Jos tässä jotain yrittäisi kirjoittaa kuluneesta kaudesta, vaikka joukkue toki melko mykistäviä esityksiä kentällä antoikin.
Aloitetaan ihan puhtaasti joukkueen kasaamisesta. Puolustus oli itselle se suurin kysymysmerkki kauden alusta asti. Kiroilin jo elokuussa, että tässäkö tämä nyt oli. Ja kun omiin silmiin Virran pelitapa vaati oikeasti huikeaa pelikäsitystä pakilta, pakko tunnistaa tilanne, osata pelata paineessa oikein ja vielä kiekollisena todella paljon. Sitten meillä on liigan huonoin puolustus. Sen ihan oikeasti näki jo silloin elokuussa. Puutteet pelitavan vaatimassa rosterissa olivat jo puolustuksen osalta ilmiselvät. Siinä vaiheessa, kun jotain (mm. puolustuksen avauspelaamista ja oman alueen kiekotonta pelaamista) yritettiin muuttaa, oli joukkueen kuuppa jo niin jumissa, että eihän siitä tullut lasta eikä paskaa.
Tätä taustaa vasten, valmentajavaihdos oli minun mielestäni ainoa vaihtoehto. Se tapahtuikin ja peli näyttikin parantuvan. Suurin syy tähän taisi olla joukkueen sisäisten jännitteiden pieni purkautuminen ja Korpikosken tulo pelaavaan rosteriin. Pajuojan tiimi näytti aluksi tekevän oikeita valintoja, pelitapa yksinkertaistui, maaleja tehtiin enemmän ja päästettiin vähemmän. Sitten alkoi paljastua kokemattoman valmennuksen heikkoudet. NHL-miehet ja kärkimiehet tämän jälkeen pelasivat 30min/peli ja muut sen mitä jäi. Kun NHL-miehet sitten lähtivät pelaamaan oman liigansa pelejä, ei TPS:ssä toiminut enää edes loistavasti alkukauden pelannut alivoimapeli. Plan-B siirtyi hyvin nopeasti plan-NextSeasoniin ja TPS:n kausi loppui oikeastaan jo tammikuussa.
Lopputulemana, odotin Pajuojalta enemmän. Peluutus oli sellaista, että kolmella ketjulla olisi voitu pelata lähes joka peli. Alivoima romahti täysin, aivan täysin, sijalta 1. sijalle 12. Uskomattoman huono suoritus. Ylivoima ja avauspelaaminen olivat surkeaa läpi kauden. Huippuhetkiksi jäivät mm. peli Jokereita vastaan, jossa huikea Shattenkirkin maali jäi erityisenä suoritteena mieleen. Lisäksi mieleen jäivät erityisesti kauden alun pelit numero 4, 6 ja 8, joihin satuin kaikkiin menemään paikan päälle. Eivät nyt niitä riemukkaimpia hetkiä olleet (@Jokerit: 16.23 Saku Salminen 4-0, @HPK: 16.21 Teemu Rautiainen 4-1, @Blues: 27.02 Miro Aaltonen 4-0). Toki vieraspelaamisen saldo (3 - 1 - 8 - 18) on melko mykistävä, mutta osassa jännitys sentään säilyi kolmanteen erään asti.
Pelaajista onnistuivat:
Atte Engren. Loistava kausi. Ilman tätä miestä, vähintään 15 pistettä vähemmän sarakkeessa, eli edelleen olisi pelejä edessä.
Veli-Matti Vittasmäki. Surullisen puolustuksen harvoja valopilkkuja. Hyvää varmaa peruspelaamista läpi kauden.
Brian Willsie. Asenne, työnteko, laukaus. Halu tehdä maali. Esimerkki muille. Ensi kaudella sitten maalipörssin voitto?
Marko Anttila. Pakko mainita, vaikka loppukausi olikin puhdasta selkäsuorana surffailua ja omien tehojen hakua. Hyvä kausi jättiläiseltä ja aika hiljaista olisi TPS-hyökkäyksessä ollut ilman tämän herran tekemistä (NHL-miehiä ja Willsietä yhtään väheksymättä).
Hirveitä floppeja:
Corey Locke. Ykkössentteri? Odotettiin 1 ppg, saatiin hieman vajaa puolet siitä. Kaupanpäälle surffailua, kiukuttelua ja huonoja ratkaisuja.
Hannu Pikkarainen. Nuoren puolustuksen johtohahmo ja esimerkki? Ei ihan. Ongelmana puhtaasti se, ettei ole käsittänyt mitä vaatii olla ammattiurheilija. Muutama hyvä peli, mutta huonona päivänä oli MacNeviniäkin huonompi. Lahjoitti laiskalla ja haluttomalla pelaamisellaan useita maaleja.
Jarkko Hattunen. Ei lähelläkään ratkaisukenttien pelaajaksi. Ei vieläkään ja heikolta näyttää tulevaisuudessakaan. Jokin ei vain natsaa. 2 maalia, joista ensimmäinen 12.1.
Loput onnistuivat sitten odotusarvoihin nähden tasojen "ihan ok", "ei ihan pystynyt parhaimpaansa", "odotettiin hieman enemmän" välille.
