Oma pressanvaalihistoria alkaa vuodesta 2000, koska satuin syntymään muutaman kuukauden liian myöhää, vuoden 1994 vaaleissa äänestääkseni. Eikä ollut mitenkään mieltäylentävä alku, koska tarjolla oli vain huonoja tai erittäin huonoja ehdokkaita.
Ensimmäisellä kierroksella ääni meni sitten Rehnille, vaikka RKP:läinen presidentti ei ole kovin houkutteleva ajatus. Lähinnä siksi, että Lissu on sympaattinen persoona.
Toinen kierros olikin sitten kuin seuraisi Jokerit-TPS- tai Ruotsi-Tshekki-finaalia. Ääni meni Aholle, samoin perusteluin kuin Ohmilla, mutta käännetyin roolein.
Nyt onneksi pääseekin mukavasti pysymään samassa leirissä molemmat kierrokset. Tosin Vanhasen äänestäminenkään ei olisi tuntunut järin vastenmieliseltä vaihtoehdolta. Ja jokunen "pikkuehdokaskin" olisi kelvannut.
Kun ei ole mitään puoluetta kohtaan sen suurempia sympatioita, olisin saattanut hypätä Vanhasen kelkkaan sellaisessa tapauksessa, että gallupit olisivat osoittaneet Vanhasen muttei Niinistön voittavan Halosen toisella kierroksella - ja Vanhasen ja Niinistön kannatus olisi ollut tasan.
Mistä pääseekin aasinsillan kautta siihen, että ehkä olisi parempi olla tekemättä mitään gallupeita ainakaan paria viikkoa ennen vaaleja, niin ihmiset tosissaan äänestäisivät suosikkiaan eikä sitä "vähemmän ärsyttävää". Vaikka Väyrysen ('94) ja Uosukaisen ('00) purkaukset leimattiin häviäjien katkeraksi itkuksi, oli molemmissa toki rutkasti totuudensiementä mukana. Rehnin kannatushan lähti ratkaisevaan nousukiitoon siinä vaiheessa, kun huomattiin että toinen kierros ilman Paavoa on sittenkin mahdollinen ja Aho sai tarvittavan lisäpotkun TV-uutisten (en muista kanavaa enää) gallupista, joka kertoi että Aho-Halonen oli ainoa toisen kierroksen pari, mikä ei olisi päättynyt Halosen voittoon.