Oli kerrankin tunnerikas peli, kiitos herra erotuomarin ja pelaajien parin kuumenemisen. Jokereilta hyvää taistelua läpi ottelun ja katsomossa hyvä fiilis. Ei voi valittaa!
Eka erä oli niin selkeätä Jokeripainostusta että vastaavaa en ole nähnyt pitkään aikaan. Totuttuun tapaan jätettiin kuitenkin menemättä maalille ja tekemättä ne byyrit, ja olin varma että IFK tekee sitten maaleja kun Jokereille ei kelpaa. Mutta niinhän siinä kävi että sama meno jatkui toisessa erässä, ja nyt tehtiin jopa pari ihan nättiä maaliakin.
Erotuomari-Levonen pysytteli omassa työssään 35 minuuttia, mutta sitten alkoi sellainen hulabaloo että oksat pois. Miehen persuksiin oli ilmeisesti annettu joku jäykkäkouristuksenedistämis-rokote mainoskatkon aikana, sillä yhtäkkiä kädet rupesivat nykimään kontrolloimatta ja samalla hengitys muuttui kouristuksenomaiseksi. Edes suuhun laitettu pilli ei rauhoittanut tilannetta. Miehiä lensi boksiin aivan miten sattui, ja useimmiten sellaisista tilanteista että samanlainen juttu oli mennyt pari sekuntia aikaisemmin läpi. Vierasjoukkue hyötyi tänään, viimeksi taisi olla toisin päin. Onneksi IFK:n ylivoimapeli oli lähes yhtä huonoa kuin Jokereiden, ja kun Leino teki kolmannessa erässä onnekkaasti 3-0 niin luulin että loppu on pelailua. Mutta tästähän Levonen vasta sisuuntui ja piipersi IFK:lle taas ylivoiman. Molari ulos ja Kuhta 3-1:een. Onneksi lopusta selvittiin kiitos Markkasen ja hyvän onnen.
Muuten Jokereilta hyvä esitys joka kesti kerrankin 60 minuuttia, mutta en edelleenkään ymmärrä miksi pakit niin usein pelaavat itsensä ongelmiin omalla alueella kun kiekko on jo kerran hallussa ja täysi rauha päällä.
...niin ja miten nämä vuoden erotuomarit oikein valitaan? Äänestääkö Kummola pelaajien puolesta?