Katsaus Venäjän superliigaan

  • 528 806
  • 3 234
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Amerikassa vain on tavallista toimia hyvän tavan mukaan. Toisin kuin tässä toisessa mahdollisuuksien maassa.
Hahaha!

Muuta vastausta tuo perustelematon ja paikkansapitämätön heitto ei ansaitsekaan.

Toki voidaan nostaa esille, oliko esim. Malkinin lähtö yhtään oikeutetumpi kuin Radulovin lähtö jne..
Niin, tai vaikka Fedor Fedorovin lähtö, tai Tomas Mojzisin lähtö, tai...

Mutta omassa mielessäni Venäjä jää näissä tarkasteluissa moraaliseksi kakkoseksi.

Miksi?
 
mossela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Dinamo, Spartak, ZSKA, Krylja Sovjetov
Kaikki on mahdollista, sillä NHL ja KHL eivät tällä hetkellä kunnioita vastapuolen sopimuksia.

Tällä hetkellä kysymys on siitä, miten KHL kunnioittaa Ak Barsin ja Zinovjevin välistä sopimusta. Sopimus on KHL:n päätöksellä purettu ilman että Zinovjev olisi velvollinen maksamaan KHL:n sääntöjen mukaisesti 1/3 palkastaan Ak Barsille huhtikuuhun 2012, sopimuksen päättymiseen asti.

Nyt KHL-seurat tuntuvat boikotoivan Zinovjevia eli hän ei tunnu kelpaavan kenellekään, ja tänään seuroilla on yhteinen kokous asian tiimoilta Moskovassa, joten piakkoin saamme lisätietoa.

Toisaalta KHL väittää Ak Barsin laatineen Zinovjevin kanssa laittoman sopimuksen, mikä mielestäni haiskahtaa siltä, että Ak Bars on Zinovjevin peliaika ja -paikkakiukuttelujen jälkeen alkanut maksamaan sopimuksen mukaista palkkaa, jolloin pimeä tulo-osuus on jätetty pois. Ken tietää, mikä on totuus, mutta tämän hetkinen vääntö tuntuu olevan KHL:n suurin skandaali sitten Radulovin loikkauksen jälkeen.
 
Theone

Jäsen
mikä mielestäni haiskahtaa siltä, että Ak Bars on Zinovjevin peliaika ja -paikkakiukuttelujen jälkeen alkanut maksamaan sopimuksen mukaista palkkaa, jolloin pimeä tulo-osuus on jätetty pois.

Eihän Venäjällä makseta pimeästi vai mitä TOJ?

Nyt kun TOJ on taas palannut takaisin tutulle linjalle. Miksi, todista yms.

Niin lainaus pari sivua takaperin:
Noh, kerros nyt mitä faktoja olen tässä keskustelussa väistellyt niin käydään sitten niiden faktojen kimppuun.

Noh, millois arvon TOJ alkaa käymään näiden faktojen kimppuun?

Ensin voisit selvittää tosiaan tuon hallikannan. Muita faktoja joita olet väistellyt, löydät kun menet muutaman sivun taaksepäin, osaat varmasti itse ne etsiä.

Toverit haluavat vastauksia, saammeko niitä? -Epäilen.
 
Mapkob

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, Jokerit
-Seurojen välisen epävirallisen kokouksen jälkeen Ak Barsin varajohtaja kertoi, että tässä kyseisessä kokouksessa ei käsitelty mitään Zinovyevin tapaukseen liittyvää ja TSSKA:n GM taas sanoi, että käsiteltiin useita kysymyksiä ja myös Zinovyeviin liittyen. Seurat lähettävät vielä Ak Barsin johdolla lisäkysymyksiä KHL:lle muistakin joukkueita askarruttavista asioista.

Otappa tuosta nyt selvää sitten. Ilmeisesti KHL:n ensimmäinen kunnon ongelmatapaus on nyt kuitenkin muhevimmillaan, kiitos Zinovyevin.

-Kaikkien suomalaisten tuntema Andrei Potaichuk siirtyy Spartakin valmennustiimiin.

-Hannes Hyvönen teki tänään ensimmäisen KHL maalinsa Ak Barsia vastaan Minskin paidassa. Matsin selostaja sportbox.ru:lla tuntui olevan melko ekstaasissa aina kun "kuuluisa hyökkääjä" Hyvönen sai kiekon. Hyvän ottelun pelasi kieltämättä, mutta Minsk oli selkeästi heikompi lähes kaikessa.
 
Viimeksi muokattu:

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lehdistötiedote: Viasat tuo Venäjän liigan(KHL) suomalaiskatsojille.

"Uutena lajina Viasat tuo suomalaiskatsojille maailman
toiseksi kovimmaksi jääkiekkoliigaksi tituleeratun Venäjän kovatasoisen
Kontinentalnaja hokkeinaja liga ¬(KHL) -sarjan."

Ilmeisesti KHL-pelejä on katsottavissa heti vuoden vaihduttua, eikä vasta kauden 2009/2010 alettua.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl

Mapkob

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, Jokerit
S. Zinovyevin puhelinhaastattelu Ak Barsin nettisivuilla luettavissa (venäjäksi) http://www.ak-bars.ru/news/3906.html

Joitain mielenkiintoisia kohtia:

-Lähettää perheensä Novokuznetskiin turvallisuus syistä. Pelkää Kazanissa tällä hetkellä.

-Ensi tai sitä seuraavalla viikolla ilmeisesti kuullaan Zinovyevin tulevasta seurasta. Mainitsee haastattelussa, että haluaisi pitkän sopimuksen yhteen seuraan, jossa voisi lopettaa uransa. Perheen viihtymisellä on siten myös paljolti merkitystä seuraavan pelipaikan suhteen. Tuskin siis lähtee KHL:n ulkopuolelle.

-Ak Barsin johtoa Zinovyev mollaa käytännössä valehtelijoiksi.

-Maajoukkuekutsu tullut Moskovan turnaukseen.

-Jotkin niistä KHL seuroista, jotka eivät alunperin kannattaneet Zinovyevin päästämistä vapaaksi agentiksi, ovat nyt itse tarjonneet sopimusta.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin siis se, että palkat ovat myöhässä, ei tarkoita mitään. Venäjällä on tapana, että palkka maksetaan epäsäännöllisesti. Minulle tosin on jäänyt epäselväksi maksetaanko palkka vuoden vai viiden vuoden välein.

Ei siis maksuongelmia, vain turhan malttamattomia palkansaajia.
 
No eiköhän Pirnes ja kumppanit pärjäile (jos oikein pinnistelee) sillä 100000eur kk palkalla yhden lisäkuukaudenkin aina välillä, varsinkin jos tulee syötyä sitä pastaa joukkueen laskuun joka ikinen päivä, mitä Pirnes on julkisuudessa kironnut.

Atlantin yksi päätukijoista, Peak rakennusfirma on taantumasta johtuen huonossa jamassa ja maksusuoritukset ovat myöhästelleet. Myös Moskovan alueen hallinnossa ollut henkilö on vaihtunut/vaihdettu, joka on ollut Atlantin hyvä ystävä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
HFBoardsin huhujen mukaan Lemtjugovin uusi seura on Severstal Tsherepovets.
 
Mapkob

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, Jokerit
Sergei Zinovyevin loppukauden seura on Dinamo Moskova. Liittyy joukkueen vahvuuteen Moskovan maajoukkueturnauksen jälkeen. Sport Express
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Sergei Zinovyevin loppukauden seura on Dinamo Moskova. Liittyy joukkueen vahvuuteen Moskovan maajoukkueturnauksen jälkeen. Sport Express

Zinovjev tuo lisää syvyyttä Dynamon hyökkäykseen. Dynamolla on nyt varsin kova sentterinelikko Zinovjev-Cajanek-Neprjajev-Badjukov, kaikki maajoukkuetason miehiä. Dynamon sijoitus sarjassa on vasta kymmenes, mutta jos joukkue saa kaikki kaverit takaisin sairastuvalta ennen pudotuspelejä, niin Dynamo on yksi vahva ehdokas aina mestariksi asti.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
No eiköhän Pirnes ja kumppanit pärjäile (jos oikein pinnistelee) sillä 100000eur kk palkalla yhden lisäkuukaudenkin aina välillä, varsinkin jos tulee syötyä sitä pastaa joukkueen laskuun joka ikinen päivä, mitä Pirnes on julkisuudessa kironnut.

Atlantin yksi päätukijoista, Peak rakennusfirma on taantumasta johtuen huonossa jamassa ja maksusuoritukset ovat myöhästelleet. Myös Moskovan alueen hallinnossa ollut henkilö on vaihtunut/vaihdettu, joka on ollut Atlantin hyvä ystävä.

Aika uskomatonta meininkiä että täällä parin kirjoittajan toimesta "painellaan villaisella" sitä ettei kaikki joukkueet ole kykeneväisiä maksamaan lupaamiaan palkkojaan tällä hetkellä.

Ihan täyttä tuubaa että lupaillaan 1000k€:n vuosipalkkoja jos niistä ei pystytä huolehtimaan. Eihän se nyt palkansaajan vika ole jos työnantaja on luvannut jotain mihin se ei näytä kykenevän. Atlantin pelaajia kiinnostaa tällä hetkellä varmaan aivan helvetisti selitykset että kun on nyt tämä taloustaantuma ja sponssin vastuuhenkilökin meni vaihtoon.

Kysymyksenhän siis pitäisi kuulua että miksi osa KHL-joukkueista lupaa/sopii ihan kirjallisesti maksavansa sellaisia palkkoja joihin heillä ei näytä edes olevan varaa? Ihan pikkuisen haiskahtaa keinotekoiselle touhulle. Harmi sinällään sillä kyllähän tämä KHL ihan mielenkiintoinen hanke on ainakin ajatustasolla mutta halutaankohan tässä nyt "tehdä" kerralla vähän liikaa ja koko homma ryssitään heti kättelyssä puihin?
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
No eiköhän Pirnes ja kumppanit pärjäile (jos oikein pinnistelee) sillä 100000eur kk palkalla yhden lisäkuukaudenkin aina välillä, varsinkin jos tulee syötyä sitä pastaa joukkueen laskuun joka ikinen päivä, mitä Pirnes on julkisuudessa kironnut.

Tämä nyt on ihan puhdasta spukulaatiota mutta onkohan mahdollista että noille ns. suurimmille tähdille ne palkat on kuitenkin koko ajan tulleet ajoissa. Se ei oikeastaan kiinosta loppupelissä ketään jos jonkun alakastin porukan kakkos-, kolmos- ja nelosketju ei ole palkkojaan saanut mutta jos Jagr jossain välissä kertoisi että eipä ole liksaa näkynyt niin hommahan räjähtäisi käsiin.

Samaa mieltä tosin Neelyn kanssa että aika uskomatonta tuo vähättely kyllä on. Joku Pirnes varmaan pari kk pärjääkin mutta eihän siellä nyt kaikki vedä mitään miljoonatuloja.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Samaa mieltä tosin Neelyn kanssa että aika uskomatonta tuo vähättely kyllä on. Joku Pirnes varmaan pari kk pärjääkin mutta eihän siellä nyt kaikki vedä mitään miljoonatuloja.
Mutta kun eivät edes vähättele. The Original Jags esimerkkinä, aina kun mahdollista on suitsuttamassa Venäjää, Venäjän liigaa ja Venäjän kiekkoilua maasta taivaisiin, on nyt pysynyt totaalisen hiljaa. TOJ, sinä kun tunnet ja seuraat KHL:ää, osannet varmaan kommentoida jotenkin tuota palkanmaksuongelmaa? Vai onko nuo 14 joukkuettakin vain yksittäistapauksia? Montakos joukkuetta siinä sarjassa muuten tällä hetkellä on?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl

mossela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Dinamo, Spartak, ZSKA, Krylja Sovjetov
Zinovjev tuo lisää syvyyttä Dynamon hyökkäykseen. Dynamolla on nyt varsin kova sentterinelikko Zinovjev-Cajanek-Neprjajev-Badjukov, kaikki maajoukkuetason miehiä. Dynamon sijoitus sarjassa on vasta kymmenes, mutta jos joukkue saa kaikki kaverit takaisin sairastuvalta ennen pudotuspelejä, niin Dynamo on yksi vahva ehdokas aina mestariksi asti.

Moskovan Dynamon peli onkin tänä vuonna ollut yllättävän väkinäistä puurtamista. En oikeastaan ole joukkueelta nähnyt vielä yhtään loistavaa peliä, tuloksellisesti kyllä, mutta pelihuumoriltaan en. Materiaaliltaan ja valmennukseltaankin Vuitekin johdolla joukkueen pitäisi olla kunnossa, siksi uskonkin että Dynamo tulee vielä reippaasti nousemaan taulukossa.

Mikä merkitys Zinovjevilla on joukkueen peliin, on täysin arvoitus. Hänhän on ollut pitkään pelaamatta ja luonteeltaan hankalanpuoleinen. Zinovjev on riitojen ja skandaalien sävyttämänä lähtenyt ovet paukkuen niin Novokuznetskista kuin Spartakista sekä Bostonista ja nyt Ak Barsista. Toivotaan, että hänen tulonsa Moskovaan kaikesta huolimatta piristää hieman aneemisen Dynamon peliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös