Kaupunki nimeltä Turku

  • 228 980
  • 1 287

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja olikin, että helkkarin helkkari sentään. Kahdensadan Turun ympäriajokierroksen jälkeen oli pakko luovuttaa ja kokeilla riskillä.
Ei edes teatterin ympäristossä ainuttakaan paikkaa?
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kantapään kautta sitten. Pikku vitutus vain, ei muuta. Kamoon, kuusi minuuttia - paska mäihä.

Noi on pirullisia paikkoja, missä on jotain henkilökuntaruutuja tai muita. Yleensä niitä on tyhjillään ja se houkuttaa parkkeeraamaan siihen, mutta sen tietää myös pysäköinninvalvoja. Helpot eurot kaupungille. Aikoinaan katselin Eskelin parkkitalon kerroksista joka aamu toistuvaa näytelmää siinä viereisen koulun pihassa, kun parkkipirkko kävi keräämässä helpot pois. Silloin ei edes ollut näitä yksityisiä kusettajia, joiden nalkkiin jää siihenkin kovin helposti.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Ei edes teatterin ympäristossä ainuttakaan paikkaa?

Ei yhtäkään. Tai no yksi invalidipaikka olisi ollut, mutta eikös niihinkin tarvita joku osoitus siitä, että on lupa siihen parkkeerata, vaikka olisikin ilmaisparkissa?

Noi on pirullisia paikkoja, missä on jotain henkilökuntaruutuja tai muita.

On joo. Varmaan pitää mennä kympin aamutkin täst'lähin bussilla, liikaa säätämistä tulee muuten.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Ei yhtäkään. Tai no yksi invalidipaikka olisi ollut, mutta eikös niihinkin tarvita joku osoitus siitä, että on lupa siihen parkkeerata, vaikka olisikin ilmaisparkissa?



On joo. Varmaan pitää mennä kympin aamutkin täst'lähin bussilla, liikaa säätämistä tulee muuten.

Senpä takia Turussa on edullinen julkinen liikenne. Parkkipaikat ovat todella vähissä, eikä kenelläkään tarvitse olla erityisoikeutta ilmaisiin paikkoihin. Varatutkin paikat yleensä joku maksaa. Vaihtoehdot on siis vähissä. Joko jättää auton kilometrien päähän, missä tilaa on, tai sitten kulkee bussilla, jotka mielestäni ainakin kaupungin sisällä kulkevat erittäin hyvin palvellen. Onnea ajokortista, mutta ei kannata antaa sen sokaista järkeä.

Ja kyllä. Invapaikoille pysäköidessä täytyy olla näkyvillä invalappu.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei yhtäkään.

Sun silmä kehittyy kyllä ja alat bongata vapaita paikkoja kohdista, joihin satunnaiselle autoilijalle ei tulisi mieleenkään tunkea. Ei mitään busseja, reeniä vaan.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Itsellä on kolmas vuosi menossa Sepänkadulla, eikä ihan ensimmäisiä päiviä lukuunottamatta kyllä kertaakaan ole tullut eteen tilannetta, jossa parkkipaikkaa tarvitsisi etsiä päälle 5 minuuttia. Korttelin säteeltä ei kyllä vapaita paikkoja löydy enää kahdeksan jälkeen, mutta muutaman sadan metrin säteellä on kyllä useampiakin "jemmoja", joista yleensä vapaan ruudun/kadunvarsipaikan löytää.

Keskustassa taas tulee kyllä pääsääntöisesti kuljettua dösällä. Bussilipun hinta menisi kuitenkin siihen parkkimaksuun, ja Turussa toimii joukkoliikenne sen verran hyvin, etten näe mitään tarvetta käydä omalla autolla asioilla ydinkeskustassa. Poislukien illat, jolloin maksupaikat ovat ilmaisia.

Tuo Mustan Nuolen mainitsema Kerttulin lukion alue on kyllä tämän asian suhteen aivan paska. Tuli kesällä oltua töissä ko. paikassa, ja kun pihan oma parkkipaikka suljettiin maanrakennustöiden takia, olivat parkkipaikat kyllä todellakin kortilla.
 

Eskelarit

Jäsen
Tuli jo Helsingin ketjuun höpistyä, mutta suunnitelmat muuttuivat, joten tänne tuli asiaa..

8.00 lähtee bussi Turusta Helsinkiin. Mihin kannattaa jättää auto, halpaa paikkaa tässä nyt etsitään. Paluu Helsingistä on joskus illalla. Kupittaalle nyt saisi ainakin ilmaiseksi jättää, mutta onko lähempänä jotain hyvää paikkaa?

Turkulaiset apua!
 

Jospa

Jäsen
Tuli jo Helsingin ketjuun höpistyä, mutta suunnitelmat muuttuivat, joten tänne tuli asiaa..

8.00 lähtee bussi Turusta Helsinkiin. Mihin kannattaa jättää auto, halpaa paikkaa tässä nyt etsitään. Paluu Helsingistä on joskus illalla. Kupittaalle nyt saisi ainakin ilmaiseksi jättää, mutta onko lähempänä jotain hyvää paikkaa?

Turkulaiset apua!

Jos haluaa auton jättää Kupittaalle niin siitä vierestä (Uudenmaankadulta) voi hypätä Helsingin bussin kyytiin, ei tarvi mennä linja-autoasemalle saakka.
 

Veijari

Jäsen
Helsingin bussi ei taida pysähtyä Kupittaan kohdalla mutta aika liki kuitenkin. Itäisen pitkäkadun kohdalla on pysäkki (Uudenmaan tulli) ja Kaskentien liittymässä toinen (Kivikartiontie). Eb:n sivuiltahan noi pysäkitkin selviää.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itäisen pitkäkadun kohdalla on pysäkki (Uudenmaan tulli) ja Kaskentien liittymässä toinen (Kivikartiontie). Eb:n sivuiltahan noi pysäkitkin selviää.
Jos olisin lähdössä bussilla Helsinkiin ja auto tarvitsee ilmaisen parkkipaikan, niin jättäisin jonnekin Piispanristille ja hyppäisin siitä kyytiin, varmasti löytyy ilmainen parkki. Bussiaseman nurkilla tai edes kohtuu lähellä ei sopivia paikkoja taida olla.
 

Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Parikymmentä vuotta on tullut Jypinkylässä asuttua, mutta uuden työpaikan myötä olisi muutto takaisin Turkuun edessä.

Kun on pitkään ollut poissa niin kyselisin vähän minne päin kannattaisi muuttaa ja mitä tulisi välttää. Vaikka Turussa onkin säännöllisesti tullut käytyä niin tuolleen muuttomielessä ei tullut ajateltua. Kun kaikki tapahtui työrintamalla nopeasti on minulla nyt kolmeksi kuukaudeksi vuokrattu asunto keskustan läheltä, joten sinä aikana pitäisi löytää pysyvämpää ratkaisua.

Työpaikka on Helsingin suuntaan mentäessä ja sen verran kaukana kuitenkin, että oman auton käyttö välttämätöntä, joten se ei ole kynnyskysmys.

Itse olen kotoisin ns. pohjoisista kaupunginosista ja melkein kaikki lapsuden kaveritkin, joitä olen pitkän poissaoloni aikana tavannut asuvat vielä noilla suunnilla esim. Runosmäessä jne.

Ja yksin olen muuttamassa kun vaimosta päästiin tuossa jokunen vuosi sitten eroon eli varmaankin joku kaksio olisi lähinnä hakusessa. Oma sauna olisi plussaa jo jos hintatasosta puhutaan niin jossain 130k€ voisi olla yläraja jos ei mitään ihan uniikkia löydy.

Itse katoin, että jos työssä käy tuolla Helsingin suunnassa niin voisi asuntoa kuitenkin katsella Aurajoen itäpuolelta. Ei kuitenkaan mikään ehdoton vaatimus. Toisaalta kun katseli hintatasoa jostain Ilpoinen, Ispoinen, Uittamo, Harittu, Koivula, Luolavuori akselilta. Millaisia alueita nuo ovat?

Mielellään myös niin, että pääsisi kotiovelta juoksulenkille jne. Tosin tämä ei mielestäni rajoita kuin ihan ydinkeskustan pois.

Ja mihinkään Varissuolle, Lausteelle tai Pansio/Perno akselille ole muuttamassa eikä se aiemmin mainittu Runosmäkikään huokuttele.
 
Viimeksi muokattu:

Fremont

Jäsen

Yli 40 vuotta länsi/pohjoispuolella asuneena en kyllä itse muuttaisi itäpuolelle, tai silloin menisin suoraan Kaarina/Piispanristi/Piikkiö-akselille. Saunalliset kaksiot taitavat olla sen verran uusia useimmissa tapauksissa että hinta nousoo, rivareista voisit katsastaa sopivia ennemminkin kuin -80-luvun itäpuolen heikkokuntoisista kerrostalokolhooseista.

Edit. Sen verran asuntokauppaa siis tehty, että 70-luvun taloista ei juuri alkuperäisiä saunoja löydy, ja jälkeenpäin rakennetuissa on aina epäilys tuuletuksesta ja vesieristyksen pitävyydestä -> mieluummin rivitalo.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
-> mieluummin rivitalo.

Jos Turusta löydät rivarikaksion 130k hintaan, niin ilmoittele ihmeessä tännekin.

Edit: Itse en noita tual pual jokkee alueita tunne tarpeeksi hyvin, että voisin mennä mitään sanomaan. Mutta jos itse olisin muuttamassa, niin todennäköisesti ensimmäisenä olisi kiikarissa Länsinummi. Rauhallinen ja idyllinen paikka, eikä vielä liian kaukana keskustasta. Nykyiseen asuinalueeseen, Palttaan olen myös hyvin tyytyväinen ja käy kutakuinkin samat sanat kuin Länkkärin kohdalla. Jokunen vuosi tuli Yo-Kylässä asuttua, eikä siitäkään löydy juuri pahaa sanottavaa, mutta sieltä nyt ei omistusasuntoja löydykään.
 
Viimeksi muokattu:

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse katoin, että jos työssä käy tuolla Helsingin suunnassa niin voisi asuntoa kuitenkin katsella Aurajoen itäpuolelta. Ei kuitenkaan mikään ehdoton vaatimus. Toisaalta kun katseli hintatasoa jostain Ilpoinen, Ispoinen, Uittamo, Harittu, Koivula, Luolavuori akselilta. Millaisia alueita nuo ovat?

Mielellään myös niin, että pääsisi kotiovelta juoksulenkille jne. Tosin tämä ei mielestäni rajoita kuin ihan ydinkeskustan pois.

Ja mihinkään Varissuolle, Lausteelle tai Pansio/Perno akselille ole muuttamassa eikä se aiemmin mainittu Runosmäkikään huokuttele.

Kotiovelta pääset juoksulenkille kaikissa noissa mainitsemissasi kaupunginosissa, mutta Koivulaan tai Harittuun en ite muuttaisi. Asuin joskus aiemmin monta vuotta Piispanristillä ja kun se on siinä Koivulan ja Haritun vieressä, niin jonkun verran noissa kaupunginosissa olen elämää nähnyt, molemmissa on omat epämiellyttävät puolensa, joita esim. Piispanristiltä ei löytynyt. Mutta tuosta on jo kymmenisen vuotta aikaa, saattaa tilanteet olla muuttuneet ja varmaan onkin. Lisäksi jokainen arvostaa eri asioita ja rankkaa asuinpaikkansa sen mukaan.

Sinuna katselisin kämppää esim. Piispanristiltä tai sitten syvemmältä Kaarinan puolelta, tosin hintatasosta mulla ei ole mitään tietoa. [kärjistys]Jos mustalais- ja nistinaapurit eivät haittaa niin miksei Harittukin tulisi kysymykseen.[/kärjistys] Uittamosta tykkään myös paljon ja siellä aikaa jonkin verran viettävänä sanoisin, että se on noista luettelemistasi kaupunginosista se, johon ensimmäisenä kääntäisin katseeni. Uittamo on viihtyisä paikka, puhutaan sitten City- tai Meriuittamosta. Uimaranta on kivenheiton päässä, melontakeskus samoin, jotka ainakin mulle painaisivat vaakaa Uittamon hyväksi. Toisaalta jos Runosmäki ei niin nappaa, mutta länsipuolelle voisit muuttaa, niin tervetuloa Länsinummeen! Täällä on ainakin kaikki kaupat tuon Itäniityntien kauppakeskittymän ansiosta kävelymatkan päässä, Myllykin on tossa ihan mäen takana ja täältä löytyvät (mun mielestä) Turun parhaat lenkkipolut tosta Länsinummen ja Raision välistä ja mitä olen huomannut, niin jos vain lunta piisaa pidetään hiihtoladutkin kunnossa. Tosin tästä ei ole kuin visuaalisia havaintoja, hiihtänyt olen viimeksi ala-asteen neljännellä luokalla. Kuntoiluvehkeet lenkkipolkujen varrella uusittu ihan just. Uusittu Impivaaran uimahallikin on lähellä. Autolla pääsee ohikulkutietä pitkin kätevästi Helsinkiin päin. Sama koskee toki tuota kohtuu uutta Liljalaaksoakin, joka siis pistettiin pystyyn tohon Länsinummen ja Ohikulkutien väliselle pellolle. Tosin jos asuisit keskustassa tai itäpuolella, niin motaria pitkin pääsee vielä kätevämmin. Riippuu vähän siitä missä tämä työpaikkasi sijaitsee.

Jos nyt ei ajatella käytännöllisyyttä, niin mun mielestä Martti on Turussa paras paikka asua. Oli aikoinaan omituista muuttaa Piispanristiltä Marttiin, kun yhtäkkiä olikin joki ihan rannassa, kaikki palvelut muutaman minuutin kävelymatkan päässä, kauppatorille kivenheitto jne. Turku beibe Martti, keskustaan kävelee vartti... Tykkäsin kovasti, vaikka kovin ahtaasti Martti(kin) on nykyään rakennettu, kun joka helvetin tyhjälle maatilkulle on rakennettu kerrostalo. Jos saisin vapaasti päättää ja raha ei olisi este, niin muuttaisin Stålarminkadun itäpuolelle vanhaan puutalo-Marttiin, mutta asuntoja sieltä ei taida juuri koskaan olla myynnissä.

Tossa nyt mun kaks senttiä aiheeseen. Tervetuloa kotiin!

*e* Käytännöllisyydellä viittaan siis tuohon työmatkaasi, muutenhan Martti on kaikin puolin käytännöllinen paikka asua, vaikka tosiaan ihan pirun ahtaasti rakennettu.
 
Viimeksi muokattu:

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Parikymmentä vuotta on tullut Jypinkylässä asuttua, mutta uuden työpaikan myötä olisi muutto takaisin Turkuun edessä.

Kun on pitkään ollut poissa niin kyselisin vähän minne päin kannattaisi muuttaa ja mitä tulisi välttää.
- - -
Työpaikka on Helsingin suuntaan mentäessä ja sen verran kaukana kuitenkin, että oman auton käyttö välttämätöntä, joten se ei ole kynnyskysmys.
- - -
varmaankin joku kaksio olisi lähinnä hakusessa. Oma sauna olisi plussaa jo jos hintatasosta puhutaan niin jossain 130k€ voisi olla yläraja jos ei mitään ihan uniikkia löydy.
Miltä kuulostaisi todella uniikki ratkaisu - pätkä wanhaa puutaloa?

Tällöin mahdollisiksi alueiksi voisivat valikoitua mm. Raunistula, Pohjola, Port Arthur ja Martti. Wanhat puutalot ovat aina yksilöllisiä ja siten myös todella uniikkeja. Useat niistä myydään nykyisin täysin remontoituina ja todella moneen on esimerkiksi rakennettu saunaosasto alakertaan. Neliöihin noissa ilmoituksissa ei todellakaan kannata tuijottaa, sillä 20 neliön puutaloasunto saattaa olla kolmessa kerroksessa, jolloin todellinen asuinpinta-ala onkin 60 neliötä. Yhtiövastikkeet ovat yleisesti ottaen huomattavasti edullisempia kuin esim. kerrostaloyhtiöissä varsinaisista rivitaloyhtiöistä puhumattakaan.

Kannattaa ainakin pitää mielessä. Paikkoina tuollaiset wanhat puutaloalueet ovat erittäin luonnonläheisiä ja -kauniita eivätkä liian täyteen rakennettuja betonilähiöitä. Lisäksi naapurustostakin henkii sellainen omanlainen henkensä - yleensä näille alueille muuttavat ovat jollakin tavalla homogeenisiä. Tutkan kun pistää riittävän ajoissa päälle, niin takuuvarmasti löytyy jotain mieleistä. Itselläni kesti noin puolisen vuotta löytää mieleiseni asunto. Tällä hetkellä sama kämppä on ollut omistuksessani reilut seitsemän vuotta.

EDIT: jaa, edellä näemmä Trenchtown ehtikin jo ylistää puutaloasumisen ihanuutta. Suoraan sanottuna en tiedä mitä pitäisi tapahtua, että mä suostuisin muuttamaan johonkin "peruskerrostalokaksioon".
 
Suosikkijoukkue
TPS
Itse katoin, että jos työssä käy tuolla Helsingin suunnassa niin voisi asuntoa kuitenkin katsella Aurajoen itäpuolelta. Ei kuitenkaan mikään ehdoton vaatimus. Toisaalta kun katseli hintatasoa jostain Ilpoinen, Ispoinen, Uittamo, Harittu, Koivula, Luolavuori akselilta. Millaisia alueita nuo ovat?

Ilpoisissa muutaman vuoden asuneena voin kyllä suositella aluetta. Lenkkeilemään pääsee mukavasti ja alueelta löytyy nää perinteiset pubi, k-market ja kebab pizzeria. Ihan kohtalaisen rauhallista aluetta ja bussiyhteys keskustaan löytyy. Ulkomaalaisia alueella ei asu juurikaan, kukin päättäköön itse onko se hyvä vai huono asia. Pieni häiriötekijä alueella saattaa joidenkin mielestä olla koirat. Ilpoisissa on varmaankin koiria enemmän kun missään muussa Turun lähiössä ja lisäksi monet koiraihmiset käyttäytyvät kuin omistaisivat koko lähiön. Ispoisten uimaranta on ihan mukavan kävelymatkan päässä, tää ei nyt varmaan oo mikään uutinen, jos olet Turussa asunut. Noihin muihin lähiöihin nähden mun mielestä Ilpoinen on parempi juuri rauhallisuutensa vuoksi ja Ilpoinen on myös kivasti lähellä luontoa.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lenkkeilemään pääsee mukavasti ja alueelta löytyy nää perinteiset pubi, k-market ja kebab pizzeria.

Tämä toki on ihan totta, mutta mitään muuta sieltä ei sitten löydykään. Tosin eihän siitä Skanssiin montaa minuuttia ajele, jossa sitten on palvelua jos jonkinmoista.

Pieni häiriötekijä alueella saattaa joidenkin mielestä olla koirat.

Tosiaan jos koirat häiritsevät, niin en muuttaisi Ilpoisiin, siellä tosiaan on jostain syystä huomattavan paljon koiratalouksia (tai ainakin siltä vaikuttaa) ja jos tämä ei vielä riitä, niin siinä alkujaan kaatopaikkana ja sittemmin maankaatopaikkana käytetyllä Ilpoisten kyljessä olevalla mäellä käy n. puoli Turkua ulkoiluttamassa koiriaan, siellä kun ei tuo koiran kytkettynä pitäminen ole niin tarkkaa. Mua ei henkilökohtaisesti haittaa yhtään toisten lemmikit, on ne sitten kissoja, koiria tai vaikka papukaijoja, kunhan nyt sanoin kun tuli puheeksi.

Ispoisten uimarannasta mainitsit myös, mutta onhan se lähempänä Uittamoa tai vaikka Katariinaa, vaikka Ispoisten uimarannan nimellä kulkeekin.

Ulkomaalaisia alueella ei asu juurikaan, kukin päättäköön itse onko se hyvä vai huono asia.

Aikoinaan kävin siitä yhdestä talosta hakemassa yhden kappaleen tyttöystäviä venäläiseltä herrasmieheltä haltuuni ja ainakin silloin sen talon nimitaulussa n. joka kolmas nimi oli ulkomaalainen, mutta siitä on aika turha vetää johtopäätöksiä. Ja on siitä jo aikaakin useampi vuosi, joten tilanne on saattanut muuttua. Ai perkele, oli ensimmäinen (ja suurella todennäköisyydellä myös viimeinen) kerta elämässäni, kun muijan ex-äijän isä soitti mulle ja kysyi, että voisinko harkita tyttöystävän palauttamista ja kun nauroin äijälle räkäisesti päin naamaa, niin mua uhattiin mm. entisten Spetsnaz-miesten kostolla :D No joo, ei kuulu tähän edes vähää alusta, kunhan kerroin kun mieleen tuli.

*edit*

Ei ole muuten niitä Spetsnazin (tai sen puolen muitakaan) kostoäijiä näkynyt. Noh, ei me kyllä ko. mimmin kanssa hirvittävän kauan yhdessä oltukaan. Sitä jätkää olen yössä pari kertaa nähnyt, mutta ei silläkään ole ikinä mitään asiaa, kääntää vaan katseensa pois. Ilmeisesti meillä ei mitään beefiä sitten koskaan ollutkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
TPS
Ispoisten uimarannasta mainitsit myös, mutta onhan se lähempänä Uittamoa tai vaikka Katariinaa, vaikka Ispoisten uimarannan nimellä kulkeekin.



Aikoinaan kävin siitä yhdestä talosta hakemassa yhden kappaleen tyttöystäviä venäläiseltä herrasmieheltä haltuuni ja ainakin silloin sen talon nimitaulussa n. joka kolmas nimi oli ulkomaalainen, mutta siitä on aika turha vetää johtopäätöksiä. Ja on siitä jo aikaakin useampi vuosi, joten tilanne on saattanut muuttua. Ai perkele, oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun muijan ex-äijän isä soitti mulle ja kysyi, että voisinko harkita tyttöystävän palauttamista ja kun nauroin äijälle räkäisesti päin naamaa, niin mua uhattiin mm. entisten Spetsnaz-miesten kostolla :D No joo, ei kuulu tähän edes vähää alusta, kunhan kerroin kun mieleen tuli.

Juu tosiaan uimrannan läheisyyttä ei varsinaisesti ollut tarkoitus verrata nimenomaisesti noihin muihin lähiöihin, vaan tarkotin että sekin siitä melko läheltä löytyy. Mutta täytyy sanoa, että itse varmaan noiden sun kokemusten jälkeen pysyttelisin hyvin kaukana koko lähiöstä. Tuli tosin mieleen, että onkohan mahdollisesti mennyt Ilpoinen ja Ispoinen sekaisin, sillä itse en nähnyt kahden vuoden aikana ulkomaalaisia Ilpoisissa lähes koskaan. Mitään isompaa kauppaa ei tosiaan ihan pienen kävelymatkan päässä ole, mutta henkilökohtaisesti tunsin oloni ainakin hyvin turvalliseksi alueella ja se on ehdottomasti Ilpoisten suurin valttikortti nähdäkseni.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuli tosin mieleen, että onkohan mahdollisesti mennyt Ilpoinen ja Ispoinen sekaisin

Ihan hyvä haku, mutta tällä kertaa ei mennyt sekaisin. Mitä tulee muuhun viestiisi, niin kuten jo kirjoitin, niin tilanne on saattanut muuttua ja varmaan onkin muuttunut. Siinä talossa, jossa ko. mimmi vielä silloin ruskinsa kanssa asui, oli huomattava määrä kirkon tai minkä lie jesuiittojen omistamia asuntoja, joita siihen aikaan vuokrattiin lähes pelkästään köyhimmille ja surkeimmille tapauksille, eli...

Noin muutoin sanoisin, että en ikinä missään olosuhteissa määrittelisi esim. Uittamoa Ilpoisia rauhattomammaksi paikaksi, mutta nämä nyt on aika mielipidekysymyksiä. Ei Ispoisissa varmasti mitään vikaa ole. Niin ja siitähän pääsee pirun kätevästi motarille tai sitten vanhaa Kuninkaantietä Kaarinan läpi Helsinkiin päin, joka varmasti tuon Voden työpaikan sijainnin kannalta olisi hyvä asia.

*e*

Ulkomaalaisten määrästä en osaa juuri sanoa, mutta valistunut veikkaukseni on, että se nousee koko ajan, kun siitä tien yli painelee Koivulaan ja Harittuun, kunnes tippuu dramaattisesti siinä Kaarinan rajalla.
 
Viimeksi muokattu:

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
EDIT: jaa, edellä näemmä Trenchtown ehtikin jo ylistää puutaloasumisen ihanuutta. Suoraan sanottuna en tiedä mitä pitäisi tapahtua, että mä suostuisin muuttamaan johonkin "peruskerrostalokaksioon".

Näin peruskerrostalossa asuvana ymmärrän näkemyksesi täysin. Noissa vanhoissa puutaloissa on aivan omanlaisensa fiilis ja jos ei ole ihan peukalo keskellä kämmentä, niin niitä on mukava remppailla. Voi ikään kuin leikkiä asuvansa omakotitalossa, paitsi että keskellä kaupunkia. Varsinkin nuo mainitsemani Martin talot ovat sellaisia, joita kadehdin aina ohi kulkiessani samalla, kun varastin muutaman herkullisen luumun yhden tuollaisen pihalla olevasta, Tiilentekijänkadun ylle oksiaan taivuttavasta luumupuusta. Ja talvella se piipusta nouseva savu ja sen tuoksu saa aina kaipaamaan kotiin, tai tarkemmin ottaen lapsuuteen ja maalle. Tiedostan kyllä näkemykseni olevan yltiöromanttinen ja että voihan se helmikuun paukkupakkasilla vituttaa työntää klapia pesään. Vaan silti, ehkä vielä joskus...
 
Suosikkijoukkue
TPS
Noin muutoin sanoisin, että en ikinä missään olosuhteissa määrittelisi esim. Uittamoa Ilpoisia rauhattomammaksi paikaksi, mutta nämä nyt on aika mielipidekysymyksiä. Ei Ispoisissa varmasti mitään vikaa ole. Niin ja siitähän pääsee pirun kätevästi motarille tai sitten vanhaa Kuninkaantietä Kaarinan läpi Helsinkiin päin, joka varmasti tuon Voden työpaikan sijainnin kannalta olisi hyvä asia.

*e*

Ulkomaalaisten määrästä en osaa juuri sanoa, mutta valistunut veikkaukseni on, että se nousee koko ajan, kun siitä tien yli painelee Koivulaan ja Harittuun, kunnes tippuu dramaattisesti siinä Kaarinan rajalla.

Tosiaan makunsa kullakin, enkä itse ole esimerkiksi Uittamossa juurikaan aikaa viettänyt, joten en ainakaa pysty mitään negatiivista sanomaan siitä alueesta. Haritusta ja Koivulasta tosiaan omien havaintojen mukaan löytää hiukan enemmänkin jo ulkomaalaisia. Mitään kovin esteettisiähän nämä mainitut alueet eivät missään nimessä ole, mutta harvoinpa lähiöön muuttava esteettisyyttä varmaan odottaakaan asuinalueeltaan.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Haritusta ja Koivulasta tosiaan omien havaintojen mukaan löytää hiukan enemmänkin jo ulkomaalaisia.

Perkele, tuossa lainaamassasi viestissä sitten jo menivät Ilpo ja Ispo sekaisin. ILPOisia siis tarkoitin, kuten toki varmasti ymmärsitkin. Silloin kun mä asuin Piispanristillä (n. 2002-2007), niin Haritussa asui todella paljon ulkomaalaisia, kuten myös mustalaisia. Koivulassa vähän vähemmän, mutta jonkun verran sielläkin. En kyllä edes tiedä missä noiden tarkka raja kulkee, mutta kuitenkin. En tiedä nykymeiningeistä, mutta silloiset kokemukset ovat piirtäneet mieleeni suuntaviivat, jotka poikkeuksetta kiertävät Haritun ja Koivulan. En kyllä muuttaisi noihin Voden ei tänne-kategorian lähiöihinkään, vaikka Vakkella muuten tuleekin jonkun verran aikaa vietettyä.
 

Fremont

Jäsen
Jos Turusta löydät rivarikaksion 130k hintaan, niin ilmoittele ihmeessä tännekin.

No ihan normaalit Jokakoti-haut vaan päälle, näyttää siellä ainakin Littoistenjärven vieressä esim. olevan tuohon hintaan, ja taisi olla pari muutakin. Rivarikaksioita ei välttämättä ole yhtä paljon tarjolla kuin kolmioita, joten neliöhinnat laskee mikäli kolmiota pitää vaihtoehtona.
 

Veijari

Jäsen
Itäisen keskustan ja Piispanristin välistä ehdottaisin Vasaramäkeä. Siinä on rauhallinen tienoo Turun hautausmaan kainalossa, josta kävelymatka Kupittaalle ja lyhyt fillarimatka jokirantaan sekä vain kivenheitto esim. Skanssiin ja Helsingintielle. Kerrostalokaksioiden hinnat osuu hyvinkin Voden hintahaarukkaan.

Itse olen asunut ympäri Turkua, niin keskustassa, kuin kauempana ruutukaava-aluetta, sekä Aurajoen länsi- ja itäpuolella, mutta tuo Vasaramäki on jäänyt oikeastaan ainoana positiivisesti mieleen viehättävyydessään ja rauhallisuudessaan enkä oikein negatiivistä siitä osaa sanoa.

Ei tuota Vasaramäkeä voi oikein lähiöksi kutsua kun siellä on mukavasti sekaisin kerrostaloja, rivitaloja ja omakotialuetta. Eikä oikein voi lukea keskustaksikaan, kun on suorastaan rauhallista seutua keskikaupungin vilinään verrattuna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös