Kenen bandwagoniin hyppäät kaudella 2020–2021?

  • 41 570
  • 291

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät lomalla niin, Sportille toivon menestystä. Jos sitten vielä jonain päivänä kohdattaisiin pudotuspeleissä, täysissä halleissa, olisi huikea sarja.
 

Nigi

Jäsen
Ipa, Pelsut tai TPS. Jollekkin noista kun menee, niin homma ok.

Lukolle ei voi toivoa näin porilaisena mitään hyvää, toivottavasti tippuvat heti puolivälierissä. :)
 

Ralph

Jäsen
Toivottavasti Jari Sailio ja Cody Kunyk nostelee kannua eli Kärpät.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse tsekkaan otsikoista kuka on voittanut, jos on voittanut. Varsinaisesti voittajalla ei ole merkitystä, enkä kenenkään puolella ole.

Onnea kuitenkin tähän kevääseen kaikille osalliselle!
 

anatomia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Onpa vaikea laji tämä.
Ei ole muutamaan vuoteen paljon tarvinnut miettiä, mutta tänä vuonna lienee aiheellista.

Ei pitäisi olla mitään esteitä toivoa Lukolle mestaruutta, pitkä odotus jne. Aina kuitenkin jonkun muun ylivertaisuus ottaa päähän, niin ennemmin joku altavastaaja.

Helmisen mestaruus olisi hieno juttu ja komea keskisormen näyttö 1-v sopimukselle ja muulle vähättelevälle puheelle. Mutta ei ole vielä tarpeeksi kauan edellisestä "säkämestaruudesta". Ei siis edes TPS.

Monta hyvää Ilvesystävääkin ovat kärsineet jo liian kauan. Toisaalta toivoisi heillekin hyvää. Mutta kyllä sekin olisi liikaa, sitä vouhotusta ei varmaankaan kestäisi kukaan, niin pitkät patoutumat siellä on.

Olkoon sympatiat Kookoolle. Bergeristä huolimatta, muuten asiallinen joukkue ja pelaa kiekolla taitavasti. Eilen Ilves pääsi vähän pöllyttämään. Tänään onkin tiukka paikka.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos sattuisi käymään niin että IFK:n pelit loppuu ennen aikojaan, niin varmaan Ilvekselle toivotaan sitten menestystä jos pääsee sääleistä jatkoon. Enkä mä nyt Lukonkaan mestaruutta pahana näe, kun heillä niin pitkä aika edellisestä. Kärppiä ja Tapparaa mielellään ei mestariksi! Liian paljon saaneet viime vuosina, vaihtelu virkistää.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Jos Ilves tippuu, niin Hifki on perinteinen ja hieno seura.. sinne toivon kannua.
Lukkokin olisi toki mestaruuden jo ansainnut, mutta yksi vuosi pitää vielä Raumalla odotella lisää.
Tepsi.. koska Raipe.. suon sen sinnekkin toki.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Jos tepsi ei voita, niin hypätään Lukon ja Ipan junaan. KooKoon poppoolle myös kaikki tsemppi, mutta uskon tänään heille kesäloman alkavan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpäsen Karelin.
Jos Pelicans jostain kumman syystä tippuisi niin siihen sitten perus viikon ränni perään. Horroksesta, kun alkaa pikkuhiljaa selviämään voi alkaa varovaisesti katsastelemaan Liigan sivuilta ketkäs siellä vielä pellailee. Underdog - osasto kummasti itsellä lähellä sydäntä eli Sport, KooKoo ja Ilves akselille toivon menestystä. Harmikseni näistä vain kaksi voi edetä ja todennäköisyyslaskelmat puoltavat tällä hetkellä vain yhdelle heistä jatkoa.

Isoista vain Lukolle sillä sattuneesta syystä ihan hirveästi ei voi toivoa Tps:lle menestystä. Toki jos Pelicansin hoitavat niin tervemenoa mieluiten finaaleihin saakka !
 

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Jos Kärpät tippuu niin perinteisille parhaille ja kovimmille vääntökumppaneille eli HIFK:lle ja Tapparalle kaikkea hyvää. Myös KalPa olisi aika symppis mestari.

Eniten harmittaisi varmaan Lukon ja Pekka Virran mestaruus mutta senkin kanssa pystyisi elämää jatkamaan.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
IFK:n ja TPS:n wagonissa, kuten aina. Helsinki ja Turku ovat kuitenkin ne Suomen seuraavaksi rakkaimmat ja parhaimmat kaupungit, not in any order. Ne ainoat kaupungit, jotka voivat edes jotenkin pärjätä Kouvolalle.

Ja toki Lugulle kaikki tsemppi seuraavassa sarjassa. Nimbal raumlaisste bualel ku voi ol. Eikä se Lugun mestaruuskaan nyt niin pahalta tuntuisi, vaikka sukuhistoriallisista syistä Ässien puolella aina olenkin. Kunhan ei tule IFK:n ja TPS:n kustannuksella.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Jos Kärpät ei pääse HIFK:stä yli, niin sitten seuraavaksi jatketaan HIFK:n vankkurissa.
 

Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Ex-mestisläisten pudottua jatkosta sympatiat menee ottelupareittain seuraavasti: Lukko, Pelicans, HIFK, KalPa. Näistä jos joku voittaa mestaruuden, niin hyvä. Ilveskään ei olis pettymys.Tappara ja Kärpät on jo voittaneet ihan tarpeeksi, ja Tepsi nyt vaan on Tepsi, ei sille ikinä mitään. Vaikkakin Elysée Areenan suihkut olivat ihan kiva virkistys Ruisrock-aamuina 2006-2009.
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Kai se on niin, että ns. Pikkuseurojen pudottua pienen kaupungin kasvattina en voi rehellisesti liputtaa kenenkään jäljellä olevan joukkueen puolesta. Vaikeaa on allekirjoittaneen liputtaa missään vaiheessa jonkun yksityishenkilön tai muutaman sellaisen omistamaa joukkuetta oikeasti. Tosin inhokkiasteikoilla on pari keltaista joukkuetta, pari punaista ja pari mustaa jäljellä.
 

mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Tässä vaiheessa voin vielä sanoa toivovani Pelicansille mestaruutta, jos TPS jää laulukuoroon. Puolivälierien jälkeen tuskin olen enää samaa mieltä.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lukko olisi hyvin todennäköisesti voittanut mestaruuden jo vuosi sitten, jos mestaruudesta olisi pelattu, joten heille kannun voi suoda hyvin.
 

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Bandwagonissa en ole, mutta Lukolle toivon mestaruutta. Satakunnan paikallispelitkin saisi uutta säpinää.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös