Top 2:ssa näkyy se, että Joakim Bergillä on uskomaton kyky kirjoittaa levyn lopetusbiisejä. Hieman ehkä yllätyin itsekin, että lopulta listalleni ylsi myös viimeisen levyn lopetuskappale, mutta on se vaan komea. Ja hei - voiko olla kovempaa temppua kuin lopettaa ura biisiin jonka nimi on "Den sista sången"? Ja vielä tyylillä. Mannen i den vita hatten on kuitenkin itseoikeutettu ykkönen.
Samaa mieltä siitä, että Bergillä on uskomaton kyky kirjoittaa suureellisia levyn lopetusbiisejä iskevien ja tiukkojen rockbiisien lisäksi. Den sista sångenin kohdalla makumme ovat kuitenkin tyystin erilaiset, Mun mielestä se on keinotekoinen ja päälleliimattu biisi, joka ei uppoa milään tavalla. Mun makuun siitä on tyyli kaukana. Ei voida edes verrata esim. 747, Mannen i den vita hatteniin tai Vislareniin. Harmittavasti vika levy (+vika näkemäni keikka) ei päättynyt siis minkäänlaiseen mestariteokseen vaan mun makuun keskinkertaiseen rallatukseen.
Verkligen on levylistallani selvä ykkönen. On myös top kolmosessani jos otetaan mukaan kaikki maailman levyt. Ja saattaa jopa olla ykkönenkin. Hieno kokonaisuus, hienot soundit. Ei liian hiottu (tai sitten se on ruotsalaisen taitavasti siten hiottu että se on saatu kuulostamaan hieman hiomattomalta). Tietysti myös biisit ovat loistavia, eikä skippausta ole juuri tarvinnut harrastaa.
Totta, näissä eri bändien alkupään leveissä (ainakin vielä 90-lukuun asti) oli hienoa juuri tuo hiomattomuus. Levy kuulostaa todella aidolle ja rehelliselle. Myöhemmin bändien levyt tuppaavat olevaan hyvin tuotettuja, minkä myötä häviää tietty sympaattisuus. Näin kävi myös Kentin kohdalla, mutta ei toki mitenkään erityisen häiritsevästi. Enemmän ongelmana oli se koneiden tulo keskeiseksi osaksi biisejä.
Hagnesta hill ei ole yhtä tasainen, mutta toisaalta sävellykset ovat paikoitellen jopa hienompia kuin Verkligenillä. Isolan jälkeen Hagnesta hill oikeastaan jopa hieman yllätti iloisesti rockmaisuudellaan. Isolaan minulla on ollut jostain syystä aina aavistuksen kaksijakoinen suhde. Nippu aivan mielettömän hienoja biisejä, mutta se jokin pieni viimeinen hippunen siitä on silti puuttunut. Siksi vasta kolmantena listallani.
Mun makuun Hagnesta hill on nimenomaan todella tasainen levy, jossa ei ole yhtään heikkoa suoritusta. Paljon hienoja kappaleita, joista moni on jäänyt vähän tuntemattomimmiksi, kuten Berg & Dalvana tai Beskyddaren. Isolan suhteen samaa mieltä, että se on vähän epätasaisempi levy.