Mainos

Kannattajien tunteet JYPin kauden osalta

  • 34 480
  • 181

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tällä hetkellä aika paskat, peli ei kehity ainakaan positiivisesti, pikemminkin päinvastoin. Yksittäiset pelaajat yrittää roikottaa JYPiä pisteissä mukana.

5v5 peli enemmän sekaisin kuin Rautakorven aikana, toki parempaa mitä Heiskasen päävalmentajana ollessa.

Nähnyt tämän saman jo liian monta kertaa, viime kaudella kun olisi viimein menty pudotuspeleihin kengittiin valmennus, nyt sitten jatkettu samaa alhoa mitä ennen ja jälkeen Rautakorven.

En ole Penneä kenkimässä, mutta jotain pitäisi keksiä ja pian.

Minusta asia näkyy melko erilailla. Se on ensinnäkin aika tasan, mitä olen ounastellutkin, eli mitään yllätystä isossa mittakaavassa ei ole. Rautakorven aika tosiaan ikävästi muutamissa asioissa haamuna siellä vilkkuu, kuten tuottamaton lähtö ja aivoton keskialueen pelaaminen, niillä ei voi voittaa edes sääleihin asti mot. Silti ei kaikki ole Rautakorven piikkiin, ihan yhtä iso lasti menee hitaasti asiat ymmärtävälle organisaatiolle. Rekryt pitää olla on point siinä kun pelaajien hankinnat, jos näin ei mene sarjataulukko sen lahjomatta kertoo.

Toki esim. meillä on ehkäpä ihan eri tulokulma ja sitä linssi millä pelejä ja matkaa katsellaan, minä tiesin ihan varmana, ettei tuolla perinteellä olla valmiina mihinkään mainetekoihin, mutta tiesin myös sen, että tässä ja nyt on se paikka, missä viimein se oikea työ pikavoittoja haalimatta on saatava tulille, muuten se siirtyy taas vuosilla eteenpäin, ehkäpä lopullisestikin, kuka tietää. Sitä viisautta kun ei ole olemassa, jolla hukattu lompakko ilmestyy jostakin kaiken pelastaen.

Ajatus, että jotain pitäisi keksiä ja pian on minusta taas ihan sitä itseänsä. JYPin pitää ihan kärsivällisyydellä ja maltilla rakentaa sitä mitä vuosiin ei ole ollut, jos ei rakenna nyt, sitä ei vuosiin tule olemaankaan. Kuten joukkue on jo todistanut, se tässä alkutekijöissäänkin niitä pisteitä pystyy sieltä täältä raapimaan, oleellisinta on rakentaa tekemistä sitä silmällä pitäen, että kun niitä pleijaripaikkoja ratkotaan pelin pitää olla eri kuosissa, ettei toisteta viime kausien tunarointia ja huom! minä kirjoitan tässä monikossa, koska Rautakorven kenkiminen ei oikeasti anna mitään tekosyytä tai selitystä konttaamiselle, se on vain episodi matkalla.
 

Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minusta asia näkyy melko erilailla. Se on ensinnäkin aika tasan, mitä olen ounastellutkin, eli mitään yllätystä isossa mittakaavassa ei ole. Rautakorven aika tosiaan ikävästi muutamissa asioissa haamuna siellä vilkkuu, kuten tuottamaton lähtö ja aivoton keskialueen pelaaminen, niillä ei voi voittaa edes sääleihin asti mot.
Kysyn tätä nyt ihan vilpittömästi koska en ymmärrä.
Kun jäällä on esimerkiksi ketju Ojantakanen-Mäkinen-Huovila niin kuinka Rautakorven haamu vaikuttaa heihin kun heistä yksi on pelannut Rautakorven JYPissä 8minuuttia?

Tai kun lauantaina jäällä oli Dostie-Mäkinen-Tieksola joista ensimmäisenä tullut on liittynyt JYPin harjoituksiin n.6kk sen jälkeen kun Rautakorpi on kerännyt kampansa ja fläppitaulunsa hallilta?
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kysyn tätä nyt ihan vilpittömästi koska en ymmärrä.
Kun jäällä on esimerkiksi ketju Ojantakanen-Mäkinen-Huovila niin kuinka Rautakorven haamu vaikuttaa heihin kun heistä yksi on pelannut Rautakorven JYPissä 8minuuttia?

Tai kun lauantaina jäällä oli Dostie-Mäkinen-Tieksola joista ensimmäisenä tullut on liittynyt JYPin harjoituksiin n.6kk sen jälkeen kun Rautakorpi on kerännyt kampansa ja fläppitaulunsa hallilta?

Kirjaisin näin, identiteetti on perinne, siihen kasvaa junnut ja siihen tulee muualta hankitut. Jos sitä ei ole, tai se on paska, se väkisin heijastuu tekemisessä kentällä, kun se näkymätön tukijalka puuttuu. Ei siis ole mitenkään niin, että jos joku rosterissa ei ole edellisen vetäjän aikaan ollut, hän voisi olla immuuni sille mitä sieltä on peritty. Aina jotakin, jos ei hyvää, niin sitten huonoa.

Suosittaisin nimiin tuijottelun sijaan miettimään hiukan laajempia kaaria. Aina on vaikuttavia asioita ketjureaktioita tai toimintaan heijastuvia ihan tiedostamattomiakin tapoja. Tässä on jopa osa myös sen identiteetin luomisen vaikeuksia selittäviä asioita. Vanhoista piintyneistä on vaikea päästä eroon.

Katso vaikka karpaasia, jolle laitetaan madonluvut, että elämäntavoissa on pakko tehdä remontti, kuinka helvetin vaikeaa se on, vaikka kyseinen karpaasi asian jopa itse samoin näkisi tarpeen suhteen. Mikäli jossain lähipiirissäsi moisia on. Ihan samoin kaikki, niin hyvät kuin huonot on se perimä aiemmasta, sen identiteetin voi hyvin ajatella olevan se tarve terveelliseen elämäntapaan ja lässyttäen se ei tapahdu, vaan sitoutumisella ja työllä, eikä onnistu heti keneltäkään.
 

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huolestunut ja ahdistunut.

Siinä parhaat sanat kuvaamaan tämän hetken fiiliksiä. Uskoa ja toivoa riittää kyllä edelleen eivätkä lopussa ole, mutta kyllä tämä tilanne huolestuttaa. Vaikka sitä kuinka yrittää ajatella niin, että tämä tästä vielä lähtee rullaamaan ja toimimaan, niin ei se auta kunnolla. Väkisin on sellainen olo, että taasko tämä on tätä paskaa? Jatkumoa sille mihin Heiskasen aikana(!) jäätiin. Kovin vaikealta ja tuskaiselta tuo tekeminen taas tällä hetkellä näyttää ja nyt sitä on nähty jo useammassa pelissä.

Mihin hävisi se asenne, se ilme, se taistelu, se tahto, millä kaksi ekaa peliä vedettiin? Sitä ei ole nähty sen koommin, ei Tapparaa, ei Kerhoa, ei Lukkoa vastaan. Kärppiä vastaan nähtiin ehkä ainakin lähelle samaa. Mitä tapahtui?
 

jakke-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huoli alkaa pikkuhiljaa nousta.

Kauteen lähdettäessä fiilis oli luottavainen. Uusi päävalmentaja, uusittu aktiivinen pelitapa. Paperilla hyviä hankintoja. Oletus oli, että osa viime kauden pelaajista ottaa steppejä eteenpäin.
Ensimmäisten pelien jälkeen en ollut vakuuttunut pelistä, vaikka pisteitä raavittiinkin. Ajattelin kuitenkin, että avainpelaajien poissaolot ja uuden pelitavan opettelu siellä vielä vaikuttavat, joten ei hätää. Viime peleihin alkukauden poissaolijoita on saatu mukaan kokoonpanoon, mutta kentällä tämä ei ole positiivisesti näkynyt.

Kaudesta on nyt pelattu 10%. Omaan silmään peli ei ole kehittynyt ensimmäisistä peleistä. Schnarrin paluu tulee varmasti osaltaan parantamaan peliä, mutta ei tilanne voi olla sellainen, että yksi mies vaikuttaa joukkueen otteisiin niin merkittävästi. Soihdunkantajia tarvitaan taustaltakin.

Yrittänyt muistuttaa itseään, että tarvitaan kärsivällisyyttä ja kyllä se vielä muuttuu paremmaksi, mutta hankalaa se on. Osaltaan varmasti viime vuosien rypeminen vaikuttanut siihen, että valo on hiipunut tunnelin päässä. Varmaan myös joku alitajuinen itsesuojelurefleksi päällä, ettei enää uskalla niin innostua ja luottaa, koska pettymyksiä on tullut liikaa. Toivo paremmasta kuitenkin elää vielä sisimmässä. Toivottavasti paremmat ajat koittaisivat JYP:lle mahdollisimman pian.
 

Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tottakai on vähän sellainen huono fiilis ja saa ollakin. Perjantainan hallille ja voitto Kiekko-Espoosta ja vähän on taas paremmat fiilikset, mutta ehkä eniten haluaisin nähdä tuon pelin kehittymistä, että hommassa on jotain ideaakin.
 

koutsikaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huolestunut ja ahdistunut.

Siinä parhaat sanat kuvaamaan tämän hetken fiiliksiä. Uskoa ja toivoa riittää kyllä edelleen eivätkä lopussa ole, mutta kyllä tämä tilanne huolestuttaa. Vaikka sitä kuinka yrittää ajatella niin, että tämä tästä vielä lähtee rullaamaan ja toimimaan, niin ei se auta kunnolla. Väkisin on sellainen olo, että taasko tämä on tätä paskaa? Jatkumoa sille mihin Heiskasen aikana(!) jäätiin. Kovin vaikealta ja tuskaiselta tuo tekeminen taas tällä hetkellä näyttää ja nyt sitä on nähty jo useammassa pelissä.
Mihin hävisi se asenne, mitä tapahtui?
Vähän lyhenneltynä @KOLT in kirjoitus minkä vahvasti allekirjoitan.

Yleensä kun valmenentajaa vaihdetaan niin vaihdetaan koko valmennus!
JYPin keississä olisin tosin jättänyt Haatajan (ollut vain vähän aikaa) ja mv-koutsin, mutta Heiskanen olisi saanut lähteä. Musta tuntuu että hänellä on pelillisillä näkemyksillään liian suuri vaikutus Pennerporniin, ja tuo hänen pelillinen antinsa on jo nähty!
Ilmeisesti raha ratkaisi koska hänen sopparinsa jatkui...?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös