Kauden 2012-13 joukkueen rakennus

  • 1 746 831
  • 4 395

scholl

Jäsen
Ortio on kuten Pitkämäki = ykkösveskariksi hankittu ja siksi näiden kaverien hooverointi yhdistettynä isoon palkkaan ja oletettavasti isoon peliaikaan, on paljon surullisempaa kuin hyvän 1-mv:n varjossa oleva ei-niin-hyvä 2-mv. HIFK on ongelmissa MYÖS maalivahtipelin suhteen, elleivät Ortion otteet parannu.

Herää kysymys: miksei Norja pelaa nyt ja Ortio treenaa itseään iskuun? Ortio oli kuitenkin mielestäni ihan hyvä viime kaudella. Jos ykkösen peli ei kulje niin miksei kakkoselle anneta peliaikaa? Niin futiksessa tehdään monissa seuroissa. Muutama peli alle kakkoselle ja sitten ykkönen taas treenin jälkeen tolppien väliin, kun pallot ovat tarttuneet harjoituksissa ja futiksessa pelataan harvemmin kuin lätkässä. Jos torjuntatyöskentely ei nyt oikein suju ja pelejä on joka toinen ilta niin eihän Ortio saa mahdollisuutta parantaa, kun siihen ei ole aikaa. Pitäisi päästä rauhassa harjoittelemaan.

Veikkaan, että HIFK:ssa ei edes tiedetty kuka on Tirkkonen. Puhumattakaan muista oikeasti kovista valmentajaprospekteista, joita muut joukkueet ovat löytäneet kiitettävästi 5-8 vuoden aikana: Dufva, Virta, Tuokkola, Suikkanen...kaikki olivat rookieita tähän liigaan ekassa duunipaikassaan ja heti lähti kulkemaan. HIFK ei etsi eikä löydä uusia valmentajakykyjä, joten pitäisi sitten edes osata ottaa valmiita tapauksia. Tästä en keksi parempaa esimerkkiä kuin Taikaviitta K. Jalonen.

Tosin Jalosesta kaikki tiesivät mitä saadaan. Se oli sellainen iso projekti, jossa näytettiin kannattajille, sponsoreille ja koko kaupungille, että nyt ollaan tosissaan. Nämä kroisos pennaset ovat sen oloisia kavereita, että kaikille kerrotaan turha edes yrittää, elämme välivuosia.

KooKoon kanssa pitäisi saada farmiyhteistyö sille tasolle, että sieltä nousee päteviä coachejakin meille. IFK laittaa tavallaan jatkossa coachin kasvamaan korkoa Kouvolaan ja sieltä sitten liigaan. Veikkaan, että esim. SaiPan ja SapKon välinen yhteistyö voi olla aika tiivistä ja Tirkkonen on päässyt jo ennen tätä kautta seuraamaan, mitä SaiPassa tehdään, joten ei ole tarttenut lähteä tuohon pestiin ihan housut kintuissa.
 

Fordél

Jäsen
Herää kysymys: miksei Norja pelaa nyt ja Ortio treenaa itseään iskuun?

Jos kerran Norja oli hakemassa pelituntumaa HCK:n paidasta niin eiköhän näin tule juuri tapahtumaan.

KooKoon kanssa pitäisi saada farmiyhteistyö sille tasolle, että sieltä nousee päteviä coachejakin meille. IFK laittaa tavallaan jatkossa coachin kasvamaan korkoa Kouvolaan ja sieltä sitten liigaan. Veikkaan, että esim. SaiPan ja SapKon välinen yhteistyö voi olla aika tiivistä ja Tirkkonen on päässyt jo ennen tätä kautta seuraamaan, mitä SaiPassa tehdään, joten ei ole tarttenut lähteä tuohon pestiin ihan housut kintuissa.

Jos tällaista tavoittelette, teidän pitää kääntää katseet HCK:n suuntaan. KooKoon tavoitteena on nousu liigaan eikä se silloin lähde tällaiseen toimintaan mukaan. Tällainen yhteistyö tarkoittaisi nimittäin myös sitä, että KooKoon pitäisi peluuttaa suurin piirtein samanlaista kiekkoa kuin HIFK:n. Kyllä KooKoo luo ihan itse oman peli-identiteettinsä hakemalla siihen oman valmentajan. Pelitapaan sopivia pelaajia voidaan kyllä jatkossakin lainailla HIFK:sta.
 

scholl

Jäsen
Jos tällaista tavoittelette, teidän pitää kääntää katseet HCK:n suuntaan. KooKoon tavoitteena on nousu liigaan eikä se silloin lähde tällaiseen toimintaan mukaan. Tällainen yhteistyö tarkoittaisi nimittäin myös sitä, että KooKoon pitäisi peluuttaa suurin piirtein samanlaista kiekkoa kuin HIFK:n. Kyllä KooKoo luo ihan itse oman peli-identiteettinsä hakemalla siihen oman valmentajan. Pelitapaan sopivia pelaajia voidaan kyllä jatkossakin lainailla HIFK:sta.

Ei tartte peluuttaa samanlaista kiekkoa, vaan riittää, että valmentaja osaa valmentaa. Meillä on liikaa kokemusta coacheista, joilla ei ole ollut minkäänlaista pelin ymmärrystä. En usko ollenkaan, että HCK olisi riittävän laadukas organisaatio, jotta sen kanssa voi tehdä yhteistyötä. Se pitää olla ehdottomasti Mestiksen kärkijoukkueita, jonka kanssa jotain yhteistyötä tehdään ja joiden valmentajat ovat potentiaalisia kandidaatteja nousemaan liigavalmentajiksi.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Jos ykkösen peli ei kulje niin miksei kakkoselle anneta peliaikaa? Niin futiksessa tehdään monissa seuroissa.

Totta, mutta tämähän on HIFK. Meillä saatetaan laittaa huonosti pelaava kakkonen maaliin, vaikka ykkösen pelit kulkevat! Antakaa HIFK:lle kolme maailman parasta maalivahtia, niin takaan että sekin kuvio ryssitään jotenkin ja kauden lopussa tolppien välissä seisoo Timo Lindström.

Tosin Jalosesta kaikki tiesivät mitä saadaan. Se oli sellainen iso projekti, jossa näytettiin kannattajille, sponsoreille ja koko kaupungille, että nyt ollaan tosissaan.

Juuri siksi suosittelenkin HIFK:ta tsekkailemaan sekä pelaaja- että valmentamarkkinoilla valmiiksi meritoitunutta väkeä. HIFK:n omat scouttauskyvyt tuntuvat olevan olemattomat. Niinpä seuraava valmentaja on joku vapaana oleva iso nimi ja veikkaan Summasta. Tammikuu on aikaisin aika tälle verokuvioiden johdosta. Jos ei Summanen tule tällä kaudella, niin kauden 13/14 HIFK aloittaa "Doug Shedden" puikoissa. Siis iso nimi. Tästä lyön vetoa. Ei HIFK voi olettaa, että kevään -11 mestaruus saa yleisön tulemaan katsomaan kuinka otetaan Saipalta pataan tiistai-iltana. Tuo oli ensimmäinen livenä näkemäni ottelu tällä kaudella, eikä tullut varsinaista paloa mennä pian uudestaan. No, HIFK:ta en jätä, vaikka eräänlaista välikautta vietänkin. Joskus pitää pätkäistä napanuora alkoholistifaijaan ainakin hetkeksi. Mutta valitsen Urho tv:n mieluummin kuin tulen livenä katsomaan tiistaisen kaltaista scheibaa. Siihen mulla on maksavana asiakkaana oikeus.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Ei tartte peluuttaa samanlaista kiekkoa, vaan riittää, että valmentaja osaa valmentaa. Meillä on liikaa kokemusta coacheista, joilla ei ole ollut minkäänlaista pelin ymmärrystä. En usko ollenkaan, että HCK olisi riittävän laadukas organisaatio, jotta sen kanssa voi tehdä yhteistyötä. Se pitää olla ehdottomasti Mestiksen kärkijoukkueita, jonka kanssa jotain yhteistyötä tehdään ja joiden valmentajat ovat potentiaalisia kandidaatteja nousemaan liigavalmentajiksi.

Mitä on valmentajan osaaminen? Se on monia henkilökohtaisia taitoja, joita voi toki harjoittaa esimerkiksi Mestiksessä. Valmentaja tarvitsee kuitenkin tietyn pelitavan, jotka hän henkilökohtaisia taitojaan ja koko valmennusryhmän taitoja hyödyntäen ajaa sisään, tässä tapauksessa ensin Mestiksessä ja sitten liigassa.

On sanomattakin selvää, että pelitapa ei voi erota liikaa Mestiksessä ja liigassa, koska silloin kärsii paljon koko ehdottamasi mallin idea. Näin on ollut myös SaiPan ja Tirkkosen kohdalla. Ihan öbaut samalla pelifilosofialla hän vetää SaiPan ruorissa kuin SaPKossa. Kun näin on tehty, on valmentajan helpompi aloittaa työskentely uudessa seurassa.

Mitä taas tulee yhteistyöseuran valintaan niin en usko, että SaPKolla ja HCK:lla on organisaatoissa niin merkittävää eroa etteikö tämä sama voisi toteutua teillä HCK:n kanssa. Se on kuitenkin selvää, että liiganousua tavoitteleva Mestisjengi ei lähde tällaiseen kuvioon mukaan. Mitä järkeä on kasvattaa valmentajaa muualle kun tarkoitus on saada mahdollisimman hyvä koutsi jengiin nostamaan se liigaan. Sun kuviossa valmentaja häipyisi viimeistään siinä vaiheessa kun liiganousu tulee, kenties jo aikaisemminkin.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tirkkonen on hyvin scoutattu koutsi. Veikkaan, että HIFK:ssa ei edes tiedetty kuka on Tirkkonen.

Itse suhtaudun hieman varauskella näihin valmentajiin, jotka valmentavat tavallaan kotiseurassaan tai kotikaupungissaan, kuten Tirkkonen valmentaa. Heillä on helpompi ottaa homma siellä homma hanskaan, kun kotikaupungin pojilla on niin kova kunnioitus entistä idoliaan kohtaan. Toki valmentaa pitää silloinkin osata, mutta sitten kun tämä Lappeenrannan poika, vaikka nimeltään Mälkiä, tulee stadiin, niin se kopin haltuun ottaminen ei välttämättä olekkaan niin helppoa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Toki valmentaa pitää silloinkin osata, mutta sitten kun tämä Lappeenrannan poika, vaikka nimeltään Mälkiä, tulee stadiin, niin se kopin haltuun ottaminen ei välttämättä olekkaan niin helppoa.

Näinhän se on, mutta kovin kirkkaat tuntuivat ne valot olevan stadilaiselle Ika Lehkosellekin aikanaan. Samoin Wade Immoselle ja ehkäpä myös Soppa Sormuselle. Kyllä tämä loppupeleissä on kiinni kuitenkin ihan valmennustaidoista. Vaikka itseään kuinka jännittäisi HIFK:n aitiossa, niin riittää että antaa pelaajille erinomaisen pelikirjan. Heidänhän se lopullinen duuni pitää tehdä.
 

Fordél

Jäsen
Kyllä tämä loppupeleissä on kiinni kuitenkin ihan valmennustaidoista. Vaikka itseään kuinka jännittäisi HIFK:n aitiossa, niin riittää että antaa pelaajille erinomaisen pelikirjan. Heidänhän se lopullinen duuni pitää tehdä.

Valmennustaitoihin liittyy niin paljon muitakin kuin vain pelitapa. Jos se olisi noin helppoa niin ei muuta kuin kopiomaan vaikka Lauri Marjamäen tai Jyrki Ahon pelikirja ja annetaan se pelaajille: pelatkaa. Ei, pitää olla osaamiseltaan monipuolinen valmennusryhmä, hankkia oikeanlaiset pelaajat toteuttamaan pelitapaa, pelaajille pitää osata myydä pelitapa, pelitapaa pitää osata viilata tarpeen tullen jne. Helkkarin monimutkainen prosessi, jossa tarvitaan paljon muutakin taitoja kuin vain toimiva erinomainen pelitapa.

Siitä samaa mieltä, että koko prosessi alkaa ja loppuu aina yksilöön eli pelaajaan. Hänen täytyy todellakin tehdä se lopullinen duuni.
 

scholl

Jäsen
Näinhän se on, mutta kovin kirkkaat tuntuivat ne valot olevan stadilaiselle Ika Lehkosellekin aikanaan. Samoin Wade Immoselle ja ehkäpä myös Soppa Sormuselle. Kyllä tämä loppupeleissä on kiinni kuitenkin ihan valmennustaidoista. Vaikka itseään kuinka jännittäisi HIFK:n aitiossa, niin riittää että antaa pelaajille erinomaisen pelikirjan. Heidänhän se lopullinen duuni pitää tehdä.

Ei se ole pelkästään jännityksestä kiinni, vaan kaikilla valmentajilla ei riitä auktoriteetti valmentamaan tähtipelaajia. Siinä on esimerkiksi ero Otto Rehhagelin ja José Mourinhon välillä. Rehhagel vei kolme kertaa uransa aikana vähän pienemmän seuran Saksan mestariksi ja voitti Kreikan peräsimessä Euroopan mestaruuden. Sen sijaan Bayerniin kun oli kasattu jonkunlainen dreamteam niin kaudesta ei tullut mitään, pelaajat valittivat julkisuudessa ja coachi sai lopulta kentkää. Mourinho sen sijaan menestyy vain paremmin, jos joukkueessa on huippulaadukkaita, isoegosia tyyppejä. Se johtuu siitä, että hän osaa valmentaa ja on hankkinut melkoisen trackrecordin, mutta myös siitä, että hän näyttää sellaiselta öykkäriltä, ettei kukaan pelaaja voi olla kunnioittamatta häntä.

Kyse voi olla siitä, että valmennustaidot eivät ole riittävän hyvät, jotta ne hyvät pelaajat uskovat siihen juttuun tai sitten valmentajan uskottavuus huippupelaajien keskuudessa ei vain muuten ole riittävällä tasolla. Huonompien pelaajien ja junnujen on helpompi uskoa ketä vain valmentajaa, mutta huippujoukkuetta valmentaessa pitää oikeasti osata myydä se idea pelaajille ja toisekseen pitää myöskin he tyytyväisenä, jotka eivät saa vastuuta niin paljon kuin tahtoisivat.

Toki on varmasti sellaisia pelkureitakin, joita kirkkaat valot häiritsevät. Jo pelkästään median aiheuttamat paineet ovat pk-seudulla suuremmat kuin jossain maakunnissa, mutta silti kyllä pelitapa ja joukkueen ns. haltuun ottaminen ovat suurempia kompastuskiviä, jos tulee keskinkertainen tyyppi sinne seisoskelemaan.
 

Owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Liverpool
Valmennustaitoihin liittyy niin paljon muitakin kuin vain pelitapa.

No nyt tuli lopultakin asiaa. Huvittuneena olen aktiivisena valmentajana seurannut tätä pelikirja keskustelua. Pelikirja ei ole mitään rakettitiedettä ja siihen ei niin montaa vaihtoehtoa ole olemassa, etteikö tyhmempikin ne kaikki opisi. Näitä kuule hinkataan joka perkeleen Jääkiekkoliiton kurssilla ja moneen kertaan. Ja jääkiekossa ei oikeasti ole keksitty mitään uutta mullistavaa moneen vuosikymmeneen pelikirjan osalta. Ei edes meidän johtava analyytikko Urheilulehdestä ole tähän pystynyt.

Kyse on tosiaan siitä, että kuka uskoo mihinkin pelikirjaan ja sitten ajaa sen joukkueeseen. Mutta tässä vaiheessa tuleekin jo vaikeampi osuus ja se on opettaminen ja valmentaminen. Kuten jokainen koulusta tietää, on opettajissa sielläkin järkyttävä ero. Toiset osaa opettaa, heitä haluaa kuunnella, heillä on sitä karismaa. Toiset taas saattavat olla erittäinkin fiksuja (kuten johtava analyytikko), mutta heillä ei vaan ole kykyä olla JOHTAJA. Ja tämä on se kaiken juju. Vain the johtajat menestyvät valmennuksessa ja niitä on Suomenkin maakamaralla erittäin vähän. Sormunen ei näytä lukeutuvan niihin ja Pennanen ei varmasti siihen joukkoon kuulu.

Olen aina sanonut, että jääkiekkojoukkueen valmentaminen on niin iso kakku, että harva tajuaa. Pelikirja on siinä pikku tekijä. Paljon isompia asioita ovat ne johtajan kyvyt. Miten saat asiat uppoamaan pelaajiin, miten saat heidät uskomaan joukkueen ja yksilön tekemiseen, miten osaat reagoida muutoksiin (pelissä ja sen ulkopuolella), miten vahva olet itse henkisesti, osaatko neuvoa yksilönä, jne. Lista on pitkä. Ja jos sinulla on yksikin osa-alue hukassa, ei tulosta synny.

Itse edelleen uskon myös siihen, että SM-liigassa ei niin heikkoa joukkuetta olekaan, jota huippuvalmentja ei voisi viedä mitaleille. Erot ovat niin pienet lopulta. Eikös Suikkanen ole tämän jo todistanut. Mestaruuteen sitten vaaditaankin jo monen pienen palasen loksahtamista kohilleen. Eli nostetaan valmennus kunniaan. Valmentaja on joukkueen ylivoimaisesti tärkein palanen, ei maalivahti (sorry JHag). :)
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Valmentaja on joukkueen ylivoimaisesti tärkein palanen, ei maalivahti (sorry JHag). :)

No kyllähän mä ton ostan sinänsä. Mutta jos veskari on seula, niin ei siinä valmennus(kaan) auta. Hyvin kuvasit kuinka iso paketti valmentaminen on. Sehän on SM-liigassa kuin keskisuuren yrityksen johtamista ja siinä pitää osata muutakin kuin ne fucking peliteoreettiset asiat.

Ja lätkässä ei ole todellakaan keksitty yhtään mitään uutta vuosikymmeniin. Tsekatkaa jotain 80-luvun alun maajoukkuematseja, niin näette kuinka kiekkoa pelataan alaspäin ja pakki venttailee kiekollisena oman maalin takana, minne avaa. Silloin sitä pidettiin taitavan ryssäkiekon vastakohtana ja Suomen toivottiin pystyvän muuhunkin kuin neppailemaan omalla alueella. Nyt sitten yllättäen kiekon hautominen ja hierominen ja taaksepäin pelaaminen (!!) on noussut 2010-luvulla suureksi neroudeksi. Hah! Tarkoitus on toimittaa kiekkoa vastustajan maaliin, ei hautoa sitä. Lisää matematiikkaa: mitä enemmän on maalipaikkoja, sitä enemmän tulee tehtyjä maaleja. Kandeeko siis kiekkokontrolloida niin perkeleesti, että 5vs 5 -pelissä tulee about 3 paikkaa per matsi vai kannattaisiko ottaa kuvaan mukaan kiekonriistot vastustajan puolustusalueella? Mun mielestäni kannattaa, koska silloin saadaan enemmän laukauksia maalia kohti / maalipaikkoja ja tehtyjä maaleja. Tän Erkka laskeskeli aikanaan, eikä tämäkään ole mihinkään muuttunut.
 

scholl

Jäsen
Kandeeko siis kiekkokontrolloida niin perkeleesti, että 5vs 5 -pelissä tulee about 3 paikkaa per matsi vai kannattaisiko ottaa kuvaan mukaan kiekonriistot vastustajan puolustusalueella? Mun mielestäni kannattaa, koska silloin saadaan enemmän laukauksia maalia kohti / maalipaikkoja ja tehtyjä maaleja. Tän Erkka laskeskeli aikanaan, eikä tämäkään ole mihinkään muuttunut.

olikohan se Suomi-Sveitsi tai joku vastaava peli MM-kisoissa, jossa Suomella oli eka erä mennyt ihan päin helvettiä niin Nokkahan valitti tuosta juuri studiossa. Sanoi jotain tyyliin: "poikien pitää pystyä kääntämään peliä nopeasti". Eli kiekko pois ja hyökkäykseen. Tuon hautomispelin idea on varmaan se, että jos kiekko on omalla joukkueella niin vastustaja ei todennäköisesti tee maalia, mutta jos kiekko otetaan tosiaan pois vastustajalta niin päästään jenkkifutisajatuksin lähtemään hyökkäykseen paremmasta kenttäasemasta kuin jos oltaisiin oman maalin takana hautomassa.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uuge vihjailee jälleen sentteristä ja jopa pakista. En tiedä onko omatoimista puutelistan kaavailua vai myös totuutta mukana.

5 pelin jälkeen, kun katsoo tilastoja, niin puuttee ovat todella aika ilmeiset. Sentteriosastolla Redenbach on vastannut huutoon, mutta muuten Piiparinen 0+0, Töykkälä 1+0, Eriksson 0+2 ja kiekolliseksi pakiksi hankittu Klubertanz 0+1. Tämän seurauksena myös laituriosastolla on yllättäviä nimiä, joilla maalisarake näyttää nollaa: Luttinen, Kuhta, Granlund. Toki myös pelitavan ontumisella on osansa asiassa. Liivik taitaa olla vielä yhden pelin kiellossa ja sitten paluu kokoonpanoon, mutta tuskin hänkään HIFK:n sentteriongelmia ratkoo, vaikka asennetta tuokin. Lähinnä Liivikin paluu tiputtaa Piiparisen kokoonpanosta, joka on iso asia. Luttinen, Granlund ja Kuhta yleensä aika tiheään tahtiin verkkoa heiluttelevat, jos tarjonta vain pelaa. Tarjontaa pystyvät tällä hetkellä tuomamaan vain Redenbach ja Söderholm. Erikssonin puutteet selvästi liikkeessä. Ylivoimalla ja aloituksissa menee, mutta 5 vs 5 pelissä puutteet tulevat esille, vaikka laidoille on laitettu HIFK. parhaat luistelijat Somervuori ja Granlund.

Sentteriongelma ratkeaisi OJ:n tai TR:n kohdalla. Sieltä tulisi apua ainakin siihen asti, kunnes Perrault palaisi kokoonpanoon ja näin ollen NHL:n alkaminen ei olisi mikään katastrofi. Sen sijaan pakkiosastolle tarvittaisiin pysyvämpää vahvistusta.
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
Uuge vihjailee jälleen sentteristä ja jopa pakista. En tiedä onko omatoimista puutelistan kaavailua vai myös totuutta mukana.

5 pelin jälkeen, kun katsoo tilastoja, niin puuttee ovat todella aika ilmeiset. Sentteriosastolla Redenbach on vastannut huutoon, mutta muuten Piiparinen 0+0, Töykkälä 1+0, Eriksson 0+2 ja kiekolliseksi pakiksi hankittu Klubertanz 0+1. Tämän seurauksena myös laituriosastolla on yllättäviä nimiä, joilla maalisarake näyttää nollaa: Luttinen, Kuhta, Granlund. Toki myös pelitavan ontumisella on osansa asiassa. Liivik taitaa olla vielä yhden pelin kiellossa ja sitten paluu kokoonpanoon, mutta tuskin hänkään HIFK:n sentteriongelmia ratkoo, vaikka asennetta tuokin. Lähinnä Liivikin paluu tiputtaa Piiparisen kokoonpanosta, joka on iso asia. Luttinen, Granlund ja Kuhta yleensä aika tiheään tahtiin verkkoa heiluttelevat, jos tarjonta vain pelaa. Tarjontaa pystyvät tällä hetkellä tuomamaan vain Redenbach ja Söderholm. Erikssonin puutteet selvästi liikkeessä. Ylivoimalla ja aloituksissa menee, mutta 5 vs 5 pelissä puutteet tulevat esille, vaikka laidoille on laitettu HIFK. parhaat luistelijat Somervuori ja Granlund.

Sentteriongelma ratkeaisi OJ:n tai TR:n kohdalla. Sieltä tulisi apua ainakin siihen asti, kunnes Perrault palaisi kokoonpanoon ja näin ollen NHL:n alkaminen ei olisi mikään katastrofi. Sen sijaan pakkiosastolle tarvittaisiin pysyvämpää vahvistusta.

Redenbach täyttää ykkössentterin kriteerit tilastollisesti, mutta ei pelillisesti. Redenbach on hyvä, kun HIFK on hyvä. Kun HIFK on huono niin Redenbach on sysipaska. Ykkössentterin pitäisi osata kantaa joukkuetta myös, kun se pelaa huonosti.
 

scholl

Jäsen
Ei Granlund pystynyt siihen viime kaudella kuin vähän alusta. Lähinnä tarkoitetaan varmaan sitä, että jos joukkue pelaa huonosti niin taitavan ykkössentterin avulla voidaan silti voittaa, kun tulee ne muutamat onnistumiset esim. ylivoimapelissä. Toki se vaatii myös hyvää maalivahtipeliä, jotta tiukat matsit voidaan viedä. Samalla tavalla toki voittoja voi tulla muidenkin ketjujen toimesta, jos pelitapa on hyvin hallussa.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Johan Davidsson oli sellainen kaveri. Sviddu että oli hieno mies. Vieläköhän se skulaa, voitas houkutella 'one more time'- lauseella. Olis ehkä niitä harvoja ketkä on joskus aiemminkin HIFK:ssa voittanu jotain :)
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Davidsson on henkeen ja vereen HV 71:n pelaaja (pelaa siellä myös tällä hetkellä) ja ikää taitaa olla lähemmäksi Peltosen verran, joten ei ehkä kuitenkaan. Rollaattori porukka on jo täysi HIFK:ssa.

e. korjaus, on samaa ikäluokkaa Joakim Erikssonin kanssa.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No läpällä sitä Johania haikailen. Johan se on sitäpaitsi nähty ettei Nybaria innosta yhtään nämä 'entiset starat'.

Jyvikset hoiti Peverleyn remmiin. Eiköhän sieltä ala meillekin kohta jotain kuulua.
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
No läpällä sitä Johania haikailen. Johan se on sitäpaitsi nähty ettei Nybaria innosta yhtään nämä 'entiset starat'.

Jyvikset hoiti Peverleyn remmiin. Eiköhän sieltä ala meillekin kohta jotain kuulua.

Toivottavasti kuuluu jotain muita kuin työsulkunimiä.
 

Stigu

Jäsen
Jyvikset hoiti Peverleyn remmiin.
Hoidetaan me Remmi Peverlyyn (siis Hilssiin eli Stadiin).

Kaveri tahkoaa aivan huikeita tehoja edelleen, tosin sarjoina Italian liiga ja Itävallan kakkosliiga. Remmarin kaltaista tasaista suorittajaa tuo jengi huutaa. PW Wirtanen oli hieman samantyyppinen pelaaja, nykyjengistä ei moista löydy. Ilmeisesti Perreaultista oli kaavailtu hieman samantapaista pelaajaa.

Retiisin ongelmana on (kunnes toisin todistetaan) suoritusten epätasaisuus, eli hyvän ja huonon päivän ero on liian suuri.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Rem Murray lopetti viime kauteen, joten ei sekään ole vaihtoehto. Ja kuuluu vielä pahemmin rollaattoriporukkaan kuin Peltonen. Sillähän oli niitä hermostollisia ongelmia niskassa NHL:ssä pelatessaan ja ei se tainnut ilman vaivoja pelata punaisissakaan... Meni jäähdyttelemään kevyempiin sarjoihin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Ikävä kyllä Rem Murray ripusti syksyllä hokkarit naulaan. Jostain Nybarin pitäisi hommata meille ykkössena ja pisteitä duunaava pakki. Kautosella luulisi olevan jotain yhteyksiä valtameren taakse. Ehkä sieltä jotain tulee tai sitten toivotaan, että Eriksson herää unestaan ja alkaa takomaan pinnoja.
 

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän joukkue tarvitsee sitä ykkössentteriä ja huippupakkia. Redenbach ja Eriksson ovat ihan o.k senttereitä, muttei heistä ykkössenttereiksi ole ja Perrault on täysi arvoitus. Klubertanz taas ei oikein vahvistuksen tunnusmerkkejä täytä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös