Kauden alku – odotukset ja todellisuus

  • 144 125
  • 571

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Tottakai puolustus rakennettiin Alpon kannalta toimivaksi. Puolustuksen toimivuus olisi ilmeisesti edellyttänyt, että siellä on valmentaja, joka on harjoittelun suhteen tarpeeksi vaativa.
Pena taisi tehdä sopimukset Kuusistolle, Määtälle ja Sammalkankaalle, jotka olisivat kunnossa ollessaan keskitason tai ylemmän keskitason liigapakkeja.
Jyrkkiön, Uusitalon, Korkeavuoren sopimukset tehtiin ennen Penaa. Korkeavuori ulostettiin jo. Kauden jälkeen pitäisi olla Uusitalon vuoro. Jyrkkiö luonnollisesti saa pelata Ässissä hamaan loppuun saakka huolimatta selkeistä puutteistaan.

Totta turiset kyllä. Tottakai Alpo ja Pena rakensivat tuon puolustuksen siihen perustaen, että Alpo halusi nämä jätkät pitää ja luotti niihin. Nämä sopimukset on siis tehty ennen Kasken johtamaa batistini-vallankumousta ja ei tuossa mitään ihmeteltävää ole. Kyllä heikommankin puolustusrosterin saa pelaamaan asiallisesti, eli käytännössä mahdollisimman yksinkertaisesti. Mutta silloin ollaan kusessa, kun jengistä löytyy näitä "Bobi Orreja", mitkä ei systeemiä noudata. Hopeakaudella oli kyse juuri tästä. Pakit teki sen mihin ne pystyi ja jätti ihmeteot muille.

Varsinkin, kun valmennuksesta löytyy entinen superpakki ja toinen on hopeakauden puolustuksen organisaattori, niin ihmettelen, jos ei parempaa jälkeä synny. Nyt kun Eerokaan ei ainakaan vielä pysty meitä pelastamaan, niin on järjenköyhyyttä, jos Heikkinen ja Jyrkkiö jatkavat vielä kauan noilla perseilyillä. Rahkola ja Palomäki sisään, niin ainakin virheet vähenee.
 
Karl Benz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tottenham, vuorikauriit ja kiritykit
Varsinkin, kun valmennuksesta löytyy entinen superpakki ja toinen on hopeakauden puolustuksen organisaattori, niin ihmettelen, jos ei parempaa jälkeä synny.

Kentällä saa olla millainen Kurko tahansa mutta valmentajana voi olla silti täysi sukka. Rautakallio on tämän mielestäni jo vuosia sitten näyttänyt todeksi. Toinen oiva esimerkki on Hannu Virta (olisiko Padan seuraava valkku?) Ässien johdossa tuntuu pöksyt kastuvan heti, jos joku Wanha Herra ilmaisee halunsa valmentaa Porin Ässiä.
 
Wrister

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Surkein mahdollinen alku kauteen, se on tosiasia. Ässät olisi kaivannut katastrofaalisen viime kauden lopun jälkeen hyvää starttia. Vielä ei kuitenkaan kannata alkaa polttamaan ässälippua, sillä pelejä on vielä jokunen jäljellä.

Ensimmäinen peli Lukkoa vastaan kotona oli ehkä jälkikäteen ajateltuna vaikein mahdollinen aloitus kaudelle. Harjoituspeleissä menestynyt Lukko vastassa, perjantai-illan täysi kotiyleisö ja viime kauden surkea loppu olivat keskittymistä vaikeuttavia asioita peliin lähdettäessä. Avausmaalin merkitys oli varmasti suuri, vaikka Ässät pelin pian tasoittikin. Lukon kuittaus 1-2:een Ässien pienoisen hallinnan jälkeen tuntui ratkaisevalta iskulta.

Isonumeroisen tappion jälkeen matka Tampereelle, jossa Ässät on aika harvoin Ilveksen vieraana juhlinut. Ja taas nopea avausmaali vastustajalle, ja heti perään toinen, jonka jälkeen homma pitkälti taputeltu.

Vaikea alku Ässille otteluohjelman puolesta ja tietysti myös tulosten. Lukkoa vastaan peli oli pahasti sekaisin aina pikkuasioista alkaen, mutta jännittyneisyyden piikkiin voi siitäkin paljon laittaa. Näkisin, että ensi perjantain peli IFK:ta vastaan tulee olemaan äärimmäisen tärkeä. Lähes viikko aikaa hakea uusi alku kauteen, joten kentällä olisi syytä nähdä aivan eri Ässäjoukkue. Jos vielä tästäkin pelistä tulee takkiin, on lauantaina paha paikka lähteä Bluesin vieraaksi, jolla saattaa hyvinkin olla Ässien lailla kolme tappiota niskassaan ja pakkovoiton paikka.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nyt kun Eerokaan ei ainakaan vielä pysty meitä pelastamaan, niin on järjenköyhyyttä, jos Heikkinen ja Jyrkkiö jatkavat vielä kauan noilla perseilyillä. Rahkola ja Palomäki sisään, niin ainakin virheet vähenee.

Rahkolalle voisi näytönpaikan antaa Heikkisen tilalle mutta Jyrkkiön vaihto Palomäkeen? Yksi puukäsi lisää pakistoon ei ainakaan paranna Ässäpakkien avauksia tai viivapeliä yhtään.

TosiFani voisi muuten, kun tyrmäsi Kudrocin suorilta käsin, heittää jotain nimiä jotka hänelle kelpaisivat vahvistukseksi Ässä-pakistoon "verorajalla". Olisi mielenkiintoista tietää millaisia nimiä vielä loka-/marraskuussa on vapailla markkinoilla, jotka ovat varmoja suorittajia ja löytyy jo ennestään kokemusta SM-liigasta (ei siis tule Suomen pimeä talvi yllätyksenä ja iske koti-ikävä).
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Palomäki teki kuitenkin viime kaudella YV:llä sentään pari maalia. Jyrkkiö ei ainuttakaan.

Muistaakseni Palomäki pelasi, jopa yllättävän paljon, ylivoimaa ja Jyrkkiö taasen ei. Vaikea tehdä maaleja SM-liigassa, jos pelaa suurimman osan kaudesta A-junnuissa. Vähän rotia hei näihin juttuihin! :)
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...TosiFani voisi muuten, kun tyrmäsi Kudrocin suorilta käsin, heittää jotain nimiä jotka hänelle kelpaisivat vahvistukseksi Ässä-pakistoon "verorajalla". Olisi mielenkiintoista tietää millaisia nimiä vielä loka-/marraskuussa on vapailla markkinoilla, jotka ovat varmoja suorittajia ja löytyy jo ennestään kokemusta SM-liigasta (ei siis tule Suomen pimeä talvi yllätyksenä ja iske koti-ikävä).

En tyrmännyt Kudrocia, vaan ajankohdan. Yksi mies ei muuta Ässien sijoitusta mitenkään radikaalisti eli yksi kallis mies ei tuo palkkaansa takaisin. Tästä syystä odottaisin verorajalle ja ottaisin tarjolla olevista parhaan vaihtoehdon. Tällä tavalla säästöä tulisi vähintään yhden normipelaajan palkan verran.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
En tyrmännyt Kudrocia, vaan ajankohdan. Yksi mies ei muuta Ässien sijoitusta mitenkään radikaalisti eli yksi kallis mies ei tuo palkkaansa takaisin. Tästä syystä odottaisin verorajalle ja ottaisin tarjolla olevista parhaan vaihtoehdon. Tällä tavalla säästöä tulisi vähintään yhden normipelaajan palkan verran.

En sitten tiedä mitä nimimerkki "mirasane", joka tunnetusti on aika hyvin perillä ulkkari-asioista (ja palkoista) tarkoitti vähän aikaa sitten kirjoittaessaan että "Kudroc ei ole edes älyttömän kalliskaan" ? Kannattaisi ainakin tunnustella miehen agentilta millaiseen soppariin olisi mahdollisuus päästä, pelkkä tiedusteluhan ei paljon aikaa, vaivaa ja rahaa maksa.

Mikäli rahkeet eivät riitä niin niitä muitakin vaihtoehtoja olisi syytä alkaa kartoittamaan hyvissä ajoin ennen verorajaa eikä odotella pelkästään, että kyllä ne agentit tarjoavat suojattejaan automaattisesti Ässillekin.
 
Jos Ässien pelaajahankinnoista vastaavat ovat ammattilaisia, he kyselevät jatkuvasti tarjouksia pelaajista ja selvittävät tilanteita myös tulevaisuutta varten. Mielestäni tämä on normaalia työtä, jota pitää tehdä jatkuvasti.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jos Ässien pelaajahankinnoista vastaavat ovat ammattilaisia, he kyselevät jatkuvasti tarjouksia pelaajista ja selvittävät tilanteita myös tulevaisuutta varten. Mielestäni tämä on normaalia työtä, jota pitää tehdä jatkuvasti.

Uskotko itse rehellisesti, että näin siellä "starkin takapihalla" myös tapahtuu??

Itse en olisi niin luottavainen tilanteeseen, Penan jälkeen siellä on aika suuri monttu täytettäväksi... ja jos Hirsimäen pitää alkaa sitä lapiolla täyttämään niin aika toivoton on tehtävä. Kuten kirjoitit, noinhan homman pitäisi juuri mennäkin, mutta jo useana vuonna peräkkäin ollaan joukkueen kasaamisessa epäonnistuttu kahdessa tärkeässä palikassa: oikean maalintekijän ja kiekollisen pakin hankinnassa.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos Ässien pelaajahankinnoista vastaavat ovat ammattilaisia, he kyselevät jatkuvasti tarjouksia pelaajista ja selvittävät tilanteita myös tulevaisuutta varten. Mielestäni tämä on normaalia työtä, jota pitää tehdä jatkuvasti.

Nyt vain ei ole ketään, jolle tämä olisi päätyö ja päätyön sen tulee olla, koska 98%:a kyselyistä ei johda mihinkään. Eli yhtä helmeä kohden tulee paljon tunteja ja isoja puhelinlaskuja.

Se on jo paljon, jos Ässien nykyorganisaatio pystyy keskustelemaan omien pelaajien sopimusten jatkoista rittävän ajoissa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nyt vain ei ole ketään, jolle tämä olisi päätyö ja päätyön sen tulee olla, koska 98%:a kyselyistä ei johda mihinkään. Eli yhtä helmeä kohden tulee paljon tunteja ja isoja puhelinlaskuja.

Se on jo paljon, jos Ässien nykyorganisaatio pystyy keskustelemaan omien pelaajien sopimusten jatkoista rittävän ajoissa.

Hirsimäen näytöt pelaajahankinnoista viime vuosina taitavat kulminoitua herroihin Callander, Plushev ja Ryszkov ,joista hän totesi jotain tyyliin "eivät nämä välttämättä ole sen huonompia kuin täysin tuntemattomat AHL- pelaajatkaan".

Joku täytyisi tosiaan palkata hoitamaan päätoimisesti joukkueenkasausta, Hirsimäellä ei riitä aika eikä ammattitaito siihen hommaan. Mutta mistä sellaisen taikurin tuohon tontille löytäisi? Ja edullisesti tietysti. ;)
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
En sitten tiedä mitä nimimerkki "mirasane", joka tunnetusti on aika hyvin perillä ulkkari-asioista (ja palkoista) tarkoitti vähän aikaa sitten kirjoittaessaan että "Kudroc ei ole edes älyttömän kalliskaan" ? Kannattaisi ainakin tunnustella miehen agentilta millaiseen soppariin olisi mahdollisuus päästä, pelkkä tiedusteluhan ei paljon aikaa, vaivaa ja rahaa maksa.

Kudrocin palkkaa taitaa pudottaa se, että kaveri on aika vaikean ihmisen maineessa. Lappeenrannassa homma toimi, Ilveksessä taas ei toiminut, sillä siellä pukukoppi oli liian ahdas Kudrocille ja Dudalle (joka on toinen yhtä hankala persoona).

Arvioisin, että Kudrocin nettopalkka kaudesta on 50k-70k. Jos hän pystyy pelaamaan sillä tasolla kuin Lappeenrannassa ollessaan, tuo erittäin edullinen hinta hänen tasoisestaan puolustajasta. Toki kannattaa muistaa, että nuo ovat nettopalkkoja. Seuralle aiheutuva kokonaiskustannus on lähes tuplasti korkeampi.

Edit. Lisättäköön se, että nykyisessä pelaajamarkkinatilanteessa voisin kuvitella Kurdocin olevan valmis jopa tryoutiin, joten siinä mielessä hankinta voisi olla Ässille aika riskitön. Toivotaan, että Iso-Kristian vielä nähdään liigassa, mieluummin tosin SaiPassa. ;)
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Arvioisin, että Kudrocin nettopalkka kaudesta on 50k-70k. Jos hän pystyy pelaamaan sillä tasolla kuin Lappeenrannassa ollessaan, tuo erittäin edullinen hinta hänen tasoisestaan puolustajasta. Toki kannattaa muistaa, että nuo ovat nettopalkkoja. Seuralle aiheutuva kokonaiskustannus on lähes tuplasti korkeampi.

No helvetti Hirsimäki, luuria käteen jos tuo pitää paikkansa! Mäkkäri-Määtälle jos on varaa maksaa "huhuttu" 150te kaudessa niin kyllä Kudrocille kannattaa maksaa 100-140te (nettona siis 50-70te). Voisi kuvitella Kudrocin haluavan jo pikku hiljaa pelaamaankin, joten ehkä suostuisi jopa Ässille mahdolliseen palkkasummaan eli tuohon noin 50te nettoon. Pirosin nettopalkka taisi olla ~100te?
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ehkei sitä kannata lyödä hommaa risaseks ylikalliilla hankinnoilla, vaan säästää vaikka ens kauteen, jollon toivon mukaan tavotellaan oikeaa menestystä. Toisaalta, jos Kudrocin tapasen kaverin vois saada kohtuuhintaan -mikä sitten Ässien kohdalla lieneekään-, niin sitä pitäs harkita vakavasti. Yks kaveri ei tee kesää, mutta hyvässä lykyssä kerrannaisvaikutukset voivat johtaa positiiviseen lopputulemaan. Isot minuutit ja vastuuta, tää veis paineita pois niiltä seuraavilta kavereilta. Nythän vaikuttas, että useiden pakkien korvien väli ei kestä odotuksista ja roolista aiheutuvia paineita, ja nuorilta ei ilmeisesti saa hirveästi odottaa mitään muutenkaan.

Pelkkää spekulaatiota, tietenkin. Yks mies ei ratkase kaikkia ongelmia, mutta jonkinlaista vaikutusta kokonaisuuteen vois kuitenkin ilmetä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt vain ei ole ketään, jolle tämä olisi päätyö ja päätyön sen tulee olla, koska 98%:a kyselyistä ei johda mihinkään. Eli yhtä helmeä kohden tulee paljon tunteja ja isoja puhelinlaskuja.

Se on jo paljon, jos Ässien nykyorganisaatio pystyy keskustelemaan omien pelaajien sopimusten jatkoista rittävän ajoissa.

Tästä olen samaa mieltä, seuran organisaatiosta puuttuu tärkein palanen eli ammattitaitoinen UTJ.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Mitä vähemmän aikaa olet ollut joukkueen kanssa tekemisissä, sitä enemmän keskityt hoitamaan perusasioita kuntoon. Nyt nimenomaan kaikki perustat on persellään. Ei ole kysymys mistään pienestä ajoituksen säädöstä, vaan siitä, että Ässät yrittää perustaltaan vääriä asioita.

Kerro nyt miten sinä näet nykyisen valmennuksen ajatuksenjuoksun. Mitä asioita valmennus yrittää toteuttaa ja miksi se menee metsään?

Eilen pakit harjoitteli viivapelaamista, nopeaa ohjaussyöttöä viivaa pitkin ja vetoa suoraan syötöstä. En olisi uskonut, että se on ammattikiekkoilijolla noin hankalaa. Siis olen oikeasti masentuneen hämmästynyt.
 
jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Eilen pakit harjoitteli viivapelaamista, nopeaa ohjaussyöttöä viivaa pitkin ja vetoa suoraan syötöstä. En olisi uskonut, että se on ammattikiekkoilijolla noin hankalaa. Siis olen oikeasti masentuneen hämmästynyt.

Kyllä se voi olla jos ei ole kykyjä, eikä ennen ole pahemmin treenattu. Tämä on kuitenki yksi niistä, mitä minä Rockyn odotinki opettavan pakeille ja toinen on sijoittuminen. Nämä näyttää olevan niin helvetin vaikeita asioita noille kavereille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös