Purkan Jauhaja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Ei tarvitse kun Ketola lämää.
Ei ole Ketola ollut tänään vahvimmillaan, mutta silti 1+1. Kovassa vedossa on hyökkäyspäässä.
Ei tarvitse kun Ketola lämää.
Kerrotko meillekin että mikä siinä 2-1-maalia edeltäneessä jäähyssä oli niin epäselvää, että Erosen piti mennä aukomaan tuomarille päätään maalin jälkeen? Ja se estäminen Kiiskiseen nyt oli täysin selvä 2min.Tuomarit vetää aika hyvin teille kotiinpäin, mutta eipä siinä ei JYP ole ensimmäisen erän jälkeen pysynyt vauhdissa. Kerhon lepoetu näkyy ja ihan oikeutetusti johdatte, mutta tuomareiden touhusta voisi olla montaa mieltä.
En osaa sanoa mitä Eronen sanoi, mutta voin toki arvata. Kapteenit yleensä saa keskustella tuomareiden kanssa ilman pelkoa jäähystä ja todennäköisesti Eronen mainitsi siitä kampista joka tuomareilta meni ohi ennen HPK maalia.Kerrotko meillekin että mikä siinä 2-1-maalia edeltäneessä jäähyssä oli niin epäselvää, että Erosen piti mennä aukomaan tuomarille päätään maalin jälkeen? Ja se estäminen Kiiskiseen nyt oli täysin selvä 2min.
Sehän siinä juuri raivostuttaakin. Fyysisyyttä riittää ja hyökkäyspäädyssä pistää kiekkoa liikkumaan.Ei ole Ketola ollut tänään vahvimmillaan, mutta silti 1+1. Kovassa vedossa on hyökkäyspäässä.
Mailat alhaalla eikä vastustajan naamassa, niin pysyy pois boxista.Tuomarit vetää aika hyvin teille kotiinpäin, mutta eipä siinä ei JYP ole ensimmäisen erän jälkeen pysynyt vauhdissa. Kerhon lepoetu näkyy ja ihan oikeutetusti johdatte, mutta tuomareiden touhusta voisi olla montaa mieltä.
Kiekon sulkeminen ainoa erikoinen jäähy, mutta kaikki muut jypin jäähyt huolimattomia korkeita mailoja tai idiotismia kuten kapteeninne mussutus.Tuomarit vetää aika hyvin teille kotiinpäin, mutta eipä siinä ei JYP ole ensimmäisen erän jälkeen pysynyt vauhdissa. Kerhon lepoetu näkyy ja ihan oikeutetusti johdatte, mutta tuomareiden touhusta voisi olla montaa mieltä.
Jep. Toppingillekin vihelletty muutaman kerran jäähy korkeasta mailasta. Vastuu mailasta jne.Kiekon sulkeminen ainoa erikoinen jäähy, mutta kaikki muut jypin jäähyt huolimattomia korkeita mailoja tai idiotismia kuten kapteeninne mussutus.
No peli nytkin, kuten koko HPK:n aikana tällä hetkellä puhukoon puolestaan. Taistelkaa nyt kollektiivina vain meikäläistä vastaan. Nyt alkaa silti varmasti liika itseluottamus painamaan tähän peliin. Kaikella mittarilla edelleen teidän paras pakki kokonaisuutena.Kappas...
Fakta on se, että tällä hetkellä Ketolan ratkaisut eivät kummoisia ole. Syyllistyy helppoihin virheisiin. Tykittää kyllä viivalta, mikä on hieno asia ja siitä ominaisuudesta olenkin jakanut kehuja. Laukaisut eivät kuitenkaan ole erityisen tarkkoja.
Ei sillä, pelituntumaa se edelleen hakee, eikä ole ihan päässyt sellaiseen flow-tilaan vielä.
Sitten huomio: tähän on turha vetää muita Kerhon pakkeja mukaan. Nyt puhutaan Ketolasta yksilönä.
Et osaa sanoa, mitä Eronen sanoi, mutta tiedät, että tuomari veti kotiinpäin? Aika jämäkkä kädet lanteille, eli aika rumasti on mitä todennäköisimmin sanottu eikä keskusteltu rakentavasti edeltävästä tilanteesta.En osaa sanoa mitä Eronen sanoi, mutta voin toki arvata.
En sanonut että tuosa tilanteessa tuomari veti kotiinpäin, tänään JYP jäähyt olleet hyvinkin ansaittuja, ainoa epäselvä on tuo Erosen jäähy. Hyvin mahdollista, että sanoi jotain tyhmää ja sekin ansaittu. HPKlta tänään kuitenkin mennyt rikkeitä aika paljon läpi, sitä itse kritisoin tuomareiden kotiinpäin vedolla.Et osaa sanoa, mitä Eronen sanoi, mutta tiedät, että tuomari veti kotiinpäin? Aika jämäkkä kädet lanteille, eli aika rumasti on mitä todennäköisimmin sanottu eikä keskusteltu rakentavasti edeltävästä tilanteesta.
Nyt puijaat kun Ketola on meidän 7. pakki.Kaikella mittarilla edelleen teidän paras pakki kokonaisuutena.
Luetko mitä kirjoitetaan?No peli nytkin, kuten koko HPK:n aikana tällä hetkellä puhukoon puolestaan. Taistelkaa nyt kollektiivina vain meikäläistä vastaan. Nyt alkaa silti varmasti liika itseluottamus painamaan tähän peliin. Kaikella mittarilla edelleen teidän paras pakki kokonaisuutena.