Jokelan kouluammuskelusta kului vajaa vuosi, ja nyt 23.9. kuluvaa vuotta jää Suomen historiaan verisenä tiistaina. Kauhajoen kouluammuskelussa on tullut lukuisia uhreja eikä lopullinen määrä ole vielä tiedossa.
Jälkipyykki ohjautuu väistämättä vastuukysymyksiin ja siihen, miksi ampuja tovereineen päätyi tähän ratkaisuun. Olisiko jotain voitu tehdä, että tältä murhenäytelmältä olisi vältytty?
Yhdeltä kantilta katsottuna ampuja on itse syyllinen tekoonsa. Tiettävästi kukaan ei ole häntä kannustanut surmaamaan kanssaihimisiään. Ampujan taustoja tietämättä on vaikea arvioida, onko henkilöä syrjitty tai onko hänen elämänsä muutoin ollut vastatuulessa. Veriteoilla on aina syynsä ja taustansa.
Toisaalta voidaan perustellusti kysyä, mikä on julkishallinnon vastuu. esimerkiksi mielenterveystyön tunnetusti alimitoitetut resurssit nousevat esiin, samoin oppilaitosten kasvaneet ryhmäkoot, monin paikoin vallitseva pula pätevistä opettajista ja koulunkäyntiavustajista, koulupsykologien puute ja isommassa mittakaavassa koko yhteiskunnan kiristynyt kilpailuhenkisyys.
Mikä onkin sitten tämän kaiken summa, jää nähtäväksi, koska tapahtuma on niin tuore. Tämä on yhtäältä ainutkertainen tragedia, jonka syiden puiminen ei välttämättä tuota sen syvällisempää analyysia yhteiskunnastamme. Mutta toivon mukaan tämä herättää sitä kuuluisaa keskustelua yhteiskunnassamme ja tuo korjaavia toimenpiteitä, jotta vastaisuuden tragedioita voidaan välttää.
Mitä tästä seuraa yhteiskunnassamme on sitten kolmas juonne, joka voidaan johtaa. Perusteltuja kysymyksiä ovat sosiaali- ja terveyspolitiikka, aselainsäädäntö sekä viestintäpolitiikka ja lasten ja nuorten mediakasvatus. Nämä ovat kuitenkin tätä aftermath-osastoa, joihin en itse ainakaan vielä mene sen kummemmin.
Tämä nyt pikaisena ja hätäisenä pohjustuksena. Keskustelu vellokoon.
Jälkipyykki ohjautuu väistämättä vastuukysymyksiin ja siihen, miksi ampuja tovereineen päätyi tähän ratkaisuun. Olisiko jotain voitu tehdä, että tältä murhenäytelmältä olisi vältytty?
Yhdeltä kantilta katsottuna ampuja on itse syyllinen tekoonsa. Tiettävästi kukaan ei ole häntä kannustanut surmaamaan kanssaihimisiään. Ampujan taustoja tietämättä on vaikea arvioida, onko henkilöä syrjitty tai onko hänen elämänsä muutoin ollut vastatuulessa. Veriteoilla on aina syynsä ja taustansa.
Toisaalta voidaan perustellusti kysyä, mikä on julkishallinnon vastuu. esimerkiksi mielenterveystyön tunnetusti alimitoitetut resurssit nousevat esiin, samoin oppilaitosten kasvaneet ryhmäkoot, monin paikoin vallitseva pula pätevistä opettajista ja koulunkäyntiavustajista, koulupsykologien puute ja isommassa mittakaavassa koko yhteiskunnan kiristynyt kilpailuhenkisyys.
Mikä onkin sitten tämän kaiken summa, jää nähtäväksi, koska tapahtuma on niin tuore. Tämä on yhtäältä ainutkertainen tragedia, jonka syiden puiminen ei välttämättä tuota sen syvällisempää analyysia yhteiskunnastamme. Mutta toivon mukaan tämä herättää sitä kuuluisaa keskustelua yhteiskunnassamme ja tuo korjaavia toimenpiteitä, jotta vastaisuuden tragedioita voidaan välttää.
Mitä tästä seuraa yhteiskunnassamme on sitten kolmas juonne, joka voidaan johtaa. Perusteltuja kysymyksiä ovat sosiaali- ja terveyspolitiikka, aselainsäädäntö sekä viestintäpolitiikka ja lasten ja nuorten mediakasvatus. Nämä ovat kuitenkin tätä aftermath-osastoa, joihin en itse ainakaan vielä mene sen kummemmin.
Tämä nyt pikaisena ja hätäisenä pohjustuksena. Keskustelu vellokoon.