Damsgaard varmistettu Brentfordiin. Hyvä hankinta.
Vittu kun tuota pakistoa vahvistaisi vaikka metrinen koivusta veistetty dildo, mutta kun sekin varmaan hajoaa matkalla. Toivottavasti Rice myydään 120 miljoonalla Munaan ja Bowen Liverpooliin, niin tän nipun voi passittaa sinne divariin mihin se kuuluu. Ei tästä nyt taas tule hevon helvettiä.
Aluksi kun luin tämän, niin ajattelin ettei voi pitää Spursin osalta paikkaansa kun on kuitenkin ollut ikkunoita jotka Levy on unohtanut kokonaan. Sitten hetken kun funtsin niin myyntejä on viime vuosina varmaan Eriksen ja Trippier mistä on saatu edes mitään oikeaa rahaa ja sisään on tuotu hirveä määrä penkkikalleja ja muuta sontaa, joita nyt kaupitellaan ja lainaillaan ympäri Eurooppaa kirkkaimpana helmenä tietty Ndomppu ja 60milkkua.Esim. Arsenalin nettokulutus viimeiset neljä kautta on 418 miljoonaa, ManU:n 390 miljoonaa, Spurs 306 miljoonaa jne
No 2021 heivattiin sentään jonkin verran deadwoodia menemään ja hankittiin kuitenkin Romero ja Emerson, joista on ihan oikeasti ollut hyötyä. Sarrin ja Gilin osalta tilanne on auki. Molemmat ovat lahjakkaita, joten tuskinpa noista hirveästi takkiin tulee. Ensin mainittu ainakin voi olla vielä tosi hyvä. Jälkimmäisen hinta vaikuttaa jo tässä vaiheessa vähän turhan kovalta, mutta puute on fysiikassa, joten odotellaan.Aluksi kun luin tämän, niin ajattelin ettei voi pitää Spursin osalta paikkaansa kun on kuitenkin ollut ikkunoita jotka Levy on unohtanut kokonaan. Sitten hetken kun funtsin niin myyntejä on viime vuosina varmaan Eriksen ja Trippier mistä on saatu edes mitään oikeaa rahaa ja sisään on tuotu hirveä määrä penkkikalleja ja muuta sontaa, joita nyt kaupitellaan ja lainaillaan ympäri Eurooppaa kirkkaimpana helmenä tietty Ndomppu ja 60milkkua.
2022 onkin sitten ryhdistäydy ainakin tämän hetken oletuksella.
Ymmärtääkseni Romero ei kuitenkaan ole tuossa summassa mukana, koska hän on toistaiseksi lainalla? Emerson oli lauantaina fantastinen, mutta viime kaudella monessa ottelussa kaikkea muuta. Lähtökohtaisesti 25m on liikaa kenestä tahansa joka on niin uskomattoman huono keskittämään mitä Royal(vittu mikä nimikin) oli menneellä sesongilla. Gil ja Sarr toki voivat olla vielä tulevaisuudessa ihan ässiä mutta +40m tulee kuitenkin heistä ja nähdyt Spurs näytöt ovat olleet satojen eurojen arvoisia. 2021 saatiin deadwoodia pois mutta aika vähän rahaa silti.No 2021 heivattiin sentään jonkin verran deadwoodia menemään ja hankittiin kuitenkin Romero ja Emerson, joista on ihan oikeasti ollut hyötyä. Sarrin ja Gilin osalta tilanne on auki. Molemmat ovat lahjakkaita, joten tuskinpa noista hirveästi takkiin tulee. Ensin mainittu ainakin voi olla vielä tosi hyvä. Jälkimmäisen hinta vaikuttaa jo tässä vaiheessa vähän turhan kovalta, mutta puute on fysiikassa, joten odotellaan.
2020 ei myöskään tehty kauheita huteja ja Höjbjerg oli suorastaan ryöstö. Reguilon on osoittautunut vähän hudiksi hintaansa nähden, mutta on silti laatupelaaja ja ei sovi Conten systeemiin. Toivottavasti hänestä tulisi vielä takaisinpäin. Pahimmat hudit, jotka tuossa näkyy, ovat edelleen Ndomppu ja Lo Celso. Lo Celso tosin oli sen verran hyvä, että laina vakinaistettiin. Sen jälkeen meno on ollutkin surkeaa. Hauskaa on, että hän vakuutti siirtonsa keskikentän pohjalla, mutta sen jälkeen häntä on yritetty väkisin peluuttaa yläoksalla, eikä se ole toiminut missään vaiheessa. Myös pelaajan asenne on ollut kyseenalainen, kun on aina ollut Argentiinan käytössä ja pelannut hyvin, mutta Lontooseen palasi aina vaivainen ja ongelmainen pelaaja.
Joko tänään päästään eroon näistä pettureista, joiden itsekkään toiminnan takia Barcelona ei voi rekisteröidä uusia pelaajia?
En tiedä miten tämä uusi filosofia toimisi täällä Suomessa työmarkkinoilla?
Pitää huomenna varmaan kokeilla varovasti..
” Hei Kemppainen ota vähemmän liksaa taikka painu vittuun”
En kyllä tiedä miten tuo meidän liitto tuumaa asiasta mutta kokeilemalla selviää
Vai olisiko parempi mennä Kemppaiselle vähän sovittelevammalla kärjellä:En tiedä miten tämä uusi filosofia toimisi täällä Suomessa työmarkkinoilla?
Pitää huomenna varmaan kokeilla varovasti..
” Hei Kemppainen ota vähemmän liksaa taikka painu vittuun”
En kyllä tiedä miten tuo meidän liitto tuumaa asiasta mutta kokeilemalla selviää
Joko tänään päästään eroon näistä pettureista, joiden itsekkään toiminnan takia Barcelona ei voi rekisteröidä uusia pelaajia?
Olisi kiva nähdä La Liigan kohdalla lista että minkälaisia nimiä ne 50+ ei Barcan hankintaa ovat joita seurat eivät ole kyenneet rekisteröimään.
Joo. Myös Real olisi voinut tehdä pari muutakin hankintaa ja olisi varmasti parhaat pelimerkit siihen, mutta onko ainoita joukkueita, joka nimenomaan jätti pelimerkkejä?Katsoin Transfermarktista, että La Ligan seuroilla on tälle kaudelle noin 80 pelaajahankintaa (kun jätetään seuran sisältä junnuista tai B:stä siirtyneet pois laskuista). Aika hyvin on La Ligan palkkakattosäännöt purreet seuroihin jos tilanne on se, että noin 80 hankinnasta yli 50 on jäämässä rekisteröimättä. Ihan sanattomaksi vetää.
Onkohan Realin hankintojen lisäksi ainuttakaan pystytty missään seurassa rekisteröimään?
Sirigu siirtyy Napoliin vuoden sopimuksella.
Samaan aikaan Barcelonassa käytetään Jäsen @Gostisbehere n Kemppaistaktiikkaa:
Forest ja kauden 12:sta (?) hankinta.
Koska miks ei? Mulle ei aukee ihan tää Forrestin suunnitelma. Hirveellä rahalla palkkasoturiarmeija ja siitä alas silti todennäköisesti. Mitä sitten? Mikä on se pitkän ajan plääni. Kuinka moni hankinta jää Chämppäriin?
Koska miks ei? Mulle ei aukee ihan tää Forrestin suunnitelma. Hirveellä rahalla palkkasoturiarmeija ja siitä alas silti todennäköisesti. Mitä sitten? Mikä on se pitkän ajan plääni. Kuinka moni hankinta jää Chämppäriin?
Ei nyt tule heti mieleen mikä seura yritti muutama vuosi sitten about samaa ja noutaja tuli. Olisiko ollut Fulham.
Forest ja kauden 12:sta (?) hankinta.
Ei nyt tule heti mieleen mikä seura yritti muutama vuosi sitten about samaa ja noutaja tuli. Olisiko ollut Fulham.