Kauden 2012-13 joukkueen rakennus

  • 1 749 041
  • 4 395

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämäkin on vähän suhteellista. Selvää on että HIFK:n kärkiosaaminen heikkenee jonkin verran viime kaudesta, mutta silti joukkueeseen jäävät muun muassa maalipörssin kakkonen Peltonen (24 osumaa) ja kuutonen Somervuori (23), jotka olisivat molemmat olleet tehopisteillään esimerkiksi otetun Bluesin sisäisen pistepörssin kärjessä runkosarjassa. Näiden tueksi joukkueeseen on tulossa 18 maalia tehneet Luttinen ja Talaja, eli ei se hyökkäys nyt ihan niin tasapaksu ole kuin täällä on annettu ymmärtää.

Onhan tuossa joukkueessa nytkin valtava määrä potentiaalia ja esimerkiksi juuri 18 maalia tehneet Luttinen ja Talaja. Itse kun olen puhunut joukkueen yksioikoisuudesta, niin en ole tarkoittanut tehopisteitä. Olen tarkoittanut sitä, että joukkueen pelaajat ovat liian paljon yhdestä puusta veistettyjä. Joukkue on täynnä työteliäitä työhevosia, joilla monella on potentiaalia tehdä paljon maaleja maalin lähietäisyydeltä. Jos katsotaan joukkuetta toiselta kantilta, niin jos aletaan listaamaan esimerkiksi pelaajia, jotka ovat hyviä/nopeita luistelemaan, niin lista on aika lyhyt. Kuka on HIFK:n nopein hyökkääjä ja ketkä haastavat? Somervuori, Granlund. Peliä tekevät hyökkääjät: Peltonen, Ericsson, Granlund. Kenellä HIFK:n pelaajista olisi maagiset kädet: Granlund. SM-liigan kärkipään laukaus: Kuhta. En toisaalta valita, jos peli kulkee, mutta näkisin helposti näillä pelaajilla pelaamisen menevän aikamoisena dieselillä runttaamiseksi. Oma näkemykseni vaan se, että hyvä joukkue/ketju muodostuu, kun eri typpisiä pelaajia laitetaan yhteen ja niistä muodostuu kokonaisuus. Esimerkiksi Luttinen vaatii omaan ketjuunsa peliä tekevän sentterin ja toiseen laitaan jalkoja tyyliin Lasch tai Salmelainen. Silloin on homma toiminut. Nyt HIFK:n on hyvin vaikea rakentaa monipuolisesti rakennettuja ketjuja, mutta kuten sanoin, niin 1-2 hankintaa tuohon ja homma näyttää ihan toisenlaiselta.
 
Viimeksi muokattu:

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Puhtaalla arviolla:

Niin, nämä EIVÄT ole varmoja, mutta uskon että seuraavaa julkistetaan tänään/myöhemmin:

Puolustajat
Mikko Jokela 2013
Ilari Melart 2013
Christian Silfver 2014
Juuso Salmi 2014
Mikko Vainonen 2015
Toni Söderholm 2014
Ville Varakas 2014
Teemu Laakso 2014


Hyökkääjät
Markus Granlund 2013
Robert Nyholm 2013
Eero Somervuori 2013
Tuomas Huhtanen 2013
Niko Piiparinen 2013
Siim Liivik 2013
Kimmo Kuhta 2013
Ville Peltonen 2013
Aki Kivelä 2014
Micke-Max Åsten 2014
Joakim Eriksson 2013
Roope Talaja 2014
Arttu Luttinen 2014
Iiro Pakarinen 2014


Maalivahdit
Mika Norja 2014
Ville Husso 2014

Ja sitten ilmoitetaan että etsitään vielä yhtä kärkihyökkääjää ja maalivahtia.
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Niin, nämä EIVÄT ole varmoja, mutta uskon että seuraavaa julkistetaan tänään/myöhemmin:

Tuosta listasta olisin haltioissani. Hieman pelkopuserossa ja orastava vitutus nousemassa, sen suhteen ettei julkaisusta löydy Laaksoa eikä Kuhtaa sen sijaan soturit Järvinen ja Kurvinen jatkavat, koska parempaa ei ole tarjolla. Arvostan Kurvista ja Järvistä valtavasti, mutta eihän heidän pitäisi enää mahtua joukkueeseen, jos viisikot ovat liigan huippua ja junnutuotanto on kunnossa.

Kuitenkin, jos markkinat ovat tyhjät, niin mielummin Turre ja Mikko kuin kukaan muu ulkopuolinen saman tasoinen jätkä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Arvostan Kurvista ja Järvistä valtavasti, mutta eihän heidän pitäisi enää mahtua joukkueeseen, jos viisikot ovat liigan huippua ja junnutuotanto on kunnossa.

Miten niin Kurvisen ei pitäisi enää mahtua joukkueeseen? Kaverihan pelaa lähes virheetöntä peruspeliä ja pudottelee tappeluissa jengiä ykkösellä. Kyllä Kurvinen on erittäin vakaa ja luotettava peruspakki. Eihän se ykköspariin tietenkään kuulu, mutta hyvin kulkee mukana omassa roolissaan.
 
Miten niin Kurvisen ei pitäisi enää mahtua joukkueeseen? Kaverihan pelaa lähes virheetöntä peruspeliä ja pudottelee tappeluissa jengiä ykkösellä. Kyllä Kurvinen on erittäin vakaa ja luotettava peruspakki. Eihän se ykköspariin tietenkään kuulu, mutta hyvin kulkee mukana omassa roolissaan.

Totta helvetissä Kurvinen mahtuu joukkueeseen! Ja myös pakkiasiassa olen tätä numeroimista vastaan. Hyvässä joukkueessa on kolme tasaista puolustajaparia ja puolustuksesta löytyy erikoisosaamista jokaiseen tilanteeseen. Kurvista pidän joukkueen parhaana alivoimapuolustajana. Kankaanperä oli maalin edessä loistava, mutta kun alivoima elää neliön liikkeestä ja Kurvisen liikkuminen kentällä on ehdottoman aliarvostettua. Ei todellakaan ole hidas. Ja nyt teille numeroijille, mikähän oli mestaruuskauden ykköspakkiparimme, jos sellainen olisi pakko valita? Vinkkinä laitettakoon sen verran, että se ei ollut Järventie - Kankaanperä eikä Kousa - Vallin. Tadaa, yllätys yllätys sieltä löytyy pudotuspelien MVP Toni Söderholm ja hänen vierellään käytännössä koko pudotuspelit pelasi Mikko "KO" Kurvinen! Ja ennen mitään vastaväitteitä sanon, että Mikolla oli myös pudotuspeleissä joukkueen puolustajista toiseksi paras tehotilasto heti Söden jälkeen.

Harmittaa Mikon puolesta, että niin monelle fanille "stay-at-home" -pakki tarkoittaa oman maalin edustalla päivystävää, kädetöntä ja hidasta pakkia, joka hakkaa mailansa paskaksi maskipelaajan selkään ja mahdollisesti ottaa useamman typerän väkivaltaisuusjäähyn kaudessa. Mulle Kurvinen edustaa täydellistä puolustavaa puolustajaa: ottaa toistuvasti joko miehen tai kiekon, antaa helpon ensimmäisen syötön joko sille kädelliselle pakkikaverille tai laitahyökkääjälle. Kurvisen suoritusvarmuus on todella hyvällä tasolla, ei juuri koskaan häikäise kentällä, mutta yhtä harvoin näkyy kentällä antamassa "samivatasmaista" alinpana miehenä puolen kentän syöttöä, jonka katkaisee metrin päässä oleva mies ja painelee yksin läpi. Lisäksi tässäkin asiassa merkitsee mulle todella paljon se, että kyseessä on pitkän linjan HIFK. Kurvisen kohdalla ymmärtää miehen merkityksen joukkueelle vasta miehen joskus poistuttua (toivottavasti vasta muutaman kauden jälkeen).
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten niin Kurvisen ei pitäisi enää mahtua joukkueeseen? Kaverihan pelaa lähes virheetöntä peruspeliä ja pudottelee tappeluissa jengiä ykkösellä. Kyllä Kurvinen on erittäin vakaa ja luotettava peruspakki. Eihän se ykköspariin tietenkään kuulu, mutta hyvin kulkee mukana omassa roolissaan.

Ja lisäksi nostaa oman pakkiparinsa tasoa tai vähintään antaa tälle mahdollisuuden pelata omalla parhaalla tasollaan. Tämäkään ei ole aina itsestäänselvää, kun jengissä on takavuosina pelannut kaiken maailman clarkeja, jotka ovat päinvastoin sotkeneet oman parinsa pelin. Kurviselta saa juuri sitä, mitä tilaa: varmaa puolustamista; painavia, puhtaita taklauksia; varmoja syöttöjä. Tekisiköhän se maalinkin, jos valmentaja tajuaisi tilata?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tekisiköhän se maalinkin, jos valmentaja tajuaisi tilata?

Joo, voi olla, että käskystä pistäisi kiekon reppuun. Kukaan ei ole tajunnut pyytää! Mulla tulee Kurvisesta mieleen Benysek, joka muodosti Kultasen kanssa erinomaisen pakkiparin. Kurvisella on samanlainen ominaisuus kuin Benysekillä: hän osaa ohjata kiekollisen hyökkääjän kulmaan. Siinä missä Jere ja moni muu pysäyttää kiekollisen hyökkääjän taklauksella, Kurvinen vie miehen kulmaan eli meidän kannalta turvalliselle alueelle ja pysyy koko ajan itse pelissä mukana. Siksi sen tehotilastokin on loistava. Mulla ei ole mitään kovia oman pään taklauksia vastaan, päinvastoin, mutta niissähän käy usein niin, että "Jere" ajaa kiekollisen äijän levyksi, mutta tämä ehtii juuri ja juuri toimittaa kiekon omilleen. Niinpä HIFK:lta jää yksi (taklaava) puolustaja pelistä pois hetkeksi. Ja usein tämä riittää luomaan vaarallisen tilanteen omalle maalille. Kultanen ja Benysek pysyivät aina luistimilla ja heistäkin molemmat osasivat myös taklata. Kurvinen voisi ajella rohkeammin avojäällä, sen tyyppinen härskiys hänestä puuttuu. Kanki ja Söde ovat todella tylyjä avojääpommittajia omassa päässä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Onko Titanic uponnut taas vai missä viipyvät tiedot pelaajahankinnoista. : )

Siellä on Matikaisen Petu varmaan ruorissa. Laiva on tällä hetkellä pujottelemassa jossain Turun saaristossa etsimässä Tallinnaa.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
laivalta bongattu pakarinen, varakas ja talaja. Lisäksi itse mainostamani Mika Partanen heilui muitten junnujen seassa. Hyvä nybari!
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Täs ois pieni video Partasesta. Partanen taklaa ensi puhtaasti Thomsonia ja tämän jälkeen vielä hieman pojat painiskelevat keskenään :D

http://www.youtube.com/watch?v=AkIWmYc7Q-Q

Linkki vie youtubeen

E: Linkki ei toimi jostain syystä mutta Youtubesta löytää pari videota Partasesta kun kirjoittaa hakuun Mika Partanen
 
Viimeksi muokattu:

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Miten niin Kurvisen ei pitäisi enää mahtua joukkueeseen?

Totta helvetissä Kurvinen mahtuu joukkueeseen! Ja myös pakkiasiassa olen tätä numeroimista vastaan. Hyvässä joukkueessa on kolme tasaista puolustajaparia ja puolustuksesta löytyy erikoisosaamista jokaiseen tilanteeseen.

Olen samaa mieltä kaikista kehuista joita jaatte Mikko Kurviselle, spekuloinkin Kurvisen jatkoa puhtaasti siitä näkökulmasta mitä se kertoo puolustajien peliajasta ja puolustajiin käytettävästä budjetista.

Puolustajana hänelle löytyy varmasti enemmän joustovaraa budjetista, mutta jos Kousa, Fernholm ja Kankaanperä korvataan ja Kurvinen jatkaa samalla peliajalla, tarkoittaa se, että Melartin, Tuohilammen, Vainosen, Silfverin, Salmen ja uusien junnujen roolit eivät muutu ja kehitys polkee paikoillaan.

Mihin tarkoitukseen tai minkälaiseen pelaajaan haluavat Matikainen ja Nybondas käyttää "seiskapakin" paikan? Nuorempien sisäänajamiseen vai mahdollisimman tasokkaan varamiehen pitämiseen lämpimänä?
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jahas, että Ortio maalille. Hmm.

Missä v*tussa on Kibe Kuhdan nimi? Nybari, tiedät mistä jatkat rakentamista. Ville ja Söde jatkavat, great.

”Keskustelut muutaman viime kauden pelaajan kanssa jatkuvat, mutta tilanteet ovat auki”.

Kuuluiskohan Kibe tuohon sakkiin? Wirtanen?
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Tyylille uskollista ja olihan siellä yksi yllätyskin: Ortion soppari. Aika yllättävällä maalivahtikokoonpanolla HIFK siis lähtee ensi kauteen, mutta näemmä Norjallekin halutaan antaa kunnon mahdollisuus. Ainakin omissa kirjoissani aika tasaveroinen kaveri Ortion kanssa lähtökohtaisesti.

Talajan Roopelle ja Varakkaan Villelle onnea uusiin haasteisiin.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kibe puuttuu, eli taas roikutetaan vanhaa herraa hirressä. Ei hyvä. Muuten on toivotut jatkosopimukset kasassa, ja ykköstykkejä vielä haetaan Tompan kommenteista päätellen. Mv- kaksikko huolettaa hieman, ja Ortion hakeminen Norjan kaveriksi yllätti minut.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kimmo Kuhta... Missä pelaa? Mitä vittua?

Ortio on aika yllättävä ja mielenkiintoinen haku. Vain yhden vuoden soppari kuitenkin?
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset

No niin, ei tarvinnut odotella Penan kännisiä höpinöitä vaan joukkue löytyy HIFK.fi sivulta.

Maalivahdit:

Husso Ville 2016 (IFK A)
Norja Mika 2013
Ortio Joni 2013 (TPS)

Puolustajat:

Jokela Mikko 2013
Kurvinen Mikko 2013
Melart Ilari 2013
Salmi Juuso 2014
Silfver Christian 2014
Söderholm Toni 2014
Teppo Miihkali 2013 (IFK A)
Tuohilampi Kristian 2013
Vainonen Mikko 2015 (IFK A)
Varakas Ville 2013 (Blues)

Hyökkääjät:

Eriksson Joakim 2013 (Blues)
Granlund Markus 2014
Kivelä Aki 2015 (IFK A)
Leinonen Toni 2015 (IFK A)
Liivik Siim 2013
Luttinen Arttu 2014 (Pelicans)
Pakarinen Iiro 2014 (KalPa)
Partanen Mika 2013 (Mississauga St. Michael’s Majors, OHL)
Piiparinen Niko 2013
Peltonen Ville 2013
Somervuori Eero 2013
Talaja Roope 2014 (Blues)
Torniainen Kalle 2014
Åsten Micke 2014 (IFK A)

Try-outs:

Nyqvist Julius (p) IFK A
Arkimo Miikael (lh) IFK A/ Kenai River Brown Bears, NAHL
Huovila Niklas (lh) IFK A
Salmivirta Mikael (kh) IFK A

Itse olen eniten innoissani junnujen pitkistä sopimuksista, varsinkin omat suosikkinni Vainonen, Partanen, Husso sekä Torniainen. Sen sijaan Kuhdan nimen puuttuminen listasta saa melkein kyyneleet silmään ja vitutuksen KORKEALLE!!! Ja Joni Ortio? Pieni kysssäri, kertokaa tästä jätkästä lisää kiitos???

Edit: Veikkaan, että Husso tulee pelaamaan jo ensikaudella joitain otteluita, jos A:ssa pelit sujuu enemmän kuin loistavasti. Husso on lupaavin maalivahti sitten Raskin ja Lehtosen. Myös Vainosen pitkä soppari osoittaa, että hereillä ollaan... mutta Kuhta, mitä vittua!!! Heittikö luistimet narikkaan?

Edit2: Tässä toimiva linkki tuohon Partasen taklaukseen. http://www.youtube.com/watch?v=AkIWmYc7Q-Q Tällä kaudella hyvät pisteet ja Lennumaista pelaamista odotan ainakin itse, pisteiden kera. Voi jopa olla ensikauden vuoden tulokastaistossa korkealla.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Onkos Ortio muuten minkä kokoinen? Oikeastaan haluaisin meille jatkossa enemmän sellaisia kookkaita peittäviä vahteja, enkä mitään pikkuisia kumiukkoja, vaikka Endras hyvin ja viihdyttävästi pelasikin.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Onko meistä kasvattamaan Ortiosta huippuvahtia? No nyt ei voi ainakaan valittaa, että maalivahdit olisivat dinoja.

Kärkiäijät puuttuvat. Tarvitaan ainakin yksi huippusentteri ja yksi huippupakki. Lisäksi itse haluaisin nähdä myös yhden huippulaiturin (Ei Kuhta).
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Kommentti naapurista:

Joni Ortio Lundellin kouluun? Hmmm... Aistin tässä aidosti ja rehellisesti flopin ainekset.

Muuten yllätyksetöntä. Eikö Kimmo Kuhta tosiaankaan enää mahdu IFK:n suunnitelmiin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös