No minä kuuntelisin vaikka millaista paskapuhetta ja eläisin iloisena ilman mitalin mitalia väliajat, jos joka viides vuosi tulisi arvokisoista kultaa. Jos ei, niin kiitos ja toivottavasti tehdään joskus taas yhteistyötä.
Maailmassa on 6-7 maata, jotka taistelevat mestaruuksista vaihtelevan tasapäisesti. viidessä vuodessa on 6-7 kisat. Normaalisuoritus hieman keskimääräistä heikommista lähtökohdista olisi mestaruus suunnilleen kerran kuudessa vuodessa. Tokikaan normaali ei voi olla tavoitteena, vaan hyvään suoritukseen pitää pyrkiä. Eli tuplat. Mestaruus (tai O-voitto) kolmen vuoden välein olkoon hyvän suorituksen raja. Tyydyttävä on varmaan vähempään vaikka miten mieleni mun tekevi.
Hopeat ja pronssit? Mitä niillä tekee, mitä niistä on iloa ja kuka niitä muistaa? Tämä on jääkiekkoa, ei jalkapalloa, joten mestaruus on ainoa millä on väliä. 200:n maan joukosta kolmen sakkiin on kova juttu, kun mahdollisuuksiakaan ei ole montaa vuosittain. 7:n maan joukosta kolmanneksi ei ole mitään. Mestaruus on myös ainoa, josta tulee merkittävästi iloa ihmisille - hopeasta korkeintaan kiistellään, että onko se voitettu mitali vai ei ja kuparista ei kukaan välitä hevonpaskan vertaa. Kukaan ei ainakaan lähde moisia "saavutuksia" juhlimaan tai jos lähtee, niin juhlii todennäköisesti myös Laura Voutilaisen pääsyä Euroviisuihin ja on paikalla Kalen nakkikioskin kakstoista vuotissynttäreiden pileissä (tarjoilu on, mutta myös omia eväitä mukaan).
Vain Maailman Mestaruudella olisi myöskään merkittävää vaikutusta SM-Liigan (tai jääkiekon vielä yleisemmin) suosioon Suomessa. Pronssit ja hopeat on varmaan kivoja tilastonikkarien ja lajifriikkien (siis molemmat samassa persoonassa) mielestä, mutta muu osa kansasta, jota edellämainittujen ilmeiseksi yllätykseksi suurin osa on, moisella on vähemmän väliä kuin Teemu Selänteen menestyksellä NHL:n pistepörssissä. Joo. Sekin on tilasto. Nimenomaan. Niin vähän.
Aravirran pitää pinnalla vain suomalaisten lapsenusko sellaisiin asioihin kuin, että mitali on kova juttu ja Kanadaa oikeasti nappasi Naganon pronssipeli. Newsflash: 6-7 maan joukossa toiseksi jääminen ei ole kehumisen aihe. Se ei ole mikään katastrofi, vaan ihan ookoo suoritus, mutta kehumisen aihe se ei ole. Yksi ainoa voitto on varovaisen arvion mukaan sata kertaa arvokkaampi, joten voitot on ne jotka ratkaisevat. Voittoja pitäisi myös silloin tällöin tulla, kuten yllä selitin.
Tämän pitkällisen jaarittelun jälkeen sanoisin, että aika sama, kunhan Aravirta siirtyy sivuun ja tilalle tulee toinen ansioitunut ammattilainen. On jo jonkun muun vuoro yrittää. Aravirta on vienyt Suomea mukavasti vuodesta toiseen, mutta nappisuoritusta ei ole tullut ja se on vähän kaikille ikävää. Nyt on jo jonkun muun vuoro, koska kellään meistä - ei edes noista muista valmentajista - ei ole loputtomasti aikaa odotella Aravirran luotsatessa Suomea "menestyksestä toiseen" menestyksen toivossa.