Kerhon peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 570 801
  • 9 852

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Se, ettei olla toimittu sen kuuluisan oman maun mukaan ei tarkoita, etteikö toimisto olisi yrittänyt.
Saanko pyytää sulta listausta niistä pelaajista, jotka on hommattu vahvistamaan hyökkäystä kauden alusta aina tuonne 24 pv Tammikuuta välisenä ajanjaksona? Ajanjakso sisältää n. 44 ottelua.

Se, että reagoidaan paniikinomaisesti 44 ottelun jälkeen, ei tuo seurajohdolle puhtaita papereita, ei todellakaan. Todelliset kokoonpanomurheet alkoivat tuolla syys - lokakuun taitteessa, mutta mitään ei tapahtunut. Miksi ei? Osaamattomuutta kenties? Välinpitämättömyyttä? Vai tietoinen Pikkaraisen jaloille kuseminen, ettei tarvitse sitten selitellä kauden 23-24 päävalmentajavalintaa, kun Pikkarainen on luotsannut Kerhon juuri välieriin.. Mene ja tiedä.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Seurajohto ilmoitti Pikelle jo syksyllä toiminnallaan, että koita selvitä niillä mitä on, vahvistuksia ei meinaan olla hommaamassa. Seurajohto asetti nuotin tällekaudelle jo hyvissä ajoin.

Ja mitäpä lottoatte - nyt kun sana "noviisikin" on täällä mainittu - että tuleeko Maso Joutumaan ikinä tällaiseen tilanteeseen Kerhossa, missä seurajohto mielivaltaisesti pelaa ihan omaa peliään, ja suoranaisesti vittuilee päävalmentajalle toiminnallaan? Voin jo nyt ilmoittaa, että ei todellakaan tule. Kyllähän Maso tulee ihan kaiken tarvittavan tuen saamaan seurajohdolta, ja niinhän sen kuuluukin mennä.. Mutta miksi Pike ei saanut? Minkä takia Pike on saanut näin huonoa kohtelua esimiehiltään? Tätä mä en vieläkään käsitä.
Noh seurajohto ja seurajohto, käsittääkseni seurajohto antoi ison tuen ja osoitti luottamuksensa Pikelle siinä kohtaa, kun se päätti irtisanoa Toivolan eikä päävalmentajaa itse. Sen jälkeen on rosteria myös vahvistettu melko tasaisesti hankkimalla viisi pelaaja kauden loppuun kestävällä sopimuksella. Eli sanoisin, että seurajohto on tukenut Pikeä ja antanut myös mahdollisuuden pelata itselleen tulevaksi kaudeksi myös sopimuksen johonkin muualle.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Saanko pyytää sulta listausta niistä pelaajista, jotka on hommattu vahvistamaan hyökkäystä kauden alusta aina tuonne 24 pv Tammikuuta välisenä ajanjaksona? Ajanjakso sisältää n. 44 ottelua.

Se, että reagoidaan paniikinomaisesti 44 ottelun jälkeen, ei tuo seurajohdolle puhtaita papereita, ei todellakaan. Todelliset kokoonpanomurheet alkoivat tuolla syys - lokakuun taitteessa, mutta mitään ei tapahtunut. Miksi ei? Osaamattomuutta kenties? Välinpitämättömyyttä? Vai tietoinen Pikkaraisen jaloille kuseminen, ettei tarvitse sitten selitellä kauden 23-24 päävalmentajavalintaa, kun Pikkarainen on luotsannut Kerhon juuri välieriin.. Mene ja tiedä.
Eli ei olla lainattu pelaajia paikkaamaan poissaoloja?

Nostettiin myös omia junioreita mukaan, kuten muutkin seurat tekevät. Se on välinpitämättömyyttä?

Voitko edes todistaa tahallisen ja välinpitämättömän toiminnan? Tai Toivasen valtapelin? Pelikirjan puutteista ei voi puhua ilman vaadittavaa tietotaitoa - onko sinulla siis tietoa liigajoukkueen pyörittämisestä?
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Noh seurajohto ja seurajohto, käsittääkseni seurajohto antoi ison tuen ja osoitti luottamuksensa Pikelle siinä kohtaa, kun se päätti irtisanoa Toivolan eikä päävalmentajaa itse. Sen jälkeen on rosteria myös vahvistettu melko tasaisesti hankkimalla viisi pelaaja kauden loppuun kestävällä sopimuksella. Eli sanoisin, että seurajohto on tukenut Pikeä ja antanut myös mahdollisuuden pelata itselleen tulevaksi kaudeksi myös sopimuksen johonkin muualle.
Kaunista. Antanut viimeiselle kvartaalille peräti mahdollisuuden valmentaa itselleen työpaikka ensikaudeksi, wau! Mikä mahtava vastaantulo seurajohdon toimesta, Pikkarainen varmasti kiitollinen tästä saamastaan mahdollisuudesta.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Eli ei olla lainattu pelaajia paikkaamaan poissaoloja?

Nostettiin myös omia junioreita mukaan, kuten muutkin seurat tekevät. Se on välinpitämättömyyttä?

Voitko edes todistaa tahallisen ja välinpitämättömän toiminnan? Tai Toivasen valtapelin? Pelikirjan puutteista ei voi puhua ilman vaadittavaa tietotaitoa - onko sinulla siis tietoa liigajoukkueen pyörittämisestä?
Olen puhunut hyökkäysosastosta miltei koko sen ajan, kun olen kriittisesti seurajohdon toimintaa kommentoinut, eli siitä osastosta, mikä on ollut puutteellinen kauden alusta asti ja toki harventunut kokoajan sen mukaan mitä pidemmälle kausi on edennyt. Ketä on lainattu hyökkäykseen? Edelleen puhun ajanjaksosta joka ajoittuu kauden alusta aina 24 pv Tammikuuta asti, ja sisältää 44 runkosarjan ottelua.

Tämä "nostettu omia junioreita" on hauskaa luettavaa kerta toisensa perään. Maaginen ja nälkäinen strategia kerrassaan. Harmi kun ei vain ole ensimmäistäkään omaa junioria joka tämän päivän liigassa pärjäisi. Muuten toki kaunis ajatus.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Kaunista. Antanut viimeiselle kvartaalille peräti mahdollisuuden valmentaa itselleen työpaikka ensikaudeksi, wau! Mikä mahtava vastaantulo seurajohdon toimesta, Pikkarainen varmasti kiitollinen tästä saamastaan mahdollisuudesta.
Omasta mielestäni on hieno mahdollisuus saada valmentaa pääsarjatasolla ja ammatikseen, melko useasti kun epäonnistut tuloksellisesti, niin työpaikkaa joutui hetken etsimään.

Tietysti jos ei osaa nähdä kokonaisuutta missä seurajohto(enimmäkseen Toivola)on epäonnistunut, mutta myöskin päävalmentaja omalta osaltaan, niin melko sokea saa olla.

Marraskuusta aina Tammikuun puoliväliin asti on 20 pelin jakso jossa hävittiin 14 peliä, vaikka rosterissa oli enemmän pelaajia kuin mitä nyt. Päävalmentaja vastaa pelitavasta joka tuohon aikaan oli se, että jauhettiin väkisin kolmella ketjulla, hyökättiin ylikorostetusti viivellä ja omassa päässä puolustettiin mies miestä vastaan.

Heti kun alettiin pelaamaan tasaisemmin neljällä ketjulla, alettiin kääntämään enemmän nopeesti mikä vähensi päätykiekkoja ja omissa alettiin puolustaa kekustaa, niin kas kummaa alko tulokset paranemaan. Tähän päälle se, että hommattiin puolustaja joka saa sen syötön ohi karvauksen hyvällä prosentilla ja mahdollistaa myös viivellä pelaamiseen paremmin.

Löydettiin oikea pelitapa mihin tuo jengi soveltuu, eli annan propsit koutseille, että muuttivat systeemiä, mutta myös miinusta, koska yritettiin liian kauan peluuttaa systeemiä mikä ei toimi ja siitä ainoastaan Pikkarainen on vastuussa.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Olen puhunut hyökkäysosastosta miltei koko sen ajan, kun olen kriittisesti seurajohdon toimintaa kommentoinut, eli siitä osastosta, mikä on ollut puutteellinen kauden alusta asti ja toki harventunut kokoajan sen mukaan mitä pidemmälle kausi on edennyt. Ketä on lainattu hyökkäykseen? Edelleen puhun ajanjaksosta joka ajoittuu kauden alusta aina 24 pv Tammikuuta asti, ja sisältää 44 runkosarjan ottelua.

Tämä "nostettu omia junioreita" on hauskaa luettavaa kerta toisensa perään. Maaginen ja nälkäinen strategia kerrassaan. Harmi kun ei vain ole ensimmäistäkään omaa junioria joka tämän päivän liigassa pärjäisi. Muuten toki kaunis ajatus.
Seppälä on ainakin lainattu hyökkäykseen. Lisäksi sitten nostettu omia junnuja mukaan. Se ettei se miellytä sinua, ei tee toiminnasta jotenkin Pikkaraisvastaista.

Ei tuo välttämättä ole ollut se paras strategia, mutta onhan talous voinut vaikuttaa siihen - ollaan oikeasti haluttu hankkia aitoja vahvistuksia, eikä siksi olla hankittu ketä tahansa vakinaisiksi paikkaajiksi. Aitoja vahvistuksia ei vaan ole ollut helppo löytää. Nikkilä hankittiin heti, kun oli mahdollista saada. Kertoo halukkuudesta vahvistaa joukkuetta oikean tyylisen pelaajan löytyessä.

Lisäys:
Kun täältä löytyy tj ja Utj tasoista osaamista, olisi kiva tietää minkälaisia vahvistuksia tuonne olisi pitänyt hankkia?

Huomioitavaa:
- Mitkään arvat ei kelpaa
- Kunykiin eivät rahat riittäneet eli selkeään ykkössentteriin eivät resurssit ole riittäneet
- Välillä konsensus ollut "kunhan hankittaisiin joku."
- Seuraavaksi toivottiinkin aitoja vahvistuksia.

Hankala pysyä kärryillä näitten kanssa. Onneksi näitä ratkaisuja ei tehdä palstahuutelun perusteella.
 
Viimeksi muokattu:

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Ja kun valmentaja tai valmennus ei saa vajavaiseenkaan joukkueeseen minkäänlaista rotia niin eihän tuota taaperrusta, viallista tuotetta kuluttaja mene katsomaan.
Sehän on ihan selvä se.
Sehän se on, kun vajaamiehisenä ei ehkä pitäisi käyttää dump&chaseä, joka on hyvin kuluttava taktiikka. Silti sillä mentiin. Siitähän se suurin kritiikki on tullut.

Katsojat taas ovat oikeutettuja äänestämään jaloillaan, jos tuote ei miellytä. Katsojakato tietenkin vaikuttaa talouteen. Sen seura on tuonut esille, mikä sitten tulkittiin täällä kannattajien syyllistämiseksi. Huoh.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pohtiminen kannattaa varmasti aina, mutta vihjaileminen ja / tai suora syyttäminen ilman mitään järkiperusteluja ei ole minkään sortin pohtimista.
Mielenkiintoinen argumentointi kyllä. Kaikenlaista spekulaatiota ja yleistämistä massiivisia määriä on johdon aka "Pikkaraisesta ylöspäin" esitetty etenkin Toivolan potkujen jälkeen. Tai henkilöön menevää ala-astetasoista nimittelyä. Sekä täällä että HäSassa. Ja nyt kaksi sangen pohdiskelevaa viestiä loukkaantumisista ja mahdollista yhteyttä valmennukseen on "suoraa syyttämistä ilman mitään järkiperusteluja".

Valmentajien piikkiin laitetaan aina myös loukkaantumisia, kun niitä alkaa runsaasti tulemaan. Itse ajattelen, että kyse on enemmän turhautumisesta tilanteeseen kuin mistään muusta.

Nyt Kerholla on ollut näitä poikkeuksellisen paljon ja se on epäilemättä myös vaikuttanut pelisuorituksiin poikkeuksellisen paljon.
Loukkaantumisia ollut kahdessa eri seurassa huomattava määrä, saman henkilön ollessa päävalmentajana. Kyllä sitä voi ihan aiheellisesti miettiä, onko pelaajien kuormituksessa ja/tai fysiikkavalmennuksessa ollut jotain, joka on vaikuttanut asiaan. Paskaa säkää toki on tälläkin kaudella ollut, todellakin.
@clayman kommenttia jatkaisin vielä, että on tosiaan kummallista, että vaikkapa Jukka Rautakorven valmennustiimien loukkaantumismäärät ovat olleet aina sieltä alimmasta päästä. Sattumaa lienee ja ainahan me ollaan kypsyneitä Tukka-Jukkaan, niin tämän voi sivuuttaa. Jalosen Jukan aikaan allekirjoittanut arvosteli Jalosen aikakauden käytännössä jatkuvaa loukkisumaa. Jälkikäteenhän on Jukka avannut, kuinka kesät pelattiin pelattiin ja pelattiin, pienpeliä ja kaikkea muuta. Pelaajat kehittyivät valmennustiimin mukaan tärkeimmässä, eli joukkuepelissa ja kaikki tuki Jukan tiimin pelitavan ja rohkean pelaamisen ajatusmallia. Yksilöt kehittyivät pelaamalla menestyvässä joukkueessa ja riskit loukkaantumispuolella pystyttiin tulosten mukana hyväksymään.

Mutta ei, ei syytellä. Kaikki on tuuria - puoleen ja toiseen.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Mutta ei, ei syytellä. Kaikki on tuuria - puoleen ja toiseen.
Syyttele pois vaan. Toivoisin silti, että perustelisit syytteitä muutenkin kuin, että oli kerran sama tilanne ja on ollut parin muunkin valmentajan kohdalla. Tai olet (te) ehkä oikeassa, en minä sitä tiedä. Siellä on kuitenkin murtuneita sormia, kylkiluita, vaikeita selkävammoja, jotka nyt äkkiseltään voisi kuvitella johtuvan jostain muusta kuin valmentajan tekemisistä tai tekemättäjättämisistä.

Sekin on kyllä toisaalta totta, että mitä enemmän aikaa kaukalossa viettää, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä loukkaantuminen osuu kohdalle.

Ei ole valmenteleminen helppoa, onneksi ei itte tartte.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Syyttele pois vaan.
Edelleen, missä on syytelty?

Toivoisin silti, että perustelisit syytteitä muutenkin kuin, että oli kerran sama tilanne ja on ollut parin muunkin valmentajan kohdalla. Tai olet (te) ehkä oikeassa, en minä sitä tiedä. Siellä on kuitenkin murtuneita sormia, kylkiluita, vaikeita selkävammoja, jotka nyt äkkiseltään voisi kuvitella johtuvan jostain muusta kuin valmentajan tekemisistä tai tekemättäjättämisistä.

Sekin on kyllä toisaalta totta, että mitä enemmän aikaa kaukalossa viettää, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä loukkaantuminen osuu kohdalle.
Juu, peliaika tässä on tietysti ainoa asia, mitä voi ajatella todennäköisyyksien kautta. Valmentajien joukkueiden loukkaantumishistoriat on pelkkää tuuria tai paskaa tuuria pitkillä aikaväleillä. Lähden tästä soittelemaan HPK:n lääkäreille, että voin antaa sulle paremman selvityksen. Sorry, voi kestää, haluan näet perehtyä siinä sivussa hieman lääketieteeseen ja fysiologiaan. Ja varmaan konsultoida esim. jotakin urheilulääkäriasemaa ennen johtopäätöksiä ja kattavaa raportointiani sinulle.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Sekin on kyllä toisaalta totta, että mitä enemmän aikaa kaukalossa viettää, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä loukkaantuminen osuu kohdalle.
Tämä on juuri se, mitä olen itse miettinyt. Kärkipelaajien kuorma oli yhdessä vaiheessa kova ja sen on moni täälläkin tuonut esille. Kyllähän siinä loukkaantumisen mahdollisuus kasvaa.

Itse koen, että kärkipelaajia peluutettiin erityisen paljon kun peli oli täysin jumissa. Haettiin tulosta yksilöiden kautta. Jotkut eivät ehkä nähneet asiaa samoin, mutta siltä se minulle näytti.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Edelleen, missä on syytelty?
No älä nyt viitsi turhaan siihen takertua, katso se lainaamani tekstisi, se oli heitto siihen. Jatketaan vaan "hienovaraista" vihjailua siitä, että Pike sai tämän loukkisuman aikaan ja tyydytään siihen, mutta ei syytetä sitä mistään. Hohhoijaa.
Tämä on juuri se, mitä olen itse miettinyt. Kärkipelaajien kuorma oli yhdessä vaiheessa kova ja sen on moni täälläkin tuonut esille. Kyllähän siinä loukkaantumisen mahdollisuus kasvaa.

Itse koen, että kärkipelaajia peluutettiin erityisen paljon kun peli oli täysin jumissa. Haettiin tulosta yksilöiden kautta. Jotkut eivät ehkä nähneet asiaa samoin, mutta siltä se minulle näytti.
Selvää lienee, että loukkaantumisriski nousee väsyneellä pelaajalla ja sitä kautta ylipeluutuksella voi hyvinkin olla tekemistä jonkun loukkaantumistapahtuman kanssa. Tai olisi oikeastaan outoa, jos ei olisi. Pitänee odotella Musta_Kyy:n perehtymistä lääketieteeseen ja fysiologiaan ynnä konsultointia, että saamme kattavammat pohjat väitteille.

Itselleni on jäänyt ilman em. syvempää perehtymistä sellainen kuva, että on ollut poikkeuksellisen paljon huonoa tuuria ja kun totuus löytyy yleensä jostain puolesta välistä ääripäitä, niin varmaan tässäkin tapauksessa syyt ovat varsin monitahoiset. En minä sitä vastaan ole, että nämäkin asiat pohditaan ja tutkitaan perinpohjin.
 
Viimeksi muokattu:

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Itselleni on jäänyt ilman em. syvempää perehtymistä sellainen kuva, että on ollut poikkeuksellisen paljon huonoa tuuria ja kun totuus löytyy yleensä jostain puolesta välistä ääripäitä, niin varmaan tässäkin tapauksessa syyt ovat varsin monitahoiset. En minä sitä vastaan ole, että nämäkin asiat pohditaa perinpohjin.
Paskaa tuuria tarvitaan mukaan aina, kun hommat menee urakalla päin persettä.

Kuormitus, kuormittava pelitapa, jatkuva pyöriminen omissa jne. Moni asia saattaa vaikuttaa loukkaantumisiin. En nyt tarkoita, että yksinomaan Piken syytä, mutta osatekijänä nämä em. asiat voivat olla.
 
Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuinkahan paljon pisteitä Kerholla olisi, jos Kerholla ei olisi Jolya? Mies on selvästi Liigan paras pelaaja, joka pystyy lähes yksin voittamaan pelejä ja on nyt tehnyt pisteitä yli kaksinkertaisen määrän seuraavaksi tuloksellisimpiln verrattuna. Jolylla on 56 pistettä, Moseksella 27 ja Nenosella 26.

Nuo luvut ovat oikeasti käsittämättömiä ja tuovat esiin sen, miten korvaamaton Joly on ollut.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Miksi täällä jatkuvasti syytetään JOKO Pikeä, tai Toimistoa?

Eikö tässäkin asiassa voi olla vikaa molemmissa?

Ensimmäiset n. 40 peliähän oli kerholla aikamoista kuraa, keneen osuu silloin syyttävä sormi, no omasta mielestä Pikeen. Pike ei saanut peliä kuntoon annetuilla palikoilla. Näin se vaan on.

Mutta

Tekikö toimisto/Utj virheitä. Mielestäni kyllä. Jo ennen kauden alkua keskikaista oli todella kapea, sekä rosteri kokonaisuudessaan liian ohut = heikosti kasattu joukkue. Tästä Mika saikin sitten maksaa ja sai kenkää (mielestäni paras asia mitä kerhossa tapahtunut tällä kaudella). Pantattiin hankinnoissa, johon en tiedä syytä, mutta helposti näyttää kannattajalle siltä että "ei kiinnosta, ei osata, ei jakseta" tehdä niitä.

Nyt on tehty hankintoja ja mielestäni hyviä sellasia (Mika on pois). Ehkä hankinnat tehtiin liian myöhään, mutta tehtiin kuitenkin. Pike myös saanut pelin ihan hyvään kuntoon ja surullista on kun ajattelee missä oltaisiin sarjataulukossa, jos peli olisi ollut tätä tasoa jo aikaisemmin, tai edes ylivoima..

Oma yhteenveto:
Molemmat Pike, sekä Toimisto on tehnyt isoja virheitä josta molempia saa ja jopa pitää syyttää. Molemmat myöskin parantanut toimintaa, mutta se ei valitettavasti muuta todellisuutta siitä että alkukauden pisteet on yhtä tärkeitä loppukaudella.

Joten toivoisin jatkossa että muistetaan kauden alkavan samana päivänä kaikilla, eikä anneta sitä tasoitusta 40 pelin verran, niin valmennuksessa, kuin toimistolla!
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Miksi täällä jatkuvasti syytetään JOKO Pikeä, tai Toimistoa?

Eikö tässäkin asiassa voi olla vikaa molemmissa?

Samaa mieltä.

Tässä on vaan pieni mutta...

Jos on kritisoitu Pikkaraista, on heti tultu kertomaan miksi asia ei johdukaan valmentajasta tai on ilmoitettu, ettei kenelläkään täällä ole kompetenssia puhua pelikirjasta jne. Ikään kuin mikään pelillinen ongelma ei voisi olla Pikkaraisen syytä.

Kai valmentajaa voidaan kritisoida pelin puutteista ilman, että samalla puututaan toimiston puutteisiin?
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Samaa mieltä.

Tässä on vaan pieni mutta...
Niin ikään samaa mieltä ja tainnut itsekin sanoa, että virheitä ovat kaikki tehneet, mutta Pikeä ja peliä kritisoineet ovat toisinaan olleet vahvasti sitä mieltä, että mitään muuttujia ei pitäisi ottaa huomioon ja valmentajan tehtävä on saada joukkue pelaamaan voittavaa jääkiekkoa niillä miehillä mitä tarjolla on ja jos voittoja ei tule, niin valmentaja on suorastaan surkea.

Toki osaa virheistä on myös hankala jälkikäteen analysoida, sillä virheitä on helppoa myöskin keksiä jälkikäteen.
 
Kyse on ollut aika pitkälti pelin sekä pelaajien kehityksen puutteesta.

Muuttujia on aina. Tämä kausi:
- Loukkaantumiset vaikuttavat, mutta siellä on silti ollut mahdollisuus kehittää peliä. Sehän olisi jopa auttanut tuossa loukkaantumissumassa. Loukkaantumiset eivät poista Pikkaraisen vastuuta. (Vajaamiehinen joukkue pelaa kuluttavalla taktiikalla)

- Keskikaista on kapea. Totta. Siellä on kuitenkin ollut paikkaajina esim. Philström ja Wold. Määrällisesti on ainakin riittänyt omista hoitamaan noita tontteja. Se on sitten eri asia, miten nelosketjua on peluutettu tai kuinka paska Wold oikeasti on - joka kerta kuitenkin pelannut paremmin kun on saanut vastuuta enemmän.

- Päävalmentajan tehtävä on kehittää pelaajia. Ihan jokaista, Jolysta siihen Woldiin.

Nämä asiat nyt liittyvät täysin päävalmentajan tehtäviin ja muuttujista huolimatta tuloksen olisi pitänyt olla parempaa.

Kuinkahan monta kertaa on ihmetelty miten muiden Möttöset pelaa paremmin kuin meidän Höttöset. Voisiko olla, että ne saavat laadukasta valmennusta?

Se on myös sitten erillinen asia, miten kritiikkiä tulkitaan. Ja tämän olen tuonut esille useaan otteeseen.

Esim.
"Pikkaraisen pelikirja on vanhentunut" ei ole yhtä kuin "Pike on paska."

Toki osaa virheistä on myös hankala jälkikäteen analysoida, sillä virheitä on helppoa myöskin keksiä jälkikäteen.
Jälkikäteen on myös puhuttu pelin vaatimustasosta tällä kaudella, johdon toiminnasta kesällä jne jne. Haettu syitä miksi Pikkarainen ei olisi vastuussa pelin tai pelaajien kehityksestä.

En nyt edes tiedä mitä Pikkaraiseen kohdistuneita virheitä täällä on keksitty. Olisi kiva saada tuosta esimerkkiä...
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
valmentajan tehtävä on saada joukkue pelaamaan voittavaa jääkiekkoa niillä miehillä mitä tarjolla on ja jos voittoja ei tule, niin valmentaja on suorastaan surkea.
Tämän kohdan unohdin mainita erikseen.

Onko kritiikissä ollut kyse voittavasta kiekosta vai siitä, ettei oltaisi oltu pelkästään selviytymässä?

Nykyisellä pelillä jos hävitään, voi silti olla tyytyväinen peli-ilmeeseen. Siellä hyökätään raikkaasti ja dumpataan kiekkoa vähemmän. Pelataan kiekolla enemmän, kuten itse olen ainakin toivonut tapahtuvan.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Tässä nyt kun katsoo tätä Jukureiden pelaamista, niin tekisi mieli jo tiputtaa k.o jengi pois playofftaistelusta. Viisikkotasolla aika kamalan näköistä tekemistä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Nas

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Eli just niiden jengien merkki, kelle me aina hävitään jatkojen jälkeen. Ja lauantaina niitä vastaan peli....

Olisi juuri niin klassinen nyky-HPK voittaa Lukko hienolla pelillä huomenna ja hävitä Jukureille jatkoajalla paskan esityksen jälkeen ja siten, että ollaan otettu tasoitusmaali omiin 32 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.

Se olisi juuri niin MEIDÄN KERHO, että tämä voidaan oikeastaan jo lukita tapahtuvaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös