Ke 3.2.2016 Tappara - JYP

Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Tänään Tampereella kohtaavat Tappara ja JYP. JYPillä raskas viime viikko takana parin tuplapelin muodossa, ja kun ottaa huomioon vielä sitä edellisen viikonlopun tuplapelit, niin melko paljon saattanut jaloissa painaa, vaikka ei se pelissä sinänsä näkynytkään.

Tapparakin ollut vireessä, ja Kuusela kapelimestarina kyllä ollut vakuuttava. Maalivahtipelistä sen sijaan olen kuullut Tappara-fanien keskuudessa pientä huolestumista. Karhunen ei ole ollut vakuuttava, liekö tänään?

JYPillä olettaisin maalissa aloittavan Vehviläisen, sillä Tarkki pelasi Kalpa-pelit viikonloppuna. JYPillä pisteidenteko on kauden aikana jakautunut melko laajasti, ja tästä kertookin JYPin kultakypärän Tuppuraisen pistepörssisijoitus (25.).

Jatkoajan ennakko kiteytti melko hyvin illan odotukset, tiukka peli siis tulossa ja virheisiin ei kummallakaan ole varaa.
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Kyllä ihme on jos Karhunen tänäänkin tolppien välissä on. Tapparalla on taas selvä terästäytymisen paikka. Omissa on kolissut ihan liikaa. Toisaalta mitä kovempi vastus, niin sitä paremmin ollaan pelattu. JYP on omasta mielestä yksi vaikeimmista vastustajista Tapparalle.
Jos Aalto on sivussa tänään, niin Salonen saa heti aika herkullisen näytön paikan! Tärkeät pisteet on jaossa ja kova haaste Tapparalle yrittää Jypin kaatoa.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
snow mocking team
Jännä ottelu tosiaan tiedossa - vaikka kumpainenkin joukkue voi teoriassa vielä runkosarjan voittoa tavoitella, eiköhän tuo mene joko Helsinkiin tai Ouluun. Mutta kotiedusta sen sijaan käydään kova vääntö, jossa JYP on ehdottomasti mukana (mikä vielä joskus syksyllä tuntui täysin fantasioinnilta).

Toivottavasti nelosketju jatkaa samoilla otteilla, mutta mihinkäs ne muuttuisi kun kutakuinkin koko kausi mennyt täysin putkeen. Ja Rambo saa tehdä kaatuvia maaleja lisääkin, lauantainen suoritus Kuopiossa oli taas Lahtea parhaimmillaan. Pitkästä aikaa pääsee ihan paikan päälle katsomaan, toivottavasti yleisö löytää Hakametsään yleisestikin.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aalto sivussa. Salonen 7.pakki, mutta ylivoima-aikaa tiedossa Aallon paikalla? Hrachovina odotetusti maalissa.
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Tappara:
Järvinen - Lajunen - Kuusela
Bonsaksen - Elorinne

Laine - Ilomäki - Peltola
Saravo - Mäkinen

Haapala - Dixon - Karjalainen
Plastino - Kankaanperä

Honkanen - Rauhala - Heikkilä
Salonen

RakoViina (Karhunen)

JYP:
Tavi - Löfman - Tuppurainen
Kalteva - Niku

Boyce - Lahti - Kolemainen
Pulli - Yonkman

Hubacek - JNättinen - Kanninen
Glenn - Luoma

Salmio - Hotakainen - Nenonen
Hietanen

Vehviläinen (Tarkki)
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tiukka peli varmasti luvassa. Mielenkiintoista seurata miten Salonen pelaa avausottelunsa Tapparan paidassa.

Pisteet tärkeitä molemmille joukkueille, jos ei runkosarjan voiton vuoksi niin kotiedun vuoksi ainakin. Toivottavasti Kolehmaisen vamma on tosiaan kunnossa, jonka Kuopiossa sai, eikä miestä heitetä liian aikaisin kehiin.

Näin vastustajan näkökulmasta toivoin Tapparalle maaliin Karhusta, kun kommenttien perusteella ei ole onnistunut Tapparassa, no saahan sitä toivoa.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Yllättävän kovaa kerrointa tarjottiin aamupäivästä JYPille. Voin olla väärässä, mutta väittäisin että jyväskyläläisille oli tarjolla jopa korkeampaa kerrointa kuin Lukolle viime viikolla. Kummallista. Pakkohan tuota oli kokeilla.

Molemmilla joukkueilla on vain yksi suora tappio viimeiseen kymmeneen otteluun, joten vire on kohdillaan. Toisaalta JYP ei ole onnistunut Tapparaa Tampereella kaatamaan kuin kerran viimeisessä seitsemässä kohtaamisessa. Siitä lähdetään, että isännät voittavat tänäänkin. Aalto on tosiaan pudonnut pois ja Mäkinen nousee ainakin paperilla pelaavaan kuusikkoon. Eiköhän/Toivottavasti Salonen myös pääse(e) kentälle. Hänen ensiesiintymiseensä tulee varmasti kiinnitettyä huomiota. Syntymäpäivä ja vanha seura vastassa, joten tässä on potentiaalia ikimuistoiseen iltaan.

Vastakkain on liigan kaksi parasta maalivahtia torjuntaprosentilla mitattuna, tosin Hrachovinan ottelumäärä ei oikeuta noteeraukseen virallisissa tilastoissa. Jostain syystä silti on sellainen fiilis, että tänään nähdään ainakin kuusi maalia. Tapparan peleissä ollaan totuttu jatkoaikoja näkemään eikä sellainen yllättäisi tänäänkään.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Seiskapakin rooliinko Sählä JYPistä lähti? Oletin kyllä että mies nyt olisi jatkuvasti sentään pelaavassa kuusikossa mutta ei. Yhtä kaikki, tärkeä matsi on tänään ja vastustajalla on nyt apua kun Salonen kertoo kaiken siitä miten JYP on pelannut. Ihmettelen jos ei Tappara pelaa JYPiä vastaan nyt taktisesti hyvin.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Seiskapakin rooliinko Sählä JYPistä lähti? Oletin kyllä että mies nyt olisi jatkuvasti sentään pelaavassa kuusikossa mutta ei. Yhtä kaikki, tärkeä matsi on tänään ja vastustajalla on nyt apua kun Salonen kertoo kaiken siitä miten JYP on pelannut. Ihmettelen jos ei Tappara pelaa JYPiä vastaan nyt taktisesti hyvin.
Eiköhän tuossa tarvita useampia harjoituksia ja pelejä alle Salosen osalta mitä mahdollisesti isompaan rooliin tulee. Eli ajan kanssa sisäänajo Tapparaan ja omien näyttöjen kautta mahdollisesti isompaa roolia.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Nyt on JYPille kovin mahdollinen mittari. Kärppiä vastaan pärjätään jo kevyesti, se on nähty. HIFK:n pisteet hämää, kun se pelaa samassa lohkossa Bluesin ja muiden rupujoukkueiden kanssa. Tappara on vaikein kanto kaskesssa, aivan järkyttävä hyökkäysvoima, loistava maalivahti ja nälkää riittää keväällä kun ei ole kultaa vuoltu vaikka lähellä ollut.

Tapparalla on 8 pelaajaa pistepörssin top 40:ssä. JYPillä kaksi, joista toinen lasaretissa. Kyllä on kotikerroinkin ihan kohdallaan, vaikka JYP onkin hyvin pelannut. Kummalla lie painaa viime viikko enemmän jaloissa, saa nähdä.

JYPistä kannattaa seurata Lahden johtamaa "pommikonelaivuetta" sekä pakkiparia Luoma-Glenn. Voivat olla mukana hyvässä ja pahassa. Hyökkäyspään tehoja sopii odottaa neloskentältä.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Eiköhän tuossa tarvita useampia harjoituksia ja pelejä alle Salosen osalta mitä mahdollisesti isompaan rooliin tulee. Eli ajan kanssa sisäänajo Tapparaan ja omien näyttöjen kautta mahdollisesti isompaa roolia.
Ai niin kuin Glenn tarvitsi enemmän harjoituksia alleen jotta sai roolin pelaavasta kokoonpanosta? Eiköhän Salosen pitäisi päästä ainakin kolmospariin ja siitä sitten ylöspäin jos peliotteet ja harjoitukset niin kertovat valmennukselle. Muuten tuossa ei Salonen hurjasti hyötynyt siirrosta Tapparaan ellei hänellä ole naista Tampereella...
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ai niin kuin Glenn tarvitsi enemmän harjoituksia alleen jotta sai roolin pelaavasta kokoonpanosta? Eiköhän Salosen pitäisi päästä ainakin kolmospariin ja siitä sitten ylöspäin jos peliotteet ja harjoitukset niin kertovat valmennukselle. Muuten tuossa ei Salonen hurjasti hyötynyt siirrosta Tapparaan ellei hänellä ole naista Tampereella...
Ilmeisesti Salonen yritti jo viime kaudella siirtoa KalPaan, mutta silloin JYP ei laskenut. Jos pelaaja todella haluaa siirron muualle, oli siinä järkeä tai ei, ei pelaajaa kannata väkisinkään pitää. Aika näyttää oliko hyvä vai huono ratkaisu Saloselle.

Glenn ja Salonen ovat ainakin kokemukseltaan hiukan eri tasoilla, ehkä tuollakin voi olla jotain lähtökohtaista vaikutusta.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Nyt on JYPille kovin mahdollinen mittari. Kärppiä vastaan pärjätään jo kevyesti, se on nähty. HIFK:n pisteet hämää, kun se pelaa samassa lohkossa Bluesin ja muiden rupujoukkueiden kanssa. Tappara on vaikein kanto kaskesssa, aivan järkyttävä hyökkäysvoima, loistava maalivahti ja nälkää riittää keväällä kun ei ole kultaa vuoltu vaikka lähellä ollut.

Tapparalla on 8 pelaajaa pistepörssin top 40:ssä. JYPillä kaksi, joista toinen lasaretissa. Kyllä on kotikerroinkin ihan kohdallaan, vaikka JYP onkin hyvin pelannut. Kummalla lie painaa viime viikko enemmän jaloissa, saa nähdä.

JYPistä kannattaa seurata Lahden johtamaa "pommikonelaivuetta" sekä pakkiparia Luoma-Glenn. Voivat olla mukana hyvässä ja pahassa. Hyökkäyspään tehoja sopii odottaa neloskentältä.
Minusta tämä on molemmille joukkueille hyvä mittari siitä missä mennään vs. samoista sijoista taistelevat. JYP on yleensä karvannut kovaa syvältä kahdella, joskus jopa kolmella ja se tuo haastetta Tapparan avauspelaamiseen, miten tullaan pelaamalla paineen alta pois. Jos arvailla pitää niin uskon molempien saavan tänään pisteitä eli jatkoille mennään.
 

Apheu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Salosen tapaista puolustajaa Tappara on kaivannut (liikkuva, vahvuudet kiekollisena ja hyökkäyspäädyssä) ja veikkaan, että aloittanee nyt seiskapakkina, mutta ohittaa ainakin Mäkisen hierarkiassa hyvin pian. Tapparan pakistossa on itseasiassa ollut tällä kaudella ehkä vähän se ongelma, että kilpailua ei ole paljon. Mäkinen ja Rouhiainen eivät pysty tappelemaan paikasta kuuden parhaan joukkoon, ja täten tuolla ei ole samanlaista kilpailutilannetta, mitä hyökkäyksessä ja maalivahtiosastolla.

Nyt jos Salonen tätä kilpailua tuo, niin mainiota. Viime kaudellahan Elorinne nousi seiskapakilta pelaavaan kokoonpanoon ja Kolomatis oli kokoajan kärkkymässä pelipaikkaa keväällä. Sitä edelliskaudellakin kilpailua oli sen verran, että Bailen käväisi LeKissäkin vuoden vaihteessa, ja kevään vireen kaikki tiedämmekin. Nyt Mäkinen on niin virhealtis, ettei ole ollut lähelläkään syrjäyttää muita ja Rouhiainen on vielä raakile. Voisi tuoda Aallon Teemunkin ylivoimapeliin vähän parannusta, kun siellä on nyt yksi ylimääräinen hyökkäävä rightin pakki. Plastinohan on pelannut viivalla mielestäni koko kauden hyvin, on vain jäänyt turhan pienelle vastuulle.
 

k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvä peli, paitsi JYP peruutteli jälleen koko 3. erän ja antoi Tapparan tulla tasoihin. Sit taas hetki omaa peliä ja voitto. Huoh ku vihdoin opittas.
 

k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyl ne varmaa siel vaihtopenkillä on nähny paremmin.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä siinä Tapolalla aihetta kritiikkiin oli, Leinonen olisi voinut pysyä piippuhyllyllä.

Jyp pelasi hienon vieraspelin. Jälkeenpäin helppo sanoa, että miksi muuttivat peliään kolmannessa erässä. Kaksi erää kuitenkin Jyp oli niskan päällä ja piti Tapparan pois sektorista sekä käytti omat paikkansa murhaavasti. Kolmannessa erässä Jyp toki passivoitui, mutta myös Tappara pyrki eri tavalla sota-alueelle. Jyp sai Tapparan todella ahtaalle kahdessa ensimmäisessä erässä, mutta Tappara näytti peräänkuuluttamaani hauista ja pisti Jypin köysiin. Tällä kertaa ei riittänyt ja oli Jypin vuoro rankaista viimeiselle minuutille.
 

Linden #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jyp pelas hyvän pelin ja pääasiassa piti Tapparan sektorista pois, mutta lopussa meni jännäksi kun Jyp vähän hellitti karvaustaan. Tapparan maalintekovoima näkyi jälleen ja erinomaisesti pelanneen Vehviläisen taakse tehtiin väkisin ne kolme maalia. Mutta sitte pieni nukahdus ja naps Jyp iski.

En hallissa nähnyt Jypin kolmatta, mutta harmi jos oli pisteet tai ainakin piste meni tuomarivirheeseen, joka tapauksessa kaksi kertaa Tappara haaveili jo tauosta ja Jyp iski. Ei näin.

Tiukkoja pelejä on neljän kärki keskenään tahkonnut. Kevään kunto ratkaisee.

Mitä Tapparaan tulee nelosketju ei ole tällä hetkellä liigatasoa tai ainakaan kärkijoukkueen liigatasoa. Siihen on tultava vielä miehiä, jotta Tappara voidaan laskea mestaruustaistoon mukaan. Nykyään pitää olla neljä sylinteriä, jotka pystyvät pelaamaan.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomaristo, Kaavin Kaiku
Tappara oli sysipaska puoli ottelua, kiekkoa taaksepäin ja kaikilla todella raskas jalka, mistä lie johtui. JYP oli erittäin terävä ja ansaitsi kaikki maalinsa. Kyllähän siinä patjaa paukutettiin ja suuta, mutta mitä siitä itkemään, tuollaista sitä voiton eteen pitää tehdä. Hieno nousu vielä Tapparalta mutta Jypin neljäs maali oli taas kotijoukkueelta säälittävän ja itkettävän rajamailla, viis ukkoa olevinaan lähellä maalia ja kukaan ei oikein tee mitään. Hieno peli siihen Kaltevalta ja hyvää yötä hakametsä.

Eihän tälläisillä ottelun aluilla tee yhtään mitään mitä Tappara taas harrastaa. Yritetään välttää hikeä ja pompotellaan omiin päin kiekkoa vaikka kuinka monta läheltä piti tilannetta on jo huokaistu. Laine on melko puhki ollut useamman pelin jo.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eihän tälläisillä ottelun aluilla tee yhtään mitään mitä Tappara taas harrastaa. Yritetään välttää hikeä ja pompotellaan omiin päin kiekkoa vaikka kuinka monta läheltä piti tilannetta on jo huokaistu. Laine on melko puhki ollut useamman pelin jo.
Laskin, että JYP onnistui luomaan ekassa erässä tasan kaksi maalipaikkaa. Tappara onnistui niitä luomaan ensimmäisessä kahdessa vaihdossa jo kaksi. Tappara oli tehoton ekan erän. Toisessa erässä sattui huono vaihto meidän kakkosketjulle ja sitten nelonen ei koko pelissä kyllä pystynyt puolustuspelissään sellaiseen suoritukseen kuin tällä tasolla vaaditaan. Toisessa erässä JYP käytti paikkansa viileästi hyväkseen, kolme maalia tokaan erään oli suhteutettuna pelitapahtumiin melkoisen väärin, koska olihan siellä Tapparallakin niitä paikkoja. Ylärima jne. ja ylivoima pyöri hyvin. Kolmannessa erässä Tappara vei ja JYP passivoitui.

Turha marista, JYP oli tuon verran parempi ja ansaitsi voittonsa, mutta ei Tapparakaan NYT ihan noin surkea ollut kuin annat ymmärtää.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Minusta tämä on molemmille joukkueille hyvä mittari siitä missä mennään vs. samoista sijoista taistelevat. JYP on yleensä karvannut kovaa syvältä kahdella, joskus jopa kolmella ja se tuo haastetta Tapparan avauspelaamiseen, miten tullaan pelaamalla paineen alta pois. Jos arvailla pitää niin uskon molempien saavan tänään pisteitä eli jatkoille mennään.
Melkein meni niin kuin ennustelin, ainoastaan Tapparan ulospuhallusta tasoitusmaalin jälkeen en kristallipallostani nähnyt. Jotenkin tahmeaa ja virkamiesmäistä oli kaksi erää kotijoukkueelta ja kävi juuri niin kuin aavistelin eli JYP karvasi agressiivisesti syvältä monella miehellä ja sehän tietää vaikeuksia. Onnea nykäskylään pisteistä, uskon että tänä keväänä nähdään vielä parempaa Tapparaa.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oli ilmeisesti niin kova paikka, että viiksisika laskeutui aitiosta viskipäissään haukkumaan tuomarin ja tarttumaan kädestä kiinni. Hui!

Ymmärrän kyllä, että Tapolalla oli oma näkemys ja halusi keskustella sen tilanteen tuomarin kanssa. Jos Tapolan sanat pitävät paikkansa niin kummastelen ettei peliä vihelletty poikki. Tuomarihan oli siis kaiketi sanonut Jussille, että "kiekko oli kateissa, mutta annoin pelin jatkua". Syytähän en ihan äkkiseltään keksi miksi pelin pitäisi silloin jatkua.

Mutta toki hyvä näin. "Hieno" tahtomaali pojilta. Bonsaksenille toki sentteriä siitä viimeisestä poikkarista Nättisen niskaan. Ne viisi ensimmäistä vielä meni, mutta kiekon oltua jo maalissa, ja Nättisen maattua naamallaan jään pinnassa, saattoi se vimonen poikkari olla hitusen vaarallinen. Pahaa teki ainakin katsoa sitä telkkarista. Onneksi ei sattunut kummemmin.

Itse pelihän meni kahden ensimmäisen erän osalta (taas) täysin JYPin käsikirjoituksen mukaan. Myös klassinen kolmannen erän peruuttelu löytyi nahkapään pelikirjasta. Onneksi tauluun jäi vielä pari minuuttia aikaa Tapparan tasoituksen jälkeen, niin kerettiin pelata vielä hetki omaa peliä. Toki on myönnettävä, että Tapparan hurmosmainen kolmas erä oli todella kova. Silti, Virtasen Marko, annan sulle vinkin. Tehkää kolmansissa erissä johtoasemassa aivan jotain muuta mitä olette tällä kaudella tehneet. Heitelkää niitä kiekkoja vaikka mediakuutioon ja kisailkaa kuka rikkoo eniten pikseleitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös