Suomen MM-turnaus päättyi tappioon puolivälierässä. Viisissä aiemmissa arvokisoissa Suomi on selviytynyt mitalipeleihin, joten tulosta voi kiistatta pitää huonona. Ja voitaneen sanoa, että tulos on Suomen kannalta oikeudenmukainen. Voimme jeesustella tuomariratkaisuista, mutta kyllähän näppituntumaksi jäi se, että Tshekki oli tässä kuoleman pelissä aloitteellisempi ja aktiivisempi osapuoli.
Jos turnausta kokonaisuutena tarkastelee, niin Suomi tuntui olevan parhaimmillaan huonoja maita vastaan. Matsit Sloveniaa ja Norjaa vastaan olivat erinomaisia, Jenkkejä vastaan tuli totaalinen syväkyykkäys. Myös ottelu Valko-Venäjää vastaan voi pitää kovin vaatimattomana. Venäjää vastaan oltiin purjeissa kaksi erää, mutta lopulta kairattiin voitto rankuilla.
Turnauksesta jäi valmennuksellisesti kovin sekava kuva. Tuskin pelattiin kertaakaan kahta matsia putkeen samoilla ketjukoostumuksilla ja pelitavallisestikin oli vaikeaa hahmottaa Suomen pelin identiteettiä. Itselleni jäi mielikuva melkoisesta sekamelskasta, jossa oli vivahteita niin Aravirran 90-luvun lopun puolustavasta sapluunasta kuin pohjoisamerikkalaisesta suoraviivaisuuden korostamisesta hyökkäyksessä. Kiekkokontrollia puolustusalueen hyökkäyspelaamisessa oli myös mukana USA-katastrofin jälkeen, mutta laadullisesti hitaat lähdöt olivat kovin vaatimattomia koko ajan. Pitkiä kulmapelejä hyökkäysalueella Suomi ei tuntunut edes yrittävän ja mielestäni tämän on keskeisimpiä syitä sille miksi Suomi sai kovin vähän ylivoima-aikaa huippumaita vastaan.
Kari Jalonen osoitti olevansa totaalinen paskahousu, kun ei suostunut antamaan haastattelua Tshekki-matsin jälkeen. Se on ok, että vituttaa, mutta joukkoja pitää johtaa edestä ja tappion hetkellä koutsin pitää olla valmis seisomaan siinä tentattavana ja ottamaan se likaämpäri vastaan. Tällaista vastuutaan pakoilevaa koutsia Leijonat ei tarvitse.
Turnaus oli niin pelillisesti kuin tuloksellisesti vaatimaton ja vielä Kojon käytös kuorrutteena kakun päällä, niin totean, että Jalonen on nähty tapaus. Nyt on rautakanslerin aika tehdä viimeinen palvelus Suomikiekolle ja jyrähdettävä kengän kuva Jalosen persauksiin.
Jos turnausta kokonaisuutena tarkastelee, niin Suomi tuntui olevan parhaimmillaan huonoja maita vastaan. Matsit Sloveniaa ja Norjaa vastaan olivat erinomaisia, Jenkkejä vastaan tuli totaalinen syväkyykkäys. Myös ottelu Valko-Venäjää vastaan voi pitää kovin vaatimattomana. Venäjää vastaan oltiin purjeissa kaksi erää, mutta lopulta kairattiin voitto rankuilla.
Turnauksesta jäi valmennuksellisesti kovin sekava kuva. Tuskin pelattiin kertaakaan kahta matsia putkeen samoilla ketjukoostumuksilla ja pelitavallisestikin oli vaikeaa hahmottaa Suomen pelin identiteettiä. Itselleni jäi mielikuva melkoisesta sekamelskasta, jossa oli vivahteita niin Aravirran 90-luvun lopun puolustavasta sapluunasta kuin pohjoisamerikkalaisesta suoraviivaisuuden korostamisesta hyökkäyksessä. Kiekkokontrollia puolustusalueen hyökkäyspelaamisessa oli myös mukana USA-katastrofin jälkeen, mutta laadullisesti hitaat lähdöt olivat kovin vaatimattomia koko ajan. Pitkiä kulmapelejä hyökkäysalueella Suomi ei tuntunut edes yrittävän ja mielestäni tämän on keskeisimpiä syitä sille miksi Suomi sai kovin vähän ylivoima-aikaa huippumaita vastaan.
Kari Jalonen osoitti olevansa totaalinen paskahousu, kun ei suostunut antamaan haastattelua Tshekki-matsin jälkeen. Se on ok, että vituttaa, mutta joukkoja pitää johtaa edestä ja tappion hetkellä koutsin pitää olla valmis seisomaan siinä tentattavana ja ottamaan se likaämpäri vastaan. Tällaista vastuutaan pakoilevaa koutsia Leijonat ei tarvitse.
Turnaus oli niin pelillisesti kuin tuloksellisesti vaatimaton ja vielä Kojon käytös kuorrutteena kakun päällä, niin totean, että Jalonen on nähty tapaus. Nyt on rautakanslerin aika tehdä viimeinen palvelus Suomikiekolle ja jyrähdettävä kengän kuva Jalosen persauksiin.