilikainen kunnostautunut kunnon rakkikoirana, mutta sekin uskottavampana kun nämä kurviset ja kumppanit. Saarikko on kyllä käynyt kalliiksi kepulle.

Täällä perähikiällä iso osa tutuista on kepulaisia mutta iso osa on kääntynyt perussuomalaisten wagoniin. Syy on ihan selvä, kyllä kepulaisissa on paljon menestyviä metsänomistajia, viljelijöitä ja muita maaseudun elinkeinoharjoittajia, eivätkä vasemmistohiippareita, jonne tuo edellinen hallituskausi sen puolueen syöksi.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kai Saarikko sitten vain on supersuosittu puolueaktiivien keskuudessa, itse kun ihmettelin alkuunkin, miksi hänet puheenjohtajaksi valittiin.

Keskustalla voisi olla potentiaalia olla suosittu talousisänmaallinen, identiteettipolitiikan toisille jättävä pro growth-puolue. Vahvan ja menestyvän Euroopan, sekä vahvan ja menestyvän Suomen edistäjä. Lässytys sikseen ja isot hankkeet käyntiin.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä on surkuhupaisaa seurata tuota Kepun poukkoilua. Hallituksessa puolue kannatti yhteisvelkaa ja elpymispakettia vastaan äänestänyt Hoskonen sai puolueelta rangaistuksen. Heidän europarlamenttiryhmänsä Renew Europe suhtautuu yhteisvelkaan erittäin suotuisasti tänä päivänäkin.

Nyt sitten kun istuva hallitus ei ole tyystin sulkenut ovea yhteisvelalle Ukrainan tukemiseksi, niin hallitukselle esitetään epäluottamusta.
Tämähän on ihan täsmäoperaatio persuja vastaan:

Jos koko oppositio äänestää hallituksen luottamusta vastaan, on hallituspuolueiden käytännössä yhtenäisesti äänestettävä hallituksen puolesta. En usko, että näin tärkeässä asiassa hyväksytään edes yksittäisiä poikkeuksia. Ilman persuja muiden hallituspuolueiden äänet eivät tule riittämään hallituksen pystyssä pysymiseen.

Syntyvä tilanne tulee näyttäytymään siltä, että Suomen suurin "EU-kriittinen" puolue, Perussuomalaiset, äänestää EU:n yhteisvelan puolesta. Tässä on monella persulla nieleskelemistä, sekä selittelemistä äänestäjäkunnalle.

Nyt saa persutkin maistaa sitä politiikkaa, joka on johtanut kuuluisaan sanontaan: "kepu pettää aina!" Ei keskustalaiset muita epärehellisempiä ole, mutta he ovat kovimpia poliittisessa pelissä, jossa yksittäisen taktisen operaation tavoite ei ole se, joka lausutaan ääneen, vaan peliliikkeellä haetaan poliittista etua kiertotietä. Tämä onnistuu puolueelle, jolla ei ole selkeää ideologiaa (kuten esim. vasemmistolla tai vihreillä), vaan puolue on oman viiteryhmänsä "etujärjestö". Etuja voi sitten ajaa tilanteeseen sopivasti joko "vasemmistolaisilla" tai "oikeistolaisilla" keinoilla, tai pyrkiä pelkästään kasvattamaan kannatusta, joka voidaan muuttaa poliittiseksi pääomaksi. Keskellä tanssilattiaa on eniten tilaa ottaa askelia eri suuntiin...
 
Kyllä minä tajuan mitä tässä ajetaan takaa.

En vaan usko sen toimivan yhtään, koska Ukrainan tukemiselle on niin iso kansallinen tuki takana. Koko ajanhan me käytännössä velkarahalla tuetaan Ukrainaa muutenkin.

Vaikka yhteisvelka toteutuisi Ukrainan tukemiseksi, niin en usko siitä syntyvän persuille ongelmaa kannatusmielessä.

Pikemminkin Kepu altistaa tässä itsensä asemaa, jossa sen tuki Ukrainalle ei ole vankkumatonta.

Persuja pystyy lyömään kyllä muissa aihepiireissä ihan aiheestakin.
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Arvoin, että laittaakko tänne vai Eurovaaliketjuun, mutta olkoon täällä. Kuka on suunnitellut Kulmunin kampanjan? Siis mitä helvettiä, kirjaimellisesti Suomiverkkarit yllä. Onko tuo joku kepun omasta tätilook katalogista poimittu vai mikä. En nyt kovin usein kiinnitä huomiota ehdokkaiden vaatetukseen, mutta tässä tapauksessa olen kyllä kovasti yllättynyt.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Maanläheisyys, urheilullisuus ja isänmaallisuus.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Arvoin, että laittaakko tänne vai Eurovaaliketjuun, mutta olkoon täällä. Kuka on suunnitellut Kulmunin kampanjan? Siis mitä helvettiä, kirjaimellisesti Suomiverkkarit yllä. Onko tuo joku kepun omasta tätilook katalogista poimittu vai mikä. En nyt kovin usein kiinnitä huomiota ehdokkaiden vaatetukseen, mutta tässä tapauksessa olen kyllä kovasti yllättynyt.
Mitä vikaa on Suomiverkkareissa?
Noin yleensä en kommentoi politiikkojen vaatetusta taikka ulkonäköä mutta Katri Kulmuni näyttää jopa Suomiverkkareissa paremmalta kuin 90% muista.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Mitä vikaa on Suomiverkkareissa?
Noin yleensä en kommentoi politiikkojen vaatetusta taikka ulkonäköä mutta Katri Kulmuni näyttää jopa Suomiverkkareissa paremmalta kuin 90% muista.
Kulmuni näyttäsi paremmalta 90% muissa vaatteissa.
 
mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Mitä vikaa on Suomiverkkareissa?
Noin yleensä en kommentoi politiikkojen vaatetusta taikka ulkonäköä mutta Katri Kulmuni näyttää jopa Suomiverkkareissa paremmalta kuin 90% muista.
No jotenkin kiinnitin huomiota kun on kuitenkin ns profiiliehdokas ja mainoskuvat on kun vanhojen halpakauppojen ylijäämäkuvia. Suomiverkkari joo, mutta sehän on kun säkki sen yllä. No antaa olla kun ei ole multa pois kun en kepua koskaan tule äänestämään.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eihän noilla kepun aloitteilla mitään uskottavuutta ole, mutta ihan suotavaa persujen takinkääntöä on pitää esillä.

Tämä oli persujen kynnyskysymys: "Perussuomalaiset edellyttää hallituksen noudattavan eduskunnan yhteisesti sopimaa kantaa siitä, että Suomi ei hyväksy eikä edistä EU:n uutta yhteisvelkaa ja tulonsiirtopaketteja."
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kanki Kaikkonen sitten vetämään kivirekeä. Toivoisin, keskusta nousisi haastamaan sekä kokoomusta että persuja. Kokoomus on aivan liian liberaali, Persut kohta liian konservatiivinen. Olisi iso tilaus arvokonservatiiviselle liikkeelle kaiken liberaali tuuban keskellä. Mutta onko kangesta kampeamaan Keskustaa takaisin peliin? Aikapa näyttää.
 
Viimeksi muokattu:

Analyzer

Jäsen
Kanki Kankonen sitten vetämään kivirekeä. Toivoisin, keskusta nousisi haastamaan sekä kokoomusta että persuja. Kokoomus on aivan liian liberaali, Persut kohta liian konservatiivinen. Olisi iso tilaus arvokonservatiiviselle liikkeelle kaiken liberaali tuuban keskellä. Mutta onko kangesta kampeamaan Keskustaa takaisin peliin? Aikapa näyttää.

En kyllä Kokoomusta liberaaliksi kutsuisi. Se on nimenomaan luisunut persujen kainalossa konservatiivisempaan suuntaan.

Kaikkonen on paras mies puheenjohtajaksi, kun katsotaan heidän eduskuntaryhmäänsä. Kaikkonen on tietyllä tapaa mysteeri, koska ei ole oikein koskaan mitään mieltä mistään. Sattui kuitenkin olemaan puolustusministeri Suomen NATO-prosessin aikana ja ei kompuroinut. Se on sellainen meriitti taskussa, joka teki sketsihahmosta vakavasti otettavan poliitikon.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt on sitten virallisestikin kepun johdossa ja erittäin todennäköisesti 2027 pääministeriehdokkaana korruptiosta vankeusrangaistuksen saanut Kaikkonen. Puolueen näköinen puheenjohtaja kyllä. Huvittavinta, että tuomiosta huolimatta siltikin varmaan paras mahdollinen valinta. Matalalla on rima.
 
Viimeksi muokattu:

Analyzer

Jäsen
Nyt on sitten virallisestikin kepun johdossa ja 2027 pääministeriehdokkaana korruptiosta vankeusrangaistuksen saanut Kaikkonen. Puolueen näköinen puheenjohtaja kyllä. Huvittavinta, että tuomiosta huolimatta siltikin varmaan paras mahdollinen valinta. Matalalla on rima.

Tuosta rikoksesta nyt kuitenkin on 15 vuotta aikaa ja en sitä nyt osaa mitenkään erityisen vakavana pitää.
Ihan hyvä, että yksi virhe ei hiekoittanut koko uraa.Se oli sen tason vyyhti palstamillimetreilläkin mitattuna, että jo siinä oli rangaistusta kerrakseen.

Tämä kyllä kannatta lueskella ajatuksella läpi. Kaikkonen on poliittinen broileri sanan täydessä merkityksessä. Tuo tuulien haistelu ja leirien vaihtaminen aina oman edun mukaan ei nyt ehkä luottamusta herätä. Joku voisi pyrkyriksikin moittia.

Nyt ei tarvitse enää leiriä vaihtaa kun saa itse olla johtaja.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kaikkonen erottui kyllä edukseen edellisessä hallituksessa. Toimi jämäkästi Ukrainan tukemisessa järjestäen ase- ja ammustuen heti sodan alettua. Ei panikoinut monen mukana Venäjän kasvaneeseen uhkaan, vaan toimi Presidentti Niinistön kanssa antaen uskottavuutta Suomen puolustukselle. Samoin rooli Natoon liittymisessä Niinistön ohella keskeisin. Oli uskottavampi kuin hallituksen johtoviisikko yhteensä.

Toki turvallisuus on vain yksi sektori ja muilla sektoreilla Kaikkosen murheena on Saarikon vasemmistoliberaali perintö. Melkoinen kivireki vedettäväksi. Toisaalta kaikkien muiden paitsi kokoomuksen kannattajat ovat varsin liikkuvia, joten momentumia saadessaan voi jotain tapahtua.
 
Linkkaamastani jutusta poimittu:

– Konsensusmies konsensussalkun kahvassa. Hänelle ei tullut eteen yhtään sisäpoliittista miinaa neljään vuoteen. Kyllä tässä Kaikkosen uudessa tulemisessa on aika paljon ansiotonta arvonnousua, sanoo merkittävä keskustavaikuttaja.

Kaikkonen suoriutui ihan malliikkaasti pestistään, mutta rehellisyyden nimissä mainittakoon, että kansan ja jopa koko eduskunnan tuki takanaan oli otollinen paikka onnistua.
 
Totta. Eduskunnan ja kansan tuki helpotti työtä...muistaako kansa,.tukeeko eduskunta. Onhan hänellä paljon kysymyksiä.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt on sitten virallisestikin kepun johdossa ja erittäin todennäköisesti 2027 pääministeriehdokkaana korruptiosta vankeusrangaistuksen saanut Kaikkonen. Puolueen näköinen puheenjohtaja kyllä. Huvittavinta, että tuomiosta huolimatta siltikin varmaan paras mahdollinen valinta. Matalalla on rima.

Totta, mutta Kaikkonen on ihan eri kaliiberin esiintyjä kuin Kulmuni tai Saarikko. Ja luonnollisempi kuin Sipilä tai ainakin eri tyylinen.

Kaikkonen on mitä on, mutta selkeä parannus pariin edelliseen puheenjohtajaan verrattuna. Voi olla että saa kaivettua vanhoja Keskustalaisia takaisin esim. Persuista.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuosta rikoksesta nyt kuitenkin on 15 vuotta aikaa ja en sitä nyt osaa mitenkään erityisen vakavana pitää.
Ihan hyvä, että yksi virhe ei hiekoittanut koko uraa.Se oli sen tason vyyhti palstamillimetreilläkin mitattuna, että jo siinä oli rangaistusta kerrakseen.
Hyvä pitää silti asiaa esille. Mielestäni korruptiotuomio poliitikolla on vakava juttu.

Totta, mutta Kaikkonen on ihan eri kaliiberin esiintyjä kuin Kulmuni tai Saarikko. Ja luonnollisempi kuin Sipilä tai ainakin eri tyylinen.

Kaikkonen on mitä on, mutta selkeä parannus pariin edelliseen puheenjohtajaan verrattuna. Voi olla että saa kaivettua vanhoja Keskustalaisia takaisin esim. Persuista.
Ilman muuta on parannus ainakin kahteen edeltäjään verrattuna.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Ihan hyvä, että puolue sai uuden uuden puheenjohtajan Kaikkosesta, joka on varsin uskottava poliitikko. Pessimistinä en vaan usko, että paluu entisiin kannatuslukuihin on mitenkään mahdollista edes Kaikkosen johdolla. Puolue tulee kyllä olemaan suosittu myös jatkossa maaseudulla, mutta kaupungeissa tilanne on toinen.
 
Ehkä itsellä on aavistuksen kangistunut kuva maalaisista ja varsinkin miespuolisista maalaisista, mutta jotenkin sellainen kutina että osalla entisiä Keskustaa äänestäneille on saattanut olla aika vaikea äänestää Kulmunin tai Saarikon Keskustaa. Nämä joita saattaa olla kuitenkin suht merkittävä joukko saattaa tällä valinnalla palata Keskustan äänestäjiksi.

Varsinkin PenSan hintaan laskua ehdottanut puolue on ehkä aavistuksen tehnyt muuta kuin mitä luvannut. Aika näyttää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös