Eipä olisi finaalisarja voinut olla tasaväkisempi kuin mitä nyt nähtiin. Finaalisarjassa pelasi lopulta kevään kaksi parasta joukkuetta, vaikka ennen pudotuspelien alkua pidin Dynamoa ja Ufaa suurimpina suosikkeina. KHL:n avauskauden yksi hyvä puoli oli se, että sarjasta löytyi 5-6 joukkuetta, joilla kaikilla oli realistinen mahdollisuus voittaa mestaruus.
Ensimmäisen Gagarin Cupin voittaja Ak Bars Kazan kuuluu Venäjän 1990- ja 2000-lukujen suurseuroihin. Neuvostoliiton aikana joukkue kulki nimellä Itil Kazan, eikä se pelannut silloin pääsarjassa kuin ajoittain. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Kazan nousi yhdeksi vauraimmista venäläisseuroista jo 1990-luvun puolivälissä, mikä nosti sen samalla Venäjän kärkiseurojen joukkoon. Tätä nykyä Ak Barsin organisaatiota pidetään taloudellisesti yhtenä maailman rikkaimmista jääkiekkojoukkueista.
Ak Barsin tämän vuoden joukkue oli kokenut ja materiaaliltaan leveä. Materiaalin leveys mahdollisti sen, että Kazan pystyi voittamaan mestaruuden ilman loukkaantuneita puolustaja Aleksei Jemeliniä ja hyökkääjä Aleksei Badjukovia, jotka ovat molemmat esiintyneet paljon Venäjän EHT-joukkueissa.
Joukkueen paras osa oli tänäkin vuonna ykkösketju Danis Zaripov - Tony Mårtensson - Aleksei Morozov sekä puolustaja Ilja Nikulin, jotka ovat joukkueen neljä parasta pelaajaa. Mårtensson ei tosin onnistunut täysin korvaamaan Moskovan Dynamoon siirtynyttä Sergei Zinovjevia ja ketju oli nyt enemmän Zaripovin ja Morozovin varassa kuin silloin kun Zinovjev pelasi siinä. Nikulinin panos puolustuksessa oli sellainen että ilman häntä Kazan ei olisi koskaan voittanut tätä mestaruutta. Saa nähdä pelaako Nikulin vielä ensi kaudella Kazanissa, vai siirtyykö hän jo NHL:ään.
Kazanissa pelasi kolme suomalaispelaajaa. Maalivahti Fredrik Norrena pelasi finaaleissa hieman ailahtelevasti, mutta viimeisen finaalin nollapeli nostaa hänen panoksensa vahvasti plusmerkkiseksi. Kakkosketjussa pelanneet Niko Kapanen ja Jukka Hentunen pelasivat lopulta hyvät pudotuspelit molemmat. Hentunen teki paljon tärkeitä maaleja ja Kapanen pelasi sekä tehokkaasti että paljon tärkeitä alivoimavaihtoja.
Badjukovin menetys rikkoi Kazanin kolmosketjun, jolloin valmentaja Zinetula Biljaletdinov siirsi sen keskelle Kapasen ja Hentusen ketjukaverin Dimitri Kazionovin.
Puolustuksessa Nikulin oli tietysti omaa luokkaansa. Muut avainpuolustajat olivat Jemelinin ollessa poissa Grigori Panin, Jevgeni Medvedev, Andrei Muhatshev ja Andrei Pervyshin.
Kazania voidaan pitää tällä kaudella jopa Venäjän palloilupääkaupunkina, sillä Kazan nappasi viime kaudella Venäjän mestaruuden myös jalkapallossa (Rubin Kazan) ja lentopallossa (Zenit Kazan). Kazan on Tatarstanin autonomison tasavallan pääkaupunki ja yksi Venäjän tärkeimmistä kaupungeista muutenkin kuin urheilun osalta. Tatarstanin suosittu presidentti Mintimer Shaimijev piti mestaruuden jälkeen yleisölle pitkähkön puheen, jolle yleisö tuntui hurraavan kovasti.
Lokomotiv Jaroslavl pelasi Kari Heikkilän komennossa finaaleissa jo toisen kerran peräkkäin, ja poistui myös toisen kerran finaaleista häviäjänä. Heikkilä on tehnyt Jaroslavlissa hyvää työtä. Ainoa pieni kritiikin aihe voisi löytyä sieltä, että vaikka Jaroslavl on yksi Venäjän johtavia pelaajakasvattajia ei kovin moni nuori pelaaja ole noussut Lokomotivissa isoon rooliin tai edes pelaavaan kokoonpanoon.