Kenttäkoostumukset kaudella 2022–2023

  • 305 090
  • 2 960

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tallberg on hyvässä omassa roolissaan (raakaa työtä, reboundeja sisään, maskimies, kulmavääntöä), mutta hänn ei ole pelintekijä, ja OP-OP kaksikko tarvitsee rinnalleen nimenomaan pelintekijää. Miksi ihmeessä siinä ei voi peluuttaa Hirvosta tai Kaskimäkeä?

Ykkönen ei ole toiminut enkä jaksa uskoa, että se lähtisi lentoon tänäänkään. Veikkaan että tekevät kuitenkin yhden maalin, ehkä YV:llä, ja kolmoskenttä tekee toisen maalin. Eli 2-2 ja jatkoilla voi sitten mennä kumminpäin vain.

Peltonen, sinulla on ennennäkemättömän hyviä junnuja käytettävissä, ja heistä keväällä saatava hyöty vähenee joka peliltä kun et heitä peluuta.
Aikalailla sanasta sanaan samaa mieltä. Mestiskomennusten myötä odotin että tänään askissa viilettää Kaskimäki ja Halttunen, mutta eipä näy. Jos ei ala näkymään, niin alkaa usko loppua tähän kauteen. Jo alunperin odotusarvo tolle kasatulle porukalle oli nuorten sisäänajo kun menestyksestä on aikalailla turhaa haaveilla näillä miehillä.
 

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Loukaantumisia tulee varmasti ja sitä kautta ainakin junnutkin tulevat saamaan mahdollisuutensa.

Meillä on herranen aika yksi Suomen kärkilupauksista sopimuksella kiinni, ja tämä on lähestymistapa vastuun antamisessa.
Se on ihan turha haaveilla, että heitä saadaan jatkossa haalittua lisää. Sitten ollaan jälleen siinä tutussa limbossa.
 

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Liitytään laulukuoroon eli missä junnut? Todella outoa peluutusta.

Siis toki Saipa tänään kaatuu ja ehkä Nättinen saa maalihanansa auki, mutta silti. Ei voi ymmärtää.

p.s. Talen niskaan on turha kaataa mitään, kapteeni tehnyt 0+2 kolmeen peliin ja muutenkin pelannut hyvää peliä.
 

Jazzhands

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onpahan tänään jalkeilla kuivahtanut pullapitko. Ne vähäiset rusinat nakattiin Mestikseen tai peluutetaan Kolleissa.

Mikä ihme siinä on että nuoret eivät saa tässä kohti kautta enempää peliaikaa.
Nämä on niitä hetkiä kun kehitys voi ottaa isojakin harppauksia, mutta nimenomaan liigapelien ja myös virheiden kautta.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
IFK tänään:

Pakarinen - Koivistoinen - Nättinen
Melart - Salin

Tallberg - Paajanen - Palola
Larsson - Rantakari

Jääskä - Hirvonen - Dyk
Lyytinen - Kotkansalo

Hede - Väänänen - Karvinen
Åsten (13. hyökkääjä)

Halonen
Taponen

Mites onks paha kun yks meidän Hämeenlinnalainen asiakas pisti tänään spostia tän kokoonpanon kans kysyen, että "käyks teidän UTJ ihan neljällä tassulla"? :o
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Mites onks paha kun yks meidän Hämeenlinnalainen asiakas pisti tänään spostia tän kokoonpanon kans kysyen, että "käyks teidän UTJ ihan neljällä tassulla"? :o
Kai vastasit, että me ei olla siellä missä halutaan, mutta jatkuvuus on hyvää ja joukkuehenki kova!
 

Noutaja#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Itä-Helsingin Noutajat
Kyllä minäkin haluaisin nähdä näitä tulevaisuuden "tähtiä" kokoonpanossa huomattavasti enemmän, kuin niitä on tähän asti näkynyt, mutta kausi on pitkä. Lisäksi A-junnut ilmeisesti pelaa omiaan pelejään nyt viikonloppuna, joten heitä tarvitaan siellä. Parempi se on pelata edes jossain, kun ei missään.
Toiseksi ajattelen asiaa niin, että ne kenellä on palkkapussi "kohdallaan", saa näyttää että on sen arvoinen. Mikäli otteet ei ole sillä tasolla mitä odotetaan, tulee tälläinen nuori silloin tilalle ja saa sen aidon mahdollisuuden näyttää että hän sen ansaitsee. Ihan sama on normaalissa työelämässä. Työhön kyllästynyt pitkään firmassa ollut ei aina saa itsestään parasta irti, paikalla on nuori halvempi haastaja joka kärkkyy sitä paikkaa. Siinä kohtaa pitää miettiä korvatako kokemus ja tieto sillä, että antaa innon, kokemattomattomuuden ja nuoruuden tulla sen paikalle.
 

MaV

Jäsen
Nuorista lähinnä Halttusen tilanne ihmetyttää. Kaskimäki on loukkaatuneiden listalla, Teissalalle veikkaan valitettavasti Teräväisen kohtaloa ja Uronen on urallaan vasta tosi alussa, kun pelasi viime kaudella 24 ensimmäistä A-nuorten otteluaan.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Dyk toivottavasti viltissä
 

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK tänään:

Pakarinen - Koivistoinen - Nättinen
Melart - Salin

Tallberg - Paajanen - Halttunen
Larsson - Rantakari

Jääskä - Hirvonen - Dyk
Lyytinen - Kotkansalo

Åsten - Väänänen - Hede
Lehmus (7. puolustaja)

Halonen
Taponen
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Luottomiehet Tallberg ja Dyk vaan jatkavat puurtamista.

Palli Ololalla pakko olla jotain vammaa, sillä muu ei selitä poissaoloa. Palli kuitenkin huonosta viimeistelystä huolimatta pääsee huipputonteille toisin kuin Tallberg ja Dyk.
 

Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi saanut mielestäni olla Dyk ja Halttunen päinvastoin. Dyk ei kuitenkaan osu ja Halttuselle vähän enemmän käsiä rinnalle. Ellei sitten nimenomaan haluttu Paajasta turvaksi samaan ketjuun.

Taponen jää nyt nämmä ihan kakkosen rooliin, kun peräpäivinäkin Halonen luukulla.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Toivottovasti Halttunen myös ylivoimalla Dykin sijaan. Dyk voi keskittyä tsemppaamiseen ja oleman mukana, joissa kuulemma hyvä.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Olisi saanut mielestäni olla Dyk ja Halttunen päinvastoin. Dyk ei kuitenkaan osu ja Halttuselle vähän enemmän käsiä rinnalle. Ellei sitten nimenomaan haluttu Paajasta turvaksi samaan ketjuun.

Taponen jää nyt nämmä ihan kakkosen rooliin, kun peräpäivinäkin Halonen luukulla.

Edellinen Ilves peli ei anna aihetta tähän peliin laittaa maaliin. En itsekään olisi laittanut. Siitä samanlainen imurointi ensimmäisellä minuutilla ja homma reisillä jos alkumetreillä.
 

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Palli Ololalla pakko olla jotain vammaa, sillä muu ei selitä poissaoloa. Palli kuitenkin huonosta viimeistelystä huolimatta pääsee huipputonteille toisin kuin Tallberg ja Dyk.

Tosin ei saa lukuisista huipputonteista vaan koskaan sisään...

Perin outoa kyllä ettei tämän enempää ole reagoitu/herätelty jengiä. Samoilla mennään käytännössä. edit: jaa paitsi että nyt kun sain ton lehdistötilaisuuden katsottua niin Peltonen epäsuorasti siinä haukkuu Palolan (ansaitusti) ja tänään poppareilla. Hyvä!

Halttusen mukanaololle toki 1000 peukkua!

Jälleen todella mielenkiintoinen peli tiedossa, koska jos tää hävitään niin sitten alkaa jo olemaan aika tukalaa...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Larssonin ja Lehmuksen roolit olisi pitänyt olla toisinpäin
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jp60

auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Ihan hyvä vaihto toi Palola > Halttunen, oli huono peli Palolalta, ekan maalin mokasi ku ei uskoltanut mennä kiekkoon ja loppu pelin tuhlatut paikat.
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Jääskä - Koivistoinen - Nättinen ketju alkoi jo kolmannessa erässä aika ajoin eilen toimimaan. Olisin pitänyt tämän ketjun kasassa ja siirtänyt Pakarisen Tallbergin tilalle. No näillä mennään.
 

Spartacus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hirvosen kyky tehdä peliä menee kyllä hukkaan Jääskän ja Dykin kanssa pelatessa. Jääskä on siis hyvä energiapelaaja, mutta Dyk on hukassa ja vetää ketjuaan alaspäin. Hirvosen potentiaalia pitäisi pystyä lunastamaan, jos meinataan pärjätä tällä kaudella. Se, että NHL-lainalla oleva kakkoskierroksen varaus ja U20-kapteeni, jolla on luontaista pelintekokykyä vetää jarruketjussa plusmiinusnollaa on vähän absurdia.

Viimeistään jos tänään tulee tukkaan kotona KooKoolta, niin ketjuja pitää rukata uusiksi. Esim näin.
Pakarinen-Hirvonen-Nättinen
Koivistoinen-Paajanen-Halttunen
Tallberg-Jääskä-Dyk/Palola
Åsten-Väänänen-Karvinen

Kun Kaskimäki on pelikuntoinen, niin sille pitää myös löytää näytönpaikka. Se toki tarkoittaa, että joku veteraaneista lähtee katsomoon, mutta se on kyllä täysin ansaittua näillä näytöillä. Vaihtoehtoisesti Koivistoisen paikka olisi kakkosketjun sentterinä ja Paajanen siirtyisi kolmoseen. Joku vaan tuossa Koivistoisessa minua tökkii ja kemia nykyisen ykkösketjun sisällä on tosi off. Toki tänään kaukalossa saa todistaa väitteeni paskaksi, otan mieluusti aasinhatun jos Pakarinen-Koivistoinen-Nättinen ketju vie meidät voittoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös