Kauden 2012-13 joukkueen rakennus

  • 1 749 126
  • 4 395

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse asiassa nyt kun muistelin, niin risteilyllä jengin ilmoittaminen loppui nybondaksen tultua kehiin - ainakin jalosen ensimmäinen pesti ja silloin tulleet pelaajat julkistettiin royalilla Nordenskiöldinkadulla tiedotustilaisuudessa. Samoin oli viime vuonna.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö tästä tavasta ilmoittaa joukkue risteilyllä luovuttu juuri muutama vuosi sitten sen takia, että näkyvyys oli olematon ja muun muassa fanit rutkuttivat siitä täälläkin huolella, että se on juuri sitä kännimenoa, tutinaa ja tötinää.

Kyllähän se näin oli ja mulla on muistikuva, ettei tänäkään vuonna risteilyllä ollut tarkoitus julkaista mitään, mutta lienee aikainen tippuminen antanut syyn avata vähän rasiaa. Nyt käsittääkseni kerrotaan muutama soppari (luultavasti jatkoja) ja hatara muistini vihjaa, että alunperin isomman julkistustilaisuuden aikataulu oli isketty kalenteriin joskus mömmäreiden jälkeen tapahtuvaksi. Taitaa asian laita olla edelleen näin. Joten kenenkään ei tarvitse pahoittaa mieltä ja avata ranteitaan tämä illan jälkeen, sillä ei se lopullinen formu ole siinä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Itse veikkaan, että MM-skabojen jälkeiseen aikaan menee (on tulossa niin monta maajoukkuepelaajaa, ettei jengin keskittymistä viitsi mennä sotkemaan...).

Joku sanoi jossain, että tänään ilmoitettaisiin jotain ensi kauden joukkueesta? Nybondas on myös sanonut, että joukkueesta infotaan toukuun loppupuolella, eli juuri noiden MM-kisojen jälkeen. Itse risteilyllä tuskin pidetään mitään kummallista tiedotustilaisuutta, mutta ennen kuin laiva lähtee satamasta, saattaa olla jotain? En minä tiedä mistään mitään, olen vain muiden juttujen varassa tämän tiedotuksen osalta.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Mä en nyt jaksa millään tavalla puolustella tätä Erikssonin hankintaa, mutta ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä isoa Ben Eaves on tuonut Jokereille? Ei tehnyt tänä keväänä yhtään maalia esim. Eaves on pelannut tasan yhden huikean kevään ja sekin tapahtui Espoossa. Mutta kerrotko mitkä ne Eavesin ISOT maalit ovat Jokereille?

No joo, maaleja ei ole tehnyt, mutta Benin kokonaisvaltainen pelaaminen on aika huikealla tasolla. Tuo mieleen Niko Kapasen.

Ei maalintekijä, vaan keskittyy sentterille olennaiseen asiaan eli syöttelemiseen ja pelin luomiseen. Maaleja ei niinkään, se on myönnttevä ja vedettävä siltä osin sanoja takaisin. Muuten Eaves pyyhkii jollain joakimilla jäätä kuin märkää rättiä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Muuten Eaves pyyhkii jollain joakimilla jäätä kuin märkää rättiä.

Tällä kaudella pleijareissa 0+3 ja seitsemän matsia kesti pelaajan fysiikka, varsinainen potilas saarinen. Hassuja juttuja kirjoittelet, kun mitään todellista vertailupohjaa pelaajille ei ole. Paitsi sillä tavalla, että Eriksson oli tällä kaudella tilastoissa parempi kuin Eaves, niin runkosarjassa kuin pleijareissakin.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Tällä kaudella pleijareissa 0+3 ja seitsemän matsia kesti pelaajan fysiikka, varsinainen potilas saarinen. Hassuja juttuja kirjoittelet, kun mitään todellista vertailupohjaa pelaajille ei ole. Paitsi sillä tavalla, että Eriksson oli tilastoissa parempi kuin Eaves, niin runkosarjassa kuin pleijareissakin.

Tilastoissa, mutta Jokerit pelasi joukkueena. Joukkueena voitetaan ja hävitään nykyään. Toki Eriksson pelasi ihan hyvin tämän kevään playoffeissa tilastoista nähtynä.

Toki Eaves ei ollut läheskään niin hyvänä tänä keväänä kuin viime keväänä, jolloin veti Jokereita hyökkäyksen osalta lähes yksin, siis viime vuonna.

EDIT: Kaiken lisäksi Eavesin kausi oli todella rikkonainen ja sillehän ei voi mitään, eikä sille, että aika moni lahoaa kevättä kohden.
 

TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
koko teksti

Miksi tulet Hifk:n palstoille huutelee jotain jostain Eavesist ja vertailet häntä pelaajaan, joka ei ole vielä ees virallisesti Hifk:n pelaajia. Voitko mennä omalle hiekkalaatikolles ylistämään herra Eavesia, tosiaan oli isossa roolissa Hifkin mestaruus kaudella viime keväänä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Toki Eaves ei ollut läheskään niin hyvänä tänä keväänä kuin viime keväänä, jolloin veti Jokereita hyökkäyksen osalta lähes yksin, siis viime vuonna.

No mihin se viime keväänä riitti, ei mihinkään. Hävisitte puolivälierät ja HIFK nousi ottelusarjassa täysin sillasta. Eaves oli jopa antisankari viimeisessä kohtaamisessa. Ja eikös se ollut kuitenkin Janne Lahti, joka teitä viime keväänä kannatteli, itsellä muistuu hän ensimmäisenä mieleen.

Miten luulet sitten Bluesin pelanneen, kun heidän yksilönsä olivat joukkueessa huomattavasti heikompia kuin Jokereilla? Blues taitaa olla kuitenkin vielä muutaman napsun enemmän joukkue isolla J:llä kuin kannattamasi Jokerit. Siitä on todisteita nyt parilta viime kaudelta kuinka Espoolainen joukkue taistelee.

En edelleenkään ole väittänyt Erikssonia paremmaksi, mutta yrittäisit edes johonkin perustaa omat tekstisi.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Miksi tulet Hifk:n palstoille huutelee jotain jostain Eavesist ja vertailet häntä pelaajaan, joka ei ole vielä ees virallisesti Hifk:n pelaajia. Voitko mennä omalle hiekkalaatikolles ylistämään herra Eavesia, tosiaan oli isossa roolissa Hifkin mestaruus kaudella viime keväänä.

Erikssonistahan kaikki lähti, vertasinpahan vain häntä Jokereiden ykkössentteriin (Eaveshän otti lopulta paikan ykkösen keskeltä ja Filppula laitaan).. Siis hui kamala, kun meni keskustelu vähän ohi ja sitten IFK-fanit ottivat herneen nenäänsä ja alkoivat väittämään Erikssonia paremmaksi. Perusteluja ja perusteluja.
 

TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Erikssonistahan kaikki lähti, vertasinpahan vain häntä Jokereiden ykkössentteriin (Eaveshän otti lopulta paikan ykkösen keskeltä ja Filppula laitaan).. Siis hui kamala, kun meni keskustelu vähän ohi ja sitten IFK-fanit ottivat herneen nenäänsä ja alkoivat väittämään Erikssonia paremmaksi. Perusteluja ja perusteluja.

Sä olet nopeaa vauhtia saavuttamassa muuan täältä jo ikuisuuteen siirtynyttä Jokerileijona nimimerkkiä.

Mitä tulee ketjuun niin uskon että tänään julkaistaan pari jatkoa. (Söde+ ???)
Tämäkin siis ihan omaa päättelyä mitä lukenut eri ketjuja ja uutisia.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se tosiaan voi olla, että tänä iltana ei yhtään ns. isoa yllätystä tule, vaan lähinnä vanhoja jatkoja ja täällä esiin tulleita nimiä. Itseäni lähinnä kiinnostaisi jonkunlainen analyysi menneestä kaudesta ja katsaus tulevaan.

Lähtijöiden ja tulijoiden listaa vertailemallahan HIFK tulee häviämään kärkiosaamisen saralla. Vastaavasti alempien kenttien tasoa ja roolitusta ollaan mielestäni nostaamassa. Monesti kuitenkin se keihään kärki on se, joka sen ison menestyksen lopulta tuo ja HIFK:lle se jäänee tämän illan jälkeen vähän vajaaksi. Alempien kenttien (3-4) osalta pullat lienevät hyvin uunissa illalla ja sitten voidaan alkaa keskittymään ainoastaan kärjen terävöittämiseen.

Kaikkein tärkeintä ensi kautta ajatellen ei kuitenkaan ole pelkkä nimilista, vaan se, että jäällä olisi joukkue. Se on se asia, jossa HIFK pystyy ensi kaudella parantamaan ja sitä ei mikään nimilista korvaa. HIFK oli suurimman osan kaudesta materiaaliinsa nähden ihan pelletasoa.

Nybondaksesta vielä, että kaveri on kyllä joka vuosi onnistunut yllättämään hankintojensa tasolla ja etenkin ensimmäisen kauden jälkeen se taso on ollut jatkuvassa nousussa ja silti porukka itkee täällä, että ykkössentteri on Viitaluoma ja Jani Nieminenkin tulee maaliin. Eikö noilla näytöillä olisi jo ansainnut vähän luottoa? Taitaa Jani Niemisen ensi kauden osoite olla Mestis, koska mitä herran otteita Tapparassa olen nähnyt, niin voittavasta maalivahdista ei voida puhua.

Teemu Laakson mahdollinen paluu saanut yllättävän vähän huomiota osakseen. Kuitenkin siinä AHL/NHL rajamailla keikkunut puolustaja. Lopullinen isku jäänyt tekemättä, mutta varmasti mennyt eteenpäin HIFK vuosistaan. Kiekollista pakkia itsekin kaipailisin Kousan tilalle, mutta Laakso on sarjaa ehdoton kotiutettava. Jos Kekäläinen kaappaisi hänet, niin pidettäisiin nerona. HIFK on "vain" kotiuttamassa omaa junnuaan.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Nybondaksesta vielä, että kaveri on kyllä joka vuosi onnistunut yllättämään hankintojensa tasolla ja etenkin ensimmäisen kauden jälkeen se taso on ollut jatkuvassa nousussa ja silti porukka itkee täällä, että ykkössentteri on Viitaluoma ja Jani Nieminenkin tulee maaliin.

Hiukan kannattaisi lukea näitä tekstejä silläkin tavalla, että antaa edes mahdollisuuden huumorille. Huvittavaa itkua kirjoituksesta, jolla ei ole minkäänlaista tekemistä faktojen kanssa... Ja viime kauden joukkuehan ei ollut oikein kasattu, eikös se ole täällä ristiinnaulittu moneen kertaan? Vai oliko se sittenkin valmentaja, joka ei saanut kaikkea potentiaalia irti jätkistä? Vittu kun tämä on vaikeaa, mielipiteitä on niin moneen lähtöön ja ketään ei jaksa yrittää miellyttää ainakaan omilla mielipiteillä.
 
Viimeksi muokattu:

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sehän on ihan selvä juttu, että me emme tule ensi kaudella saamaan yhtä nimekästä nippua kasaan kuin mikä meillä oli viime kaudella (uskallan väittää, että noin nimekästä porukkaa ei tule moni muukaan jengi saamaan kasaan moneen vuoteen...). Se taas mikä saattaa muuttua ja mihin on tähdättävä on joukkueen kokonaisuus. Viime kauden jengi oli väärin roolitettu vaikka me olimmekin nimellisesti ylivoimaisesti liigan ''kovin'' porukka ja se näkyikin sitten joukkueen otteissa.

Me emme tarvitse yhtä nimekästä nippua kuin mikä meillä oli viime kaudella jos vaan saamme kasattua joukkueen, joka pystyy suoriutumaan urakasta joukkueena.

PS. En nyt jaksanut ottaa kantaa valmennustilanteeseen ja sen vaikutukseen joukkueen pelitavassa ja sen toteuttamisessa(joka toki on kiistaton)...
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Me emme tarvitse yhtä nimekästä nippua kuin mikä meillä oli viime kaudella jos vaan saamme kasattua joukkueen, joka pystyy suoriutumaan urakasta joukkueena.

Kyllä kyllä, mutta joukkuekin tarvitsee yksilöitä, jotka erottuvat selvästi muista. Blues on sen näyttänyt, ettei pelkällä tasaisuudella kannuja nostella. Hyökkäys ja puolustus tarvitsevat keihäänkärjet. Joukkueessakin on viiltäviä yksilöitä, tasapaksu joukkue ei pitkälle pötki.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hiukan kannattaisi lukea näitä tekstejä silläkin tavalla, että antaa edes mahdollisuuden huumorille.

Ei se viesti mitenkään ollut sulle osoitettu. Olisin muuten lainannut sen. Sellaisen yleiskatsauksen tähän viimeaikaiseen keskusteluun loin ja sattui tuo Jani Niemisen nimi silmissä vilahtamaan. Pointti oli se, että aika monella tuntuu olemaan luotto Nybondaksen ammattitaitoon koetuksella, vaikka 90% hankinnoista ovat laadultaan täyttä rautaa. Täytyy toivoa, että ensi kauden mahdollinen ykkössentteri ja maalivahti eivät osu tuohon virhemarginaaliin.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä kyllä, mutta joukkuekin tarvitsee yksilöitä, jotka erottuvat selvästi muista.

Tästä olen ihan samaa mieltä. Ilman keihään kärkeä voi kyllä taistella mestaruudesta, mutta juurikin Blues on näyttänyt mihin se lopulta riittää. HIFK:lla on siinä mielessä hyvä tilanne, että omaan silmääni joukkueen rakenteet ovat vankat, eli laiva ei vuoda joka liitoksestaan. Jos kiekko tippuisi jäähän viikon päästä, niin jo tänäänkin mahdollisesti julkistettavalla joukkueella pitäisi pärjätä SM-liigassa.

Hyvin mahdollista, että HIFK on tämän illan jälkeen tämän näköinen:

Peltonen-Ericsson-Luttinen
Talaja-Granlund-Somervuori
Pakarinen-Liivik-Kuhta
Nyholm-Piiparinen-huhtanen

Söderholm-Varakas
Laakso-Kurvinen
Melart-Jokela
Silfver (Tässähän voi olla uusi Kousa, jos annetaan sauma)

Norja.

Tämän tyyppinen materiaali olisi kieltämättä aika yksioikoinen, mutta tuollakin moni jengi tappelisi kotiedusta. HIFK:n kannattajilla on välillä vähän epärealistiset odotukset siitä mitä menestymiseen oikeasti vaaditaan. Moni pienempi seura olisi onnesta soikeana tuon materiaalin kanssa. Mestaruuteen tuskin kuitenkaan riittää, mutta 2-3 hankinnalla mestarikandidaatti.
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
Jos HIFK tänään tiedottaa jotain ja siellä ei ole esim ykkössentteriä ja ykkösveskaa niin voi kuvitella että minkälaiset itkuraivarit täällä on sen jälkeen. Harva unohtaa että joukkueen ei pidä olla valmis 2.5.

Se riittää että joukkue on lähes valmis 15.9. ja lopullisesti valmis 1.2. Mitä täällä ei tahdota muistaa.
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Jos HIFK tänään tiedottaa jotain ja siellä ei ole esim ykkössentteriä ja ykkösveskaa niin voi kuvitella että minkälaiset itkuraivarit täällä on sen jälkeen. Harva unohtaa että joukkueen ei pidä olla valmis 2.5.

Se riittää että joukkue on lähes valmis 15.9. ja lopullisesti valmis 1.2. Mitä täällä ei tahdota muistaa.

Niin, eihän tuolla risteilyllä ole viisasta julkaista mitään nimekkäitä, kun media huomio on olematon. Jatkot ja pakariset. Ehkä joku ylläri.

Sent from my ZTE-BLADE using Tapatalk
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Olen aika pitkälti sanasta sanaan samaa mieltä kanssasi ja juuri tuota hainkin omalla viestilläni, jota en kiireen vuoksi ehtinyt loppuun asti kirjoittaa. Minuakin ihmetyttää tämä Nybondaksen pelaajahankintataitojen jatkuva kyseenalaistaminen, kun katselee (ei tarvitse edes ajatuksella tiirailla) minkä tasoisia kavereita meillä on nyt viimeisen kolmen kauden aikana skodannut.

Pelaajamateriaalista(niminä, nyt vain oikeat palikat ja pistetään palapeli kasaan) ei menestyksemme tule tänäkään vuonna jäämään kiinni, se on ihan saletti.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kyllä, Nybariin on ihan hemmetin kova luotto. Näyttöjä on jo sen verran aika lyhyessä ajassa.

Itse en ole risteilemään lähdössä, mutta heidän kannaltaan jotka lähtevät, niin toivon kyllä kovin että joitain nimiä ja jatkopahveja tippuu jo tänään. Tiedän että sitä kuitenkin kovin odotetaan.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko siis jossain ilmoitettu, että risteilyllä jotain julkistettaisiin?

Itse veikkaan, että MM-skabojen jälkeiseen aikaan menee (on tulossa niin monta maajoukkuepelaajaa, ettei jengin keskittymistä viitsi mennä sotkemaan...).

IFK julkistaa tämänhetkisen joukkueen laivalla tänään noin kello 20.

Kyllähän siellä muutaman uuden pelaajan kanssa jo on sopimus. Mielenkiinto kiinnittyykin enemmän jatkosopimuksiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös