Rööri kirjoitti:
Ei kannata, koska et kuitenkaan kykene unohtamaan tai antamaan oikeasti anteeksi. Sellaista naista ei ole syntynytkään, joka pystyisi.
Oliko muilla parisuhde-pähkinöitä purtavakseni?
Kuunnelkaa, kun Oraakkeli puhuu. Rööri on jumalasta seuraava... tai ainakin kuin parannettu painos tv-terapeutti Mirja Pyyköstä ja Anna-Kaisa Hermusesta!
Itse aiheeseen:
Aivan mahdotonta sanoa mitään yleispätevää ohjetta. Riippuu niin paljon tilanteista, ihmisistä, yhteisistä pelisäännöistä jne... Itse en varmaan tunnustaisi missään olosuhteissa, mutta tietyissä tilanteissa sanoisin kyllä oma-aloitteisesti parisuhteen poikki, koska en voisi enää luottaa 'itseeni'.
Kaikille meistä kysymys siitä, mitä pettäminen on, ei ole ollenkaan yhteismitallista. Onko flirtti pettämistä, entä suutelu? Entäpä ns. 'paineen poistaminen' otollisen tilanteen tullen, ilman, että kummallakaan (pettävällä) osapuolella liittyy asiaan mitään sen kummempia tunnesiteitä? Se, että ajautuu pidempiaikaiseen suhteeseen jonkun parisuhteen ulkopuolisen kanssa (ilman, että kumppani siitä tietää) on jo minunkin mielestäni yksiselitteisesti pettämistä.
Parisuhteessa toisella osapuolella voi olla fyysisiä tai henkisiä estoja seksiä tai tiettyjä seksiin kuuluvia asioita kohtaan (Osalle naisista, ehkä miehistäkin?, ns. lähetyssaarnaaja-asento on se ainoa moraalisesti hyväksyttävä seksin muoto, ja siitäkään ei saa nauttia - tai ainakaan näyttää nauttivansa. Sellainen ei luultavasti ole omiaan sytyttämään hurjaa eroksen liekkiä roihuun seksin osalta? Siitä huolimatta tällaisessakin parisuhteessa saattaa kumppaneiden välillä olla aitoa rakkautta, vaikkei juuri seksi ihan kympin tasoa olisikaan? Joku voi tällöin turvautua ns. ammattilaisten apuun - enkä tarkoita nyt terapeuttia - tyydyttääkseen tarpeensa, koska aihe/ongelma on liian kipeä käsiteltäväksi kumppanin kanssa.
Suhteissa voi tapahtua muutoksia. Entäpä parisuhde, jossa pettäminen on tapahtunut jo aikaisemmin pääseekin ajan myötä uuteen kukoistukseen? Pettäminen on kenties ollut heijastumaa parisuhteessa silloin olleista ongelmista. Kannattaako silloin tunnustaa sellaista, joka ei enää ole relevanttia nykyisessä hetkessä ja tilanteessa?
Kuvitteellinen case: Olet työmatkalla jossain päin Eurooppaa. Illalla hotellin ravintolassa ruokaillessasi seuraasi hakeutuu seksikäs ja viehättävä ja kaikinpuolin upea kimalainen (tai suuntautuneisuudesta riippuen vaikkapa työmuurahainen), joka jossain vaiheessa iltaa ehdottaa josko ensi yö vietettäisiinkin ns. paremmissa merkeissä? Kumpikin ymmärtää tilanteen samalla tapaa, eikä siihen liity kummallakaan epämääräisiä/salattuja toiveita vakavammasta suhteesta. Kotona Suomessa kuitenkin odottaa puoliso, jota rakastat. Kumpi arvoisilla lukijoilla olisi tässä kuvitteellisessa tilanteessa ns. 'kovempi' ja korjaisi voiton; mieli vai ohjaussauva? En pysty kaikissa olosuhteissa menemään takuuseen itsestäni, etteikö hetken hekuma saattaisi selättää sisäänrakennettua luterilaista parisuhde-etiikkaa. Silti mieleen ei tulisi hetkeksikään tunnustaa hetkellisen heikkouden seurauksena tapahtunutta haureutta ja sitä seurannutta siveettömän irstasta toimintaa. Tämä näin kuvitteellisena esimerkkinä. Tällaista tuskin oikeassa elämässä 'koskaan' tapahtuu...
Sen sijaan en pystyisi elämään sellaisessa parisuhteessa, jossa sähläisin puolisoni selän takana salasuhte(e/i)ssa, johon liittyisi ns. tunneside, ihastumista/rakastumista tms. Lisäksi olisi idioottimaista 'pettää' sillä tavoin, että asia voisi tulla ulkopuolisten tahoilta kumppanin tietoon.
Eräs tuttava on aikanaan sanonut omana sääntönään, että sellainen on sallittua, mikä tuntuu hyvältä myös tehdyn jälkeen ja minkä voisit hyväksyä myös oman kumppanisi taholta itsellesi 'tehdyksi'?
Allekirjoittaneella on joskus vaikea ymmärtää, kuinka paljon seksiin ladataan moraalisia tunnearvoja? Luonnollisesti seksi parisuhteessa on parempaa ja syvällisempää, kun tuntee kumppanin ja 'kohtaaminen' tapahtuu fyysisen aktin lisäksi myös 'psyykkisellä' tasolla; Mutta seksiä on toisaalta monenlaista. Moni tännekin pettämisen tuomitsevista kirjoittajista luultavasti aika ajoin ns. saastuttaa itseään, toimivasta parisuhteesta huolimatta. Eikö sekin ole pettämistä?
Tässä hiukan harmaan värisävyjä tarjoiltuna aiheeseen...