Kenelle jatkoa?

  • 41 648
  • 197

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Oma listani näyttää kutakuinkin tältä:

1. Viitakoski
2. Dahlman
3. Astashenko
4. Jääskeläinen
5. Snellman

Maalivahtitilanne on selvä. Nissinen lähtee AHL:ään ja Pitkämäki jatkaa ykkösenä. Raskia aletaan kouluttaan kakkosena.

Puolustuksessa on nyt neljä sopimusta, Koistinen, Rönnberg, Laurila ja Murphy. Sen nelikon ympärille on hyvä rakentaa. Astashenkolla on onneksi latvialainen vaimo, eli saattaa jopa viihtyä Suomessa ja sopimuksen saaminen jo keväällä on mahdollista. Jääskeläinen on kultakimpale, josta ei parane luopua. Toinen viime kesän kaltainen harjoittelujakso perään ja 2005 saamme alkaa etsiä uutta Jääskeläistä. Näiden kaavailujen jälkeen alkaa rahat olla vähissä. Mikko Kuukalla on koulu kesken ja armeija käymättä, eli jannu varmasti palaa Suomeen ehkä jo ensi vuonna. A-nuorissa on myös lupaava Toni Niemi, joka jo pelasi U20-joukkueessa menneellä kaudella.

Haluaisin pitää Laamasen, mutta Murphyn ja Koistisen palkat ovat nousseet ja samaa tapahtuu varmasti Astalle ja Jääskeläiselle, eli nou mani.

Murphy-Jääskeläinen
Koistinen-Rönnberg
Astashenko-Laurila
Kuukka-Niemi

Hyökkäyksessä on kuusi nimeä. Suvanto, Rajamäki, Luomala, Leino, Miettinen ja Vorel, joista jälkimmäisin tuskin jatkaa Tampereella.

Kaksi sentteriä siis sopimuksen alla ja kolmas on Raipe. Laitureista Vesku ja Dahlman pitäisi signata. Yksi hyvä ketju olisi siis valmis.

Joukkue suorastaan huutaa yhtä sentteriä, ja sellaista voisi alkaa tsekkien sijasta katsomaan vaikka AHL:stä tai muualta Suomesta. Jesse Niinimäen varaan en laske mitään, koska Jesse lähtee todennäköisesti Edmontoniin. Kakkosketju menisi siis täysin uusiksi. Leino, Rajamäki ja Snellman muodostavat kolmosketjun, Rajamäen kuuluisi olla kakkosessa, mutta kolmoseen tarvitaan voimaa. Tietysti jos esim. Vidgren osoittautuu heikommaksi painokseksi Rajamäestä, eli pystyy rymistelemään, niin silloin Eki kakkoseen ja Simo kolmoseen. Nelosessa olisi Suvanto, Luomala, Miettinen, Vidgren, Pellinen, Jäminki.

eli siis:

Viitakoski-Helminen-Dahlman (kuullostaapa tutulta)
vahvistus-vahvistus-vahvistus
Rajamäki-Leino-Snellman
Miettinen/Jäminki-Suvanto/Pellinen-Luomala/Vidgren.
 

ex-jokipoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jaaha, täytyypä kärttää taas tarkennuksia Hervannasta.

Olet laittanut ykkösketjun vasemmaksi laidaksi "Taitavan laiturin". Tiedämme kuitenkin, että Sykoran systeemissä vasen laita on isokokoinen ja fyysinen, mutta silti hyvin luisteleva ja karvaava pelaaja. Niinkuin lopuissa ketjuissasi onkin. Mutta jos ykkösen vasemman laidan pitää olla lisäksi vielä erityisen taitava, niin herää kysymys, että mistäs semmoisen löytää? Kuka esimerkiksi tämän kauden liigassa täyttäisi vaatimukset? Nopea, vahva ja taitava on paketti, joita ei edes NHL:ssä ole kovin monia. Topo toki lisää ykkösen fyysisyyttä sinun mallissasi, mutta on kaiketi umpioikealaita, ja voiko yksi kentällinen pelata eri systeemillä kuin muut?

Oletko samaa mieltä kuin minä, että ykkössentteriä pitäisi hakea tällä kertaa Atlantin takaa? "Metropolit" olisi ihanteellinen ja "Hancockinkin" tasokin saattaisi riittää. Tsekeistä ei näytä löytyvän.

Jotkut tällä hetkellä ilman sopimusta olevat pelaajat mainitset nimeltä joitakin et. Heijastaako se sitä, miten todennäköisenä pidät pelaajan jatkoa? Esim. Dahlmanin kohdalla on nopea laituri ja Peltomaata ei ole mainittu ollenkaan. Dahlmanin minä pitäisin ehdottomasti joukkueessa. Pelkäänpä, että pari viime peliä ovat näyttäneet, miten tärkeä kaveri onkaan kyseessä. Peltomaa on mielestäni pelannut odotuksiin nähden kelvollisesti ja on suhteellisen monikäyttöinen.

Rajamäki, Leino ja Luomala kokevat mallissasi "arvonalennuksen". Oletko varma, että näiden kaverien motivaatio ja joukkueen henki kestäisivät sen?

Olisitko tosiaan luopumassa Laurilasta? Kaverillahan piti olla vielä suuri kiekollinenkin potentiaali, puhumattakaan toisen Sykoran vetämän kesän vaikutuksesta fysiikkaan. Fyysinen pakkisi on oikealla, nousevan ja kiekollisen pakin puolella. Eikö taas haeta mahdotonta, jos hyökkäävän pakin pitää olla vielä erityisen fyysinenkin, ne maksaa miljuunia. Voisiko ehkä Koistinen pelata tuossa parissa oikealla puolella? Toisaalta Koistinen sopii mainioisti nykyiseen varmistavaan rooliinsa hyvän luistelunsa ansiosta. Onko Lumme nyt sitten lopullisesti unohdettu, kunnossa ollessaanhan hän olisi tuo hyökkäävä ja silti fyysinen ihmemies.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Fyysinen puolustaja saattaisi olla Tomi Pettinen. Sopimuskin loppuu Islandersin kanssa ja kaksi vuotta on mies on pelannut käytännössä koko ajan farmissa. Itselläni ei oikein ole tietoa, millaisessa asemassa mies on Bridgeportin/Islandersin hierarkiassa tällä hetkellä, mutta hän täyttäisi todella hyvin fyysisen peruspakin paikan.

Ensi kausi on muutenkin tunnettu mysteeri NHL:n suunnalla ja kukaan ei tiedä missä ja miten pelataan.
 

ex-jokipoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Rajamäen kiekollinen taito on parantunut Sykoran koulussa, mutta ei kai hän vieläkään ole leimallisesti taitava pelaaja. Sitä paitsi hän on jo HN:n ketjuissa mukana kolmosessa.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko Topperi tarpeeksi nopea että hänet kannattaisi pitää?Myön-
nän että tämä voi olla täysin puusilmä näkemys,koska en ole seu-
rannut hänen peliään tarpeeksi.
 

ex-jokipoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestin lähetti HN

Jotenkin minusta tuntuu siltä, että tämä on Tinken viimeinen kausi. Monikäyttöisyydestä olen täysin eri mieltä - eihän Tinke osaa pelata kuin yhdellä tavalla oikeassa laidassa...

Monikäyttöisyydellä tarkoitin lähinnä sitä, että mies on pelannut nöyrästi oman roolinsa puolustavissa ketjuissa, mutta myös paikannut pätevästi hyökkäävien ketjujen loukkaantumisia. Mitä muuten tulee case Peltomaahan, niin minulla taitaa vaan olla vanhanaikaisen Ilves-romantikon näkemys asiaan. Mielestäni Tinke on mahdollisimman ilvesmäinen, värikäs ja omaperäinen pelaaja. Voimalaituri, joka yrittää joka toisessa vaihdossa jalkakikkaa ja joka toisessa seläntakaa syöttöä. Lisäksi hän on veijarimainen, hyvän pelihuumorin omaava ja sellainen katufiksu tyyppi. Mutta ymmärrän hyvin, että budjetista vastuullinen päättäjä ei voi pitää ketään joukkueessa pelkän Ilvesromantiikan takia, jos suoritukset eivät vastaa palkkaa.


.... Erkki taas on kolmosketjulaiturin prototyyppi ja tietää sen itsekin...

Onko Erkin tämän kauden kakkosketjun pelaamisessa sitten jotain sellaista mikä estäisi ensi kaudella joukkueen huippumenestyksen?


Jos olisin tekemässä päätöksiä ja joku haluaisi maksaa Laurilasta saman verran kuin Ilves maksoi hänestä siirtokorvausta, luopuisin miehestä oitis. Kaverin pelisilmä on niin heikko, että hyväkään liike ei auttaisi merkittävästi. Tällä hetkellähän Hemun liikekin on todella huonoa. Virheitä toisensa perään - järkyttäviä harhasyöttöjä, pahoja sijoittumisongelmia ja löysää maalineduspelaamista. Aika meedio saa Sykora olla, jos tuosta tekee vielä kelpo liigapakin.

Itse olen ajatellut ihan samaa, mutta jotainhan Sykoran ja Jamalaisen täytyy kaverissa nähdä, kun kerran häntä peluutetaan kolmosparin lisäksi ylivoimassa ja Jääskeläisen korvaajana ykkösparissa. Ei kai pelkkä kätisyys voi ratkaista ylivoimavalintaa? Onko sinulla muuten käsitystä, miksi Sirenin muuten niin ansiokas scouttaus osui tässä harhaan?
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
HN:

Epäilen vahvasti, että Ilveksellä on varaa enää Laamaseen, Astashenkoon JA Jääskäläiseen. Kahteen noista, mutta ei kolmeen. Siinä tapauksessa Laamanen lähtekööt. Vai pistäisitkö sinä ennemmin pois jonkun muun tästä kolmikosta?

Maalivahdeista.. Kuka olisi mielestäsi hyvä kakkosvahti? Mielestäni Tuukka Raskia voi ihan hyvin alkaa ajamaan sisään liigajoukkueeseen jo ensi kaudella. Antaa 5-8 ottelua runkosarjassa.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Pitkämäki on sen verran loukkaantumisherkkä pelaaja, että kakkosmaalivahdin täytynee pystyä pelaamaan ainakin viitisentoista ottelua.

Kymmenkunta ottelua Pitkämäki on aina ollut poissa kokoonpanosta ollessaan muutakin kuin tuuraaja ja kun siihen päälle lasketaan vielä tuuraukset otteluruuhkassa, niin kakkosmaalivahdille riittää aina peliaikaa Pitkämäen ollessa ykkönen.

Raskista tuskin on 15 liigaotteluun vielä ensi kaudella.
 

ex-jokipoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Re: Re: HN:

Viestin lähetti HN
Veikkaan, että Ilveksen pelaajabudjetti kasvaa ensi kaudeksi n. 20% nykyisestä.

Minä kyllä muistelen Jalon jo sanoneen Aamulehdessä, että pelaajabudjetti pysyisi suunnilleen samana ensi kaudella. Mihin käsityksesi kasvusta perustuu? Yksi mielenkiintoinen kysymys on se, että pystyykö uusi Tj vaikuttamaan jo ensi kauden tulobudjettiin.
 

sivurauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat ylipäätään tamperelaiselle jääkie
Rask

Lehdestä intesiivisesti seuranneena on pakko kysyä kuinka hän on pelannut? Siis torjuntalukemia olen katsellut lehdestä, mutta ne ei välttämättä kerro koko totuutta. Niinpä jos joku A- junnujen pelejä seurannut viitsiä minua maalaista valaista minkälaiset edellytykset hänellä on. Siis jos suoraan niitten torjuntalukemien valossa puhutaan mitä olen lehdestä aina joskus havainnut niin kaiketi puhe olisi vähintään hyvästä lupauksesta?
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
HN:

Joo.. tosiaan. Sinä jätit Laurilan pois. Silloin ehkä saattaisi Laamanenkin mahtua.

Jessen ja Nissen NHL-korvauksista kannattaa kuitenkin muistaa se, että NHL:n ja IIHF:n välinen sopimus raukeaa tänä keväänä. Ja uutta ei tehdä ennen kuin lätäkön takana CBA on valmis. Eli takuuta korvauksien summista ja koska ne saadaan, ei ole. Worst case scenariossa Ilves saa rahat veljeksistä joskus 2006.. Ilman korkoja.
 

Reebok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philly Flyers, Ilves, Chelsea
Viestin lähetti HN
Näin minä sen näen:

Taitava laituri - Ykkössentteri - Toporowski
Viitakoski - Helminen - Nopea laituri
Rajamäki - Leino - Suvanto
Luomala - Niemi - Vidgren / Miettinen

Astashenko - Murphy
Koistinen - Fyysinen pakki
Jääskeläinen - Laamanen
Rönnberg - Kuukka

Pitkämäki
Kakkosmolari
Rask

Mun mielestä tää näyttää hyvältä, mutta mistä me rahat hankitaan??? Toivottavasti Vorel lähtee, siinä on kyllä niin paska pelaaja, ettei voi olla. Hyvä kun luistella osaa...
 

Kyle

Jäsen
Tuli tässä Tappara pelissä mieleen, ensi kauden joukkuuesta sen verran, että kuka tekee maalit?, sillä nopealla katsauksella Ilveksessä on vain kolme yli 10:nen maalintekijää, joista yksi on puolustaja (Murphy).
Esim. Tapparassa 5, Bluessissa 5, Hifkissä 5, Hpkssa 7, Jokereissa 5, Kärpissä 9, Lukossa 7 ja Tps:ssä 5, pelaajaa jotka ovat tehneet yli 10 maalia.
Jos saadaan toivotut sopimukset, kuten Viitakoski, Helminen, Dahlman ja Toporovski, niin ketkä heistä on tehnyt tehnyt yli 10 maalia, toivottavasti lähemmäs 15 maalia?
Ehkä kolme heistä on tehnyt yli 10 maalia, toisaalta ehkei kukaan, Viitakoski on ollut ailahteleva mitä enemmän vuosia kertyy, Dahlman on tosin ollut viimme aikoina vedossa, mutta valitettavan paljon tulee kuivia kausia, Topo sen sijaan ei näytä tekevän maalia millään, tosin hyvin mies kulmissa ja maalin edustalla vääntää muttei maaleja tee.

Joten jos kaikki Viitakoski, Dahlman ja Toporovski jatkaisivat. Lisäksi on Rajamäki, Luomala ja Miettinen.
Niin siinä löytyy kovia pelimiehiä ja arvostan kaikkia todella. Mutta tuntuu, että näillä miehillä nähtäisiin ensi kaudella monta tämän illan kaltaista peliä, jossa painopiste on vastustajan päässä, muttei kiekkoa saada maaliin....
 

Kopteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins
Viestin lähetti Gerodz

Esim. Tapparassa 5, Bluessissa 5, Hifkissä 5, Hpkssa 7, Jokereissa 5, Kärpissä 9, Lukossa 7 ja Tps:ssä 5, pelaajaa jotka ovat tehneet yli 10 maalia.

Ilves on tehnyt neljänneksi eniten maaleja liigassa.

Blueskin on kovasti hyötynyt siitä että sillä on peräti viisi (nykyään neljä?) pelaajaa jotka on tehtaillut yli kymmenen maalia.

Kärppien luku on kyllä kieltämättä omaa luokkaansa.
 

Kyle

Jäsen
Viestin lähetti Kopteri
Ilves on tehnyt neljänneksi eniten maaleja liigassa.

Blueskin on kovasti hyötynyt siitä että sillä on peräti viisi (nykyään neljä?) pelaajaa jotka on tehtaillut yli kymmenen maalia.

Kärppien luku on kyllä kieltämättä omaa luokkaansa.

Tasaisella rintamalla Ilves on tehnyt tulosta ja se näkyi tänään, eli kukaan ei onnistu. Ilvekseltä puuttuu nämä Kuhdat ja Pärssiset, jotka ovat jo laittaneet yli 30 maalia mieheen.

Tällä hetkellä joukkueessa on tasaisen paksuja matti meikäläisiä(Nimen omaan maalintekijöitä, pois lukien Vesku ja Murphy), jotka onnistuvat keskimäärin joka 7 ottelu kaudessa, kuin että olisi pari maalitykkiä, jokka tekee maaleja ainakun on tilaisuus joka toisessa ottelussa.
 

Kopteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins
Viestin lähetti Gerodz
Tasaisella rintamalla Ilves on tehnyt tulosta ja se näkyi tänään, eli kukaan ei onnistu. Ilvekseltä puuttuu nämä Kuhdat ja Pärssiset, jotka ovat jo laittaneet yli 30 maalia mieheen.

No otappa tilastonikkari Veskun ja Kuhdan viimeisen viime vuoden tilastot vierekkäin.

Tai laitanpa sulle maalisaldot alkaen kaudesta 98-99 tämän kauden alkuun ihan hyvää hyvyyttäni.

Vesku 122
Kuhta 80

On se saakeli kun pienessä notkossa kaikki on pielessä...
 

Kyle

Jäsen
Viestin lähetti Kopteri
No otappa tilastonikkari Veskun ja Kuhdan viimeisen viime vuoden tilastot vierekkäin.

Tai laitanpa sulle maalisaldot alkaen kaudesta 98-99 tämän kauden alkuun ihan hyvää hyvyyttäni.

Vesku 122
Kuhta 80


Kyllä minä tiedän, että Vesku on parina viimme kautena ollut Liigan paras maalintekijä.
Mutta ajat muuttuu, ja tässäkin puhutaan pääosin ensivuodesta, joten katsotaampa mikä tilanne on seuraavan 5 vuoden päästä. Kuhta on vajaa 29 ja Vesku 33.

Mutta toivotaan toivotaan, että Vesku vielä paranee vanhetessa, mutta auttamatta hänen harteilleen ei kannata jättää mitään.
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Eihän kukaan ole tässä mitään Veskun varaan täysin laskemassakaan. Ei yhdellä iskukykyisellä ketjulla pärjätä pitkällä tähtäyksellä. Siksi ensi kaudeksi on saatava kunnollinen kakkosketju. Luuletteko te, että HIFK pärjää pudotuspeleissä kun niillä on vain PHK-ketju?

Katseet on suunnattava ensisijaisesti kotimaisille markkinoille ja oltava hereillä. Jos Astashenko sainataan, pitää yksi ulkomaalaispaikka jättää auki sarjan alkaessa. Se valitettavasti tarkoittaa Topperin lähtöä, koska sen kolmannen ulkomaalaisen on oltava sentteri. En mitenkään saa päähäni kotimaista, vapaana olevaa, tarvittavat kriteerit täyttäävää ja hinnaltaan sopivaa sentteriä. Laitureita löytyy helpommin..

NHL-lakon takia ei ulkomaalaispaikkoja kannata jättää. Pelaajien vakuutusmaksut ovat huikeita, eikä Ilveksellä ole sellaisiin hömpötyksiin varaa. Parempi kun kasataan joukkue valmiiksi ilman mitään lakkolisiä ja hymyillään sitten kun puolet liigajoukkueista itkee ykkösketjua joulukuussa..
 
Hn näkyy kirjoittaneen näin:

"Erkin tehopinnat tällä kaudella: 43 12+6=18

Kärppien kakkosketjun laiturien pinnat:
Jokinen 51 14+23=37
Pesonen 52 17+13=30

Tepsin kakkosketjun laiturien pinnat:
Vahalahti 50 18+22=40
Alatalo 31 11+11=22"


Ja tottahan tuo tietysti on, mutta silti en pistäisi tehopinnojen vähäisyyttä Rajun Erkin piikkiin.

Pulmahan on loppujen lopuksi siinä, että Ilvekseltä puuttuu kakkossentteri!

Leinoa voi kutsua lupaavaksi, kehityskelpoiseksi - ja monia muitakin myönteisiä laatusanoja voi kaverista käyttää, mutta menestyvän liigajoukkeen kakkossentteriksi hänestä ei vielä ole eikä todennäköisesti ole ensi kaudeksikaan.

Ongelman todellinen nimi on Vorel. Ykkös/kakkossentteriksi hankittiin mies, josta ei pitkän sopimuksen vuoksi ole ollut varaa luopua, vaikka nykyVorelilla ei pitäisi olla mitään asiaa pelaavaan kokoonpanoon. Eilenkin Vorelin kädet napsahtivat jäähän, kun hän jälleen kerran täysin vahingossa osui maalitilanteeseen...

Aivan sama sijoitettujen rahojen ja todellisuuden välinen ristiriita taitaa vaikuttaa Laurila-ratkaisujen suhteen. Pakkiin yritetään luottaa nyt "toivotaan,toivotaan"-hengessä - eli siinä uskossa, että jos nyt annettu luottamus poikisi ensi kesän kovan harjoitusrääkin jälkeen oikean pelimiehen.

Vaan eipä tämä ole vain Ilveksen ongelma.

On nimittäin muistettava, että näinhän toimivat useasti NHL-seuratkin. Ykkösvarauksia vaalitaan, vaikka mitään heidän suhteensa ei tapahtuisikaan, sillä onhan näissä kuvioissa organisaation omatkin ratkaisut vaakakupissa.
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Viestin lähetti Ville#41
Entäs Marc Savard. Joskus aina kuulee että nhl-lakon yhteydessä puhutaan savardin siirtymisestä ipaan. Tämän viikon veikkaajassa luki että Savard on kiinnostunut pelaamaan sm-liigassa. Olisiko tässä meille hyvä sentteri sekä snaipperi.

Joskus aina kuulee? Hah.. luit ilves.com:sta.. myönnä vaan.

Jalo on sanonut, että NHL-vahvistusten varaan ei lasketa mitään. Joukkue kasataan ilman NHL-vahvistuksia ja sillä selvä. Jos sitten joku joululahja sieltä tulee jo syyskuussa, niin tilannetta arvioidaan uudestaan.
 
Viimeksi muokattu:

Reebok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philly Flyers, Ilves, Chelsea
Viestin lähetti dude
Joskus aina kuulee? Hah.. luit ilves.com:sta.. myönnä vaan.

Jalo on sanonut, että NHL-vahvistusten varaan ei lasketa mitään. Joukkue kasataan ilman NHL-vahvistuksia ja sillä selvä. Jos sitten joku joululahja sieltä tulee jo syyskuussa, niin tilannetta arvioidaan uudestaan.

En oikeen pidä susta Dude. Jätkä luulee tietävänsä kaikesta kaiken, vaikka et varmasti tiä muakaan enemmänjääkiakosta. Kyllä toi Savard-juttukin voi tapahtua, sitä kato ei ikinä voi tietää... Että jos sä viittisit pitää naamas kii, kun et kyuitenkaa tiä mistään mitään.
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Viestin lähetti joni87
En oikeen pidä susta Dude. Jätkä luulee tietävänsä kaikesta kaiken, vaikka et varmasti tiä muakaan enemmänjääkiakosta. Kyllä toi Savard-juttukin voi tapahtua, sitä kato ei ikinä voi tietää... Että jos sä viittisit pitää naamas kii, kun et kyuitenkaa tiä mistään mitään.

Tämä keskustelu jatkuu nyt yksityisviestein.
 

Reebok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philly Flyers, Ilves, Chelsea
Viestin lähetti dude
Tämä keskustelu jatkuu nyt yksityisviestein.

EI KIINNOSTA!
 

Optimisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Jonilta pääsi kyllä vuoden vuodatus :D Jotain palkintoa/titteliä voisi ruveta pohtimaan...

Vähempikyynelisiäkin itkemisiä on nimittäin signatureen lainattu.

Ai aiheesta? No Raimolle lappua tietenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös