Mainos

Kerho kaudella 2022–2023

  • 374 719
  • 2 297

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toisaalta lähtökohtaisena eroavaisuutena tuossa joukkueessa oli vahva sentteriosasto, joka nyt on aika suuri kysymysmerkki:

Ville Viitaluoma
Joonas Kemppainen
Ville Hämäläinen
ja loppukaudesta nelossentterinä Toni Häppölä

Viitaluoma oli tuolloin älyttömän kova ykkössentteri, Kemppainen läpimurtoa tekevä kakkossentteri ja Hämäläinen aivan takuuvarma ja pelityyliin loistavasti sopiva puolustava kolmossentteri, jonka Jokerit "kaappasi" kauden jälkeen. Häppölä puolestaan oli hyvin onnistunut, erittäin kokenut täsmähaku nelosen sentteriksi kauden loppupuolella.

Sen verran puuttua tähän kohtaan, että oliko nyt ihan näin. Jälkiviisaina voidaan todeta, että tuolla kaudella sentteristö onnistui kyllä, mutta kausiennakoissa ei kyllä oltu kovin positiivisia silloinkaan sentteristön riittävyydestä.

Hämäläinen oli kyssäri. Alla edelliseltä kaudelta olkapäävamman takia 11 peliä ja kiikaritehot.

Jussi Makkonen, joka teki hurjat tehot kaudella 08-09 oli lähtenyt ja jättänyt isot saappaat Viitaluomalle, joka puolestaan ekalla kerho-kaudellaan ei ihan kyllä vakuuttanut. 09-10 olikin sitten eri asia ja voidaankin puhua Viitaluoman läpimurrosta kelpo liigasenasta liigan eliitti-senttereiden klubiin.

Kemppainen oli puolestaan erittäin lupaava kahden suunnan kaveri, jonka vahvuudet olivat vielä puolustus- ja alivoimapelissä. Oltiin vielä vuosien päässä siitä, että hänestä kasvoi kansainväliselläkin tasolla mainetta niittänyt sentteri.

Tuossa kun sen ajan keskusteluita aikani kuluksi läpi pläräsin, niin Häppölänkään saapumista ei kyllä ihan purematta nielty kerho-leirissä.

Eli summa summarum. Tuonkin kauden sentteristön kanssa tarvittiin niin onnea, kasvutarinoita kuin toimiva pelityylikin, johon tuo nelikko sopi.

Kauteen lähdettäessä se ei kyllä ollut lähelläkään "hopeasentteristöä".
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Sen verran puuttua tähän kohtaan, että oliko nyt ihan näin. Jälkiviisaina voidaan todeta, että tuolla kaudella sentteristö onnistui kyllä, mutta kausiennakoissa ei kyllä oltu kovin positiivisia silloinkaan sentteristön riittävyydestä.

Pohdin asiaa kirjoituksesi kautta ja olet kyllä täsmälleen oikeassa.

Silloinkin sentteristö oli - tarkemmin tarkasteltuna - ennen kauden alkua jonkinasteinen kysymysmerkki, mutta jokainen kasvoi erinomaisesti rooliinsa. Onnistuminen vaati edelliseen kauteen nähden selviä steppejä eteenpäin erityisesti Viitaluomalta ja Kemppaiselta. Viitaluomalla oli toki erinomaisia kausia takana, mutta edeltävä kausi Kerhossa ei ollut mikään ylikylän suoritus.

Tälläkin kaudella vaaditaan kuitenkin samanlaista odotusten ylittämistä sekä steppejä eteenpäin erityisesti juuri keskustassa.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tälläkin kaudella vaaditaan kuitenkin samanlaista odotusten ylittämistä sekä steppejä eteenpäin erityisesti juuri keskustassa.

Kyllähän se näin on.

Kerho on vähän tällainen joukkue. Me kasvatetaan näistä Makkosista ja Kemppaisista pelaajia, joiden pay grade muuttuu ja takaisin heitä ei enää sitten saada. Paitsi, jos on "oma kasvatti" ja uran vikat kaudet meneillään.

Joskus on tähdet siinä asennossa, että joku Kunyk ui haaviin, mutta näitä odotellessa ei kyllä kannata henkeään pidätellä.

Kyllä tämä lähtee siitä, että jokaisen joukkueen on kauden aikana käytävä läpi oma kasvutarinansa.

Kyllähän tuossa sentteristössä Toivola ja Järvinen ovat nk. tehtaan takuu-miehiä. Kyllä nuo tulevat pelaamaan laadukasta kahden suunnan peliä ja tekemään sen 20-25 pojoa (Järvinen ehkä ylikin), jos ehjinä pysyvät.

Ne suurimmat kyssärit ovat Mustonen ja Trettenes ja sentteristön aloitustaito kokonaisuudessaan, mutta näitähän on aina. Kohtahan tämä nähdään.
 
M10

Jäsen
Kerho on vähän tällainen joukkue. Me kasvatetaan näistä Makkosista ja Kemppaisista pelaajia, joiden pay grade muuttuu ja takaisin heitä ei enää sitten saada. Paitsi, jos on "oma kasvatti" ja uran vikat kaudet meneillään.

Luin nopeasti, että gay parade ja sitten piti lukea uudestaan.

No joo.. Näkemieni harkkapelien perusteella Trettenes ja Järvinen on hyviä suorittajia, jotka vahvistaa joukkuetta. Toivolalta odotan edelleen enemmän. Voisiko se piilevä potentiaali (?) tulla esiin komennuksella esim. kakkosketjuun? Toki tuollaiset hommat pitää ansaita, mutta nyt on kyllä sellainen tunne, että Toivola ja Janatuinen tulevat jäämään tuonne alaketjujen miehiksi. Toki isompi rooli tulee jos peli kulkee, mutta joskus flowtilaan vaaditaan pientä jump-startia ns. parempien pelaajien kanssa.

Mustonen on ollut loukkaantunut, mutta ei kyllä Porissa säväyttänyt. Ainoa mistä jäi mieleen oli, kun tööttäsi työttömien hitsareiden svedun pelikatkolla katolleen ja sai aikaiseksi handuesperanton. Noh, katsotaan miltä Mustosen esitykset näyttää 20 pelatun pelin jälkeen ja dumataan sitten.

Sentteriosasto on Kerhon pulma. Sitähän ei täällä palstalla ole aiemmin todettukaan!
Vähän saisi olla enemmän maalin edessä vääntövoimaa myös. Ehkä Miro sitä sitten tuo mukanaan.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sentteriosasto on Kerhon pulma. Sitähän ei täällä palstalla ole aiemmin todettukaan!

Ei koskaan. Ei tällä eikä muidenkaan joukkueiden palstoilla. Eikä maajoukkueen :)

Tekis mieli joskus avata ketju sentterit-lätkän yliarvostetuin pelipaikka, mut ku ei jaksa vääntää.
 
L

luigitar

Jarnon kommentit alkavasta kaudesta:

"Vaihtuvuus on ollut isoa, joten on vielä aika aikaista sanoa pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Meidän pitää jatkaa siitä mihin viime kauden lopulla jäimme ja pitää sitä kivijalkana. Rosterimme ei ole kovin leveä, mutta olemme ottaneet oikean suuntaisia askeleita eteenpäin."
 
Polemos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nakkilan uimaseura Uivat Nakit

Gustaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kärppä-kasvatti Jaakko Niskala tulee vahvistamaan puolustusta lainasopimuksella 19.10 asti.

Oli edellisellä visiitillä ok ja Mika kommentoi, että tiedämme mitä saamme.
 
L

luigitar

Kerho on ollut aika maltillinen pelaajabudjetin noston osalta ja tälle kaudelle sen nosto oli kaikista pienin. Onkohan tätä tarkoitus nostaa tasaisesti joka kausi ja kuroa eroa kiinni muihin seuroihin nähden?

2,1 - 2,25 milj. olisi varmasti sellainen realistinen meille.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa

Onhan tuo nosto aika olematon ja muihin seuroihin nähden naurettava.

Muistaakohan toimari että on kyse kilpaurheilusta, jossa pärjäämällä tienaa.

Ilveksestä pitäisi ottaa mallia. Hommat kuntoon toimistolla, jonka jälkeen satsataan urheiluun kunnolla.

Ymmärrän että ei voi tuhlata silmittömästi, mutta kun kehuttu että talous on kunnossa ja jäädään kausitoisensa jälkeen plussalle, miksi ei sitten panosteta siihen firman päätuotteeseen? Mihin tässä sitten säästetään?
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Itseäni ei ainakaan ihan hirveästi noi budjetit kiinnostele jos tuote näyttää paperilla hyvältä ja homma toimii jäällä. Täysi luotto toimiston väkeen ja ihan syystä onkin. Liigan eliittiä Kerhon talouspuolen hoito. Jos nyt jotain tuohon budjettiin kommentoin, niin uskon reservissä olevan vielä sen verran, että yli 2 miljoonan on mahdollisuus tarvittaessa mennä.
 
Orangezone

Kerho toimii näissä asioissa fiksusti. Esimerkiksi JYPin ja Pelicansin nostot ovat jokseenkin aika riskaabeleja, jos peilataan siihen mitä heidän tulee saavuttaa että se kannattaa.

Itseäni ei ainakaan ihan hirveästi noi budjetit kiinnostele jos tuote näyttää paperilla hyvältä ja homma toimii jäällä. Täysi luotto toimiston väkeen ja ihan syystä onkin. Liigan eliittiä Kerhon talouspuolen hoito. Jos nyt jotain tuohon budjettiin kommentoin, niin uskon reservissä olevan vielä sen verran, että yli 2 miljoonan on mahdollisuus tarvittaessa mennä.
Kyllä siellä liikkumavaraa on jätetty. Lisäksi pieniä lantteja vapautuu kun Tenhovuoren tryout ei taida tuottaa tulosta. Pelasi junnuissa yhden pelin ja nyt Vantaalta oli puhetta että palaisi sinne.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Itseäni ei ainakaan ihan hirveästi noi budjetit kiinnostele jos tuote näyttää paperilla hyvältä ja homma toimii jäällä.
Niin no kolme viimeistä kautta ollaan oltu sijoilla 7., 11. sekä 9.. Eli ei se ole hirveän hyvin toiminut jäällä.. Eli syytäkin olisi hieman enemmän nostaa budjettia, ei tarvitsisi edes paljon. Mikäli 0,2 miltsillä tosta nostaisi, joka on muiden kanssa linjassa eli ei iso nosta, niin sillä olisi ISO vaikutus. Heti saataisiin rakennettua laadukas sentteristö jo pelkästään, plus rotaatioon voitaisiin hommata niitä pelaajia ettei tarvitse tuhlailla noihin pätkälainoihin..
 
L

luigitar

Itsellänikään ei ollut tarkoitus mitenkään kritisoida toimiston työtä tämän osalta. Tätä ei ole perattu niin hyvin auki ja tehty läpinäkyväksi meille kannattajille..

Tämä halli asia säätelee myös asiaa aika pitkälti. Nykyiseen vanhaan halliin saadaan kyllä upotettua rahaa, mutta se ei nosta hirveästi tulopuolta kuitenkaan. Uuden hallin myötä tulojakin voisi tulla enemmän, mutta saataisiinko katsoja määrää silti hirveästi nostettua... ei välttämättä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hamu

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Nooh, katsotaan tämän tilikauden jälkeen mihin nämä reilut budjetinnostot muutamilla talouslukujen perusteella vähintäänkin puolipers'aukisilla seuroilla johtaa. Koronatukia ei liene enää tulossa ja tuskin liigakaan enää 200k€ osinkoja jakelee. TV-rahat ilmeisesti kasvoivat ja NHL-korvauksia tulee jos on tullakseen, mutta muutoin hieman ihmetyttää, kuinka isolla riskillä tietyt porukat budjettiaan nostelee. Toki jos takataskussa on sugardaddy, joka maksaa laskun, niin mikäs sitten. Kerholla kun ei sitä ole.

Itsekin lähtisin varmuus edellä post-korona kaudelle ainakin tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Miten käy katsojalukujen yleisesti liigassa? Kuinka moni joutuu tinkimään peleissä käynnistä ja kuluttamisessa talven ja kevään aikana, kun pakollisia rahareikiä riittää enemmän kuin aikoihin?
 
Viimeksi muokattu:

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Tämä halli asia säätelee myös asiaa aika pitkälti. Nykyiseen vanhaan halliin saadaan kyllä upotettua rahaa, mutta se ei nosta hirveästi tulopuolta kuitenkaan. Uuden hallin myötä tulojakin voisi tulla enemmän, mutta saataisiinko katsoja määrää silti hirveästi nostettua... ei välttämättä.

Mites sellainen kymmenien tai satojen miljoonien uusi halli tuo uutta tulovirtaa, jos katsojiakaan ei olisi tulossa enempää? Vaikka verraten siihen, että parannellaan nykyisen hallin mainospaikkoja ja muuta vastaavaa.

Että silleen...
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Kyllä siellä liikkumavaraa on jätetty. Lisäksi pieniä lantteja vapautuu kun Tenhovuoren tryout ei taida tuottaa tulosta. Pelasi junnuissa yhden pelin ja nyt Vantaalta oli puhetta että palaisi sinne.
Liikkumavaraa pitää olla myös muuta kulupuolta varten. Kun sähkön hinta monikymmenkertaistuu, näkyy tämä väistämättä erittäin merkittävästi kuluissa. Niin ottelutapahtumassa ja treeneissä. Kamalaa aikaa monelle seuralle ja vielä useammalle harrastajalle.
 
L

luigitar

Mites sellainen kymmenien tai satojen miljoonien uusi halli tuo uutta tulovirtaa, jos katsojiakaan ei olisi tulossa enempää? Vaikka verraten siihen, että parannellaan nykyisen hallin mainospaikkoja ja muuta vastaavaa.

Että silleen...

Ei välttämättä mitenkään, jos siihen ei tule mitään oheistoimintaa rinnalle. Fakta on kuitenkin se, että kyllä nykyinen Areena jossain vaiheessa tulee tiensä päähän.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Liikkumavaraa pitää olla myös muuta kulupuolta varten. Kun sähkön hinta monikymmenkertaistuu, näkyy tämä väistämättä erittäin merkittävästi kuluissa. Niin ottelutapahtumassa ja treeneissä. Kamalaa aikaa monelle seuralle ja vielä useammalle harrastajalle.
Itseasiassa, eräältä junnukoutsilta kuulin, että halliyhtiöllä on soppari vuoteen 2025 asti ja halliyhtiöltä tullut ainakin toistaiseksi viestiä, että ei ole hetkeen vaikuttamassa maksuihin
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hankkiikohan Kerho mahdollisia lainoja hyökkäykseen, jos Tenhovuorikin on suunnannut jo Vantaalle.
Onko tästä jotain tiedotettakin vai spekulaatiota? Meinaan itse ajattelin, että joku laina voisi tehdä hyvää kun pelipaikkaa ei Tenhovuorelle voi luvata, mutta jos try-out päätetään, niin eihän tuossa hyökkäyksessä ole enää yhtää särkymävaaraa.

Vedetään 13 hyökkääjällä + A-junnuilla/lainoilla koko kausi? Kuulostaa täysin mielenvikaiselta ajatukselta. Ei sillä etteikö 14 hyökkääjääkin olisi jo määrällisesti aivan liian vähän, mutta siinä sentään on edes yksi pelaaja stunttaukseen heti valmiina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös