Mainos

Kerhon peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 592 058
  • 9 822

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Tässä liigassa nuo pitäisi osata sopia niin, että niistä tehdään spontaaneja. Ei siihen olisi tarvinnut kuin kiekon Liukkaalle ja taklauksen Bloodilta tai toistepäin, lisäksi ne potat pitäisi pysyä päässä.
 
rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Puhe koodistosta kääntyy tässä kohtaa itseään vastaan. Siellä tarunhohtoisessakin flaidisten henkeen kuuluu, että tappelusta voi hyvin kieltäytyä, jos alla on esim. pitkä vaihto, loukkaantumista tai jos joukkueen etu (=valmentaja) toisin määrää. Siis jos kyseessä ei ole tyyliin välitön kostohaku jostain rikollisesta niitistä, mistä nyt ei ollut kyse.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Pitäs muistaa kai mikä oli Pennasen reaktio Karjalaisen nyrkkihippoihin silloin.
Tätä on nyt muutaman kerran täällä viljelty niin pakko tarttua. Totta on, että Pennanen hieman ojensi Karjalaista median kautta sen yhden keissin jälkeen. Pitää muistaa, että Pendo on aika taitava peluri median kanssa. Antti on myös välillä taipuvainen julistamaan sitä ja tätä toiseen suuntaan ja toiminta joukkueen kesken saattaa olla hieman toista. Esimerkkinä nyt vaikkapa tämä psykologi- kulma.

Pennanen käytti Miroa myös tuon nuhtelun jälkeen muutamia kertoja pelotteena, eli hieman tuli Mirolle malttia ja Pendo sai viestittyä median suuntaan, että ”eihän me Kerhossa tällaista hyväksytä”. Jep jep. Pendo oli tässäkin suhteessa ihan päällikkö. Mutta Miro oli Miro myös tuon tapauksen jälkeen.

Eli aika rajut laineet tuo Liukkaan mylly tuntuu täällä saavan. Tosi juttu, että pirun harmilliseen paikkaan tuo Liigan puolelta vitsikäs pelikielto tuli. Toivon että jatkossakin Edi tulee vastaamaan puhelimeen ( ja tuleehan se) kun sitä vaaditaan ja pitää myös kuittivihon mukanaan. Ihan riittävän monta kertaa on kerholaisten toimesta paskottu housuun tällä kaudella. Uskon että Lebe ja esim. Joly tykkäävät ja arvostavat Liukasta ihan helvetisti. Kuten koko joukkue.

Pennaseen vielä. Ärsyttää joka kerta kun esim. Pikkaraisen ja Matias Lehtosen kohdalla verrataan heitä ja heidän toimintaansa Pennaseen. Se on täysin epäreilua, siis kenelle tahansa. Pendo on monessa mielessä aivan poikkeuksellinen valmentaja, ihan siinä Jukka Jalosen takavasemmalla, vaan hieman perässä.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Muuten samaa mieltä, mutta miksi ei voi verrata? Ei kukaan taida odottaa Pikeltä täysin samaa kuin mihin Pendo kykeni. Silti siellä on tiettyjä perusasioita, joita voisi workshopata.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Se oli sitten vitun hyvä tappelu tällä sumalla loukkien suhteen ja kuinka tärkeitä pisteitä jaossa.
Liukas pelaa logolle eikä itselleen joten pitää muistaa voiko puheluun vastata. Sanoisin että pelsuille ihan sama onko Blood pari peliä sivussa vai ei.
 
Kymppitonni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK Philadelphia Flyers Nikkarit -17
Siis koko hommahan sai alkunsa siitä, kun veripena yritti ajaa Jolyn kylmäksi ja Liukas kävi silloin vetämässä aika rajun poikkarin selkään. Silloin jo täällä alkoi itku siitä kun Liukas pilaa jengin pelin ottamalla tyhmän jäähyn jne.. Joukkueiden seuraavassa kohtaamisessa oli varmasti sekä Liukaksella, että Bloodilla tiedossa se, että tilit tasataan. Pojat valitsivat vaan paikan huonosti ja siitä seurasi huilia parit matsit. Tappelun syynä on arvostuksen säilyttäminen ja näkisin vielä sen korostuvan Liukkaan kohdalla, koska jos mies meinaa joskus NHL:n pyrkiä, niin siellä viimeistään on vastattava teoistaan.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Eipä se pelaamisen taso nouse, jos istuu vaan penkillä. Aika vähän mahdollisuuksia päästä peliin sisälle, jos pelaat kaksi vaihtoa koko ottelussa. Jotenkin jännästi se Woldkin on pärjännyt niissä otteluissa, joissa vastuuta on tullut enemmän. Ei kuitenkaan anneta sen vaikuttaa palstatotuuteen, eiks vaan?

Tuosta lopusta... Tuntuu menevän jotenkin ihan eri suuntaan toi argumentointi.

Pikkaraisen taktiikka / strategia on sellainen, että sen toteuttaminen vaatii sen 4 ketjua kärkipelureita. Tai ainakin 3 ketjua. Eikä siinä mitään, ei ole ainoa tapaus, tuo Pike. Kerhoon tarvitaan kuitenkin erilainen valmentaja.
Erikoisia väitteitä. Jotenkin vain tiedät, että pelaamisen taso muuttuisi merkittävästi paremmaksi isommilla minuuteilla. Toteutuneena siellä on pelattu viitisenkymmentä peliä antifyysisesti surkeilla tilastoilla, yhden syöttöpisteen verran. Ja näistä se toteutunut on palstatotuus, sinun "tietosi" ei.

Jokseenkin kumma tämä toinenkin väite. "Neljä ketjullista kärkipelureita" olisi Tappara, joka luonnollisesti suoriutuisi paremmin kuin tämä miehistö. Vai mitä tämä "neljä ketjullista kärkipelureita" oikein tarkoittaa?

Tai no joo, siirtotakarajan jälkeen Tapparalla on 5-6 ketjullista kärkipelureita, annettakoon se nyt tässä.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Siis koko hommahan sai alkunsa siitä, kun veripena yritti ajaa Jolyn kylmäksi ja Liukas kävi silloin vetämässä aika rajun poikkarin selkään. Silloin jo täällä alkoi itku siitä kun Liukas pilaa jengin pelin ottamalla tyhmän jäähyn jne.. Joukkueiden seuraavassa kohtaamisessa oli varmasti sekä Liukaksella, että Bloodilla tiedossa se, että tilit tasataan. Pojat valitsivat vaan paikan huonosti ja siitä seurasi huilia parit matsit. Tappelun syynä on arvostuksen säilyttäminen ja näkisin vielä sen korostuvan Liukkaan kohdalla, koska jos mies meinaa joskus NHL:n pyrkiä, niin siellä viimeistään on vastattava teoistaan.
Silloin Liukkaan toiminta oli oikein kun kuittasi samantien että kaveria ei ajella ja jos Bloodilla jäi jotain kyrsimään niin voivoi.
 
Kymppitonni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK Philadelphia Flyers Nikkarit -17
Silloin Liukkaan toiminta oli oikein kun kuittasi samantien että kaveria ei ajella ja jos Bloodilla jäi jotain kyrsimään niin voivoi.

Niin ainoa ongelma oli siinä se, että Liukas kuittasi asian aluksi cheap shotilla ja siksi asia hoidettiin loppuun ilman hanskoja. Liukas olisi heti sen taklauksen jälkeen voinut haastaa Bloodin ja asia olisi ollut kerrasta selvä. Mikäli olet ns. Kovanaama tai voimahyökkääjä, niin kasvojen menetys on se mitä seuraa, josset vastaa puhelimeen.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Erikoisia väitteitä. Jotenkin vain tiedät, että pelaamisen taso muuttuisi merkittävästi paremmaksi isommilla minuuteilla. Toteutuneena siellä on pelattu viitisenkymmentä peliä antifyysisesti surkeilla tilastoilla, yhden syöttöpisteen verran. Ja näistä se toteutunut on palstatotuus, sinun "tietosi" ei.
Eli pelaaja ei kehity pelaamalla? Asia selvä.

Kysehän on ollut siitä, että nelosketjun voisi laittaa jäälle antamaan kärkipelaajille lepoaikaa. Valveutuneen palstatotuuden mukaan nelosta ei ole voitu peluuttaa esim. Woldin paskuuden vuoksi. Tämän takia on ollut pakko käyttää vain kolmea ketjua.

Noh, on se nelonen kuitenkin hoitanut juuri tuon em. tehtävän silloin kun sille on tarjottu sitä vastuuta ja ihan Woldin kanssa. Tästä on näyttöä ihan tämän kalenterivuoden ajalta. Peliä on viety myös sinne vastustajan päätyyn, eikä vaan pyöritty omissa.

Jokseenkin kumma tämä toinenkin väite. "Neljä ketjullista kärkipelureita" olisi Tappara, joka luonnollisesti suoriutuisi paremmin kuin tämä miehistö. Vai mitä tämä "neljä ketjullista kärkipelureita" oikein tarkoittaa?

Tai no joo, siirtotakarajan jälkeen Tapparalla on 5-6 ketjullista kärkipelureita, annettakoon se nyt tässä.
Mistä tämä Tappara-juttu tulee? Tajuat kai, että Rautakorpi valmensi Kerhoa ja sen seurauksena Kerhon talous oli kuralla?

Pikkaraisen pelikirja soveltuu paremmin sellaiseen joukkueeseen, jossa on tarjolla kärkipelaajia vähintään kolmeen ketjuun (esim IFK). Kerhon resurssit eivät riitä sellaiseen. Tai jos sellainen satsaus olisi tehty, olisi talous aika varmasti samassa kunnossa kuin Rautakorven jäljiltä.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Niin ainoa ongelma oli siinä se, että Liukas kuittasi asian aluksi cheap shotilla ja siksi asia hoidettiin loppuun ilman hanskoja. Liukas olisi heti sen taklauksen jälkeen voinut haastaa Bloodin ja asia olisi ollut kerrasta selvä. Mikäli olet ns. Kovanaama tai voimahyökkääjä, niin kasvojen menetys on se mitä seuraa, josset vastaa puhelimeen.
Poikkari selkään tai niskaan tais olla enemmän vahinko mutta samaa mieltä että "puheita" pitää pystyä lunastamaan mutta ei joukkueen menestystä vaarantaen.

Jännä nähdä lähteekö Liukas Oulun reissulle mukaan.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Eli pelaaja ei kehity pelaamalla? Asia selvä.

Kysehän on ollut siitä, että nelosketjun voisi laittaa jäälle antamaan kärkipelaajille lepoaikaa. Valveutuneen palstatotuuden mukaan nelosta ei ole voitu peluuttaa esim. Woldin paskuuden vuoksi. Tämän takia on ollut pakko käyttää vain kolmea ketjua.

Noh, on se nelonen kuitenkin hoitanut juuri tuon em. tehtävän silloin kun sille on tarjottu sitä vastuuta ja ihan Woldin kanssa. Tästä on näyttöä ihan tämän kalenterivuoden ajalta. Peliä on viety myös sinne vastustajan päätyyn, eikä vaan pyöritty omissa.

Mistä tämä Tappara-juttu tulee? Tajuat kai, että Rautakorpi valmensi Kerhoa ja sen seurauksena Kerhon talous oli kuralla?

Pikkaraisen pelikirja soveltuu paremmin sellaiseen joukkueeseen, jossa on tarjolla kärkipelaajia vähintään kolmeen ketjuun (esim IFK). Kerhon resurssit eivät riitä sellaiseen. Tai jos sellainen satsaus olisi tehty, olisi talous aika varmasti samassa kunnossa kuin Rautakorven jäljiltä.
4.ketju pelasi ensimmäisen hyvän pelinsä tarkalleenottaen vasta silloin, kun Kiljunen palasi sairaslomalta ja hänet istutettiin Seppälän toiselle laidalle. Tästä taisin myös silloin k.o ottelun aikana jo mainita. Kiljunen taisi tehdä tuohon yhteen peliin yksinään enemmän riistoja, kuin mitä tämä muu 4.ketju yhteensä koko kauden otannalla.

Pitkästä aikaa debattia 4.ketjusta , tykkään.
 
Kiljunen on pelannut hyvin viime aikoina. Kuitenkin myös saanut osansa kritiikistä kauden aikana, etenkin silloin kun joukkue oli tappioputkessa. Toki silloinhan kaikki pelaajat haukuttiin vuorotellen, eikä kenestäkään ollut mihinkään, paitsi Jolysta.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Eli pelaaja ei kehity pelaamalla? Asia selvä.

Kysehän on ollut siitä, että nelosketjun voisi laittaa jäälle antamaan kärkipelaajille lepoaikaa. Valveutuneen palstatotuuden mukaan nelosta ei ole voitu peluuttaa esim. Woldin paskuuden vuoksi. Tämän takia on ollut pakko käyttää vain kolmea ketjua.

Noh, on se nelonen kuitenkin hoitanut juuri tuon em. tehtävän silloin kun sille on tarjottu sitä vastuuta ja ihan Woldin kanssa. Tästä on näyttöä ihan tämän kalenterivuoden ajalta. Peliä on viety myös sinne vastustajan päätyyn, eikä vaan pyöritty omissa.

Mistä tämä Tappara-juttu tulee? Tajuat kai, että Rautakorpi valmensi Kerhoa ja sen seurauksena Kerhon talous oli kuralla?

Pikkaraisen pelikirja soveltuu paremmin sellaiseen joukkueeseen, jossa on tarjolla kärkipelaajia vähintään kolmeen ketjuun (esim IFK). Kerhon resurssit eivät riitä sellaiseen. Tai jos sellainen satsaus olisi tehty, olisi talous aika varmasti samassa kunnossa kuin Rautakorven jäljiltä.
"Näyttöä on" mutta kiekonhallintalukemat ovat huonommat vain Savolaisella ja kolmella SaiPan pelaajalla. Melkoiset näytöt...

Kaikkien valmentajien peli on parempaa paremmalla materiaalilla. Vesi on märkää.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
kiekonhallintalukemat ovat huonommat vain Savolaisella ja kolmella SaiPan pelaajalla. Melkoiset näytöt...
Eli silmäni ei valehtele. Kertonee omaa karua kieltään k.o herran /herrojen kyvykkyydestä pelata liigatasolla. Sitä kykyä ei vain yksinkertaisesti ole. Joko @clayman faktat alkaa hahmottua ja ymmärrys siitä, miksi Pike ei tuon enempää herroja ole peluuttanut?

Ja tämä data on myös ollut varmasti seurajohdon saatavilla ja tiedossa. Miksi ei reagoitu? Miksi ei annettu Pikkaraiselle oikeasti tälle tasolle kykeneviä pelaajia? Siinäpä kysymys.
 
Viimeksi muokattu:

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
"Näyttöä on" mutta kiekonhallintalukemat ovat huonommat vain Savolaisella ja kolmella SaiPan pelaajalla. Melkoiset näytöt...

Kaikkien valmentajien peli on parempaa paremmalla materiaalilla. Vesi on märkää.
Eli nelonen ei ole pelannut hyvin tämän vuoden puolella? Olihan se Wold syksyllä heikompi, mikä oli ihan ymmärrettävää kun ensimmäinen kausi liigassa, eikä ole aiemmin pelannut saman tasoisessa sarjassa. On kuitenkin tottunut paremmin liigatahtiin ja olisi voinut nopeamminkin tottua, mikäli olisi saanut edes hieman enemmän vastuuta. Eipä sitä muuten saa kokemusta liigapeleistä kuin pelaamalla niitä liigaotteluita.

Kaikki valmentajat valmentaisivat paremmin toki. Jotkut saavat hieman heikommatkin pelaajistot pelaamaan laadukasta ja voittavaa kiekkoa. Kerhoon tarvitaan sellaisia valmentajia. Masohan on tehnyt hyvää tulosta Mestiksessä, vaikka valmennuksessa olleet pelaajat eivät ole olleet niitä sarjan kovimpia tähtiä. Huom. Siinä siis esimerkki. En sano, että Maso pystyy automaattisesti samaan liigassa.

Alkuperäinen pointtihan oli se, ettei Pikkarainen ole sopiva valmentaja HPKn kaltaiselle seuralle.
 
Suosikkijoukkue
Aito oranssi
Eli silmäni ei valehtele. Kertonee omaa karua kieltään k.o herran /herrojen kyvykkyydestä pelata liigatasolla. Sitä kykyä ei vain yksinkertaisesti ole. Joko @clayman faktat alkaa hahmottua ja ymmärrys siitä, miksi Pike ei tuon enempää herroja ole peluuttanut?

Ja tämä data on myös ollut varmasti seurajohdon saatavilla ja tiedossa. Miksi ei reagoitu? Miksi ei annettu Pikkaraiselle oikeasti tälle tasolle kykeneviä pelaajia? Siinäpä kysymys.
Varmasti tuossa osut oikeaan, että Pikkaraisella on syy olla peluuttamatta kavereita. Se taas on seuran puolelta ihan absoluuttista apinointia olla hankkimatta tyypeille kunnon peliminuutteja ja mahdollisuutta kehittyä. En ole nähnyt kenenkään kehittyvän vilttiketjussa. Jos HPK:lla olisi ollut kauden alusta asti terve nippu kasassa, niin varmaan olisi kauden mittaan voinutkin tulla neloselle lisää minuutteja. Tämä kausi on kaikkinensa ollut jotenkin todella absurdi.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mites tuo Pikkarainen? Kolmella ketjulla miltei läpi kauden ja poffipaikassa kiinni.. Tämän kalenterivuoden puolella 15 ottelua ja vain kaksi kertaa jääty pisteittä.. Mutta Pikkarainen ei ole hyvä valmentaja, terveisin Clayman.
Mites se pelin kehittyminen kauden aikana? Mitenkäs ne samat ongelmat viikosta toiseen, vaikka sokeakin olisi pystynyt näkemään mikä pelissä oli vialla? Ne pelilliset ongelmat olivat myös siellä kokoonpanosta riippumatta.

Nyt ollaan pelattu tuloksellisesti paremmin. Samoin kuin silloin syksyllä, kun vielä otettiin niitä pisteitä. Tulos riippuu edelleen liikaa Jolyn ihmeteoista. Joukkuepelin pitäisi mahdollistaa sen menestymisen, jolloin voitot eivät olisi kiinni jonkun tietyn pelaajan vireestä.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Mites noin yleisesti Kerhon ja SaiPan pelaajat? Noin kiekonhallinnan suhteen.

Kerhon edistyneet tilastot eivät ole olleet syyskaudella kummoisia. Sielläkin on selkeästi nähtävissä Jolyn merkitys joukkueelle. Varjosarjataulukossa joukkue ei ollut pisteitään kummempi. Ja nyt sitten myös piilevät numerot toteutuneen takana ovat lähteneet nousuun ennen joulua.

Kiekonhallinnassa 1. Järvinen 2. Joly 3. Kiljunen (!) 4. TETTERENS 5. Nurmi.

Mitä tulee kiekonhallintaan niin eihän laukaisuyritysten lukema itsessään kerro elämää suurempia. Sen se kuitenkin kertoo, miten tuo hallinta etenkin joukkueen sisällä jakautuu, ja se ei ole aina ykkösestä neloseen "suorassa".

Liiga saisi laittaa kaiken datan paremmin julki, mielellään pläräisi kiekon alueelle vientejä, kaksinkamppailuja, vaihtojen alkamista eri alueilla jne. Saisi vähän enemmän säätää täälläkin menemään. Kerhon pelitavassa on myös se näkynyt jonkin verran, että kaikki alakynsi ja vastustajan hallinta ei ole johtanut niin isoon alakynteen maaliodottamassa, kun vastustajaa on onnistunuttu pitämään keskustasta pois.

Lopettakaa jo tai avatkaa joku saman asian länkyttämis- ja jankaamisketju. Mielipiteet on selvät ja niistä ei jousteta. Ärsyttää avata Jatkoaika ja odottaa jotain mielenkiintoista luettavaa, kun on vaan pelkkää tätä saman toistelua.

Älä nyt kun olemme juuri keksineet ikiliikkujan! Kumpi oli ensin, avainpelaajan poissaolon vaikutus pelitapaan vai pelitavan heikkous avainpelaajista huolimatta. Pelaajan heikkouden vaikutus peliaikaan vai peliajan vähyyden vaikutus pelaajan heikkouteen. Keksiikö joku parempaa?

Pudotuspelit lähestyvät ja Kerho on siinä kintaalla. Johonkin se orastava pieni jännitys on purettava ja mikäs sen parempaa kuin pieni foorumiväittely. Lopputuloksella ei ole henkilökohtaisesti muuten väliä, mutta Liigan ja keväisen Rinkelinmäen pudotuspelitunnelmaa ei moni juttu vain voita. Auringon laskiessa kuuluu että RAI RAI....
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerhon edistyneet tilastot eivät ole olleet syyskaudella kummoisia. Sielläkin on selkeästi nähtävissä Jolyn merkitys joukkueelle. Varjosarjataulukossa joukkue ei ollut pisteitään kummempi. Ja nyt sitten myös piilevät numerot toteutuneen takana ovat lähteneet nousuun ennen joulua.

Pelin petraamisen näkee kyllä katsellessa. Ei tällä vieläkään kuuhun mennä, mutta rakenteet ovat menneet sentään oikeaan suuntaan. Plus tietysti YV, joka on parantunut selvästi alkukaudesta.

Mitä tulee kiekonhallintaan niin eihän laukaisuyritysten lukema itsessään kerro elämää suurempia. Sen se kuitenkin kertoo, miten tuo hallinta etenkin joukkueen sisällä jakautuu, ja se ei ole aina ykkösestä neloseen "suorassa".

Tässä se mun pihvini oikeastaan onkin. Kun on ollut pelillisiä ongelmia muutenkin, niin onko syytä sitten odottaa 5 min/peli jätkiltä sen kummempaa, nämä kun joutuvat kylmiltään hyppäämään laatikkoon joskus ja jouluna?

Ja henk. koht. kannatan tulessa opettamista.

Sisäpaisti näissä lukemissakin muuten näkee, jos niitä lukee sitten kun piru raamattua, että Kerhon senaosasto nyt ei sittenkään ole niin helvetin huonolla tolalla (äijien ehjänä ollessa) kuin maine on. TETTERENS nyt on ihan selviö, jos kentälle on katsoa viitsinyt äijän siellä ollessa, mutta näkyy Massikin olevan mainettaan parempi niin kutsutusti.
 
Ja Nurmi on Kerhon tilastoissa viidentenä, vaikka on täysi turhake ja paska muutenkin. Jos tuo tilasto kertoo muka totuuden Woldista, niin kyllä se kertoo sitten totuuden Nurmestakin...

Huom. Nurmi on ollut heikompi tällä kaudella, mutta jos tosiaan perustellaan asioita tilastoilla joidenkin kohdalla, niin silloinhan niiden tilastojen pitäisi päteä kaikkiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös