Keskusta

  • 628 403
  • 5 171

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei nyt toki keskustaan liity mutta olisi nuo maakuntaliitotkin voinu heittää hyvinvointialueen alle.
Liittyy siinä mielessä Keskustaan, että juuri Keskustan strategiana on ollut pilkkoa Suomi alueelliseen tilkkutäkkiin,ja mahdollisimman pieniin palasiin. Esim.yllä mainitussa Satakunnassa on siis jo nyt hyvinvointialue ja maakunnan liitto, ja kohta sinne tulee myös työllisyydenhoitoalue - ehkä jopa kaksi työllisyydenhoitoaluetta (vai mitä luulette, suostuvatko Pori ja Rauma yhteiseen yhteistyössä johdettuun alueeseen?)

Työllisyydenhoitoalueet korvaavat nykyisen Satakunnan TE-toimiston, joka on osa valtionhallintoa ja sen johdossa on ollut ELY-keskuksen nimittämä virkamiesjohtaja. Työllisuudenhoitoalueista tulee todennäköisesti hallinnollisesti kuntayhtymiä, joiden hallintomallista voisi kirjoittaa oman pienen esitelmän, mutta joka tapauksessa poliittisesti valittujen edustajien rooli kasvaa verrattuna virkamiesjohtoisesti hallittuihin TE-toimistoihin. Jos työllisyydenhoitoalueilla pyritään tuottamaan parempia palveluita kuin valtionhallinto pystyy tuottamaan, niin se perustuu viime kädessä uskoon, että poliittisesti nimitetty johto tekee parempia päätöksiä (eli ottaa "alueen paikallispiirteet huomioon") kuin epäpoliittisesti valitut ammattijohtajat.

Ja jos eivät teekään parempia päätöksiä, niin ainakin puolueiden nimittämät edustajat pääsevät nostamaan kokouspalkkiot, joita epäpoliittisten virkamiesten pyörittämässä hallinnossa ei makseta...
 

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Kaksihan niitä työllisyydenhoitoalueita Satakuntaan tulee. Työllisuuyydenkin hoidon olisi voinut kytkeä tuohon samaan organisaatioon. Jos nyt tehdään aluehallinto niin tehdään siitä kunnollinen.
 

molari

Jäsen
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aika vähälle tämä jäi aikanaan, toki tutkittiin ja tuomioitakin jaettiin, ehkä senkin takia, kun on "maan tapa" ja jokaisella puolueella on oma(t) lypsylehmänsä.

Antti Kaikkonen nosti jopa kymmenien tuhansien vuositulot Nuorisosäätiön luottamustehtävistä​

linkki juttuun Uutuuskirja: Antti Kaikkonen nosti jopa kymmenien tuhansien vuositulot Nuorisosäätiön luottamustehtävistä
Silti tälläkin palstalla kehuttiin ja kehutaan Kaikkosta ja Vanhasta kilpaa valtiomiehiksi. Korruptiosta tuomion saanut Kaikkonen ei pitäisi olla lähelläkään ministereiden pestejä. Kertoo paljon Keskustasta puolueena, että puolueen ykkösheppa on korruptiosta tuomittu.

Kaikkosesta muistissa myös uhriutumiset kuinka rikostuomio haittasi adoptioprosessia, mikä oli toki varmasti henkilökohtainen katastrofi. Mitä jos vaikka ei olisi harrastanut korruptiota?

Iljettävää.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Aatteen mies on omien sanojensa mukaan päivittänyt ajatusmaailmaansa. Tiedä siitä, mutta onhan tuo Kepun vasemmalle valuminen ollut jo pidempään nähtävissä etenkin Saarikon tultua puheenjohtajaksi ja sen seurauksena kannatuksen laskuna Kepun perinteisillä vahvoilla alueilla, eikä suurempaa muutosta kasvuun ole nykyisellä tyylillä luvassa.

 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Aatteen mies on omien sanojensa mukaan päivittänyt ajatusmaailmaansa. Tiedä siitä, mutta onhan tuo Kepun vasemmalle valuminen ollut jo pidempään nähtävissä etenkin Saarikon tultua puheenjohtajaksi ja sen seurauksena kannatuksen laskuna Kepun perinteisillä vahvoilla alueilla, eikä suurempaa muutosta kasvuun ole nykyisellä tyylillä luvassa.

Ei kommunismi ja juche-aate kymmenessä vuodessa mihinkään peseydy. Tässä tuli kyllä taas uusi vahva syy olla äänestämättä kepua tai sen presidenttiehdokasta.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Tyo allaoleva lainaus pisti jostain syystä hymyilyttämään.

Leskelä pitää selvänä sitä, että puolueen on panostettava nuoriin.

– Kerran oli tässä kesällä yhdessä tilaisuudessa Annika Saarikko (kesk) puhumassa ja hän kertoi, että pitäisi saada syntyvyyttä nousuun Suomessa. Kuulijoista minä taisin olla nuorimpia ja minäkin olen jo 50 kieppeillä. Eli kohdeyleisö ei ollut ainakaan sopiva, Leskelä sanoo.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Tyo allaoleva lainaus pisti jostain syystä hymyilyttämään.

Leskelä pitää selvänä sitä, että puolueen on panostettava nuoriin.

– Kerran oli tässä kesällä yhdessä tilaisuudessa Annika Saarikko (kesk) puhumassa ja hän kertoi, että pitäisi saada syntyvyyttä nousuun Suomessa. Kuulijoista minä taisin olla nuorimpia ja minäkin olen jo 50 kieppeillä. Eli kohdeyleisö ei ollut ainakaan sopiva, Leskelä sanoo.
Harvoin kaipailee tälle palstalle tykkäyksen ohelle lisää reaktiovaihtoehtoja tai hymiöitä, mutta tähän joku tuollainen hömpötys sopisi.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos valitsi SDP puoluesihteerikseen kohauttavan taustan omaavan Mikkel Näkkäläjärven, teki näin myös Keskusta valitsemalla Antti Siika-ahon.

Entinen kommunisti ja Pohjois-Korean ystävä. Kyse ei ole edes mistään massan mukana menneestä "taistolaisilla oli parhaat bileet"-old timerista, vaan 2010-luvulla aatetta liputtaneesta.

Melkoinen hutivalinta kriisissä olevalta puolueelta.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Melkoinen hutivalinta kriisissä olevalta puolueelta.
Vaikka kepu on tunnetusti auringonlaskun puolue, niin nyt pystyn kyllä jo aikamoisella varmuudella sanomaan ettei heistä enää pääministeripuoluetta tule. Vielä keväällä en näin olisi uskaltanut väittää, mutta tämä harrastettu oppositiopolitiikka ja vasemmiston tukeminen ajaa puolueen marginaaliin, jonne maanviljelijöiden puolue toki kuuluukin.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka monet näyttävätkin suhtautuvatkin Pohjois-Koreaan kevytmielisesti eräänlaisena vitsinä ja Kimiin koomisena rakettimiehenä, on kyseessä kaikkia mahdollisia ihmisoikeuksia sortava hirmuvalta, 120 538:n neliökilometrin avovankila.

Se että Pohjois-Koreaa aidosti "fanittaa" on länsimaista käsin on jotain, mitä en pysty käsittämään. Ollessaan Pohjoiskorean puolestapuhuja Siika-aho oli vieläpä päälle parikymppinen, eli kyse ei ollut teini-iän teoista Näkkäläjärven tapaan.
 

Analyzer

Jäsen
Keskustan tilanne on kyllä hyvin mielenkiintoinen. Nyt olisi sauma nousta kannatusalhosta, jos on kykyä. Toistaiseksi ei kyllä vakuuta.

Keskustalla on selvästi kaksi kärkiteemaa. He eivät halua leimautua vasemmisto-oppositioon. Saarikon johdolla he korostavat kuinka heiltä tulee hallitukselle myös tukea.

Sitten kuitenkin kaikki tuomiopäivän pasuunat on osoitettu persuja kohtaan ja puukkoa tulee. Ymmärrettävää toki, persut ovat puolueen pääkilpailija. Ongelmaksi tämän kuitenkin tekee se, että koska heillä on niin paljon samaa äänestäjäpoolia, niin haukkumalla kilpailijaa he myös etäännyttävät itseään persuista. Tämä saa Kepun näyttämään juurikin siltä vasemmisto-opposition jäseneltä.

Saarikko puhuu joka yhteydestä siitä, kuinka ”keskivoimalle” on tarvetta tämän päivän repivässä poliittisessa kulttuurissa. Tämä ”keskivoiman” korostus on jotenkin niin teennäinen ja muovinen. Kyllä minä menisin ihan sillä aluepolitiikka ja maaseudun elinvoima - kärjellä. Rehdisti sillä, mitä puolue on ja mihin sitä (kenties) tarvitaan.

Rehn tulee ikävä kyllä floppaamaan presidentinvaaleissa. Se, että entinen gallup kärki tulee löytymään sijoilta ynnä muut, tulee vain alleviivaamaan puolueen alakuloa. Vaikka se oli suunniteltu piristysruiskeeksi.

Saarikko olisi laitettava vaihtoon. Hyvä kakkosviulun soittaja ja luotettavaa ministeriainesta, mutta ei vain toimi puolueen ykköskasvoina. Tarvittaisiin profiililtaan joku vanhemman polven kuusikymppinen ehta siltarumpupoliitikko a` Hoskonen. Liberaalien ja isojen kaupunkien kosiskelu kannattaa nyt unohtaa ja keskittyä ydinjoukkoon, jota riittää vielä 15% kannatukseen.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Karjakko upottaa kyllä kepun sinne syvimpään suohon. Puoluesihteeriksi kommunisti ja Pohjois-Korean ystävä. Vaikka olisi kuinka entinen tuollainen, niin parempi olisi pitänyt löytää. Aika vimmatusti saa keskustan mullanmakuista sanomaa julistaa, ennen kuin vittuilu taustasta loppuu.

Voi tietysti olla, että karjakko tuollaisen puoluesihteerin halusikin. Kauniisti sanottunahan keskusta on kannatuksen vähenemisen ohella käynyt läpi mittavaa reformaatiota. En tiedä, kuka haluaa vasemmistolaista keskustapuoluetta, kun niitä oikeasti vasemmistolaisiakin puolueita on tarjolla, mutta tämähän on karjakon visio kai ollut.

Kulmuni oli tunari, mutta vaikea uskoa, että hän olisi tunaroinnillakaan pystynyt upottamaan kepua näin syvälle. Aatehan Kulmunilla oli kirkas. Onhan se tietysti karjakollakin, mutta se on kovin eri aate kuin kepussa on totuttu. Karjakon punavihreä aatemaailma oli ilmeisesti halutumpi kuin Kulmunin väyrysläinen näkemys. Nyt voisi kysyä, että veikattiinko oikeaa hevosta.

Kepun kohdalla jännitetään nyt lähinnä sitä, milloin ruumis nostetaan suosta.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool

Analyzer

Jäsen
Tämä oli kyllä aivan uskomattoman typerä veto Kepulta. Suorastaan nolo.

Kaikista puolueista juuri Kepu on eniten syyllinen nykytilanteeseen.

Toki he ovat huomanneet, että mitä tästä lopulta seuraa —> himmeli kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja hyvinvointialueita suurennetaan eli keskitetään. Ja keskitys on kepulaisille kirosana.

Mutta ihan itse tämän aiheuttivat ja yrittävät nyt päästä siitä leimasta eroon.
 

Alejandro

Jäsen

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Tästä viestistä on annettu rikepiste.
Soteryöstön hinta alkaa paljastua myös vähemmän lahjakkaalle kansanryhmälle:

Ja muistutuksena vielä mihin valtion verorahat menevät ja mistä löytyy se suurin Suomen talouskasvun estävä porukka. Yli 2 miljardia vuodessa nussivat veronmaksajilta joka vuosi:
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pettymys on melkoinen monessa paikassa. Satakunnan Kansassa tänään Säkylän kunnanvaltuuston keskustalaisen puheenjohtajan tuntoja.

”Tulevaa on Kari Simulan mukaan Säkylässä pelätty jo muutaman vuoden ajan, sillä merkit toimintojen merkittävälle supistamiselle ovat olleet vahvasti ilmassa. Silti maanantaina julkistettu Satakunnan palveluverkkoselvitys otettiin Säkylässä vastaan tyrmistyneenä.

”Emme kuvitelleet, että Säkylä imetään näin tyhjäksi. Tämä on sokki ja kusetus. Olen saanut paljon kuulla, että keskustahan oli tästä päättämässä, mutta minun mielestäni aivan tällaisesta ei kyllä päätetty”, Simula lataa.”
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Pettymys on melkoinen monessa paikassa. Satakunnan Kansassa tänään Säkylän kunnanvaltuuston keskustalaisen puheenjohtajan tuntoja.

”Tulevaa on Kari Simulan mukaan Säkylässä pelätty jo muutaman vuoden ajan, sillä merkit toimintojen merkittävälle supistamiselle ovat olleet vahvasti ilmassa. Silti maanantaina julkistettu Satakunnan palveluverkkoselvitys otettiin Säkylässä vastaan tyrmistyneenä.

”Emme kuvitelleet, että Säkylä imetään näin tyhjäksi. Tämä on sokki ja kusetus. Olen saanut paljon kuulla, että keskustahan oli tästä päättämässä, mutta minun mielestäni aivan tällaisesta ei kyllä päätetty”, Simula lataa.”
Keskusta nimenomaan runnoi SOTE- ja maakuntauudistuksen läpi haluamaansa muotoon. SOTE oli syy miksi kepu lähti Marinin hallitukseen. Se, ettei rahat uudistukseen millään riitä oli kaikkien tiedossa. Mutta maakuntavaalit menivät kepulta "yli odotusten" eli juuri niin kuin oli suunniteltu. Maksajaa ei vain mietitty loppuun asti.
 

Analyzer

Jäsen
Luulen, että suurin syy siihen, että Kepu ei lähtenyt hallitukseen piilee Sotessa. Kepussa kyllä tiedettiin Sote-ratkaisun ongelmat. Koko malli henkilöityi Kepuun ja jos se olisi nyt hallituksessa, niin muutoinkin kannatusalhossa painiskelevalle puolueelle luomuksensa valuvikojen selittely olisi karmea paikka.

Pelkkä palkkaharmonisaatio maksaa muuten vuosittain 600 miljoonaa euroa. Ei ihan pikkuraha siihen nähden, että sillä itsessään ei paranneta palveluiden tasoa piiruakaan.

Kepulla on nyt selvä strategia välikysymyksineen, jolla yrittävät irtautua tuosta luomastaan katastrofista. Toivoa sopii, että kansalaiset ja media näkevät sen sumutuksen läpi. Ei ole oikein, että tämä malli jäisi tahraamaan nykyhallitusta, kun siitä oli päättämässä vain RKP. Kun malli on vasta saatu toimeen, niin ei ole myöskään kohtuullista olettaa että se voidaan heti romuttaa. Sen kanssa nyt vain on elettävä ja koitettava saada sitä paremmaksi, vaikka Purran sanoin se on ihan sysipaska.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Määrittelin oman puoluekantani jo pikku poikana Ja se oli ”keskustan vastakohta”. Nyt taitaa olla aika tarkistaa kanta. Hallituspuolueista ei ainakaan löydy enää ketään ketä äänestää. Ainakin Kepussa ymmärretään näinkin yksinkertainen asia eikä ideologia toimi esteenä.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomellahan voisi periaatteessa olla mahdollisuus nousta elokuvatuotantojen suurvallaksi, vaikka vihreää seinää vasten leffat ja TV-sarjat enenevissä määrin tehdäänkin. Monenlaista maisemaa, infrastruktuuri kunnossa ja työrauhaa. Toki esimerkiksi länsinaapuriin nähden olemme niin paljon takamatkalla, että profiilinnostaminen vaatii tekoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös