Puolivälieräpaikka oli syyskuussa se, mihin kauden alkaessa lupasin olla tyytyväinen. Olihan se värikäs matka jälleen kerran... Syksyltä mieleen jää kelvollinen aloitus, sittemmin äärimmäisen surullinen Tukosen loukkaantuminen, kauden keskivaiheen loukkaantumiskierre, runkosarjan lopun katastrofaalisen heikon esitykset ja lopulta todella kunniakkaasti vedetyt pleijarit.
Tappio syö miestä, mutta ei kuitenkaan niin pahasti, mitä ehkä voisi kuvitella. Olo on vähän samanlainen kuin keväällä 2009, jolloin tiputtiin JYPille aika samanlaisella kaavalla; monen mollivoittoisen kauden jälkeen sääleistä jatkoon, 1. puolivälierän yllätysvoitto, sittemmin pari tappioita ja kotona neljännen pelin kääntäminen, tuolloin taisi olla Uusikartanon maalilla. Kuudennessa pelissä lomille kovan taistelun jälkeen. Erona tuohon sarjaan oli se, että tuolloin homma kulminoitua Allu Salak vs. JYP-taisteluun, mutta nyt oltiin pelillisesti selvästi paremmin mukana ja pelihän oli suurimman osan aikaa ihan äärimmäisen tasaista. Tän päivän pelin eka erä oli ihan sanoinkuvailemattoman hienoa katseltavaa: siinä näki, että joka jätkällä keskittyminen oli täysin sadassa ja yleisön hurmoksessa tuntui, että melkein kaikki onnistui ja Kärpät jätettiin täysin vailla mahdollisuuksia. Näiden hetkien takia tätä seuraa ja sarjaa jaksaa aina vaan katsella ja rakastaa.
Loukkaantumisten vaikutuksesta voi jauhaa loputtoman pitkälle, mutta todella erikoisen huonoa tuuria meillä näissä oli. Spina, Tadas, Tukonen, Nummelin, Friman, Setänen, Lassila, Forsström... Nimet ovat niin kovaa luokkaa, että näiden puuttumisesta on puhuttu jopa hämmästyttävän vähän siihen nähden, että Kärpiltähän ei tänään loukkaantumisen vuoksi juuri kukaan tainnut olla sivussa. Kertoo siitä, että hienosti niitä paikkaajia löytyi, kun aihetta ei tämän enempää tarvinnut nostaa esille. Kuka olisi ennen kautta uskonut, että Otto Nieminen ja Elias Karvonen, jotka eivät viime kevään A-junnujoukkueessakaan olleet kuitenkaan ihan niitä suurimpia ratkaisuäijiä, olisivat tuolla 6. puolivälierässä ihan seuramme terävimpiä hyökkääjiä. Varsinkin Karvosen esiinmarssi on tosi mahtava asia, samoin Frimanin varsin mukavat otteet pitkin kautta ja Erosen huikea kehitys Tallinderin pakkiparina. Vastapainona on todettava, että ne A-junnujen suurimmat tähdet Patrik Virta ja Oskari Siiki eivät vielä tällä kaudella vastanneet huutoon läheskään odotetulla tavalla. Keskitalo ja Vähätalo väläyttelivät, mutta kevätauringon alkaessa lämmittää ei kumpikaan kyennyt kummoisen roolinottoon joukkueesta.
Pappaosastoon suorittamisesta olen niin helvetin tyytyväinen, että koko porukalle pitäisi jonkinlainen tunnustus antaa. Kallio, Perrin, Tallinder, Nummelin. Tietenkin näiltä kaikilta odotettiin aivan helvetisti ennen kautta, sillä jokaiselle jääkiekkoa enemmän seuraavalle tulee mahtavat mielikuvat näistä jokaisesta jätkästä. Mietitään kuitenkin kaikkien näiden herrojen viime kautta: Kallio Ruotsin mestari, mutta tehot selvästi hiipumaan päin (esim. vain 1+4 18 otteluun pleijareissa). Tepsissä kapteeniksi, ykköskentän laituriksi ja vaikka ketjukaverit vaihtuivat pitkin kautta, oli koko kauden todella tasainen suorittaja ja mahtava johtaja. Perrinillä oli toki huikea viime kausi, mutta 39v kauteen lähdettäessä nostatti kuitenkin kysymyksiä, joihin Perrin antoi vakuuttavia vastauksia ja kantoi vastuun hyvin loukkaantumisesta huolimatta. Tallinder siirtyi kesken viime kauden Sveitsiin, jossa vain 16 runkosarjaottelua ja täällä odotukset olivat, että olisi suvereeni ykköspakki. Aika helvetin kova paikka, mutta äijä osoitti suurutensa ja oli koko kauden Liigan paras pakki. Käsittämätöntä dominointia illasta toiseen valtavalla peliajalla, ja päälle hienoa kiekollista suorittamista + johtajuutta. Missä oltaisiinkaan oltu ilman tätä äijää... Nummelinin viime kausi meni täysin pipariksi silmävamman takia, ja vammaa oli jos jonkinlaista tälläkin kaudella. Silti ylivoimassa viivaosaaminen oli Juha Leimun ohella edelleen Liigan parasta, joka on 43-vuotiaana mahtava suoritus. Ne avaussyötöt, ne viivakudit... Kyllä tippa valtaa linssin miehen mahtavaa uraa muistellessa, jonka viimeinen TPS-luku lienee nyt siis kirjoitettu. Hattua päästä näille kaikille herroille, mahtava suoritus johtaa joukkuetta edes näinkin pitkälle!
Pitkä kesä on edessä, sillä tuntuu, että keskenhän tää juttu nyt jäi. No, pitkästä aikaa tuntuu edes tältä, sillä ei viimeisen mestaruuden jälkeen ole oikeastaan kertaakaan suuremmin kauden loppu harmittanut, niin sekasortoisaa on kaikki tekeminen aina kauden loppuhetkillä ollut. Tuolloin 2009 homma jäi kesken, ja no, vuosi myöhemmin vietettiin torijuhlia. Muutama sopiva vahvistus etenkin puolustukseen ja jatkosopparit näille muutamille kultakimpaleille niin saa hyvillä mielin taas odotella. Erityisesti Paréa katselisi mieluusti ensi talvenakin täällä. Tän kevään sykähdyttävin urheiluhetki, kun täpinöissään oleva yleisö räjähtää Parén läpiajomaalin jälkeen, ai ai...
