Katkerat, kateelliset suomalaiset luuserit

  • 24 149
  • 255

Rooster

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS (pesiksessä KPL)
Minustakin on jotenkin outoa ajatella, että suomalaisten pitäisi automaattisesti sympatiseerata ruotsalaisia. Sitä paitsi kyllä sieltä Ruotsin puoleltakin löytyy aika paljon niitä, jotka toivovat Suomen epäonnistumista. Toisaalta ainakaan minulle Ruotsi ei myöskään ole mikään automaattinen ykkösinhokki. Viime vuosina mikään ei ole ärsyttänyt Tshekin menestystä enempää.

Muistakaa veljet, että lähin sukulaiskansa on Unkari.

Minusta kuitenkin tuntuu, että suomalaisten lähimpiä sukulaiskansoja ovat itämerensuomalaiset kansat, esim. virolaiset(ainakin mitä kieleen tulee, geeniperimästä en ole ihan 100% varma)
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Rooster:
Tosiaankin Unkari taitaa olla lähin suomalais-ugrilainen kansakunta, virolaiset kuuluvat slaavilaiseen perimään tjsp.
Kielen samankaltaisuus viron ja suomen kohdalla on syntynyt myöhempinä aikoina mutta esim. unkarin kieli on sellaista että kaukaa kuultuna(et siis kuule sanoja) et erota sitä suomesta.
Virossahan homma on vähän toisinpäin, sanat tunnet mutta kaukaa kuultuna kieli on sekamelskaa erilaisen intonaation takia.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti sopuli


Sunhan piti olla kaupungilla dokaamassa.:D

Päivän myöhässä vastaus. Olinkin, huh! Mutta oli pakko katsoa tämä matsi loppuun, kun oli niin viihdyttävä. Kuittasin sitten matsiketjussa tämän itsekin, että tuli lähdettyä aiottua myöhemmin. Minkä korvasin määrällä.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti Preerian poika




Onkohan toi finnishninja oikeesti ruotsalainen? Ainakin jutuista päätellen.
:confused:

Hmm.. aina joskus joku täällä Jatkoajassa kyseenalaistaa suomalaisuuteni, jopa niin usein, että olen ajatellut kumpi olisi parempi, katkera suomalainen luuseri vai niin paljon voittanut ruotsalainen:D
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Viestin lähetti finnishninja


Hmm.. aina joskus joku täällä Jatkoajassa kyseenalaistaa suomalaisuuteni, jopa niin usein, että olen ajatellut kumpi olisi parempi, katkera suomalainen luuseri vai niin paljon voittanut ruotsalainen:D

Niin, kai sulle sopii paremmin tuo jälkimmäinen! Jos ne nyt sitten niin paljon on voittanut. Meinaan, eiköhän se ole enään jalkapallo missä ruotsalaiset on aina ollut meitä parempia...

Ruotsalaiset on yhtä huonoja kuin ericsonin matkapuhelimet!!:D
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Tunnustus alttarilla!

Suomalaisten käytös joissakin tilaisuuksissa on pieni tabu. Siitä kirjoittaminen on arka juttu, varsinkin jos rohkenee hieman raottamaan mitalin toista puolta. Onneksi tällä kertaa ei ole siihen mitään syytä. Olen todellakin kirjoittanut täyttä paskaa, joten, otan kaiken takaisin! Olen todella väärässä! Missähän minä olen oikein ollut viimeiset kaksi viikkoa? Vai olenko nähnyt vain unta? Vai sikana kännissäkö olen heilunut? Minulla ei ole harmainta aavistustakaan jääkiekosta, vaikka olenkin sitä koko elämäni seurannut. En myöskään tiedä pätkääkään mitä täällä Ruotsissa tapahtuu ja kirjoitetaan, sillä olen pippaloinut täällä 25 vuotta tosi mustissa laseissa.

Haluankin täten korjata kaiken. Saanko sitten anteeksi jos nyt oikein yritän…

Näin sujui (ja ei sujunut) suomalaisten elo MM-kisoissa:

-Kukaan ei kuseskellut pitkin nurkkia, vaan kaikki käyttivät paikalle tuotuja ”baja majoja”.
-Kukaan ei heilutellut muniaan yleisellä paikalla.
-Kukaan ei oksentanut pitkin puskia.
-Kukaan ei töninyt sisäänkäynnin yhteydessä.
-Kukaan ei huutanut ”saatanan svedupellet”.
-Kukaan ei roiskutellut kaljaa katsomossa alapuolella istuvien päälle.
-Kukaan ei mylvinyt kovassa humalassa ”täällä haisee paska” Scandinaviumin WC:ssä.

Ei, näin ei tapahtunut MM-kisoissa.

Vaan:
-Kaikki suomalaiset olivat korkeintaan pikku maistissa.
-Kaikki suomalaiset kannustivat fanaattisesti omaa maataan Suomea.
-Kaikki suomalaiset osoittivat suurta urheilumieltä ja suosiotaan kaikille hyvää jääkiekkoa pelanneille kisoihin osallistuneille maille.
-Kaikki suomalaiset esiintyivät esimerkillisellä tavalla naisten ja lasten katsoessa.

Mikäs siinä, loistavat kisat ja voimme olla YLPEITÄ Suomesta ja sen kansasta. Kisojen järjestäjät eivät voisi kuvitellakaan järjestää kisoja ilman Suomalaisia jääkiekkofaneja.
Lisäksi Suomen neljäs sija turnauksessa antaa uskoa tulevaisuuteen. Suomalainen jääkiekko menee eteenpäin suurin harppauksin fantastisen kansan hienolla tuella.

Pää pystyyn suomalaiset, kyllä se siitä taas! Jutellaan vaikka talvisodasta seuraavia kisoja odotellessa
:)
 
Viimeksi muokattu:

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Varmasti sielä asuvana tiedät paikallisista lehdistä, paikallisesta jääkiekosta, yms. paljon ennemmän kuin me. Ne mitä me luemme "svedujen" kirjoituksista, on meidän omien lehtien lainauksia. Enkä usko niiden valehtelevan, joskus voivat liioitella, mutta kyllä joku perä näissä jutuissa on. Niiden perusteella, ainakin minä olisin hieman maltillinen puhumaan yksipuolisesta vihasta. Ja ainakin omakohtaiset kokemukset ruotsalaisista, eivät poikkea mitenkään meistä.

En tiedä taustaasi, enkä kansalaisuuttasi, mutta minulle ainakin näistä kovin niin yksin suomalaisten leimaamisista, tulee mieleen ihminen, joka muutti ruotsiin suomesta ja on kokenut, että täälä niin suuressa ja ihanassa ruotsissa on kaikki paremmin, kuin siellä pikkuisessa rupuisessa suomessa. Voi verrata tunteeseen kun ihminen muuttaa maalta kaupunkiin. Aletaan vähättelemään entistä kotiseutua yms. Siis en tosiaankaan tiedä onko näin, mutta siltä se ainakin minusta näyttää.

P.S
Joskus olen kuullut vanhemmiltani juttua jostakin sukulaisesta, joka kävi ruotsissa ja viipyi sielä kaksi viikkoa. Palatessaan piti lähettää bussiasemalle tulkki vastaan kun hän muka oli unohtanut suomen kielen kokonaan....
Tämä siis joskus 50-60-luvulla. Sama "diivailu" jatkuu näköjään tänäpäivänäkin, vain vähän eri muodossa.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti TBK
Varmasti sielä asuvana tiedät paikallisista lehdistä, paikallisesta jääkiekosta, yms. paljon ennemmän kuin me. Ne mitä me suomessa. Voi verrata tunteeseen kun ihminen muuttaa maalta tulkki vastaan kun hän muka oli unohtanut suomen kielen kokonaan....
Tämä siis joskus 50-60-luvulla. Sama "diivailu" jatkuu näköjään tänäpäivänäkin, vain vähän eri muodossa.

Omat johtopäätökset ovat monesti oikeita, kun niitä saa itse värkkäillä... Silloin on yleensä vaikeata keskustella, varsinkin jos kumppani aukoo suutaan -kuitenkaan sanomatta mitään.

Olen joskus ajatellut että minut olisi ehkä täällä jatkoajassa laskettu tasaveroisemmaksi keskustelukumppaniksi, jos en olisi antanut tiedoksi sitä, että asun Ruotsissa. Nytkin sen huomaa arvausleikistäsi, jossa pääasiana on minä henkilönä - eikä se mitä kirjoitin.

Minäkin voisin esittää omia arvailuja sinusta, mutta valitsen maltillisemman tien, sillä toistemme arvostelu ihmisinä ei ole niin mielenkiintoista näitä ketjuja lukeville, niin että kaada ittelles vaan:)
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
P.S!

Ja etkai vaan kuvittele että joku uskoo tähän "vanhaan juttuun".

[Joskus olen kuullut vanhemmiltani juttua jostakin sukulaisesta, joka kävi ruotsissa ja viipyi sielä kaksi viikkoa. Palatessaan piti lähettää bussiasemalle tulkki vastaan kun hän muka oli unohtanut suomen kielen kokonaan....].

Näitä kuulee täällä ihan kyllästymiseen asti.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Sitten et Dave varmaan ole...

Dave kirjoitti:
"Pitääkö tässä nyt puolustautua, jos ei pidä ruotsalaisista urheilijoista? Miksi ihmeessä. En ole koskaan pitänyt yhdestäkään ruotsalaisesta urheilijasta. Enkä pidä. Enkä kannusta heitä."

...nähnyt korkeushyppääjä Kajsa Bergqvistiä tuota yleisurheilukenttien Swedish Eroticaa. Siinä on kissa jonka puolella voi ruotsalaisuudesta huolimatta olla ilman varauksia. Eli kannattaa tutustua.
Tässä linkki Kajsan kotisivuille:
http://www.kajsabergqvist.nu/start.html
:cool:

PS. vaikka en ainakaan jääkiekossa osaa olla Ruotsin puolella, niin en vihaa ruotsalaisia ihmisinä, enkä muutenkaan. Ja tapaamani ruotsalaiset on olleet hyvinkin mukavia ja mitään vihamielisyyksiä ei ole puolin eikä toisin ilmennyt.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Re: Tunnustus alttarilla!

Viestin lähetti finnishninja
-Kukaan ei kuseskellut pitkin nurkkia, vaan kaikki käyttivät paikalle tuotuja ”baja majoja”.
-Kukaan ei heilutellut muniaan yleisellä paikalla.
-Kukaan ei oksentanut pitkin puskia.
-Kukaan ei töninyt sisäänkäynnin yhteydessä.
-Kukaan ei huutanut ”saatanan svedupellet”.
-Kukaan ei roiskutellut kaljaa katsomossa alapuolella istuvien päälle.
-Kukaan ei mylvinyt kovassa humalassa ”täällä haisee paska” Scandinaviumin WC:ssä.

Ei, näin ei tapahtunut MM-kisoissa.

Vaan:
-Kaikki suomalaiset olivat korkeintaan pikku maistissa.
-Kaikki suomalaiset kannustivat fanaattisesti omaa maataan Suomea.
-Kaikki suomalaiset osoittivat suurta urheilumieltä ja suosiotaan kaikille hyvää jääkiekkoa pelanneille kisoihin osallistuneille maille.
-Kaikki suomalaiset esiintyivät esimerkillisellä tavalla naisten ja lasten katsoessa.

Millähän tavalla tämä eroaa ruotsalaisten käytöksestä heidän ollessaan Suomessa? Omat kokemukset ovat kyllä aivan vastaanvanlaisia.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Jos hieman kärjistän, niin harvoinhan joku on tosissaan vastapuolen puolella niin paljon että oikein kannustaa... Minä en ainakaan voi ihastua niin paljoa, vaikka osoitankin suosiotani hienoille suorituksille.

En voi olla ajattelematta toveriani, joka vihaa ihan silmittömästi Färjestadia. Joukkue on kuin punainen vaate hänelle.
Marko Jantunen oli ennen hänen suosikkinsa. Markon siirryttyä Frölundasta FBK:n hänestä tuli kuitenkin silmänräpäyksessä ylipalkkainen läski, joka luulee olevansa vaikka mitä...

Flintstone: Mitä luulet, olisivatko suomalaiset kannustaneet Slovakiaa yhtä paljon, jos Ruotsin joukkueessa olisi ollut pari Kajsan kaltaista typykkää aitiossa?
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Re: Re: Tunnustus alttarilla!

Viestin lähetti sopuli


Millähän tavalla tämä eroaa ruotsalaisten käytöksestä heidän ollessaan Suomessa? Omat kokemukset ovat kyllä aivan vastaanvanlaisia.

Ole hyvä ja kirjoita ensi vuonna. Julkaisen sen mielelläni täällä nuuskahuulien maassa jos haluat.

Minulla ei ole oikein motivaatiota puolustella heidän käyttäytymistään, koska olen itse Belgialainen:D
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Viestin lähetti finnishninja

...mutta valitsen maltillisemman tien,

Niin, tämä sinun mainitsemasi "maltillinen tie" tulee selvästi näkyviin heti otsikosta lähtien.

Sanoit myös "Omat johtopäätökset ovat monesti oikeita, kun niitä saa itse värkkäillä" Niin, kukapa muu omia johtopäätöksiä värkkäileekään kuin kirjoittaja itse.

Mainitsit vielä "on vaikea keskustella kaverin kanssa, joka vaan aukoo suutaan, kuitenkaan sanomatta mitään".
No jos et muuta keksi, niin jutut voi tietenkin tyrmätä noinkin.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Re: P.S!

Viestin lähetti finnishninja
Ja etkai vaan kuvittele että joku uskoo tähän "vanhaan juttuun".

Taisi kuitenkin "pointti" tulla selville, vai kuinka?
Usko kuka haluaa. Itse et tunnu uskovan mihinkään mitä muut kirjoittaa. Vaadit heti ,linkkejä ,todistuksia yms.
Mistä me tiedämme pitääkö edes tämän ketjun ensimmäinen viesti paikkaansa.
 

Jouni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Big River Prospects
Eläköön me barbaarit!

Tässä ketjussa jotenkin saan sellaisen käsityksen, että meidän suomalaisten traditionaalisessa juhlakäytöksessä olisi jotain vikaa.

Vaikka ittellänikin on toisen kiekkomaan passi perstaskussa,
(ja ymmärrän ulkosuomalaisten koti-ikävän jos kuka)
olen ylpeä siitä, että me suomalaiset olemme viimeisiä pohjoisen kansoja, jotka juhlivat saavutuksiaan kunnon alkuperäiseen barbaariseen tapaan, aidosti. Ei maistella viinejä, lorautella sitä lasissa ja keskustella siitä, heh, ei vaan vedetään se huiviin ja lähdetään etsimään lisää. Mieluummin tietenkin juodaan rankempia juomia, että päästään kunnon kuperkeikkakänniin nopeammin.

Suomalaiset juhlivat rankasti ja pitkään. Ankaran juhlinnan tuloksena sitten käyttäydytään hullusti, mitä pahaa siinä sitten on?

Ruotsalaiset eivät pärjää alkuunkaan meille kunnon juhlimisessa, he ovat liiaksi hienohelmoja, liian sivistyneitä, he ovat kuuluneet Eurooppaan jo vuosisatoja.

Kippis!
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Aivan oikein, omia johtopäätöksiä on hyvä vetää. Silloin ne tuntuvat myös parhaimmilta ja niihin uskoo helpoiten. Nyt ei ole tosin kysymyksessä johtopäätökset, vaan ihan omat huomiot.

Suomalaisten käytös jääkiekon MM-kisoissa voisi olla paljon parempi - ilman että juhliminen muistuttaa hienohelmojen hommalta. Onko se oikea tapa juhlia, kun oksennellaan ja kuseskellaan pitkin puskia? Ehkä täysin ok jossain festareilla, mutta lätkän MM-kisoissa? Onko se ok jos heiluttelee munaansa paikassa, jossa on paljon naisia ja lapsia? Palautteesta päätellen on. Siis tämä on se "oikea" tapa juhlia.

Nyt täytyy huomauttaa rehellisyyden merkeissä, että suurin osa suomalaisista osasi ja osaa juhlia kunnolla. Joillakin on taito esiintyä, vaikka kulkeekin kossun kumarassa. Jäljelle jää tämä pieni ryhmä, jonka minä näkisin mielummin omassa kotisatamassa örisemässä.

Haluan linkkejä tai todisteita, jos joku heittää yht´äkkiä jotain, jota en tunnista. Luen ruotsalaisia lehtiä, enkä aina oikein allekirjoita täällä jatkoajassa ilmeneviä väitteitä niiden lehtien kirjoittamista jutuista. Siksi ei ole minusta mikään kohtuuton vaatimus, että liittää mukaan jotain muutakin, kuin "katso itse niin näet". Jokainen tietää, että hakuun saattaa kulua aikaa periaatteessa vaikka kuinka paljon, varsinkin jos ei oikein tiedä mitä ja mistä pitäisi hakea.

Maltillinen tie... tekisi tosiaankin mieli sanoa suoraan mitä ajattelen, mutta valitsen hieman maltillisemman linjan;)
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Alastomuus ei ole tabu

Ainakaan suomalaisille, täällähän on tuota saunomiskulttuuria on ollut iät ja ajat sitä myöten alaston ihmisvartalo ei täällä aiheuta samanlaisia kauhistuneita kohahduksia kuin jossain amerikoissa.

Ja ei luulisi että muutama "käärmenäyttely" nyt kenellekkään mitään pahoja traumoja aiheuttaa. Täällä Suomessa myös lapset ovat varmasti nähneet vähintään vanhempansa alastomina ja en jaksa uskoa että yksi alastomana heiluva setä kovinkaan suurta hämmennystä lapsen mielessä aiheuttaa, ainakaan silloin jos vanhemmat osaavat suhtautua asiaan oikealla tavalla ilman ylidramaattista kauhistelua yms.

Ja mitä tulee suomalaisten juomiseen niin suomalainen juomakulttuuri on varsin humalahakuista, ei jotain keskieurooppalaista pikkurilli pystyssä viiniä siemailevaa hienostelua. Joten ei kai tuo muutaman humalaisen heiluminen lätkäpelissä nyt mikään yllätys ainakaan täällä suunnalla ole.

PS. finnishninja, en usko että muutama Kajsa vielä tuolla Ruotsin vaihtoaitiossa heilumassa vielä muuttaisi suomalaisten suhtautumista Tre Kronoriin. Kyseinen joukkue on juottanut Suomen kiekkoleijonille niin monet katkerat kalkit että ei kai ole mikään ihme että hieman pikkuveljen asemassa oleva Suomi ja kiekkoleijonat kannatajineen osaisivat olla varauksetta tuon samaisen joukkueen puolella jos se ei pelaa meitä vastaan.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Välimaasto?

Täällä on kovin helppo provosoida ja tulla provosoiduksi. Aika tukeva viesti ketju on tästäkin tullut.

Miksi mielipiteet on usein aina äärilaidoissaan. Joko on vain pikkusormi pystyssä-kannattajia tai 'käärmenäyttely' -jengiä. Molemmat ovat äärilaitoja. Selkeä enemmistö on SIINÄ VÄLISSÄ. mutta he eivät herätä intohimoja, he eivät kiinnosta eikä heistä puhuta. Eiks niin? Siksi kait sellaisia 'faneja' ei kuvata MM-kisojenkaan katsojaosuuksissa?
 
Viimeksi muokattu:

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Flintstone: Olet aivan oikeassa siinä, että alastomuus on luonnollista meille, varsinkin saunassa, sängyssä jne. Se ei tosin tarkoita sitä, että se olisi ok joka tilanteessa. Jos nyt kuitenkin hyväksyttäisiin se jääkiekon yhteydessä, niin miten olisi elokuvissa, ravintolassa, klassisessa konsertissa, McDonalsissa, ratikassa... Puistossa homman nimi on namusetä, onko aika tappaa se myytti?
Ei, alastomuus ei ole tabu, mutta julma juhliminen ei oikeuta käyttäytymään miten vain. Myös juhliessa voi pitää mielessä sen, että keskuudessamme on paljon erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Jos muutama häirikkö on sitä mieltä, että kyrvän heiluttelu on ihan paikallaan pienessä maistissa, niin tarkoittaako se sitä, että kaikkien on hyväksyttävä kiltisti nämä juhlivat urheilijanuorukaiset?
Flintstone: Olen samaa mieltä kanssasi. Suomi on saanut niin monta kertaa kärsään Ruotsilta ratkaisun hetkillä ja pikku-velikompleksi on ihan liian syvällä esiintyäkseen hienolla urheilumielellä.


Senior: Aloitin tämän ketjun äärilaidat mielessä. Itse en kannata siistiä pikkusormi pystyssä kekkeröintiä joka käänteessä, vaan haen nimenomaan sitä kultaista keskitietä -elikkä tilanteen mukaan juhlintaa.
Yleensä kritiikki kalahtaa juuri toisen äärilaidan edustajaan, tai sitten häneen, joka ymmärtää väärin viestin tarkoituksen. Selkeä enemmistö on aina välissä. Jos kaikki olisivat välissä, niin näitä ketjuja ei syntyisi koskaan. Aika tylsä tilanne, eikö olisikin?
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Jep jep

En mä tuolla tarkoittanutkaan että se "käärmenäyttelyn" järjestäminen olisi hyvien tapojen mukaista mutta ajoin vain takaa sitä että alastomuus ei meidän saunakulttuurissa kasvaneille ole mitenkään outo ja ihmeellinen asia. Eli siksi kynnys tehdä jotain tuollaista lienee pienempi kun sitä ei koeta muutenkaan mitenkään ihmeellisenä. Ja tämä humalassa alastomana heiluminen ei mielestäni mitenkään ole rinnastettavissa namusetiin tai muuhunkan seksuaaliseen ahdisteluun. En ainakaan usko että tuohon viuhahteluun liittyy varsinaisesti mitään ihmeellistä seksuaalista latausta.

Ja vaikka siis olen tässä nyt puolustellut humalassa lätkämatsissa heiluvaa porukkaa niin itselleni lätkäpeli ei ole paikka jossa on tarkoitus humaltua juomalla, siihen on paljon halvempia ja parempiakin paikkoja tarjolla. Muutaman oluen saatan silloin tällöin pelissä napata mutta se on enemmänkin jännityksen poistamista, yleensä se juominen kuitenkin jää kahvikupposeen.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Viestin lähetti finnishninja
Maltillinen tie... tekisi tosiaankin mieli sanoa suoraan mitä ajattelen, mutta valitsen hieman maltillisemman linjan;)

...Älä pidä meitä jännityksessä, vaan kerro. Anna tulla kaikki mitä on sydämmellä.
Eikö tämä ole oikea paikka julkaista omia ajatuksia ja tuntemuksia?
Sana "maltillinen" hävisi, kun painoit "lähetä" nappulaa ensimmäisen kerran tässä ketjussa.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti TBK


...Älä pidä meitä jännityksessä, vaan kerro. Anna tulla kaikki mitä on sydämmellä.
Eikö tämä ole oikea paikka julkaista omia ajatuksia ja tuntemuksia?
Sana "maltillinen" hävisi, kun painoit "lähetä" nappulaa ensimmäisen kerran tässä ketjussa.

Parahin TBK:
Kuten olet varmasti aikaisemmista viesteistäni lukenut, niin olen sitä mieltä, että kikkeliä voi vilkutella sopivassa tilanteessa, ilman että se herättää poppoossa murhanhimoa.

Sama on siinä mitä sanoo.
"Ajattele ensin mitä sanot, ettet sano mitä ajattelet" -tai jotain sinnepäin...

Se mihin vedät oman rajasi päätät itse - niin teen minäkin.

TBK: Löytyykö sinulta jotain mielenkiintoista tähän ketjuun? Vai keskitytäänkö siihen mitä minä kirjoitan? Löytyykö sinulta jotain omaa? Vai oletko ihan vaan kivenheittelylinjalla?
 

Jokerz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Philadelphia Flyers, Werder Bremen
Suomalaiset sentään osaavat niellä tappion eikä russuttaa siitä niinku svedu pellet!!! Ruotsalaisten pitää aina löytää tappiolle syyllinen! Esim. T. Salo. Ei ollut ruotsalaisten vaikea löytää syyllistä Ruotsi-Valko-Venäjä pelin jälkeen. Helppo maali jota Salo ei varmastikkaan päästänyt tahalteen!
 

Tibor

Jäsen
Viestin lähetti Jokerz
Suomalaiset sentään osaavat niellä tappion eikä russuttaa siitä niinku svedu pellet!!! Ruotsalaisten pitää aina löytää tappiolle syyllinen! Esim. T. Salo. Ei ollut ruotsalaisten vaikea löytää syyllistä Ruotsi-Valko-Venäjä pelin jälkeen. Helppo maali jota Salo ei varmastikkaan päästänyt tahalteen!

Väittäisin, että ihan samalla lailla me suomalaiset olisimme syyllistäneet vaikka Jani Hurmeen jos hän olisi ratkaissut pelin vastaavanlaisella kämmillä jotain rupumaata vastaan olympiakisojen puolivälierissä. Ruotsalainen media saattaa olla kotimaistamme hiukan ilkeämpi, mutta kyllä meilläkin kansa löytää syylliset ja osoittaa heitä sormella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös