Mainos

Keskusta

  • 660 890
  • 5 259

Jeffrey

Jäsen
Mielestäni oppositioon jääminen olisi Keskustalle ihan valtava riski. PS on oman maltillistumisensa myötä asemoitunut juuri maaseudulla siihen asemaan jossa Keskusta aikaisemmin oli. Yrittäjiä, maataloutta ja maaseutua tukeva puolue ja puolue joka keskittyy näihin kysymyksiin esimerkiksi Kokoomusta enemmän.

PS on vielä osittain oman vanhan maineensa vanki. Jossain puhutaan äärioikeistosta ja rakenteellisesta rasismista, jotka tuskin ainakaan enää tänä päivänä paikkaansa pitää. Samalla PS on naarannut juuri maaseudulta keskustamielisiä ehdokkaita ja äänestäjiä omakseen puhumalla yrittämisen ja maaseudun puolesta.

PS:n puolesta muutos on ollut valtavan nopea. Heidän puolestaan riski lienee se, että puolue kaatuu takaisin siihen vanhaan muottiin. Keskustan puolesta kysymys taas se jos PS:n maltillistuminen pysyy on se ihan huikea riski Keskustan tulevaisuudelle.

Oppositioon jäämällä Keskusta tekisi sen ratkaisun joka sen olisi pitänyt tehdä neljä vuotta sitten. Vasemmiston kanssa kaveeraaminen on jo tehnyt haittansa joka tuskin korjaantuu pysymällä siellä vasemmiston joukoissa. SDP:n liukuman myötä on toki mahdollista, että Keskusta saisi sieltä osan kannattajista, mutta eiköhän myös SDP ole ennemmin maltillistumassa kuin luisumassa lisää vasemmalle.

Hallitukseen lähtemällä Keskusta pääsisi nyt puhumaan niistä itselleen tärkeistä asioista. Toki tämä saattaisi tarkoittaa sitä, että kaveeraisivat siellä Persujen kanssa jolla on monella tapaa samat aatteet. Nyt olisi kuitenkin mielestäni ennemmin aika hyökätä kuin puolustaa. Kilpikonnapuolustuksen aika meni jo.
 
Sota on yllättäen muuttanut minun asennetta keskustaan. Keskustaa sittenkin tarvittaisiin. Nimittäin pitäähän pitkän itärajaa olla asukkaita, maakuntakeskukset ainakin. Täytyy olla aluepolitiikkaa. Maan turvallisuuden kannalta on huono asia, jos 50 vuoden päästä kaikki suomalaiset asuvat parissa kolmessa keskuksessa.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Mielestäni oppositioon jääminen olisi Keskustalle ihan valtava riski. PS on oman maltillistumisensa myötä asemoitunut juuri maaseudulla siihen asemaan jossa Keskusta aikaisemmin oli. Yrittäjiä, maataloutta ja maaseutua tukeva puolue ja puolue joka keskittyy näihin kysymyksiin esimerkiksi Kokoomusta enemmän.

PS on vielä osittain oman vanhan maineensa vanki. Jossain puhutaan äärioikeistosta ja rakenteellisesta rasismista, jotka tuskin ainakaan enää tänä päivänä paikkaansa pitää. Samalla PS on naarannut juuri maaseudulta keskustamielisiä ehdokkaita ja äänestäjiä omakseen puhumalla yrittämisen ja maaseudun puolesta.

Tässä on nyt näytön paikka PS:ltä. Se on viimeiset 6 vuotta paasannut, kuinka Keskusta on hylännyt ja pettänyt maaseudun ihmiset ja alistunut Vihreiden ilmastohömppään. Se on onnistunut saavuttamaan ihmisten mieliin mielikuvan, jossa Keskusta ei enää puolusta maaseudun ihmisiä.

Nyt jos ja kun PS lähtee Kokoomuksen kanssa hallitukseen, jonka tehtävänä on talouden kuntoon laittaminen, niin aika kovan työn saa PS tehdä luodakseen ihmisille sellaisen mielikuvan, että tämä hallituksen myötä maaseudulla tulee olemaan asiat paremmin. Veikkaan, että kylmää kyytiä on tulossa.

Keskustan ei missään tapauksessa pidä lähteä hallitukseen. Ei missään. Kansa on äänestänyt siltä luottamuksen pois ja 16 vuotta hallituksessa 2000-luvulla painaa. Nyt on muiden aika kantaa vastuuta. Keskustan on aika tutkiskella itseään oppositiossa ja määritellä itseään uudestaan ja uudistettava puoluejohtoa.
Nyt hallitukseen lähteminen olisi täydellinen itsemurha.

Vasemmiston kanssa kaveeraaminen on jo tehnyt haittansa joka tuskin korjaantuu pysymällä siellä vasemmiston joukoissa.

Tämä Keskustan yhtäkkinen Vasemmiston kanssa kaveeraaminen on mielikuva, jonka ei pidä paikkaansa. Keskustahan on pystynyt tekemään yhteistyötä hallituksessa oikeiston ja vasemmiston kanssa vuosikymmeniä.

Keskusta on "kaveerannut" vasemmiston kanssa esimerkiksi 1950-luvulla Urho Kekkosen II, III ja V hallituksien osalta sekä Fagerholmin II ja III hallituksen osalta.

1960-luvulla SDP ja Keskusta olivat jälleen kerran monen vuoden ajan samassa hallituksessa, jolloin tehtiin esimerkiksi peruskoulu-uudistus Suomeen.

1970-luvulta löytyy ainakin Koiviston, Karjalaisen II, Sorsan, Miettusen II, Sorsan II ja Koiviston II halllitus kun Keskusta on "kaveerannut" vasemmiston kanssa hallituksessa.

1980-luvulla Sorsan III hallituksessa SDP ja keskusta olivat taas samassa hallituksessa puhumattakaan Sorsan IV hallitusta.

2003 Jäätteenmäki kokosi hallituksen, jossa oli SDP kakkospuolueena.

2019 SDP kokosi hallituksen, jossa keskusta oli kakkospuolueena.


Yhtäkkiä 2019-2023 hallituksesta tullaan väittämään; Keskusta on alkanut kaveeraamaan vasemmiston kanssa....


Loppuun pieni jokerikysymys;

Koska Kokoomus on viimeeksi ollut pääministeripuolueena, ilman että SDP ei olisi ollut samassa hallituksessa?
Svinhufudin II hallitus 1930-1931
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Sota on yllättäen muuttanut minun asennetta keskustaan. Keskustaa sittenkin tarvittaisiin. Nimittäin pitäähän pitkän itärajaa olla asukkaita, maakuntakeskukset ainakin. Täytyy olla aluepolitiikkaa. Maan turvallisuuden kannalta on huono asia, jos 50 vuoden päästä kaikki suomalaiset asuvat parissa kolmessa keskuksessa.
Toki. Mutta ei siihen Keskusta puoluetta tarvita. Järkikin riittää.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
...
Loppuun pieni jokerikysymys;

Koska Kokoomus on viimeeksi ollut pääministeripuolueena, ilman että SDP ei olisi ollut samassa hallituksessa?
Svinhufudin II hallitus 1930-1931
Tän kysymyksen tai vastauksen pointti on hieman irrelevantti, koska Kokoomus on ollut 2000-luvulla jo muutamassa hallituksessa, jossa ei SDP:tä ole ollut. Se, että on ylipäätään hallituksessa, lienee merkittävämpi asia.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Tämä Keskustan yhtäkkinen Vasemmiston kanssa kaveeraaminen on mielikuva, jonka ei pidä paikkaansa.
Tämä mielikuva, joka on muuten täysin relevantti, tulee olemaan kepun ongelma jatkossakin. Alkavalla vaalikaudella maalais-sosialistit tulevat olemaan muun vasemmiston kanssa yhdessä oppositiossa huutamassa. Jos välikysymyksiä heittelevät on oppositio joko harmiton tai yhtenäinen. Molemmat vasemmistoryhmät kannattavat vahvaa valtion ohjausta niin yritysten kuin kansalaistenkin suhteen. Molemmat ovat yhtä halukkaita päättämään kuka saa mahdollisuuden menestyä ja missä.
Lisäys. Ja molemmat leirit olivat niitä vahvimpia Naton vastustajia. Nyt on molemmilla toki takit kääntyneet.
 
Viimeksi muokattu:

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Ihmettelyt Keskustan kaksinaamaisuudesta leviää pikkuhiljaa myös julkisuuteen. Miksi vasta nyt vaikka asia on ollut nähtävillä jo vuosikaudet.

”Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen ihmettelee puheita Twitterissä.
– Keskustalla on tietenkin nyt oikeus siirtyä oppositioon, Puttonen aloittaa.
– Mutta tuntuu erikoiselta, jos sitä perustellaan sillä, että EDELLISEN hallituksen politiikka oli niin vasemmistolaista, mikä ”näkyi erityisesti odotettua huolettomampana suhtautumisena valtion velkaantumiseen”, hän jatkaa.
- Sipilän hallituksessa se teki mielestään liian oikeistolaista politiikkaa. Alan epäillä, ettei keskusta itsekään enää tiedä, mitä se on tai mitä sen pitäisi olla.
 
Viimeksi muokattu:

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Kun katsoo minne keskustan sisään pääseet sijoittuvat nelikannassa, niin on se aika haulikkolla ammuttu se on. Kuitenkin valtaosa on Kokoomuksen seassa, eli eniten yhteistä on siellä, niin keskusta kyllä menettää ääniä kaveraamalla vasemmiston kanssa.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Hoskonen vaatii Saarikon ja muun johdon vaihtamista. Ainakin tuntemani Kepun äänestäjät ovat lopen kyllästyneitä puolueen nykyiseen linjaan ja etenkin siihen, että Keskusta on unohtanut lähes täysin ajaa äänestäjiensä etuja keskittyen kuluneen vaalikauden lähinnä vasemmiston kynnysmattona olemiseen ja hakemaan hyötyjä ainoastaan puolue-eliitille himmeleineen.

Mielenkiintoinen yksityiskohta tuokin, että Hoskosen oma äänisaalis nousi n. 45 prosenttia edellisistä vaaleista, vaikka puolue kärsikin rökäletappion eli ei hän todellakaan ole yksin ajatuksineen.

 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Kyllähän tämä nyt aika ilmeiseltä vaikuttaa, ettei näitä konjakki- ja viinipulloja ole mihinkään edustuskäyttöön hommattu, vaan Lintilä itse ne on juonut. Tai ei se ainakaan minun järkeen osu, että poikkeusolojen keskellä piti viinakaappia täyttää edustamisen takia.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielenkiintoinen yksityiskohta tuokin, että Hoskosen oma äänisaalis nousi n. 45 prosenttia edellisistä vaaleista, vaikka puolue kärsikin rökäletappion eli ei hän todellakaan ole yksin ajatuksineen.
Oho. Tuota en tiennytkään. Ei ihmekään, että tuollaisella mandaatilla Hoskonen uskaltaa kritisoida johtoa julkisesti.
 

Analyzer

Jäsen
Hoskonen, jos kuka edustaa vanhaa hyvää kepulaisuutta.
Sen sijaan, että mies leimattiin häiriköksi, niin olisi kannattanut kuunnella herkällä korvalla. Sillä Hoskoslaisuus on se resepti, jolla Kepu voi vielä suureksi palata.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
IL povailee maakuntien kostoa ja Kulmunin asettumista puheenjohtajaehdokkaaksi. Saattaa olla hyvinkin mahdollinen skenaario mikäli Kepu haluaa yrittää palauttaa uskottavuuttaan kannattajiensa silmissä.

 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
IL povailee maakuntien kostoa ja Kulmunin asettumista puheenjohtajaehdokkaaksi. Saattaa olla hyvinkin mahdollinen skenaario mikäli Kepu haluaa yrittää palauttaa uskottavuuttaan kannattajiensa silmissä.
Kulmuni ei muuta mitään, sen sijaa Kaikkonen muuttaisi mutta tuskin on käytettävissä.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Saarikko kertoi juuri puoluevaltuuston puheessaan, ettei ole eroamassa puheenjohtajan paikalta vaalitappion vuoksi nyt ja jatkaa pj:nä ainakin kesän 2024 puoluekokoukseen asti.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Saarikko kertoi juuri puoluevaltuuston puheessaan, ettei ole eroamassa puheenjohtajan paikalta vaalitappion vuoksi nyt ja jatkaa pj:nä ainakin kesän 2024 puoluekokoukseen asti.
Ihan oikein. Ei ole mitään syytä vaihtaa puheenjohtajaa tässä vaiheessa. Saarikko on ollut hyvä puheenjohtaja.

Keskustan kannalta on hyvä asia olla oppositiossa seuraavan neljän vuoden aikana. Muut puolueet saavat hoitaa Suomen kansantalouden kuntoon, jos se on vain mahdollista Orpon johdolla. Tuskin onnistuu, mutta aina kannattaa yrittää.

Itse en halua persuja hallitukseen. Syitä on monia kuten esimerkiksi työperäistä maahanmuuttoa vastustava asenne.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Anti-kepu kiittää. Saamme siis jatkossakin nauttia Saarikosta, joka kysyy itseltään ja vastaa kysymykseen niin kuin asia sillä muuttuisi todeksi. En katsonut puhetta mutta varmuudella arvaan että näitä ”minäpä kysyn nyt itseltäni kysymyksen ja vastaan siihen vaikkei kukaan pyytänytkään” kohtia puheessa taas kuultiin. Näin puhutaan lapsille esikoulussa. Saarikko syyttää tappiosta ääripäitä. Viitannee siis myös Kokoomukseen ja demareihin. Starttipistoolin laukaisu taisi tulla aika myöhään. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Kielikuvanokittelua persujen kanssa?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Iltapäivälehdessä oli otsikko, että SDP on sekaisin. Saman voisi kepustakin kirjoittaa.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En jaksa uskoa, että Kulmunia ainakaan vielä haluttaisiin takaisin puheenjohtajaksi. Vaikka hänet kaatanut kohu onkin jo vähän taka-alalla, on hänen kautensa Suomi-Venäjä-seuran puheenjohtajana vähintään erittäin kiusallinen aikanamme. Ennen 24.2.2022 monet suomalaiset suhtautuivat Venäjään pragmaattisesti ja "talous edellä", mutta ystävyysseuran puheenjohtajuus (Huom. puheenjohtajuus, ei rivijäsenyys.) on mielestämi ikävä meriitti nykyään.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös