Yleensä kun tehdään tällainen kolmen vuoden diili puhutaan projektista jossa valmentajalle annetaan aikaa rakentaa se oma pelillinen identiteetti jolla sitä menestystä lähdetään hakemaan. Valmentaja saa siis ainakin teoriassa lähteä rakentamaan omaa juttuaan. Ensimmäinen kausi on monesti vielä hakemista, toisessa yleensä menty jo eteenpäin ja kolmas on sitten hiottu huippuunsa. Näin yksinkertaistettuna josta ihanne-esimerkkinä, vaikka Virran projekti Lukossa joka päättyi ylivoimaiseen mestaruuteen.
Mielestäni silläkin on huono jossitella, kun pelaajat vaihtuvat. Niin ne vaihtuu muissakin seuroissa. Vaihtuivat Virrankin projektissa tai vaikkapa Tapolan. Se valmennuksen pysyvyys, kun on siinä se pointti ja edellytys kehitykselle. Hän rakentaa sen oman pelillisen juttunsa jota pelaajat osaa noudattaa, nekin jotka ovat uusia joukkueessa. Näin ollen jokainen kausi ei ole oma prosessinsa vaan jokainen kausi on osa sitä kolme vuotta kestävää ja kehittyvää prosessia.
Toki se menestys ei tule aina sillä projektillakaan, kuten ollaan hyvin huomattu muidenkin seurojen kohdalla. Mutta eteenpäin pitäisi mennä ja kehitystä tapahtua. Jos rima laitetaan tarpeeksi alas, sitä voi nähdä myös Peltosen projektissa, mutta eihän sitä itse pelaamisessa ole tapahtunut. Peli ei ole viihdyttävää, tehokasta, nopeaa, taitavaa, fyysistä HIFK:n "näköistä" eikä ennen kaikkea voittavaa.
Tämän voi tiivistää niin, että Peltosen kolmen vuoden aikana ei ole tapahtunut mitään merkittävää kehitystä.
En isosta kuvasta ole lainkaan eri mieltä. Mutta se pitää huomioida, että jokainen seura ja valmentaja tekevät omat strategiansa ja rakentavat oman polkunsa. Tapparaa ja Virran Lukkoa yhdistää se, että siellä päävalmentajana oli projektin alussa isot ja tiukat persoonat, jotka saivat tai ehkä jopa ottivat vapaat kädet tehdä omaa juttuaan. Orjallinen pelitapa ja hyvät joukkueet. Tässä on omat hyvät ja huonot puolensa. Lukko tästä hyvä esimerkki. Mitä kävi, kun Virta lähti? Tapparassa taas Rautakorpi pisti pidemmän korpivaelluksen jälkeen hommat kuntoon ja Tapola jatkoi ja sitten taas vaihdettiin ja vaihdettiin vielä kerran. Tätä kesti yli vuosikymmenen! Toki tuloksia tuli alussa nopeasti ja Tappara nousi takaisin huipulle. Mutta ei se sielläkään täysin kivutonta aina ole ollut.
Nähdäkseni mikään nykyjoukkueista ei enää vedä samalla sabluunalla kuin Rautakorven Tappara ja Virran Lukko ja varmaan joku syy siihenkin on? Pelaajia halutaan vastuuttaa yhä enemmän pelaamisessa, koska varmaan sen on katsottu olevan paras tapa saada niistä ihmisistä kentällä, eli pelaajista, eniten irti? Maailma muuttuu ja jokainen seura yrittää sopeutua siihen kuten parhaaksi näkee. JYP palkkasi Rautakorven, joka on kiistatta menestynyt Tapparassa, mutta eihän se siellä sitten toiminut.
Näitä kahta seuraa yhdistää kuitenkin se, että kontrolli oli täysin päävalmentajilla. Se toimi, mutta olisi voinut olla toimimattakin. Virran projekti Lukossakin olisi voinut päättyä eri tavalla, jos HIFK ei olisi kollektiivisesti sairastunut koronaan. Uskon, että olisi tosissaan vähintään haastettu Lukko tuolloin. Tämä toki jossittelua, mutta HIFK:han oli aivan liekeissä ja sarjakakkosena, kun paska osui tuulettimeen. Mutta Lukolla on tosiaan vain kaksi kautta Virrankin aikana, kun hommat rokkasi. 19-20 pleijarit peruttiin, mutta vetivät hyvin jo silloin. Mutta Lukolle ehdottomasti propsit siitä, että uskoivat omaan hommaansa. Ja se oli tosiaan vasta Virran 4. kausi, kun menestyivät. Kaksi ekaa kautta sijat 9 ja 7. Ja Sahlstedt onnistui hankinnoissaankin erittäin hyvin, joten erinomaista yhteistyötä heiltä. Joskus kaikki vain menee nappiin. Meillä harvoin menee ja yhtenä syynä ovat myös jatkuvat loukkaantumiset. Totta kai niilläkin on vaikutusta.
Musta on selvää, että jos mestaruutta ei tule, joukkueessa ja sen pelaamisessa tulee muuttaa asioita. Jokainen kausi, kun menestystä ei tule, on myös yksi vuosi lisää kokemuspankkiin. Täksi kaudeksi valmennustiimissä Murphy vaihtui Ojaseen. Ja Ojasella on ollut iso vastuu puolustuspelaamisen kuntoon saattamisessa ja mun mielestäni siinä voidaan katsoa onnistuneen. Jätän tästä arviosta nyt yksilöiden supermokavirheet pois. Toinen asia on hyvä alivoima. Viime kaudella Tappara-sarja hävittiin melko lailla heikkoon alivoimaan. Tasaviisikoin peli oli muistaakseni tasan tässäkin sarjassa. HIFK oli viime kaudella 7/8 alivoimatilastoissa. Nyt oltiin runkosarjassa ykkösiä ja pleijareissa kakkosia. Että kyllä täälläkin eteenpäin on menty. Mutta kun hyökkäys ei tuota sitä, mitä pitäisi odotuksiin nähden tuottaa, kaikki on paskaa ja kaikille kenkää.
Tällä kaudella on siis korjattu niitä asioita, jotka viime kaudella epäonnistuivat. Ja kuten sanonta kuuluu "mestaruuksia voitetaan puolustamalla", joten kun mestaruus on tavoitteena, näkisin, että tämä on ollut ihan oikea ratkaisu. Eihän HIFK nytkään ole liikoja maaleja päästänyt. Valtaosa Pelsun maaleista on lahjamaaleja tai tyhjiin. Aivan varmasti sekin on vaikuttanut, että pakistossa on käynyt ovet joka suuntaan ja uusia ukkoja on tullut pitkin kautta sisään, kun joku on pudonnut pois. Rauhatonta meininkiä. Olen melko varma, että jossain vaiheessa puolustamista on myös harjoiteltu hyökkäyspelaamisen harjoittelun kustannuksella juuri pakiston muutosten takia, koska meillä on kuitenkin hyviä yksilöitä hyökkääjinä ja eivät ne heidän taitonsa ole mihinkään kadonneet. Hyökkäyspelaamisen tehokkuus jos mikä on korvienvälihommia. Ja kun pata menee jumiin, se ei välttämättä aukea nopeasti.
Se onkin miljardin euron kysymys, miksi HIFK:ssa ei juuri koskaan saada kauden tärkeimmillä hetkillä pelaajista sitä edes sen kauden parasta pöytään? Mä itse olen sitä mieltä, että se johtuu ensisijaisesti paineista. Ja nimenomaan niiden pelaajien omista paineista itseään kohtaan. Toki ulkoisiakin paineita on, mutta mä näen, että ne suurimmat paineet tulee ennen kaikkea pelaajilta itseltään. Kaikki haluaa onnistua täällä ja ehkä siinä sitten vaan puristetaan mailaa. Kelataan liikaa ja siinä menee sitten se yksi sekunti ja ollaankin myöhässä. Siellä on nyt psykologeja pelaajien käytössä ja se on ihan oikein. Valmennus voi tietysti vaikuttaa monellakin tavalla joukkueen valmistautumiseen, mutta kyllä ne ratkaisut tekee silti aina jokainen pelaaja kentällä itse. Ja pelihän on lopulta henkilökohtaisia ratkaisuja yksi toisensa jälkeen.
HIFK tarvitsee sellaisen henkisesti kovan pelaajan, kuten Ville Peltonen, joka pystyy myös itse ratkomaan ne pelit vaikka väkisin. Periaatteessa tämä pelaaja voisi olla Iiro Pakarinen, mutta Iiron ongelma on se, että häntä käytetään palomiehenä eri ketjuissa nostamassa kyseisen ketjun tasoa. Kun työ on tehty, hän siirtyy seuraavaan ketjuun. Tänäänkin pakkina, kun Martin on pois.