Kannattaako tunnustaa jos pettää?

[mjr]

Tosiaan, muita ja itseään säästelläkseen kannattanee tunnustaa, jotta se prosessi nopeutuu.

Kyllähän se aika vahva merkki siitä olisi että nykymeno riittää. Tietysti voi olla seksin suhteen avoimia suhteita vaikka tuntuisikin siltä, että silloin luottamuksen täytyisi olla jollain aivan yliluonnollisella tasolla. Totta kai silmä mieltyy yhteen jos toiseenkin ja biologia ajaa ajatuksia, mutta vain tiettyyn rajaan saakka: näillä panoksilla pitäisi tosiaan viedä saunan taakse jos rupeaisi pelaamaan. Tämä ei siis mitenkään tuomitsevasti sanottu.

 

[1936]

Totta kai silmä mieltyy yhteen jos toiseenkin ja biologia ajaa ajatuksia, mutta vain tiettyyn rajaan saakka: näillä panoksilla pitäisi tosiaan viedä saunan taakse jos rupeaisi pelaamaan.

Osuvasti sanottu. Useasti sanotaan, että humalatila on vain tekosyy typeryyksien tekemiselle. Mielestäni tässä on osatotuutta. Fakta on kuitenkin, että humalassa arvostelukyky laskee huomattavasti, mutta koskaan se ei laskenut minulla niin paljon, että olisin heittänyt jotain arvokasta hukkaan yhteen laukeamiseen (humalassa ei välttämättä edes sitä :D ).

Kyllähän sitä nuorelle miehelle houkutuksia tuli, kun lähestymisiä tapahtui tai suoria ehdotuksia. Aamulla se voittajafiilis kuitenkin mitataan.

 

[mauri]

Itselleni uskollisuus on ennen kaikkea oma vapaaehtoinen valinta. En vaadi sitä toiselta, eikä minultakaan voi sitä vaatia. Olisi mielestäni raskas lähtökohta suhteelle, jos periaatteena olisi olla uskollinen siksi, että niin kai kuuluu olla ja se toinen niin edellyttää...Itse en jaksaisi kyttäillä aikuista ihmistä, sillä kukin elää loppujen lopuksi vain omaa elämäänsä...En halua, että kukaan mies on minulle isä ja/tai minä jollekulle miehelle äiti, joka paapoo. Noup.
Kun annan toiselle vapauden olla tai olla olematta uskollinen, niin silloin ollaan mielestäni paremmilla vesillä. Ja se todella tarkoittaa sitä: jos toinen päätyy uskottomuuteen, niin hänelle todennäköisesti on siihen syynsä. Ja päinvastoin. Eri asia on, kuinka siitä eteenpäin..Se on aina oire jostain, ja sen selvittäminen antaa eväät myös miettiä, onko suhteella tulevaisuutta.
Korostan nyt vielä, että arvostan uskollisuutta, mutta en sellaista 'näin on pakko elää' -meininkiä. Kun s a a olla uskollinen, se todennäköisesti toteutuukin. P a k k o ei pitkälle kanna.
Eli ei kai parisuhteesta tarvitse tieten tahtoen tehdä pakkopullaa tahi -paitaa? Voisihan sen hieman valoisamminkin kokea..?
Otsikon kysymykseen: taitaa olla kokonaistilanteesta kiinni, onko tunnustaminen viisasta vaiko eikö. Jos suhde on siinä pisteessä, että lusikoita jaetaan jo, niin ehkäpä silloin on turha kaivella menneitä esiin. Jos kuitenkin halua anteeksiantamiseen ja -pyytämiseen löytyy, niin silloin se voisi olla hyväkin ratkaisu tunnustaa tekemisensä. Itse olisin taipuvainen kertomaan ja toivomaan, että minulle kerrotaan - ihan vain sen vuoksi, että tiedetään, missä mennään.
Yleispäteviä 'neuvoja' ei tällaisissa asioissa ole, sillä ihmissuhteet ovat kaikki kuitenkin niin uniikkeja ja ihmiset erilaisia - joten itse on päätettävä, mitä tekee. Ja virheitäkin tulee tehneeksi..Se riski elämässä nyt vain on, aina.
Ja vielä yksi näkökulma: oleellisinta olisi kai ennakoida uskottomuus eli satsata yhteiseloon siten, että sellaisia tilanteita ei syntyisi, että uskottomuus kiehtoisi....

 

[sunnuntai]

Joku maininnut ton morkkiksen pettämisen yhteydessä. Minä en täysin ymmärrä sitä jotta saa morkkiksen siitä jotta tekee jotain mitä haluaa, vai eikö sitä sitten oikeasti haluakkaan jos siitä paha miehli tulee? Jos ei pysty elämään tekonsa kanssa ei silloin varmaan kannata tehdä mitään, kannattaa vain tyytyä haaveilemaan siitä ja hakkaamaan lentopallomailalla, sikäli jos ei satu sitäkin pitämään pettämisenä.
Tunnustaminen taas ei varmaan tuo mitään hyvää suhteesee, tietysti jos haluaa siitä suhteesta ulos sillä tavalla, jos ei ole miestä/naista muuten sitä tekemään. Tunnustamalla voi saada toisen vain kärsimään turhaan. Eikös se ole niin jotta mitä ei tiedä niin se ei voi harmittaa. Ja jos pettäjä itse voi elää itsensä kanssa niin mitä sitä kertomaan.
Ja jeesustelu rakkaudesta, puutteista suhteeessa tai muusta vastaavasta voi jättää sikseen. On onnellisia suhteita joissa kaikki on helvetin hyvin, lapset voi hyvin, kaikki voi hyvin yms. ja pettämistä tapahtuu joko toisen tai jopa molempien puolelta, mutta siitä huolimatta elämä jatkuu onnellisen.

Antaa kukkien kukkia

Sunnuntai

 

[1936]

Joku maininnut ton morkkiksen pettämisen yhteydessä. Minä en täysin ymmärrä sitä jotta saa morkkiksen siitä jotta tekee jotain mitä haluaa, vai eikö sitä sitten oikeasti haluakkaan jos siitä paha miehli tulee? Jos ei pysty elämään tekonsa kanssa ei silloin varmaan kannata tehdä mitään, kannattaa vain tyytyä haaveilemaan siitä ja hakkaamaan lentopallomailalla, sikäli jos ei satu sitäkin pitämään pettämisenä.

Aika yksinkertaista - ihmiset tekevät virheitä, joita katuvat myöhemmin. Varmasti sinullakin on sattunut tapauksia, joissa idea on tuntunut hyvältä ja olet sitä halunnut, mutta myöhemmin olet katunut tai pitänyt valintaa huonona. Mulle tuli voittajafiilis siitä, että en tarttunut syöttiin, vaikka kiusauksia olisi ollut.

Ja jeesustelu rakkaudesta, puutteista suhteeessa tai muusta vastaavasta voi jättää sikseen. On onnellisia suhteita joissa kaikki on helvetin hyvin, lapset voi hyvin, kaikki voi hyvin yms. ja pettämistä tapahtuu joko toisen tai jopa molempien puolelta, mutta siitä huolimatta elämä jatkuu onnellisen.

Olen kyllä eri mieltä. Onnellisessa suhteessa, jossa kaikki on helvetin hyvin. Toinen osapuoli tai molemmat pettävät, mutta silti elämä jatkuu onnellisena..Ei sovi yhtälöksi. Tietysti siinä tapauksessa, jos ollaan sovittu, että vieraissa saa käydä ja pelisäännöt on ihan selvät molemmille.

Maurilla oli kyllä hyvä pointti tuossa - kaikki parisuhteet ja ihmiset ovat kuitenkin uniikkeja eikä mitään yleispäteviä neuvoja olekaan. Totta. Eivät kaikkien suhteiden tarvitse ollakaan samasta maailmankatsomuksen vinkkelistä veistettyjä.

 

[1936]

Kun annan toiselle vapauden olla tai olla olematta uskollinen, niin silloin ollaan mielestäni paremmilla vesillä.

Totta. Ajattelen asian kanssa niin, että enhän voi mitenkään estää toista pettämästä, jos niin on käydäkseen. Kaikki pakko, vahtiminen ja kontrolli pikemminkin sysäävät siihen ei toivottuun tulokseen.

 

[sunnuntai]

Olen kyllä eri mieltä. Onnellisessa suhteessa, jossa kaikki on helvetin hyvin. Toinen osapuoli tai molemmat pettävät, mutta silti elämä jatkuu onnellisena..Ei sovi yhtälöksi. Tietysti siinä tapauksessa, jos ollaan sovittu, että vieraissa saa käydä ja pelisäännöt on ihan selvät molemmille.

.

Eri mieltä saa olla ja täytyykin olla, muutenhan koko homma kusis. Tiedän joitakan tällaisia suhteita, joissa toinen pettää, mutta suhde on siitä huolimatta onnellinen/ihana/rakkautta täynnä ja muuta vastaavaa, joten kyllä se yhtälö toimii. Ja tosta jälkimmäisestä asiasta, jotta jos on sovittu vieraissa käynnin mahdollisuudesta, tällöin ei taida olla enää kyse pettämisestä?
Ja tuosta morkkiksesta vielä, sanoin jotten ymmärrä sitä, tarkoittaen, jotta itse en ajattele asioita noin. Jos jotain olen joskus halunnut tehdä, sanoa tai yms. niin en jaksa alkaa murehtia niitä myöhemmin, tehty/sanottu/yms se on kummiskin ei se siitä ilosemmaks muutu jos vielä herneen ottaa siitä myöhemminkin, päinvastoin.

Sunnuntai

 

[JanJ]

Onnellisessa suhteessa, jossa kaikki on helvetin hyvin. Toinen osapuoli tai molemmat pettävät, mutta silti elämä jatkuu onnellisena..Ei sovi yhtälöksi. Tietysti siinä tapauksessa, jos ollaan sovittu, että vieraissa saa käydä ja pelisäännöt on ihan selvät molemmille.

Omaat mielestäni hieman kapean katsantokannan ihmissuhteisiin, ainakin tässä aihealueessa. Tulee vaan sellainen olo, että koitat tyrmätä toisenlaisen mielipiteen omaavia painotuksillasi ja ehdottomuudellasi. Toivon, ettei elämä opeta sinulle toisenlaista läksyä, koska silloin voi lopputuloksena olla katkeroituminen tai kyynisyys.

Mielestäni pettäminen kuuluu parisuhteeseen siinä missä koukkaaminen jääkiekkoon. Sääntöjen vastaista, eikä niin saisi tehdä, mutta kyllä sitä vaan tapahtuu. Jotkut jopa perustavat suhteensa hyvinvoinnin (kuten Tappara ja Jyp pelinsä koukkaamisiin) siihen. Eli kotona oleva rakas puoliso on aina se rakas puoliso, mutta tietty nälkä ja jano tyydytetään muualla. Henkinen sitoutuminen on vankka.

 

[Sir von Aulis]

Pettämisen hetkellä ei tule mieleenkään kertoa, tosin aamulla odottava moraalinen ja henkinen krapula eivät anna periksi, ennenkuin kertoo. Itsestäänselvä asia, mielestäni. Mutta jos pettäisin, mitä en ikimaailmassa haluaisi nykyiselle rakkaani tehdä, niin pakko olisi kertoa, koska en haluaisi hänen kuulevan asiaa jostain muualta. Parempi se on itse kertoa, koska asioillahan on tapana kautta rantain saattautua muidenkin tietoon.

Mua petettiin viime joulukuun alussa, aluksi neiti kielsi kaiken, mutta parin tunnin puhelinkeskustelun aikana neiti puhui itsensä pussiin myöntäen kaiken. Sillä hetkellä auton ratissa istuessani kaikki romahti, ensimmäisenä mielessäni kävi, että "tulispa rekka vastaan, tää oli tässä".. onneksi ei tullut. Ihminen, joka mua petti, oli kuitenkin se henkilö jonka vuoksi olisin ollut valmis tekemään mitä tahansa.
Tosin jälkeenpäin on selvinnyt monta muutakin asiaa, mitä kaikkea tämä neiti on selkäni takana pelaillut, ihmettelen vain miten olen voinut olla niin sokea.

Tosin propsit siitä, että tunnusti.

 

[Uleåborgir]

Aika yksinkertaista - ihmiset tekevät virheitä, joita katuvat myöhemmin. Varmasti sinullakin on sattunut tapauksia, joissa idea on tuntunut hyvältä ja olet sitä halunnut, mutta myöhemmin olet katunut tai pitänyt valintaa huonona. Mulle tuli voittajafiilis siitä, että en tarttunut syöttiin, vaikka kiusauksia olisi ollut.

Joku maininnut ton morkkiksen pettämisen yhteydessä. Minä en täysin ymmärrä sitä jotta saa morkkiksen siitä jotta tekee jotain mitä haluaa, vai eikö sitä sitten oikeasti haluakkaan jos siitä paha miehli tulee? Jos ei pysty elämään tekonsa kanssa ei silloin varmaan kannata tehdä mitään, kannattaa vain tyytyä haaveilemaan siitä ja hakkaamaan lentopallomailalla, sikäli jos ei satu sitäkin pitämään pettämisenä.

Etiikka ja moraali. Käsitys oikeasta ja väärästä. Jotkut ihmiset kuten minä eivät aina hyväksy omia tekemisiään ja sitten syntyy helposti morkkis, pienemmistä tai isommista asioista. Morkkista voi yrittää purkaa suoja-ajatuksilla kuten tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta joillakin ihmisillä tuo ei toimi. Ajatukset ja itsesyytökset elävät omaa elämäänsä eivätkä ole tahdonalaisen toiminnan ulottuvilla.

Nyt väitän ihan pokerilla, että olen korkean moraalin omaksunut ihminen. Jos teen jotakin, minkä koen vääräksi tai jos joku muu tekee niin, saan kärsimyksiä. Jos kämmäilen viikonloppuisin (ryyppään, tappelen, nolaan itseni) niin rankaisen itseäni viikolla esimerkikis laittamalla vähistä fyffeistäni osan hyväntekeväisyyteen ja yritän näin tasoittaa välejäni maailman kanssa.

Tiedä sitten, jos minulle tapahtuisi se, että pettäisin. Voisin joutua ottamaan pankista ison lainan ja luovuttamaan se nimettömänä huhuilutaidottomien pöllönpoikasten lepokodin pankkitilille.

Ohjenuorana pitäisin sitä, että tekee vain "oikeita" tekoja ja yrittää jättää "väärät" teot tekemättä. Silloin luultavasti pystyy elämään itsensä ja maailman kanssa. Jokainen miettiköön tykönään onko vieraissa käyminen väärin vai oikein.

 

[1936]

Omaat mielestäni hieman kapean katsantokannan ihmissuhteisiin, ainakin tässä aihealueessa. Tulee vaan sellainen olo, että koitat tyrmätä toisenlaisen mielipiteen omaavia painotuksillasi ja ehdottomuudellasi. Toivon, ettei elämä opeta sinulle toisenlaista läksyä, koska silloin voi lopputuloksena olla katkeroituminen tai kyynisyys.

Voi olla, en tiedä oletko lukenut mitä olen muille vastannut. En halua tyrmätä (ainakaan tietoisesti) muiden näkökantoja ja olen kirjoittanutkin, että ei ole mitään yhtä ja oikeata tapaa nähdä käsitettä parisuhdetta. Ehkä vanhempana ikäpolvena koet samanlaisen mielipiteen kuin kymmenen vuotta vanhempi luokkakaverini - mulla on vielä ihanteita, jotka sitten murenevat vielä.

Olen kuitenkin kokenut yhtä sun toista parisuhteissa. Olen ollut koira ja olen tullut kohdelluksi kuin koira. Missään lintukodossa en ole mielestäni elänyt.

Mielestäni pettäminen kuuluu parisuhteeseen siinä missä koukkaaminen jääkiekkoon. Sääntöjen vastaista, eikä niin saisi tehdä, mutta kyllä sitä vaan tapahtuu. Jotkut jopa perustavat suhteensa hyvinvoinnin (kuten Tappara ja Jyp pelinsä koukkaamisiin) siihen. Eli kotona oleva rakas puoliso on aina se rakas puoliso, mutta tietty nälkä ja jano tyydytetään muualla. Henkinen sitoutuminen on vankka.

Tässä olen jyrkästi eri mieltä. Parisuhteeseen ei kuulu pettäminen.En suostu sitä allekirjoittamaan, vaikka minusta huomattavasti kokeneempi ihminen niin väittäisi. Jos olet lukenut, mitä olen kirjoittanut tähän asti, niin huomaat etten sitä kiellä tapahtuvan. Väitän vaan, että se kertoo rypyistä suhteessa. Olen ehkä ollut suhteessa, joka on tyydyttänyt minua joka tavalla. Minulle siihen ei siihen pettäminen sopinut. Sain siitä tuon nälän ja janon jokatasolla.

 

[Ted Raikas]

Mielestäni pettäminen kuuluu parisuhteeseen siinä missä koukkaaminen jääkiekkoon. Sääntöjen vastaista, eikä niin saisi tehdä, mutta kyllä sitä vaan tapahtuu. Jotkut jopa perustavat suhteensa hyvinvoinnin (kuten Tappara ja Jyp pelinsä koukkaamisiin) siihen. Eli kotona oleva rakas puoliso on aina se rakas puoliso, mutta tietty nälkä ja jano tyydytetään muualla. Henkinen sitoutuminen on vankka.

Olen sitä mieltä, että jos jalka vie pettämisen poluille, niin kyse on siitä, että kotona tai parisuhteessa kaikki ei todellakaan ole ok. Joku mättää ja sisältöä elämään pitää etsiä muualta. Jännitys, uudistuminen, vaihtelevuus, ne puuttuvat parisuhteesta silloin kun alkaa kiinnostaa se jokin muu ja ne seikkailut. Eikä pettäminen ole joka tapauksessa koskaan reilua sitä toista kohtaan, jos tämä elää uskossa, että kumppani on luotettava ja avoin asioissaan.

Siinä vaiheessa kun alkaa ruoho näyttää todella vihreämmältä siellä aidan toisella puolen, on syytä kelata uudestaan koko suhdekuvio, että kannattaako jatkaa ja pitää toista valheessa ja ajan mittaan satuttaa tätä todenteolla. Ei ole sen toisen kovin ihana, esim. vuoden tai pidemmän ajan jälkeen todeta, että jaahas, toinen onkin sitten pitänyt kaikenlaista peliä tuossa seläntakana.

Ole ensin rehellinen itsellesi, sitten kykenet olemaan rehellinen toiselle.

Ehkä onni niille, keillä ei omatunto juuri kolkuta ja voivat pettää ilman tunnontuskia ja jatkaa suhdetta, kuin mitään outoa ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

 

[JanJ]

Tässä olen jyrkästi eri mieltä. Parisuhteeseen ei kuulu pettäminen.En suostu sitä allekirjoittamaan, vaikka minusta huomattavasti kokeneempi ihminen niin väittäisi. Jos olet lukenut, mitä olen kirjoittanut tähän asti, niin huomaat etten sitä kiellä tapahtuvan. Väitän vaan, että se kertoo rypyistä suhteessa. Olen ehkä ollut suhteessa, joka on tyydyttänyt minua joka tavalla. Minulle siihen ei siihen pettäminen sopinut. Sain siitä tuon nälän ja janon jokatasolla.

Ensinnäkin, kiitos asiallisesta vastauksesta. Muutan katsantokantaani vastauksiisi tästälähtien. Huomaan nyt, että et pyri tyrmäämään, mutta olet vahvasti oman mielipiteesi takana. Lähes vakaumuksenomaisesti. Hyvä. Toivon, että elämässäsi on/tulee kumppani, joka jakaa samanlaiset arvot. Avain onneen ja tyytyväisyyteen.

Perustelisin paremmin jos nyt osaisin, mutta olen edelleen sitä mieltä että parisuhteisiin kuuluu pettäminen. Puretaan hieman tuota sanaa "kuuluu". En tarkoita, että jokaisessa parisuhteessa pitää pettää. Tarkoitan, että siellä missä on suhde, on mahdollisuus pettää. Siksi otin ontuvaksi vertauskuvaksi jääkiekon rikkeen. Peliä lähdetään pelaamaan tietyillä säännöillä, aina tiedetään joku joka kahvaa vaikka se on kielletty, mutta siitä on tullut vaan sellainen "no se nyt on sellainen"-asenne.

Itse en kaipaa pettämistä parisuhteeseeni. Mutta ymmärrän sen olemassa olevan mahdollisuuden, uhkineen. Sitä vaan tapahtuu. Ja sitä jokainen näkee ympärillään kokoajan. Hienoa, jos joku tässä maailmassa ei siihen turru vaan jaksaa pitää omista ihanteistaan kiinni. Valitettavasti pettäminen ei vaan taida nykymaailmassa olla kovinkaan ihmeellinen asia monelle.

 

[mauri]

Etiikka ja moraali. ...

HUOM! Lainaus oli väärä! En ole kirjoittanut moraalista mitään tässä ketjussa. Joten tarkkana jatkossa, jooko? :)

Edit: Virheen saa korjata, mutta en vaadi. Heh.

 

[mjr]

Ei kai ole mitään universaaleja resepteja kahden ihmisen välisiin tunteisiin ja järjestelyihin. Jos on avoimeksi sovittu suhde niin pystyn täysin ymmärtämään, että se pysyy onnellisena ja läheisenä. Tosin tässä tilanteessa en puhuisikaan "pettämisestä". Omassa suhteessani vieraissa käyminen, kertoo siitä sitten tai ei, olisi mitä suurimmissa määrin täydellisen luottamuksen julma pettäminen. Siinä määrin paha teko, ettei siihen ryhdy vaikka olisi tilaisuuksiakin - tämä lienee nykysuhteemme hienon tilanteen heijastusta. Ymmärrän toki että toisenlaisiakin tilanteita, mutta nykyiseen suhteeseemme ei pettäminen kuulu, ja jos kuuluisi olisi suhde erilainen, toinen.

 

[Ruutuässä]

Minä olen sitä mieltä, että he jotka julistavat, että "Minä en petä koskaan" ja "Ei ole käynyt edes mielessä" ovat juuri niitä potentiaalisimpia pettäjiä. He ovat niitä, jotka eivät ole aikuisena edes päässeet keskustelemaan vastakkaisen sukupuolen kanssa, paitsi kaverin tyttöystävän, jota ei nyt lasketa. Sitten kun he kuitenkin jostain kumman syystä löytävät "vastakappaleensa" (esim. kaverin tyttöystävän kaverin), eli samanlaisen vässykän, he tarraavat häneen kiinni ja heittävät kohteelle lupauksen elinikäisestä uskollisuudesta.

Olen tästä kanssasi eri mieltä. Lasken pettämiseksi jo suutelemisen ja tällä mittarilla minua on petetty kerran. Tunne silloin kun sain kuulla, oli aivan helvetin paha. Sellaista tunnetta en ole koskaan aiemmin tuntenut, tosin siinä oli paljon muutakin kuin pettäminen, mikä vaikutti.

Kokemani jälkeen olen entistä varmempi, etten voisi pettää ikinä, jos olen suhteessa, johon olen täysin tyytyväinen. Muutenkaan on vaikea kuvitella, että olisin suhteessa, jossa pettäminen olisi mahdollista.

Seurustellessani kerran juttelin laivalla jonkun naisen kanssa ja tämä ehdotti seksiä aika nopeasti. Oikeastaan silloin tajusin, miten helppoa oli sanoa ei, koska seurustelen. Sinkkuna olisin suostunut varmasti, mutta nyt se ei käynyt mielessäkään. Kyllä se on yksinkertaisesti vaan siitä kiinni, kuinka vahva luonne on ja mitä oikeasti on valmis tekemään toisen eteen.

 

[Sv veinikretski]

Olen tästä kanssasi eri mieltä. Lasken pettämiseksi jo suutelemisen ja tällä mittarilla minua on petetty kerran. Tunne silloin kun sain kuulla, oli aivan helvetin paha. Sellaista tunnetta en ole koskaan aiemmin tuntenut, tosin siinä oli paljon muutakin kuin pettäminen, mikä vaikutti.



.

Mikäli kysymyksessä ei ole pitkä kielari, en laskisi asiaa vielä kovinkaan vakavalle asteelle ! Mikäli kuitenkin on suudelman aikana ollut kielikontakti joka on jatkunut yli kolmekymmentä sekunttia, on murhaaminen sallittua, moraalisessa mielessä. Itse tosin suuttuin eräälle valkohammas hymyilijälle hieman liian pitkästä hymyilemisestä, tälläiset pepsodentti eskot joilla ei ole omaa tyttöystävää ovatkin melko rasittavaa porukkaa. Helppohan sitä on ajan kanssa hampaitaan rassata päivät pitkät. Vaikeita asioita kaiken kaikkiaan, itse otsikon kysymykseen vastaisin, EI KOSKAAN.

veini

 

[Rinoa]

Kannattaako tunnustaa? *huoh* ihmis kohtaista, kuten aikaisemminkin todettu.

Tunnustaisinko itse? Tuskin. Jatkaisinko suhdetta sen jälkeen? Tuskin.
Nämäkin ovat aina niitä kysymyksiä, joihin voi vastata vasta siinä vaiheessa kun tilanne todella on edessä. Never say never. Itseä petetty, olen iloinen että sain tietää (en tosin tavasta, eli saada toinen rysänpäältä kiinni). Itse pettäjänä en kertonut, tiedän myöskin tehneeni paremman ratkaisun niin. Olenko kuolemassa tunnontuskiin? En.

 

[Rööri]

Kannattaako jatkaa suhdetta pitkäaikaisen petetyksi tulemisen jälkeen?

Lyhyt viesti vailla perusteluja. Ajankohtainen aihe vain..

Ei kannata, koska et kuitenkaan kykene unohtamaan tai antamaan oikeasti anteeksi. Sellaista naista ei ole syntynytkään, joka pystyisi.

Pitkittämällä piinaat vain itseäsi ja tuota haureuden kiroihin sortunutta poika-raiskaa. Ennen kuin huomaatkaan, niin yllätät itsesi hänen kännykän kimpusta selailemasta soitettuja puheluita sekä lähetettyjä tekstiviestejä. Tongit pyykkikorista tuon kalsareita etsien niistä huonosti pyyhityn perseen jättämien näytteiden lisäksi muita vaaleampia kovettumia. Nuuhkit päällysvaatteet vieraan aromin pelossa ja nypit kuoseista karvat arvuutellen kunkin alkuperää. Vaivihkaa vahtaat veijarin vartaloon ilmaantuneita painaumia ja naarmuja, koska TIEDÄT tuon panevan aina kun silmäsi välttää.

Jatkamalla tuota parisuhdetta pyhität loppuelämäsi tuon petturin paljastamiselle, uudestaan ja uudestaan. Tilaat naistenlehtiä, joissa haastatellaan kohtalontovereitasi ja annetaan kullanarvoisia vinkkejä tuon parantumattoman häntä-heikin käytöksen oikeaoppiseen tulkisemiseen. Pidät päiväkirjaa johon huolellisesti merkitset muistiin kaikki epäilyttävät eleet ja maneerit myöhempää analysointia silmälläpitäen. Hilaat hänet pitkän viikonlopun kestävälle parisuhdeleirille, jonka teemana on uskollisuus parisuhteessa, saadaksesi vain kuulla jälkeen päin tuon työstäneen kanina kurssin vetäjää rantasaunan patiolla.

Säästä siis itseäsi ja tuota onnetonta mies-poloa ja eroa välittömästi.

Oliko muilla parisuhde-pähkinöitä purtavakseni?

 

[Prof. Puck]

Ei kannata, koska et kuitenkaan kykene unohtamaan tai antamaan oikeasti anteeksi. Sellaista naista ei ole syntynytkään, joka pystyisi.

Oliko muilla parisuhde-pähkinöitä purtavakseni?

Kuunnelkaa, kun Oraakkeli puhuu. Rööri on jumalasta seuraava... tai ainakin kuin parannettu painos tv-terapeutti Mirja Pyyköstä ja Anna-Kaisa Hermusesta!

Itse aiheeseen:

Aivan mahdotonta sanoa mitään yleispätevää ohjetta. Riippuu niin paljon tilanteista, ihmisistä, yhteisistä pelisäännöistä jne... Itse en varmaan tunnustaisi missään olosuhteissa, mutta tietyissä tilanteissa sanoisin kyllä oma-aloitteisesti parisuhteen poikki, koska en voisi enää luottaa 'itseeni'.

Kaikille meistä kysymys siitä, mitä pettäminen on, ei ole ollenkaan yhteismitallista. Onko flirtti pettämistä, entä suutelu? Entäpä ns. 'paineen poistaminen' otollisen tilanteen tullen, ilman, että kummallakaan (pettävällä) osapuolella liittyy asiaan mitään sen kummempia tunnesiteitä? Se, että ajautuu pidempiaikaiseen suhteeseen jonkun parisuhteen ulkopuolisen kanssa (ilman, että kumppani siitä tietää) on jo minunkin mielestäni yksiselitteisesti pettämistä.

Parisuhteessa toisella osapuolella voi olla fyysisiä tai henkisiä estoja seksiä tai tiettyjä seksiin kuuluvia asioita kohtaan (Osalle naisista, ehkä miehistäkin?, ns. lähetyssaarnaaja-asento on se ainoa moraalisesti hyväksyttävä seksin muoto, ja siitäkään ei saa nauttia - tai ainakaan näyttää nauttivansa. Sellainen ei luultavasti ole omiaan sytyttämään hurjaa eroksen liekkiä roihuun seksin osalta? Siitä huolimatta tällaisessakin parisuhteessa saattaa kumppaneiden välillä olla aitoa rakkautta, vaikkei juuri seksi ihan kympin tasoa olisikaan? Joku voi tällöin turvautua ns. ammattilaisten apuun - enkä tarkoita nyt terapeuttia - tyydyttääkseen tarpeensa, koska aihe/ongelma on liian kipeä käsiteltäväksi kumppanin kanssa.

Suhteissa voi tapahtua muutoksia. Entäpä parisuhde, jossa pettäminen on tapahtunut jo aikaisemmin pääseekin ajan myötä uuteen kukoistukseen? Pettäminen on kenties ollut heijastumaa parisuhteessa silloin olleista ongelmista. Kannattaako silloin tunnustaa sellaista, joka ei enää ole relevanttia nykyisessä hetkessä ja tilanteessa?

Kuvitteellinen case: Olet työmatkalla jossain päin Eurooppaa. Illalla hotellin ravintolassa ruokaillessasi seuraasi hakeutuu seksikäs ja viehättävä ja kaikinpuolin upea kimalainen (tai suuntautuneisuudesta riippuen vaikkapa työmuurahainen), joka jossain vaiheessa iltaa ehdottaa josko ensi yö vietettäisiinkin ns. paremmissa merkeissä? Kumpikin ymmärtää tilanteen samalla tapaa, eikä siihen liity kummallakaan epämääräisiä/salattuja toiveita vakavammasta suhteesta. Kotona Suomessa kuitenkin odottaa puoliso, jota rakastat. Kumpi arvoisilla lukijoilla olisi tässä kuvitteellisessa tilanteessa ns. 'kovempi' ja korjaisi voiton; mieli vai ohjaussauva? En pysty kaikissa olosuhteissa menemään takuuseen itsestäni, etteikö hetken hekuma saattaisi selättää sisäänrakennettua luterilaista parisuhde-etiikkaa. Silti mieleen ei tulisi hetkeksikään tunnustaa hetkellisen heikkouden seurauksena tapahtunutta haureutta ja sitä seurannutta siveettömän irstasta toimintaa. Tämä näin kuvitteellisena esimerkkinä. Tällaista tuskin oikeassa elämässä 'koskaan' tapahtuu...

Sen sijaan en pystyisi elämään sellaisessa parisuhteessa, jossa sähläisin puolisoni selän takana salasuhte(e/i)ssa, johon liittyisi ns. tunneside, ihastumista/rakastumista tms. Lisäksi olisi idioottimaista 'pettää' sillä tavoin, että asia voisi tulla ulkopuolisten tahoilta kumppanin tietoon.

Eräs tuttava on aikanaan sanonut omana sääntönään, että sellainen on sallittua, mikä tuntuu hyvältä myös tehdyn jälkeen ja minkä voisit hyväksyä myös oman kumppanisi taholta itsellesi 'tehdyksi'?

Allekirjoittaneella on joskus vaikea ymmärtää, kuinka paljon seksiin ladataan moraalisia tunnearvoja? Luonnollisesti seksi parisuhteessa on parempaa ja syvällisempää, kun tuntee kumppanin ja 'kohtaaminen' tapahtuu fyysisen aktin lisäksi myös 'psyykkisellä' tasolla; Mutta seksiä on toisaalta monenlaista. Moni tännekin pettämisen tuomitsevista kirjoittajista luultavasti aika ajoin ns. saastuttaa itseään, toimivasta parisuhteesta huolimatta. Eikö sekin ole pettämistä?

Tässä hiukan harmaan värisävyjä tarjoiltuna aiheeseen...

 

[Rööri]

Kuunnelkaa, kun Oraakkeli puhuu. Rööri on jumalasta seuraava... tai ainakin kuin parannettu painos tv-terapeutti Mirja Pyyköstä ja Anna-Kaisa Hermusesta!


Kuvitteellinen case: Olet työmatkalla jossain päin Eurooppaa. Illalla hotellin ravintolassa ruokaillessasi seuraasi hakeutuu seksikäs ja viehättävä ja kaikinpuolin upea kimalainen (tai suuntautuneisuudesta riippuen vaikkapa työmuurahainen), joka jossain vaiheessa iltaa ehdottaa josko ensi yö vietettäisiinkin ns. paremmissa merkeissä? Kumpikin ymmärtää tilanteen samalla tapaa, eikä siihen liity kummallakaan epämääräisiä/salattuja toiveita vakavammasta suhteesta. Kotona Suomessa kuitenkin odottaa puoliso, jota rakastat. Kumpi arvoisilla lukijoilla olisi tässä kuvitteellisessa tilanteessa ns. 'kovempi' ja korjaisi voiton; mieli vai ohjaussauva? En pysty kaikissa olosuhteissa menemään takuuseen itsestäni, etteikö hetken hekuma saattaisi selättää sisäänrakennettua luterilaista parisuhde-etiikkaa. Silti mieleen ei tulisi hetkeksikään tunnustaa hetkellisen heikkouden seurauksena tapahtunutta haureutta ja sitä seurannutta siveettömän irstasta toimintaa. Tämä näin kuvitteellisena esimerkkinä. Tällaista tuskin oikeassa elämässä 'koskaan' tapahtuu...
...

Noh, eipä nyt kuitenkaan aleta rienaamaan, sillä kyllähän tuo Jumala on jo aikalailla menettänyt otettaan näihin maallisiin parisuhdekiemuroihin. Omakohtainen kosketuspinta kimurantteihin salakaatoihin puuttuu tyystin. Mitä tulee taas Hermuseen, niin kyllä hän on kuitenkin turhan miehekäs verrokiksini. Pyykön Mirkku tietysti liippaa likeltä surumielisen kärsivine spanielinsilmineen, mutta kyllä minä kuitenkin toivoisin tulevani rinnastetuksi lähinnä Tri Philiin - hänkin saa yleisönsä studion lauteilla itkemään, nauramaan ja raivostumaan. Voidaanko siis sopia, että olisin Suomen Tri Pili?

Mitä taas tulee tuohon em. fantasiaasi, niin neuvoisin Sinun, Professori Pukki, pitävän sen joystikin pöksyissäsi. Mikäli sillä ohjaussauvalla on pakko jotain ohjailla, niin pissan sihtaamiseen tuo on pätö peli - mikäli et kuse istuen. Näin toimien et ajaudu suotta reissuillasi noloihin tilanteisiin, jotka kaiken kukkuraksi saattaisivat poikia vielä ikäviä jälkipuheita perhepiirissäkin.

Oliko muita muna kädessä?

 

[kissankarva]

Ei kannata.
Jos vieraaseen sänkyyn eksyy, kannattaa ennemminkin miettiä, miksi niin kävi. Usein se kertoo siitä, että nykyinen suhde on tullut tiensä päähän ja se siitä sitten. En usko että kukaan pettää syyttä. (Jos syy on se, että on vaan petollinen kusipää joka ei osaa olla yhden kanssa kerrallaan, se on mielestäni helvetin hyvä syy olla seurustelematta...)

Mikäli kyseessä on joku juovuspäiten tehty yhden illan hairahdus jota tekijä kovasti katuu ja haluaa nykyisen suhteensa vielä säilyttää, sittenkään ei kannata kertoa. Suhde ei tule ikinä entiselleen sen jälkeen, ja kertominen on vain oman morkkiksen lieventelyä ja pahan olon kaatamista toisen niskaan. Mun mielestä on reilumpaa kärsiä morkkis ja tuska ihan omissa oloissaan kuin lähteä sotkemaan viatonta samaan suohon.

Ne tyypit, jotka elävät vakituisessa parisuhteessa ja pitävät jatkuvasti salasuhteita ja - rakkaita, ovat yksiä saatanan vellihousuja. Kyllä aikuisella ihmisellä pitäisi olla sen verran pokeria, että valitsee joko parisuhteen tai sinkkuelämän. Kaikkea ei valitettavasti voi saada. Mä en jaksa tajuta sitä, että roikutaan suhteessa, jossa ei ole yhtään mitään, hypätään koko ajan vieraissa eikä silti saada aikaiseksi erota.

Mä en ole mustasukkaista tyyppiä, mä en vahdi kumppaniani enkä tenttaa että missä sitä ollaan oltu ja kenelle puhuttu ja mitä sitten tapahtui ja mitä tapahtui viiden minuutin päästä. Uskollisuus on ihan vapaaehtoista. Jos haluaa panna kaikkea mikä liikkuu, selvä, mutta sitten ei tarvi enää tulla mun oven taakse raapimaan. Sama pätee toisinkin päin; jos mulle tulee tarve lähteä jonkun toisen jannun matkaan, mun on syytä miettiä vakavissani nykyisen suhteen tilaa, ja mulle se on kyllä sellainen viesti että on viisainta pistää homma poikki ja pinoon.

Mä olen kuullut väitettävän, että sama tavara se on mutta eri telineessä. Noh, ehkä pääpiirteissään asia näin onkin, ja kyllä se oikeasti on se teline joka homman ratkaisee. Ei muuten ole kovin kauaa siitä, kun koin valaistumisen kyseisessä asiassa.

 

[dohf]

Mikäli kyseessä on joku juovuspäiten tehty yhden illan hairahdus jota tekijä kovasti katuu ja haluaa nykyisen suhteensa vielä säilyttää, sittenkään ei kannata kertoa. Suhde ei tule ikinä entiselleen sen jälkeen, ja kertominen on vain oman morkkiksen lieventelyä ja pahan olon kaatamista toisen niskaan. Mun mielestä on reilumpaa kärsiä morkkis ja tuska ihan omissa oloissaan kuin lähteä sotkemaan viatonta samaan suohon.

Minä olen tuosta kyllä eri mieltä. Reilua olisi oman mokan jälkeen antaa sen puolison päättää suhteen jatkosta. Tämähän ei tietysti itsekkäälle pettäjälle käy, vaan oman elämän langat halutaan pitää omissa käsissä. Ei haluta antaa toiselle valtaa päättää yhteisistä asioista. Minä, minä, minä. Minä päätän, minä tiedän, minä haluan. Minä tiedän, että kertominen ei helpota yhtään. Missä vaiheessa suhteesta katoaa se "me"?

Siinä vaiheessa, kun pettäminen on tapahtunut, on turha puhua mistään reilusta. Se kortti vilahtaa takaisin pakkaan samalla hetkellä kun kikkeli vilahtaa vieraaseen pimpsaan. Reilua olisi tietysti olla pettämättä, vielä reilumpaa tunnustaa oma mokansa. Moni on täälläkin puhunut, että tunnustaminen on itsekästä. Mitä se itse pettäminen on? Ei se ainakaan kuulosta kovin epäitsekkäältä touhulta noin kumppania ajatellen. Itsekkyystasoissa kertominen ei ole edes samoissa sfääreissä itse teon kanssa.

Itsekään en ole mitään mustasukkaista tyyppiä, vaimoon luotan niin kuin normaali ihminen luottaa. Samoin luotan, että hän kertoo jos suhteessa on jotain vialla ennen kuin mitään tapahtuu. Jos sitten jostain syystä tapahtuu, niin luotan että hän kertoo siitäkin. Sen verran on yhteistä taivalta takana, että en tiedä, mitä jatkossa tekisin. Aiemmin olisi ehkä menneet tavarat välittömästi jakoon, nykyään en olisi niin varma. Joka tapauksessa itse haluaisin tietää, että minua on petetty. Se olisi mielestäni reilua.

 

[Sv veinikretski]

Tässä pettämis asiassa on monta puolta jos totta puhutaan. Asia ei ole niin yksinkertainen miltä se monessa suhteessa voi näyttää, pettäjällä ja tunnustajalla on oma vastuunsa, petetyn vastapuolen kumppani esimerkiksi saattaa olla pykopaatti joka hakee kirveen saatuaan tietää tapauksesta, on ajateltava asiaa monelta eri näkövinkkelistä, vaikka kotona asia saataisiinkin sovittua ja jotenkin jatkumaan voi vastapuolella olla karmea kohtalo. On turha jeesustella että naisia ja miehiä löytyy ja ettei kannata sellaiseta enää välittää, kyllä jokaiselle joka kumppaniaan rakastaa asia kolahtaa perkeelsti päähän, rauhallisestakin miehestä voi tulla raivohullu tappaja.

Näistä asioista löytyy kyllä esimerkkejä suomen oikeushistoriassa ihan riittämiin. En nyt suoraan sanoen olisi itsestänikään niin ihan varma mitä tekisin, jollakin tavalla varmasti suunnittelisn karmeaa kostoa, ainakin pettäjän vaimoa panisin lähettelisin kukkasia ja korteja ja kuohuviiniä ym, sitten kun pääsisin pukille soittaisin että panin takaisin muijaasi, mikäli en itse kelpaisi hakisin tarpeeksi komean jätkän joka suorittaisi asian puolestani, tälläinen elokuvakin on muuten olemassa, aika helvetin hauska olikin. Niin että kosto olisi kuitenkin pääasia se on varma. Niin mitä se sitten auttaisi, ei mitään. Tai ehkä sittenkin !

Monet kirjoittajat voivat asialla tosiaankin jeesustella kuinka he toimisivatr eivätkä välittäisi enää, suomalainen luonne kuitenkin puhuu toista, mora fiskarsin kirves ja haulikko onkin monet kerrat olleet oikeusapuna näissä tapauksissa, niin että kannattaa miettiä hieman tarkemmin ennen kuin aukaisee turpansa.

veini

Ps. Putkitongeista puhumattakaan. :)

 

[Morgoth]

Sen sijaan en pystyisi elämään sellaisessa parisuhteessa, jossa sähläisin puolisoni selän takana salasuhte(e/i)ssa, johon liittyisi ns. tunneside, ihastumista/rakastumista tms.

Puhut asiaa. Tekisi todella pahaa kuulla, että rakas puoliso olisi ihastunut johonkin toiseen. En uskoisi että suhdetta pystyisi jatkamaan tuossa tilanteessa enää mitenkään. Putoaisi varmaan pohja elämältä.

Joku 'yhden illan pano' olisi 'helpompi' käsitellä, vaikka en tiedä miten siihenkään reagoisi. Viha, pettymys, katkeruus ja kosto tulisi ainakin ensi alkuun, mutta ehkä sitä voisi siitä huolimatta jatkaa suhdetta, vaikka tuskin se suhde entisensä olisi senkään jälkeen.