Se on sitten viimeinenkin harjoituspeli pelattu ja jotenkin tuntuu siltä, että sarjakauden alkaessa ei joukkueeseen vielä valmiita kenttäkoostumuksia ole onnistuttu luomaan. Ensimmäiseen kolmeen viikkoon mahtuu yhdeksän ottelua eli toisin sanoen jaossa on 27 sarjapistettä ennen kuin pieniveroisten ulkomaalaisten saapumista uskaltaa täysillä alkaa toivoa. Suotavaa olisi, että pistepussi karttuu myös hitsautumattomilla koostumuksilla jo ensipelistä alkaen.
Pakkipuolella on pelaajien vuorovapaiden takia jouduttu kierrättämään niin Sveitsissä kuin Suomessakin. Jos ja kun tälle osastolle ei ilman Suomen passia pääse, on Tommi Kovanen pakiston ehdoton ykkösmies, kakkosena itse pidän Marttisen Jyssyä. Minä lähtisin siitä, että ykkösparina pelaa Sveitsissäkin käytetty Kovanen-Huczkowski ja kakkosen muodostaa Marttinen-Niskavaara. Kolmospari Salmu-Koivu on jo pelannut paljon yhdessä. Neloseen jää siis taistelemaan Vaarasuo, Hyvärinen ja Leppänen. Forsberg ottaa kuntoutuessaan automaattisen pelipaikan, mielestäni vähintään kolmosparista.
Hyökkäyksen osalta haiskahtaa siltä, että tutkapareja alkaa olla kasassa, mutta valmiita ketjuja ei niinkään. Testimies Müller on tehnyt kahdessa viimeisessä testipelissä kaikki Jypin maalit, joten ainakin tässä vaiheessa roolinsa tärkeänä, itseensä luottavana miehenä vaikuttaa hyvältä. Müller saanee nuo samat 9 peliä näyttöaikaa ja tässä ajassa olisi hyvän taistelun lisäksi suotavaa joku 5-6 pinnaa saada kasaan pestin jatkumiseksi. Jos joku Männikkö tai Tenkanen innostuu isosti profiiliaan nostamaan, voi myös se vaikuttaa Müllerin asemaan/hyötysuhteeseen joukkueessa. Jos LM ei kuitenkaan jatkoa saa, uutta laituria tuskin on syytä ennen marraskuuta odotella. Sentteriosastolle kuitenkin toivon ja uskon mukaan noin kuukauden päästä joku markhartigan ilmaantuu.
Mutta näillä mentäessä:
Lawson-Piispanen-Virtanen (Lucas ja Ana kuuleman mukaan jo nyt vaikuttaa tutkaparilta ja Arsi on näyttöpaikkansa ansainnut. Potentiaalia on tiedossa eikä se tulokaskausi huono ollut. Viime kaudelta näin Jypiä sekä syyskuussa että maaliskuussa ja tuolla välillä oli Arsista tullut mies. Kauden päätöspelissä AP oli mielestäni yhdessä Ossin kanssa Jypin kaksi parasta hyökkääjää. Joten, jos Piispasen bandwagonissa vielä on tilaa, hyppään mielelläni kyytiin. Ei se 30 pinnaa ola lainkaan utopistista. Ainakin kaksi viikkoa katsottava maltilla, ennen kuin Arsia neloseen heitetään.)
Alanen-Hytönen- Ja Jääskeläinen (Vaikka Matti onkin nyt toisin tehnyt, pitäisin wanhan tutun tutkaparin J-P-Jässi yhdessä. Olkoonkin vaikka kakkosketju, eihän sillä kuitenkaan peluutusmielessä väliä ole, heillä peli kulkee yhdessä. Ja Johannes saisi osoittaa mieluusti hyvällä viimeistelyllä, kuinka paljon J-P:n pelintekotaidot ovat kesän aikana kehittyneet.)
Grünn-Müller-Louhivaara (Jos Müllerillä homma vaikuttaa toimivan laidalla paremmin kuin keskellä, on syytä siirtää pian sinne. Mutta näin lähtisin kokeilemaan, tänäänhän sentteridebytointi jo tulikin. Joka tapauksessa Müller-Louhivaara-tutkaparia lähtisin rakentamaan ja eiköhän tuollaisessa ketjussa kelpaisi Carlonkin osoittaa, onko sitä kehitystä tapahtunut.)
Tenkanen/Riska/Lahti/Virpiö-Koponen-Männikkö (Koponen on jo osoittanut monipuolisuutta ja yllättävää tehokkuutta harjoituspeleissä, mutta jos optimismini muiden ketjujen kohdalta osuu nappiin, ei rooli voi nelosketjua ylempää löytyä. Suotavaa olisi, että Miikan kanssa natsaisi, jotta molemmista tulokkaista saataisiin jo alusta asti täysi hyöty irti. Nelosesta voidaan minun puolestani tehdä perinteinen junnujen kierrätysketju, etenkin jos ja kun edelleen matseihin seitsemällä pakilla lähdetään. Jos Valtteri on kauden alussa pelikunnossa, aloituspaikka hänen. Jos ei, lähtisin Lahdella.)
Ja kun kaikki miehet terveinä ja amerikkalainen hissipelaaja myös lennätetty perille, mulle kelpaisi tiivistetysti:
Huczkowski-Kovanen, Lawson-"hissimies"-Virtanen
Marttinen-Niskavaara, Alanen-Hytönen- Ja Jääskeläinen
Forsberg-Koivu, Müller-Piispanen-Louhivaara
Salmu (Vaarasuo/Männikkö), Grünn-Koponen-Mikkonen