Mainos

Kerhon peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 591 110
  • 9 822

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
8 vakio pelaajaa puuttuu rosterista, neljään päivään kolmas matsi, matkustamiset välissä Ouluun, ja viikonlopusta 2 pistettä kuitenkin kotio viemisiksi mukaan, mutta täällä vähemmän yllättäen nostetaan Pikkarainen esille ja se, kuinka miehen luotsaama jengi sulaa taas kriittisellä hetkellä. Kaksi pistettä hyvä suoritus lähtökohtiin nähden. Ei tee hirveästi mieli polkea joukkuetta.

Ensiviikolla olisi sitten syytä tulla vaikka se Trettenes ja Jokinen remmiin mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Sillä tavalla - persepomppu, jonka seurauksena pakkasukko Henriksson ei tehnykää enää mitään ja Lebe laittoi jonkun Myllyniemen myyräkyykyn päälle. Tosta olisin minäkin tehny maalin vaikka väärän käden puolelta.

Nyt perkele maalia niin saadaan edes jossiteltavaa!
Henriksson ollut kyllä pirteä kaikin puolin, mutta omissa jotenkin todella laiska! Näyttää siltä että puolustaisi, mutta todellisuudessa usein vain katsoo vierestä mitä vastustaja tekee. Eikä edes yritä varastaa, vaan ei vaan vittu puolusta.

Jotenkin odotettu tulos tänään. Kärpät ei kahta hurlumhei peliä putkeen pelaa.
 
Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho!
Katsokaapa kouvoston otteluohjelmaa, en millään jaksa uskoa, että yli kymmentä pistettä tulisivat viimeisistä peleistänsä ottamaan.. Kerholla on kaikki vielä omissa käsissään, ja todennäköisesti Jukureiden kanssa tuosta kymmenennestä paikasta taistellaan.
Tänään oli vähän unlucky, ei paljoa jätä jossiteltavaa, jos ei yhtäkään maalia saa tehtyä. Mielestäni kaksi pistettä on ihan kohtuullinen suoritus tästä viikonloppureissusta liigan kalleinta joukkuetta vastaan, voivat nousta nuo eiliset pisteet vielä arvoon arvaamattomaan..
Kaiken hyvän lisäksi Marjamäki imi eilen niin taidokkaasti mehut Kovasta ottelun lopussa/pressissä, että eipä sieltäkään ”apua” tänään tullut, mutta eipä tosiaan voi pelkästään tuon piikkiin laittaa, jos edes rankkarista ei onnistuta.

Kyllä Kerho sääleihin menee.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tänään ei riittänyt oma peli alkuunkaan. Liian passiivisesti hyökättiin. Säästeltiin vetoja eikä ajettu maalille. Ei edes haastettu mokea. Kaksi pistettä viikonlopusta on kai hyvä suoritus. Ei silti riitä mihinkään.

Jatkossa olisi voitettava pelejä varsinkin päävastustajia vastaan. Kauden otteet ei vain tue sitä, että näin tapahtuisi. Liian paljon on hävitty pelejä varsinkin silloin, kun olisi pitänyt ennakkoon voittaa. Siksi ollaan tilanteessa, jossa joudutaan toivomaan muiden tappioita eikä sekään riitä.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä tämä vielä on ihan omissa käsissä...
Niin, näinhän tässä on jo pitkään sanottu. Silti liian monta hukattua peliä. Piste menetys sinne ja toinen tänne. Pitkässä juoksussa sitten näkyy siinä, että edelleen on vaara jäädä ulos. Ja omissa käsissä tämä on ollut koko ajan.

Mutta toivotaan, että jatkoon päästään ja että peli paranee niin, että siellä on jotain annettavaakin. Säälipaikka itsessään ei ole mikään meriitti vaan kyllä siitä pitää myös jatkoon sitten mennä.
 
JasonMiller

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Se nyt ihan vitun sama miten muut pelaa jos ite vedetään ihan ohi kun pitäisi pisteitä ottaa! Tänään kerho oli koko jengi yhtä mustaa paskaa paitsi lebe parilla venymisellä.
Tuttu tunne viime kaudelta! Kun otteluissa oli kunnolla panosta, ei pisteitä enää tullut. Vaikea uskoa, että tällä kertaa Pike saisi joukkonsa venymään tiukassa kilvassa yhtään paremmin.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Katsokaapa kouvoston otteluohjelmaa, en millään jaksa uskoa, että yli kymmentä pistettä tulisivat viimeisistä peleistänsä ottamaan.. Kerholla on kaikki vielä omissa käsissään, ja todennäköisesti Jukureiden kanssa tuosta kymmenennestä paikasta taistellaan.
Tänään oli vähän unlucky, ei paljoa jätä jossiteltavaa, jos ei yhtäkään maalia saa tehtyä. Mielestäni kaksi pistettä on ihan kohtuullinen suoritus tästä viikonloppureissusta liigan kalleinta joukkuetta vastaan, voivat nousta nuo eiliset pisteet vielä arvoon arvaamattomaan..
Kaiken hyvän lisäksi Marjamäki imi eilen niin taidokkaasti mehut Kovasta ottelun lopussa/pressissä, että eipä sieltäkään ”apua” tänään tullut, mutta eipä tosiaan voi pelkästään tuon piikkiin laittaa, jos edes rankkarista ei onnistuta.

Kyllä Kerho sääleihin menee.
Kookoolla on kuitenkin muutama peli noita piste automaatteja vastaan, Kerholla ei. Kerholla on ainoastaan kovia pelejä tiedossa.
 
JasonMiller

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eihän tämä ole koko kautena lähtenyt käyntiin niin miksi viimeinen kuukausi muuttaisi!
Voihan sen näinkin todeta :)

Toisaalta näinkin paskan kauden jälkeen ollaan roikuttu lähellä 10 sakkia ja jotain olisi vielä voitu saavuttaa - mutta ei tunnu löytyvän venymistä Piken jengeistä! Esimerkiksi Saipa osoittautuukin ylivoimaiseksi vastukseksi kun pakolla pitäisi pisteitä ottaa, silloin pettää joukkueelta pää, eikä pelitaidot.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuttu tunne viime kaudelta! Kun otteluissa oli kunnolla panosta, ei pisteitä enää tullut.
Kyllähän HPK venyi eilen ällistyttävän hienoon voittoon. Tänään ei kyllä ollut saumaa sisuuntunutta kotijoukkuetta vastaan. Katso kokoonpanot, niin ei hirveästi tee mieli Pikkaraista syyttää. Hieno taistelu tänä viikonloppuna Kerholta mun mielestä.
 
clayman

Tuossa olisi pitänyt jo aiemmin saavuttaa ne tarvittavat pisteet. Siitä voi Pikkaraista syyttää. Pelin olisi pitänyt kehittyä koko kauden ajan. Nyt joukkue on turhan tukalassa tilanteessa.
 
Läyhääjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerttu
7 peliä jäljellä ja oikeestaan aika mitäänsanomaton fiilis menosta 10 joukkoon.
Kaikki jatkopelit tietysti plussaa, mutta kaiken reagoinnin tapahtumiin, venymisen tarvittavissa paikoissa ja yleisen tason jälkeen täytyy sanoa, että aivan vitun sama. Joukkue on kuitenkin paperilla sellanen, että ei todellakaan pitäis laskee muiden epäonnistumisien varaan.
Mistään tarvittavista taikatempuista ei ole todellakaan ollut kyse ja suorastaan häpeä muulle joukkueelle että yks kaveri joutuu pitään niin kovaa reppuselässä joukkueen pärjäämistä.
Vittu mitä paskaa.
Eteenpäin
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Kyllähän HPK venyi eilen ällistyttävän hienoon voittoon. Tänään ei kyllä ollut saumaa sisuuntunutta kotijoukkuetta vastaan. Katso kokoonpanot, niin ei hirveästi tee mieli Pikkaraista syyttää. Hieno taistelu tänä viikonloppuna Kerholta mun mielestä.
Jep ja tätähän se on ollut enemmän tai vähemmän läpi koko kauden. Valmennus on tehnyt melko hyvää työtä läpi kauden.

Hämeen Sanomissa näitä loukkaantumisia oli juuri lueteltu. Missattujen pelien määrä on todella valtava:

Janatuinen 27
Kiljunen 25
Trettenes 20
Pelli 15
Jokinen 14
Nurmi, Järvinen & Nenonen 12
Mustonen & Reini 11
Hietanen 8
Toivola 7

Vaan mitäpä pienistä. :)
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Hämeen Sanomissa näitä loukkaantumisia oli juuri lueteltu. Missattujen pelien määrä on todella valtava:

Ehkä se oli positiivista, kun pahin suma tuli siirtorajan alle, niin oli jo pakko tehdä hankintoja. Nythän tuo rosteri näyttää ihan hyvältä, jos kaikki saikut tai suurin osa ees vaan päättyisi.

Eipä siinä, että ihan hyvältä se näytti jo kauden alkaessa, pois lukien keskikaista kokonaisuutena.

Nythän tiedetään jo, että Trettenes on työteliäs ja aika sopiva sentteri Jolylle. Tämä vapauttaisi Järvisen omalle paikalle kakkoseen, ja Toivola on ollut viime aikoina aika positiivinen ilmestys tuossa kolmosessa. Osittain tietysti Loimarannan tuella.

Sit se Pillu sinne nelosen keskelle, jossa se olis hänelle sopivassa menestystä tukevassa roolissa.
 
Viimeksi muokattu:

AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Jep ja tätähän se on ollut enemmän tai vähemmän läpi koko kauden. Valmennus on tehnyt melko hyvää työtä läpi kauden.

Hämeen Sanomissa näitä loukkaantumisia oli juuri lueteltu. Missattujen pelien määrä on todella valtava:

Janatuinen 27
Kiljunen 25
Trettenes 20
Pelli 15
Jokinen 14
Nurmi, Järvinen & Nenonen 12
Mustonen & Reini 11
Hietanen 8
Toivola 7

Vaan mitäpä pienistä. :)
Juu Sihvonen muisti HäSa:ssa taa ylistää Pikeä ja kertoa että noviisin kanssa ei oltaisi selvitty loukkaantumissumasta. Ai että se sitten jaksaa.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Seurajohto ilmoitti Pikelle jo syksyllä toiminnallaan, että koita selvitä niillä mitä on, vahvistuksia ei meinaan olla hommaamassa. Seurajohto asetti nuotin tällekaudelle jo hyvissä ajoin.

Ja mitäpä lottoatte - nyt kun sana "noviisikin" on täällä mainittu - että tuleeko Maso Joutumaan ikinä tällaiseen tilanteeseen Kerhossa, missä seurajohto mielivaltaisesti pelaa ihan omaa peliään, ja suoranaisesti vittuilee päävalmentajalle toiminnallaan? Voin jo nyt ilmoittaa, että ei todellakaan tule. Kyllähän Maso tulee ihan kaiken tarvittavan tuen saamaan seurajohdolta, ja niinhän sen kuuluukin mennä.. Mutta miksi Pike ei saanut? Minkä takia Pike on saanut näin huonoa kohtelua esimiehiltään? Tätä mä en vieläkään käsitä.
 
Musta_Kyy

Kehen tässä nyt viittaat? Toivolaan, Toivaseen vai hallitukseen? Vai eri kohdissa eri henkilöihin?
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Kehen tässä nyt viittaat? Toivolaan, Toivaseen vai hallitukseen? Vai eri kohdissa eri henkilöihin?
Seurajohto ilmoitti toiminnallaan.

Helvetin paha sulle yksilöidä, että kenessä suurin syy, mutta kuten Sihvonenkin analyysissaan mainitsee - "Kaiken kukkuraksi näytti, että niin kauan kuin Mika Toivola oli urheilujohtajana, toimitusjohtajan ja hallituksen viesti oli, ettei paikkaajia ole lupa etsiä ja ottaa." - niin onhan tämä todella epäammattimaista ja maailmanluokan tunarointia. Aikuiset miehet seuran johtoportaassa käyvät kylmää sotaa keskenänsä ja täten pilaavat koko joukkueen kauden. Tai jos ei nyt ihan tyysti pilannut, niin hankaloitti ainakin silminnähtävästi.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Jep ja tätähän se on ollut enemmän tai vähemmän läpi koko kauden. Valmennus on tehnyt melko hyvää työtä läpi kauden.

Hämeen Sanomissa näitä loukkaantumisia oli juuri lueteltu. Missattujen pelien määrä on todella valtava:

Janatuinen 27
Kiljunen 25
Trettenes 20
Pelli 15
Jokinen 14
Nurmi, Järvinen & Nenonen 12
Mustonen & Reini 11
Hietanen 8
Toivola 7

Vaan mitäpä pienistä. :)
Karjalainen 52
Pärssinen 53
Savolainen X
Tenhovuori X
Lebedef X

Kovia lukuja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös