Kaupunki nimeltä Turku

  • 242 255
  • 1 355

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Ensiviikon viikonloppuna, tarkemmin torstai 11.7.- sunnuntai 14.7. on taas Turun Linnan turnajaiset.

Hieno tapahtuma, etenkin lapsiperheille. Suositus jos tuona viikonloppuna tekemisen puutetta.

Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Parin päivän vierailu Turkuun on taas takana, tänä vuonna tutustuttiin Tuomiokirkkoon, hyörittiin joenrannalla , käytiin syömässä ja sen jälkeen käytiin katsomassa Luostarinmäen aluetta joka oli todella mielenkiintoinen kokonaisuus , toista vastaavaa ei taida löytyä tästä maasta jossa saa nähdä tavallisen ihmisen arkea vuosisatojen takaa.

On aika hassua kun siinä Tuomiokirkon alueella ja joenrannalla tuntee ihan olevansa jossain ulkomailla, sen verran hienoa ja elävää ympäristöä, tällaiseen ei oma kotikaupunkini Stadi pysty.

Ja kirsikkana kakun päälle Ruissalo jonne taas majoituttiin, ihan huippuhieno paikka. Muistan kun ensimmäisen kerran kävin siellä 10 vuotta sitten, en aluksi tajunnutkaan miten iso saari se on. Ja siirtyminen sinne sillä Föli-aluksella on mukava eräänlainen miniristeily, nyt ei ollut mahdollisuutta pidempään merimatkailuun kun koiria ei voi jättää liian pitkäksi aikaa keskenään hotelliin.
 
Viimeksi muokattu:

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings

Raitiotieinvestointi on yksi merkittävimmistä teemoista kuntavaaleissa Turussa.

Itse sanoisin, että ylivoimaisesti merkittävin ja itselleni ainut peruste millä tulen äänestämään seuraavissa kuntavaaleissa. Itse en missään nimessä halua raitiotietä Varissuolta Satamaan, joka on kaikissa laskelmissa kustannustehottomin ja turhin vaihtoehto, joten valitsen puolueen puhtaasti sillä perusteella, etteivät äänestä raitiotien puolesta. Täytyykö tässä nyt helkkari sentään jotain ruotsinkielisten etujärjestöä äänestää?
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre

Mutu -tuntumalla (mitä olen ihmisten kanssa jutellut) suurin osa turkulaisista vastustaa raitiotietä. Onkohan asiasta tehty mielipidetiedustelua? Toki voi olla, kun puolueet lähes yksimielisesti haluavat ratikkalinjan niin ne eivät halua tietää, mitä mieltä kaupunkilaiset ovat asiasta.
 
Mistä tuo vastustus johtuu? Tampereella ratikka on ollut supersuosittu valmistumisesta lähtien. Ennen päätöstä rakentamisesta sitä vastustivat lähinnä Persut ja kommarit.

Viime syksynä meni jo miljoona matkaa rikki.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itse en missään nimessä halua raitiotietä Varissuolta Satamaan, joka on kaikissa laskelmissa kustannustehottomin ja turhin vaihtoehto
Miten on päädytty tilanteeseen, jossa tämä on ilmeisesti kuitenkin se vaihtoehto jota ollaan toteuttamassa?
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Sen verran kauppatori-Varissuo -akselia bussilla kulkeneena haluaisin ensin jotain tietoa, miten tänä vuonna starttaavat runkolinjat tulee vaikuttamaan tuon alueen täysiin busseihin (ja ylipäätään liikenteen yhteispeliin). Eipä ehdi tuo kuntavaaleihin ja siksi tiedostan kyllä ratikan tarpeen.

Aamuset julkaisi myös tyytyväisyystuloksia Fölistä ja totta kai taas busseja käyttävät olivat niin tyytyväisiä, että sehän kertoo kaiken! Kannattaako tätä täysin niellä, koska heitäkin on, jotka busseilla ei kulje, syy voi olla myös se tyytymättömyys.

No, enpä itsekään enää asu niin, että ratikkaa tulisin varmasti käyttäneeksi viikoittain, mutta Pääskyvuoren-Kupittaan seutua ahkeraan seuraavana totean aina jotain.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Miten on päädytty tilanteeseen, jossa tämä on ilmeisesti kuitenkin se vaihtoehto jota ollaan toteuttamassa?
Kun Raisio painoi hankkeessa jarrua, niin Arve kiukustui ja tämä linja tuotiin sen puuskan tuliaisena, koska Minnan on saatava ratikka.

Itse äänestäisin ehdottomasti kyllä raitiotielle, jos se menisi Kaarinasta Raisioon.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Mutu -tuntumalla (mitä olen ihmisten kanssa jutellut) suurin osa turkulaisista vastustaa raitiotietä. Onkohan asiasta tehty mielipidetiedustelua? Toki voi olla, kun puolueet lähes yksimielisesti haluavat ratikkalinjan niin ne eivät halua tietää, mitä mieltä kaupunkilaiset ovat asiasta.
Itse tunnen molempia varmaan aika tasaisesti. Mutta tulee kyllä mielenkiintoinen vaali-asetelma, koska kokoomus ei asiassa jousta, vaikka kaikki sielläkään eivät hanketta nykyisellään kannata, niin mielenkiintoista nähdä miten vaikuttaa kannatukseen. Ja kuka jytkyttää jos jytkyttää.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kun Raisio painoi hankkeessa jarrua, niin Arve kiukustui ja tämä linja tuotiin sen puuskan tuliaisena, koska Minnan on saatava ratikka.

Itse äänestäisin ehdottomasti kyllä raitiotielle, jos se menisi Kaarinasta Raisioon.
Tuo on hyvin yleinen perustelu monella muullakin, jotka vastustavat ratikkaa nimenomaan sen suunnitellun linjan takia.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Viimeksi muokattu:

Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Mistä tuo vastustus johtuu? Tampereella ratikka on ollut supersuosittu valmistumisesta lähtien. Ennen päätöstä rakentamisesta sitä vastustivat lähinnä Persut ja kommarit.

Viime syksynä meni jo miljoona matkaa rikki.
Turun ja Tampereen infralla on valtava ero, lisäksi tuo suunniteltu ”runkolinja” on ihan käsittämätön.
Bonuksena tietenkin keskustan katujen avaaminen (keskusta makaa 30-60 m savipatjan päällä) ja raiteiden virittely keskustan ruutukaavaan käännöksineen ja seisakkeineen.
Lisäbonuksena kustannusarvion hahmottaminen, joka ei Turussa ole koskaan ollut ihan ykkösosaamisaluetta, kun kaupunki itse pääsee hommiin.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

On kyllä raukka eksynyt pahaan paikkaan. Enkä viittaa tällä Turkuun kaupunkina, koska minusta se on kiva paikka (pakko olla tuota mieltä, kun avovaimo on tuolta kotoisin), vaan siihen, että ahma on varsin syvällä kaupunkialueella, ja varmasti arkana eläimenä hämmentynyt.

Miten lie päätynyt tuonne... Melkeinpä väkisinkin tullut idästä tai koillisesta Koroisten kautta, ja on silti joutunut liikkumaan vilkkaalla alueella. No, puistoja ja pieniä metsiköitä pitkin pääsee toki tulemaan melko lähelle lännen ja pohjoisenkin suunnalta, mutta sitten tarvitsee ylittää ratapiha, ja siihen se kuuluisa Logomon silta on yksi vaihtoehto. Tosin Humalistonsilta olisi todennäköisempi.

Mystistä, vähän kuin Haminan mursu.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Miten tuntuu, että Turku vaan seuraa perässä Tampereen ideoita ratikan ja kansihallien kera ja nämä Turun omat ideat ovat Funikulaaria ja Toriparkkia. Voisivat kopioida myös Särkänniemen vetonaulaksi vaikka sataman alueelle.

Se tosiaan hämmentää, että Varissuolle halutaan rakentaa raitiotie. Ei ehkä ensimmäisenä omassa mielikuvissa. Ns. mielenkiinnolla myös odotan miten paljon suunniteltu budjetti venyykin yllättäen.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Se tosiaan hämmentää, että Varissuolle halutaan rakentaa raitiotie. Ei ehkä ensimmäisenä omassa mielikuvissa.

Iso veikkaus on, että tämä linja perustuu ihan siihen, että nykyiset 32 ja 42 bussilinjat ovat varmaan Turun ruuhkaisimpia ja tulee olemaan sitä myös tulevaisuudessa.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Iso veikkaus on, että tämä linja perustuu ihan siihen, että nykyiset 32 ja 42 bussilinjat ovat varmaan Turun ruuhkaisimpia ja tulee olemaan sitä myös tulevaisuudessa.

Samaa arvaan ja siksi tuossa aiemmin mietinkin, että parantaako tänä vuonna käyttöön tuleva runkolinjasto tuota miten. Koska nytkin Föli on koittanut jatkaa Vaalankin linjoja Varissuon puolelle ja muistuttaa, että sinne kulkee myös 12. Mutta Kupittaan aseman lisääntynyt käyttö täytti kyllä noita mainitsemiasi linjoja isommin.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
MTL
Miten tuntuu, että Turku vaan seuraa perässä Tampereen ideoita ratikan ja kansihallien kera ja nämä Turun omat ideat ovat Funikulaaria ja Toriparkkia. Voisivat kopioida myös Särkänniemen vetonaulaksi vaikka sataman alueelle.
Niillä on ilves, meillä on ahma. Kyllä, näen tämän kaavan.

PS. Meillä oli ratikka ensin
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Miten tuntuu, että Turku vaan seuraa perässä Tampereen ideoita ratikan ja kansihallien kera ja nämä Turun omat ideat ovat Funikulaaria ja Toriparkkia. Voisivat kopioida myös Särkänniemen vetonaulaksi vaikka sataman alueelle.
Niinkuin sanottu, niin Turussa on toki ratikka jo ollutkin ja tänne on myös rakennettu helkkarin hieno halli jo ysärin alussa, joka on kaikilta osin Tampereen vastaavaa parempi mutta sijainniltaan heikompi. Nykyisen hallivirirityksen osalta lisätiedot voi lukea Tepsin ketjusta. Mutta mikä vika toriparkissa? Se että siitä väännettiin ties kuinka kauan on toki eri tarina, mutta veikkaisin, että on nykyisellään täyttöasteella mitattuna valtakunnan parhaita parkkihalleja.

Aamuteeveessä oli juttua Logomon sillasta ja siitä kun se on nykyään myös päärautatieasema. Ihan kaikki eivät ymmärtäneet visiota. Mutta väliaikaista tämäkin ja matkakeskus on tulossa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös