red.machine
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Slovakia
Managerimarkkinat ovat tänä keväänä/kesänä mielenkiintoiset.
– Saako Pirlo potkut? Legendan ensimmäinen päävalmentajakausi ei ole ollut erityisen mairitteleva, vaikka yksi pokaali sekä Coppan finaalipaikka onkin tullut. Liigamestaruus mennee Interille ja Juve joutuu jopa kamppailemaan pääsystä ensi kauden Mestarien liigaan, joka meni tänäkin vuonna penkin alle. Veikkaan potkujen tapahtuessa vanhan tutun Allegrin olevan ykkösheppa tehtävään. Myös Flickiä huhuttu, mutta en jaksa uskoa.
– Hansi Flickin seuraava osoite? Flick toi Bayerniin vuodessa hirmuisen pokaalisateen ja olikin yllätys, että mies ilmoitti jättävänsä tämän kauden jälkeen. Todennäköisintä lienee, että Flick siirtyy Saksan A-maajoukkueen peräsimeen.
– Mihin menee Mourinho? The Special Onen ja Spursin tarina ei kauaa kestänyt ja nyt Jose on jälleen vapailla markkinoilla. Tähti on ollut viime vuosina laskussa, mutta jonkin verran ottajia varmasti löytyy, joskin epäilen suurseurojen kiinnostusta. Olisiko aika kokeilla jonkin maajoukkueen käskyttämistä? Mourinhon puolustusvoittoinen taktiikka voisi soveltua hyvin arvoturnauksiin.
Sitten on vielä mm. Conten ja Interin tilanne. Jännät ajat ovat edessä.