Katkerin Ruotsi-tappio jääkiekossa?

[_Kuusyks]

Torino. Sen pelin loppuminuuteilla ja päätyttyä tunsin voimakkaimmat tunteet jääkiekon takia, ikinä. Muistan kun menin pelin jälkeen saunaan, lähes shokkitilassa. Oltiin siellä kaverin kanssa täysin hiljaa, 5 minuutin jälkeen hän tokaisi "Noh, jääkiekkoa se vaan on". Siinä vaiheessa vasta tajusin että kyseessä oli tosiaan "vain" jääkiekkomatsi, eikä peli siitä, tuhoutuuko maailma vai ei. Vaikea selittää, mutta vartti meni pelkästään tuon tajuamiseen.

Nyt 5 vuotta kulunut ja olen päässyt kyseisestä tappiosta yli. Paitsi jos uskaltaisin katsoa loppuhetket youtubesta... En tiedä pystynkö siihen vielä.

Missään muussa urheilulajissa ei pääse tunteet kuohumaan lähellekään jääkiekon tasolle.

 

[Freya]

Torinon vastasin minäkin. Ei niitä tunteita voi selittää, mitä sen häviön jälkeen kävi läpi. Tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt, enkä edelleenkään pysty kyseistä ottelua saati Tepon haastattelua katsomaan.

Omien kotikisojen sössiminen 2003 ärsytti kyllä, mutta ei se vitutuksen tasossa ollut mitään verrattuna Torinoon.

 

[#71]

Torino ja 2003 on ehdottomasti pahimmat. Ehkä mömmöm 2003 otti aikoinaan enemmän päähän. Kotikisat ja kaikki. Teemu vetää yläkulmaan. Ja Salo haroo. Voi vittu.

Kylläpä tuli taas vanhat arvet avattua. Kiitos ketjun avaajalle! Äkkiä youtubeen katsomaan vielä tuo 2003, oon mä sen verran masokisti.

edit. http://www.youtube.com/watch?v=BoK_bXpTQ4U -nauttikaa! (03 puolivälierä Suomi-Ruotsi löytyy linkin takaa)

 

[Evil]

"Masken" Carlsson ja Sundin ovat kyllä ihan fifty-sixty. Ja ihan sama, oliko ne tappioita vai tasureita. Tappioilta ne tuntui.

 

[Woofer]

Torinon finaali 2006. Ikinä, koskaan, missään, ei ole häviäminen ottanut yhtä koville. Sakun katkennut maila, Jokisen maalipaikka lopussa, Nummisen haastattelu jne. Uskomattomat kisat, uskomaton turnaus Suomelta. Ei vieläkään päästyy täällä yli tuosta.

 

[Hejony]

Olen tämän jo monta kertaa tänne kirjoittanut, mutta Torinossa ne pelaajat, joiden parissa kasvoin rakastamaan tätä lajia, pelasivat maailman parasta jääkiekkoa maailman parhaiden pelaajien keskellä. Se oli täysin ainutlaatuinen tilaisuus, tunnetila, joka ei mun kohdalla tule toistumaan, vaikka MG&Pulkkinen joskus johdattaisi Suomen olympiakultaan. Torino oli mun sukupolvelle se mahdollisuus, joka hukattiin. Se on myös kautta-aikojen ainut jääkiekko-ottelut, jota en ole pystynyt katsomaan loppuun saakkka. Sen jälkeen kun Hagman n. 8min ennen loppua tälläsi avopaikasta Lundqvistin syliin, paine kasvoi sietämättömäksi ja oli paikko painua takapihalla rauhoittumaan. Istuskelin siellä, ja ajattelin, että jos Suomi voittaa, niin huomaan sen kyllä pihalle ryntäävistä naapureista. Istuin vartin, ja kukaan ei rynnännyt. Sisälle palattuani avasin tv:n, ja Teppo Numminen itki siellä. Olisin halunnut kuristaa Jussi Saarisen elävältä.

Kevään MM-kulta arpeutti monta parantumattomaksi luulemaani haavaa. Sen huomaa yksinkertaisimmin jo siitä, että nykyään YouTubesta voi nostalgiamielessä katsella noita vuosituhannen vaihteen finaalitappioita ja muita romahduksia, hymähdellen vaan, että olipas lähellä silloinkin. Torinon katsomiseen ei ole mitään asiaa, eikä taida olla koskaan.

 

[Rautapohkeet]

Torinon katsomiseen ei ole mitään asiaa, eikä taida olla koskaan.

Tämä on muuten jännä ilmiö. Itsekään en ole Torinon finaalista katsonut pätkän pätkää sen jälkeen telkkari meni tappion jälkeen kiinni. Ei vain yksinkertaisesti ole pystynyt. Mitä olen jutellut on muutamilla tuntemillani henkilöllä samankaltaisia tuntemuksia.

Tää on vaa jääkiekkoo, täh?

 

[Jippo]

Kun katsoo Nummisen haastattelua, vieläkin saattaa muutamat pisarat tippua silmistä.

Satuin olemaan työvuorossa tuolloin uutisdeskissä ja piti tehdä juttua nettiin tuoreeltaan. Nummisen haastattelu sykähdytti siinä kiireen keskelläkin.

Mutta sitten naispuolinen työtoveri, joka ei ilmeisesti seurannut urheilua räjäytti pankin kommentilla Nummisesta: "Hei, itkeeks toi pelaaja... Ei kai joku jääkiekko voi olla noin vakavaa"

Onneksi olen rauhallinen luonne, joten totesin vain, että kyllä se tässä tapauksessa on. Vaikka mun ois tehnyt mieli kirkua, että turpa kii, nainen! :)

 

[Hiker]

Torinon finaali ehdottomasti. Tuntuu pahalta vieläkin ajatella koko asiaa, eikä mikään ainakaan urheilun saralla ole tuntunut niin karmealta kuin tuo ottelu. Kuvaavaa on se, että tuo toiseksi karvain tappio vuodelta 2003 on nykyään ihan ok, olen katsellut youtubesta tuon pelin, eikä tuntunut edes pahalta. Torinon kisoistakaan en ole katsonut jälkikäteen yhtään pätkää jääkiekkoa, kun tuo finaalin Ruotsi-tappio nostaa vieläkin rotan maun suuhun.

 

[Pascal Lemoix]

Äänestin joku muu ja se on MM-1991 tasapeli 4-4, vaikka onkin tasapeli. Mutta kun ei niin voi käydä eikä ainakaan kahdesti.

Itselläkin ikä oleellinen tekijä. 2003 ja 2006 oli nahka jo paljon paksumpaa.

Jos kaikki pelit laskettaisiin, niin tappio Kanadalle Lillehammerin välierässä. Se turnaus oli ensimmäinen, missä näin Suomen pelaavan unelmaisen hyvin ja sitten sekin vain loppui.

 

[teemu73]

"Masken" Carlsson ja Sundin ovat kyllä ihan fifty-sixty. Ja ihan sama, oliko ne tappioita vai tasureita. Tappioilta ne tuntui.

Nää on ehdottomasti pahimmat. Moskovan kevät 1986 se pahin, koska siinä oli jo kyse mitaleista. Case Sundin oli alkusarjaa, ja noissa kisoissa se kaikkein kamalin hetki oli vasta USA -tappio.

Itselläkin ikä oleellinen tekijä. 2003 ja 2006 oli nahka jo paljon paksumpaa.

Näin se menee, eipä nuo 2000 -luvun tappiot enää paljon ole hetkauttaneet. Henk.koht mulla menee noiden edelle vielä ainakin kaksi muutakin tasapeliä, eli MM-kisojen 1982 3-3 tulos, kun Suomi olisi tarvinnut voiton mitalisarjaan päästäkseen, ja vuoden 1990 Izvestija-turnauksen 2-2 tulos ottelussa, missä Vladimir Subrt hylkäsi Suomen tekemän viime hetken voittomaalin, vaikka hän jo ehti maalin hyväksymään. Tämä oli ratkaisevaa turnauksen loppusijoitusten kannalta.

Itse asiassa MM-kisojen 1989 ja 1990 tappiot ovat vituttaneet myös melko suunnattomasti. Ensin tuli Kurri kauheella kohulla kisoihin, mutta Suomi otti 3-6 pataan Globenissa kun Kurri oli mahataudissa. Bernissä oltiin jo johdossakin avausmatsissa, mutta niin vaan sekin ottelu kääntyi.

 

[sampio]

Mulla oli Torinon aikoihin jo lähin kymppi 30 ja Vancouverin välierän aikaan jo yli tuon maagisen aikuisuuden mittarin, ja niin vain kirpaisi molemmissa aivan tajuttomasti, toki matsit olivat hyvin eriluontoisia. Elin kyllä Torinoa jollain tapaa pelaajien kautta, kultainen sukupolvi ja kaikkea. Nummisen itkut, Selänteen ja kumppaneiden päät painuksissa, ei sitä vain kestä. Viimeksi USA-ottelussa vähän sama juttu, tuntui pahalta, kun itselle niin tärkeä joukkue raiskattiin aivan totaalisesti pelaajineen kaikkineen.

 

[peruspata]

Mulla oli Torinon aikoihin jo lähin kymppi 30 ja Vancouverin välierän aikaan jo yli tuon maagisen aikuisuuden mittarin, ja niin vain kirpaisi molemmissa aivan tajuttomasti, toki matsit olivat hyvin eriluontoisia. Elin kyllä Torinoa jollain tapaa pelaajien kautta, kultainen sukupolvi ja kaikkea. Nummisen itkut, Selänteen ja kumppaneiden päät painuksissa, ei sitä vain kestä. Viimeksi USA-ottelussa vähän sama juttu, tuntui pahalta, kun itselle niin tärkeä joukkue raiskattiin aivan totaalisesti pelaajineen kaikkineen.

Torino 2006 oli kokonaisuudessaan niin loistava turnaus Leijonilta, että oikeasti masensi, kun se voitto sitten karkasi tärkeimmässä pelissä. Koivun maila poikki - Lidströmille vetopaikka aika kaukaa - taivas repeää. En unohda. Viime kevät toi toki lohtua vähän, mutta ei se faktoja muuta. Itkevä Numminen aiheutti myös itkevän peruspadan.

Sen sijaan kyseisen turnauksen välieräpelikoostetta on tullut katsottua YouTubesta aika monta kertaa. Venäjän täydellinen alistaminen oli sellainen suoritus, että alta pois.

 

[SteelGate]

Kyllä se on tuo Tornion olympialaisten finaali, joka on kaikkein kitkerin, katkerin ja raskain tappio Ruotsille.

Vitutusta aiheutti myös vuonna 2002 Göteborgissa paikan päällä nähty pronssimatsi, jonka Suomi onnistui häviämään mukavan kolmen maalin johtoaseman jälkeen 3-5.

 

[Nurmos_888]

Hieman itseään toistavaa, mutta ehdottomasti se oli Torino. 14 vuotta taisin olla silloin, eli melkoinen fanaatikko, ja kaiken lisäksi olin maannut kotona lähes tulkoon koko kisojen ajan sängyn pohjalla keuhkokuumeessa. Lätkäpelit olivat ainut piristys siinä vaiheessa, kun itse en pääsyt pelaamaan tai ylipäätään liikkumaan lähes kuukauteen. Suomi - Venäjä -välierän jälkeen olo oli niin vuoren varma, että nämä kisat ovat meidät. Ei ailahteleva Ruotsi voisi voittaa tätä joukkuetta. Ja koko finaalin olo oli yhtä varma Suomeen, vaikka tappio asemaan valuttiin 3. erän alussa. Jokisen hukattu maalipaikka lopussa ja summerin soitua alkaneet armottomat keltaiset juhlat olivat yksinkertaisesti liikaa. Sinä yönä kuume nousi jälleen lähes 40 celsiukseen ja vitutus tuntui loputtomalta.

2003 puolivälieräänkin liittyy tietynlainen traagi-koominen tarina (nyt näin jälkikäteen ajateltuna). Katsottiin matsia faijan kaa ja fiilis oli aivan huipussaan 3-1 maalin jälkeen. Lopulta kun Koivu (vai oliko Rintanen, en nyt muista) pisti kiekon pussiin ja Tommy Salo vaihdettiin maalinsuulta pois, faija sanoi: "Lähe vaan nukkumaan et jaksat koulussa huomenna, mä jään kattoo tätä teurastusta". Aamulla avasin telkkarin ja TV2:lta tuli Aamu-TV, missä kyseltiin kadulta ihmisiltä minkälaisia tuntemuksia Suomen illan pelin herätti. Pienessä unen pöpperössä en ymmärtänyt ollenkaan, miksi kaikki kuvailivat ottelua sanoilla "shokeerava", "uskomaton romahdus" tai "ei sitä todeksi uskonut". Faijalta tulikin kysymykseen aika suora vastaus tyyliin: "Lue vittu lehdestä".

 

[JJT]

Torinon tappio ja Tepon kyyneleet.

Ei lisättävää.

 

[Dängleri]

Ei kai tuota tarvinne edes miettiä... "Foppaa ei parane vauhtiin päästää". Silloin kyllä suomipoikaa nöyryytettiin niin olan takaa kuin olla jo voi. Ottelun jälkeen tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt. Eikä sitä ollut uskoa todeksi vielä päivien, viikkojen tai vuosienkaan jälkeen. Vieläkin täytyy kyl ihmetellä, miten onnistuttiin 5-1 johto ryssimään niin perusteellisesti.

Tuo Torinon tappio tulee hyvänä kakkosena, mutta se oli sentään tasainen ottelu, ja kai se Ruotsi lopulta sitten ansaitsi voittonsa. Nummisen kyyneleet oli toki kova pala itsellenikin.

 

[fabula]

Ei kahta sanaa tässä asiassa. Ikinä ei ole tunteet olleet urheilun takia niin pinnassa, kuin Torinon finaalin jälkeen. Ja tuskin koskaan enää tulee olemaankaan. Suomi pelasi niin upeaa jääkiekkoa koko turnauksen. Tuosta finaalista en edelleenkään muista mitään muuta kuin OJ:n yrityksen maalin edestä viimeisen erän loppuhetkillä. Siitäkin muistan vain sen, että se oli hyvin lähellä...

 

[kingjasper]

Torinon finaali 2006 se on, ei siitä oikein voi edes muuta ajatella. Suomihan oli turnauksen paras joukkue ylivoimaisesti. Sitten Olympiafinaalissa tulee Ruotsi ja vie kultaa nenän edestä. Silloin tuntui että ei tämä nyt voi mitenkään olla taas mahdollisista ja silloin kyllä loppui lätkän seuraaminen vähäksi aikaa, ei vaan pystynyt katsomaan.

Tepon kyyneleet sitten kaupan päälle ja muidenkin suomalaisten pelaajien ilmeiden näkeminen oli yhtä tuskaa.

Toisena tulee tuo surullisen kuuluisa 2003 puolivälierämatsi, jota johdettiin 5-1. Eihän sitä johtoa meinannut uskoa mitenkään mutta vielä käsittämättömämpää oli se, että peli mentiin vielä sössimään, silloin oli lähellä että televisio lähti ikkunasta ulos...

 

[Mdawg]

Kylla se 1991 kotikisojen 4-4-tasapeli oli kova paikka silloin nuorelle pojalle. Sundin teki hattutempun kun Siren koomaili kiekon Matsille puoli minuuttia ennen pelin loppua. "Historia toistuu!", sanoi Juha "solarium" Jokinen TV:ssa.

Tosin samojen kisojen 1-2-tappio USA:lle oli oikeastaan pahempi kun Ketterer imaisi langista oliko se nyt Oldczykin vedon sisaan. "Tata tassa on pelatty!', manasi Jokinen taas TV:ssa. Siina meni Suomen paikka loppusarjaan ja lopulta Sundin sitten niputti Neuvostoliiton ns. "finaalissa".

2006 oli myos paha paikka, mutta vanhempana noihin tappioihin osasi jo suhtautua eri tavalla.

 

[L. Paraske]

"Historia toistuu!", sanoi Juha "solarium" Jokinen TV:ssa.

Antero Karapalo selosti tuon ottelun.

Tosin samojen kisojen 1-2-tappio USA:lle oli oikeastaan pahempi kun Ketterer imaisi langista oliko se nyt Oldczykin vedon sisaan. "Tata tassa on pelatty!', manasi Jokinen taas TV:ssa. Siina meni Suomen paikka loppusarjaan ja lopulta Sundin sitten niputti Neuvostoliiton ns. "finaalissa".

USA:n maalin teki Todd Krygier. Krygier pelasi myös seuraavissa Suomen mm-kisoissa 1997, ja ihmetteli tuolloin, että miten suomalaiset vielä muistavat tuon vuoden '91 maalin, kun hän itse sen oli jo ehtinyt unohtaa. Itsellekin tuo USA-tappio oli yksi pahimmista varmaankin Lillehammerin Kanada-ottelun ja Torinon finaalin ohella. Aika on kahdelle ensimmäiselle ollut hyvinkin armollinen, mutta jälkimmäiselle ei.

 

[tinkezione]

Torinon tappio ja Tepon kyyneleet.

Ei lisättävää.

 

[Kalalokki]

Ehdottomasti Torinon tappio. Muistan elävästi kun katselin ottelua silloisen parhaan ystäväni, nyt jo keskuudesta poistuneen henkilön kanssa ottelua jonka käännekohdaksi muodostuivat Koivun keppi ja Lidaksen lämäri. Kun matsi päättyi, niin ajattelin että noh, hopea on hopea ja mitali on kuitenkin aina mitali ja jälkeenpäin tämäkin arvokisamitalisijoitus tuntuisi "ihan hyvältä" (vrt. mm2007 hopeaan). Mutta mitä vielä, vitutus häviöstä on kasvanut vuosi vuodelta enkä ole koskaan voinut katsoa youtubesta ottelun loppuhetkiä uudestaan. Kaikki pedattiin Suomelle, ylivoimaisesti turnauksen paras jengi oli oikeutetusti toisena finalistina menossa kohti ensimmäistä olympiakultaa. Mutta niin vaan Ruotsi oli finaalissa loppujen lopuksi ansaitusti parempi. Tosin, en tule antamaan sitä ikinä anteeksi että päättivät hieman taktikoida ennen puolivälieriä joissa tuli sitten vastaan Sveitsi..

 

[Wilzu]

Kai tähän pitäisi vastata Torinon olympiafinaali, mutta pannaan nyt se MM-puolivälierä 2003. Ihan vaan sen takia, että hetkellinen vitutus oli kerrassaan ultimaattinen.

Olin juuri palannut ajotehtävistä varuskuntaan ja palautin auton autohalliin. Automatkalla ehdin kuulla radiosta, että Ruotsi teki 1-0. Kun sitten komppanian telkkarihuoneeseen päästiin peliä kaikenlaisten häsläysten jälkeen katsomaan peliä, alkoi ilotulitus ja pelihän oli 5-1. Kun sitten Ruotsi teki 5-2, tuumasin että nyt tarkkana Leijonat. Ja vituiksihan se saatana meni. Seuraavana päivänä vielä sotkussa tuli kertaistettua V-käyrän nousua lukemalla Helsingin Sanomia, joka oli lähtenyt painoon kesken ottelun. Lehden urheilusivuilla seisoi suunnilleen "Suomi kiinni välieräpaikassa, tilanne 5-2 lehden mennessä painoon". No, lienee se vituttanut lehden tekijöitäkin.

Torinon finaalia katseltiin melko massiivisessa kankkusessa, joten asiaa ei ehtinyt tajuta kunnolla kuin vasta jälkeenpäin.

 

[JofaPlayer]

Kyllä se on 2006 Torino.

Turnaus ehkä kaikkien aikojen parasta esitystä Leijonilta koskaan, aina finaaliin asti. Penkkiurheilija lätkäfanille mahdollisuus kokea se kaikkein suurin voitto mitä lätkäfani voi kokea, Ruotsin voittaminen olympiafinaalissa. Mukana todellinen Dream Team, paljon Suomikiekon legendoja mukana: Selänne, S. Koivu, Lehtinen, Peltonen, Numminen, Timonen, O.Jokinen. Ottelu alkaakin hyvin, Timonen lämää ekassa erässä 1-0 ja kiekko liruu makeasti längestä juuri ja juuri viivan yli. Ruotsin tuhoaja Peltosen 2-2 tasotuskin antoi vielä fiiliksen että kyllä tämäkin matsi vielä hoidetaan kuten aiemmatkin, vaikka peli oli muistaakseni Ruotsin hallintaa suurimmaksi osaksi.

Loppuminuutit on jotain sellaista mitä ei kyllä ilman kyyneleitä pysty katsomaan, sellainenkin pätkä taitaa Youtubesta löytyä vielä. O.Jokisen paikkaa parikymmentä sekunttia ennen loppua en unohda. Osuiko se Ruotsin veskan kilven reunaa, ja vielä vahingossa... Väittäisin että tuollaisista paikoista O.Jokinen pistää kiekon reppuun yleisesti n. 9/10 tilanteesta. Vithu siitä maalista olisi koko Suomi seonnut ja Mertaranta, joka suurinpiirtein itkee selostamossa kun kiekko ei vaan mene reppuun loppu pyörityksessä. Teppo Nummisen lämäri heittäytyen, jotenkin niin Nummismaisella asenteella ja taistolla, lopun kyyneleet...Teppo jos joku olisi ansainnut voittaa jotain suurta urallaan, tai no kukapa noista ei olisi ansainnut.

Tällaista velkaa ei voida kuitata kuin vain olympiakullalla, jossa Ruotsi voitetaan finaalissa. Toivotaan että joku päivä elinaikanamme tämä tapahtuisi!