Tässä onni on, että oltiin moraalisia voittajia.
Järjestelmä vaan varmaankin erään hammaslääkärin takia löi poikittaista!!
Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
NL-viikko: Jussi Tapola houkutteli Tappara-valmentajan Sveitsiin, pistepörssin kärki Jerry Turkulainen loukkaantuiLue lisää »
-
Miro Heiskasen telonut Rangersin Matt Rempe kahdeksan ottelun pelikieltoonLue lisää »
-
HIFK:n Petr Kodýtekille mätkäistiin kaksi pelikieltoa − yhteensä seitsemän ottelua pakkohuiliaLue lisää »
-
Kärpät voitolla joulutauolle – Karhunen piti nollat paluupelissäänLue lisää »
-
Pauliina Salonen haluaa tulla johtajaksi HIFK:ssa − "Omat odotukset itseäni kohtaan ovat kasvaneet"Lue lisää »
-
Maalivahdeilla ällistyttävä määrä töitä Auroraliigan vuoden viimeisinä pelipäivinäLue lisää »
You are using an out of date browser. It may not display this or other websites correctly.
You should upgrade or use an alternative browser.
You should upgrade or use an alternative browser.
Kamalin maajoukkuemuistosi
- Viestiketjun aloittaja Savon leijona
- Alkaa
- 13 950
- 137
Lisää vaihtoehtoja
Ketjuun kirjoittaneetJärjestelmä vaan varmaankin erään hammaslääkärin takia löi poikittaista!!
Individual
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Post-rock/ Post-punk
Joo toi naisleijonien kotikisojen jatkoajan tuomarihylky. Miten voikaan unohtua, ehkä alitajunta suojeli. Melkein uskaltaisin sanoa, että Suomi oli tosiaan sen kymmenen minuuttia lähimpänä mm-kultaa kuin tulee koskaan enää olemaan ja todellinen Miracle on ice niin lähellä toteutumistaan. Maalivahdin häirintäkö se sitten oli?
Kiekoton Mies
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Pohjois-amerikkalaisen narratiivin häirintä taisi olla kyseessä?Joo toi naisleijonien kotikisojen jatkoajan tuomarihylky. Miten voikaan unohtua, ehkä alitajunta suojeli. Melkein uskaltaisin sanoa, että Suomi oli tosiaan sen kymmenen minuuttia lähimpänä mm-kultaa kuin tulee koskaan enää olemaan ja todellinen Miracle on ice niin lähellä toteutumistaan. Maalivahdin häirintäkö se sitten oli?
Individual
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Post-rock/ Post-punk
American Junno´s brown envelopes.Pohjois-amerikkalaisen narratiivin häirintä taisi olla kyseessä?
Suomellahan oli hiippasen nihkeä arvokisasaldo Kanadaa vastaan matkalla mestaruuteen eli pronssipelit kumitettuna pois. Tinke Peltomaan Praha-92 kypärätempun ja Iiro Pakarisen 2014 56.52 voittomaali räppäsyn väliin mahtu aika monta finaali- ja puolivälierätappiota.
2004 Prahassa Suomi johti puolivälierässä ajassa 7.48 2-0, sitten 3-2, vielä 41.55 Kimmo Rintanen 4-3, mutta aina Kanada tuli tasoihin. Ja lopulta Dany Heatley kiskas jatkoilla terävän laukauksen (hieman helpohkosti?) Norosen ohi ja kisat oli siinä.
Toisaalta, jälkikäteen voi ajatella matsissa olleen latausta, viihdearvoa ja tunnetta, mutta lopulta kuitenkin tyly pettymys ja kisat ohi. Suomella oli kyllä ihan näppärä ja jämäkkä nippu aikakausi huomioiden, muutama NHL-hirmu OJ, Sami Salo. Peltonen, Kallio, Teletapit. Jere, Niinimaa, Nummelin, Jakke Ruutu, AJ, Pirjetä.
2004 Prahassa Suomi johti puolivälierässä ajassa 7.48 2-0, sitten 3-2, vielä 41.55 Kimmo Rintanen 4-3, mutta aina Kanada tuli tasoihin. Ja lopulta Dany Heatley kiskas jatkoilla terävän laukauksen (hieman helpohkosti?) Norosen ohi ja kisat oli siinä.
Toisaalta, jälkikäteen voi ajatella matsissa olleen latausta, viihdearvoa ja tunnetta, mutta lopulta kuitenkin tyly pettymys ja kisat ohi. Suomella oli kyllä ihan näppärä ja jämäkkä nippu aikakausi huomioiden, muutama NHL-hirmu OJ, Sami Salo. Peltonen, Kallio, Teletapit. Jere, Niinimaa, Nummelin, Jakke Ruutu, AJ, Pirjetä.
Vaikka niitä kamalia muistoja on vuosien aikana ehtinyt kertyä runsaasti, naisten MM-finaali 2019 on itselle kamalin sekä absurdein maajoukkuekokemus. Näistä suurista pettymyksistä myös ainoa, jossa olen ollut paikan päällä. Hetken aikaa oli ihmeellisin asia ikinä, mutta sieltä riemun korkeuksista pudotettiin aika kovaa maanpinnalle. Lopputulos ja etenkin prosessi, miten siihen päädyttiin meni totaalisen väärin.
Tuota aiemmin kamalin muisto oli Lillehammerin olympialaisten välierä, jonka jälkeen vielä alaikäinen lunde ei pystynyt pidättelemään kyyneliä edes niin hyvin kuin Sami Aittokallio. Oli vaikea sulattaa, että niin hienon turnauksen pelannut Suomi onnistui romahtamaan välierässä.
Torinoon mennessä oli ehtinyt jo kasvua tapahtua ja Suomen maajoukkueiden eri lajeissa tarjoamat pettymykset olivat karaisseet. Tappio tuntui silloin vaan pahalta. Toki Nummisen haastattelu kiteytti sen olon täydellisesti ja sitä haastattelua on kyllä aika kivuliasta katsoa tämänkään ajan jälkeen, kun Suomi on lopulta voittanut jääkiekossa olympiakultaa ja maailmanmestaruuksia vähän väliä.
Tuota aiemmin kamalin muisto oli Lillehammerin olympialaisten välierä, jonka jälkeen vielä alaikäinen lunde ei pystynyt pidättelemään kyyneliä edes niin hyvin kuin Sami Aittokallio. Oli vaikea sulattaa, että niin hienon turnauksen pelannut Suomi onnistui romahtamaan välierässä.
Torinoon mennessä oli ehtinyt jo kasvua tapahtua ja Suomen maajoukkueiden eri lajeissa tarjoamat pettymykset olivat karaisseet. Tappio tuntui silloin vaan pahalta. Toki Nummisen haastattelu kiteytti sen olon täydellisesti ja sitä haastattelua on kyllä aika kivuliasta katsoa tämänkään ajan jälkeen, kun Suomi on lopulta voittanut jääkiekossa olympiakultaa ja maailmanmestaruuksia vähän väliä.
Jotenkin nämä kolme ovat jääneet mieleen:
1. Olen sen verran "nuori", että vuoden 1986 Moskovan sulamista en muista, mutta onhan tuo 2003 kotikisojen puppelointi ajaton vitutusklassikko. Katsoin alun ja sitten lähdin jopa kesken matsin junailemaan Helsingistä Kouvolaan, kun peli oli ns. selvä. Alkoi tulla tekstaria matkalla. :D
2. Sitten tuo aivan järjetön 1998 tuplafinaali; kamalaa antijääkiekkoa ylipäätään, aivan päätön tapa ratkaista mestaruus ja vielä Suomelta liian aikaisella vislauksella viety tasoitusmaali.
3. Suomi-Venäjä MM-finaali 2014; aivan vitsi ja käsittämätön ottelu. Fasel voi haistaa vitun vaikka loppuelämänsä jo vain tämän matsin takia.
Edit:
Kova nosto!
Sen verran masokisti olin, että katsoin nämä läpi. Huhhuh, ei olisi pitänyt.
2014 finaalista olinkin unohtanut jo kurkunleikkaaja-Znarok keissin, jonka rangaistus oli omanlaisensa farssi myös. Siihen päälle nuo naurettavat vihellykset ja tuo 5-3/5-4 sekoilu Malkinin maalin yhteydessä. Rumat taklaukset jne. Tuo finaali pitäisi pyyhkiä jääkiekkohistoriasta kokonaan pois.
Kyllä mulla on kaksi tapausta yli muiden. Moskova 1986 mitalisarjan Ruotsi -tasapeli ja sitten 1991 kotikisojen USA -tappio. Eikä tuosta kovin kauas jää noiden samojen Moskova-kisojen Kanada-tappio, koska tasapeli olisi siinäkin riittänyt mitaliin.
Noilta ajoilta löytyy aika paljon kaikkea muutakin kamalaa, jotka ovat jääneet mieleen. 1982 Ruotsi-tasapeli, kun voitto olisi tarvittu mitalisarjaan. 1983 ei pelkästään yksi ottelu vaan kaikki se sekoilu DDR:n, Länsi-Saksan ja Italian kanssa. 1990 Kanada-tappio 6-5 sen jälkeen kun on johdettu 0-4. Nämä kaikki ovat olleet sellaisia, että niistä ei toipunut pitkään aikaan.
1990-luvun hävityt finaalit harmitti päivän-pari. Eniten varmaan 1998, koska se oli aivan täydellistä jääkiekon irvikuvaa, että 0-0 tuloksella hävitään kultamitali. Vappuaatto 1996 meni myös vähän pilalle kun Suomi hävisi puolivälieränsä Kanadalle 1-3, ottelussa jossa mm 5-3 ylivoiman aikana kaikki parhaat maalintekijät istuivat penkillä ja Saku Koivulle varattu paikka oltiin menty antamaan Tikkaselle, joka sitten raahattiin pelaamaan tuo yksi onneton ottelu.
2000-luvulla on ollut ikää jo sen verran ja elämässä paljon muutakin kuin jääkiekko, ettei nämä suuria traumoja ole aiheuttaneet eikä näitä enää niin tarkkaan muistakaan. Toki 2003 ja 2006 on tuolta hyvin jääneet mieleen. 2003 oli täysin epätodellinen olo 1-5 tilanteessa, koska Suomi ei ollut todellakaan pelannut hyviä kisoja siihen asti ja romahdus oli jopa vähän odotettavissa, kun sentään yli puolet peliajasta oli vielä jäljellä. Sen sijaan 2006 Suomi olisi sen kultamitalin ansainnut, niin hyvin ne kisat meni tuota finaalia lukuunottamatta.
Noilta ajoilta löytyy aika paljon kaikkea muutakin kamalaa, jotka ovat jääneet mieleen. 1982 Ruotsi-tasapeli, kun voitto olisi tarvittu mitalisarjaan. 1983 ei pelkästään yksi ottelu vaan kaikki se sekoilu DDR:n, Länsi-Saksan ja Italian kanssa. 1990 Kanada-tappio 6-5 sen jälkeen kun on johdettu 0-4. Nämä kaikki ovat olleet sellaisia, että niistä ei toipunut pitkään aikaan.
1990-luvun hävityt finaalit harmitti päivän-pari. Eniten varmaan 1998, koska se oli aivan täydellistä jääkiekon irvikuvaa, että 0-0 tuloksella hävitään kultamitali. Vappuaatto 1996 meni myös vähän pilalle kun Suomi hävisi puolivälieränsä Kanadalle 1-3, ottelussa jossa mm 5-3 ylivoiman aikana kaikki parhaat maalintekijät istuivat penkillä ja Saku Koivulle varattu paikka oltiin menty antamaan Tikkaselle, joka sitten raahattiin pelaamaan tuo yksi onneton ottelu.
2000-luvulla on ollut ikää jo sen verran ja elämässä paljon muutakin kuin jääkiekko, ettei nämä suuria traumoja ole aiheuttaneet eikä näitä enää niin tarkkaan muistakaan. Toki 2003 ja 2006 on tuolta hyvin jääneet mieleen. 2003 oli täysin epätodellinen olo 1-5 tilanteessa, koska Suomi ei ollut todellakaan pelannut hyviä kisoja siihen asti ja romahdus oli jopa vähän odotettavissa, kun sentään yli puolet peliajasta oli vielä jäljellä. Sen sijaan 2006 Suomi olisi sen kultamitalin ansainnut, niin hyvin ne kisat meni tuota finaalia lukuunottamatta.
"39 ja sitten ai herranjumala sentään!" - Antero Mertaranta olympialaisten USA-välierässä 2010.
Tuskinpa Suomi sillä joukkueellaan olisi voinut haastaa Yhdysvaltoja koko ottelua, mutta olisihan sitä nyt toivonut edes vähän pidempää taistelua kuin ensimmäiset kolme minuuttia. Pakisto säikähti Kiprusoffin virhettä, eikä Jalonenkaan vielä tuolloin osannut valmentaa NHL-ammattilaisia.
Mites muuten aikalaiset Suomi-Venäjä 1998 ja Pavel Bure? Suomihan nousi jollain ilveellä kolmen maalin takaa vielä tasoihinkin, mutta sitten tulivat Kovalenko ja Bure kahteenkin kertaan. Mahdollisuus kultaan olisi ollut aidosti olemassa, ja se jos jokin, olisi ollut melkoinen paukku ottaen huomioon joukkueen europainotteisuuden.
Tuskinpa Suomi sillä joukkueellaan olisi voinut haastaa Yhdysvaltoja koko ottelua, mutta olisihan sitä nyt toivonut edes vähän pidempää taistelua kuin ensimmäiset kolme minuuttia. Pakisto säikähti Kiprusoffin virhettä, eikä Jalonenkaan vielä tuolloin osannut valmentaa NHL-ammattilaisia.
Mites muuten aikalaiset Suomi-Venäjä 1998 ja Pavel Bure? Suomihan nousi jollain ilveellä kolmen maalin takaa vielä tasoihinkin, mutta sitten tulivat Kovalenko ja Bure kahteenkin kertaan. Mahdollisuus kultaan olisi ollut aidosti olemassa, ja se jos jokin, olisi ollut melkoinen paukku ottaen huomioon joukkueen europainotteisuuden.
Ei tuo Nagano niin paha ollut. Jättiyllätys, että Suomi voitti puolivälierässä Ruotsin ja pronssimatsissa Kanadan. Mitali siitä turnauksesta oli todella kova saavutus ja joukkue ylitti itsensä isosti.Mites muuten aikalaiset Suomi-Venäjä 1998 ja Pavel Bure? Suomihan nousi jollain ilveellä kolmen maalin takaa vielä tasoihinkin, mutta sitten tulivat Kovalenko ja Bure kahteenkin kertaan. Mahdollisuus kultaan olisi ollut aidosti olemassa, ja se jos jokin, olisi ollut melkoinen paukku ottaen huomioon joukkueen europainotteisuuden.
Bure oli täysin suvereeni siinä välierässä ja Venäjä meni ihan ansaitusti finaaliin.
Traumatisoiduin 90- ja 00-lukujen tappioista kaikkinensa niin paljon, että oli alkuun hankalaa nauttia näistä J. Jalosen tuomista voitoista. Oli sellainen epäusko, että voiko Suomi voittaa - ja näin usein? Se ikuinen pettymyksen tunne oli mennyt nuorella miehellä aikanaan niin syvälle, että vieläkin keräilen kamojani toisinaan, jos tulee jossain pataan. Sietokyvyssä on ongelmia, vaikka varmaan sitä on myös oppinut olemaan välittämättä liikaa.
Pystyn toki nykyään katsomaan videoita ja koosteita, myös vuodelta 2001, joka oli varmaan pahin, kun Tsekkiä johdettiin 2-0 ja kaiken piti olla loistavan turnauksen pelanneella joukkueella takataskussa. Muistikuvat loppuvat siihen, kun Moravec teki sen mitä teki. Toki tähän aikaan oli myös jotain elämänmuutoksia, joten aika elämässä on muutenkin jäänyt mieleen tuollaisena stressaavana.
Pystyn toki nykyään katsomaan videoita ja koosteita, myös vuodelta 2001, joka oli varmaan pahin, kun Tsekkiä johdettiin 2-0 ja kaiken piti olla loistavan turnauksen pelanneella joukkueella takataskussa. Muistikuvat loppuvat siihen, kun Moravec teki sen mitä teki. Toki tähän aikaan oli myös jotain elämänmuutoksia, joten aika elämässä on muutenkin jäänyt mieleen tuollaisena stressaavana.
Kyllä se silti aika paljon vitutti että miten sitä Burea ei saatu kuriin. Tikkanenhan olisi halunnut toimia Buren päällystakkina, mutta valmennus päätyi ratkaisuun että kollektiivina puolustetaan. No ikinä ei saada tietää olisiko se muuttanut lopputulosta.Ei tuo Nagano niin paha ollut. Jättiyllätys, että Suomi voitti puolivälierässä Ruotsin ja pronssimatsissa Kanadan. Mitali siitä turnauksesta oli todella kova saavutus ja joukkue ylitti itsensä isosti.
Bure oli täysin suvereeni siinä välierässä ja Venäjä meni ihan ansaitusti finaaliin.
Viimeksi muokattu:
Tässä en ymmärrä, miksei yleisö antanut tuomareiden kuulla kunnolla kunniaansa ja muiluttaneet heitä ulos hallista. Latvian lätkäfaneilta ja/tai jalkapallokatsomoista voisi ottaa näissä asioissa oppia.
Toki tuo Tapanin ringette-kikkailu itsessään on melko kamala maajoukkuehetki.
Viimeksi muokattu:
Älä nyt helkkari.
Tämä on Jatkoajan hirvein ketju.
Olin paikan päällä. Missasin 3. erän alun, kun jäin erätauolla baarissa suustani kiinni. Tulin juuri vessasta ulos, kun kuulin hurrauksen maalista ja aavistin heti, kumpi teki.
Ei muuta sanottavaa tähän ketjuun.
_beerheart
Jäsen
Viime hetken sulamiset Ruotsille 80-90 luvulla. Myös tuoreempi Aravirran ajan sulaminen oliko se neljän maalin johtotilanteesta?
Leijonien tappiot 80-luvulla Länsi-Saksalle, käytännössä Erich Kühnhackl:le, sekä tappio DDR:lle.
Leijonien tappiot 80-luvulla Länsi-Saksalle, käytännössä Erich Kühnhackl:le, sekä tappio DDR:lle.
Tässä itsesäälissä voidaan rypeä hetki, ennenkuin avataan parhaille maajoukkuemuistoille oma ketjunsa.Älä nyt helkkari.
Tämä on Jatkoajan hirvein ketju.
Haidekkeri
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Kyllä ne on lähes kaikki täällä jo mainittu. Haluaisin kuitenkin nostaa yhden esille josta en muistanut mainintaa.
2005 MM-kisat
Oli tuolloin vielä tuoreessa muistissa vuosituhannen vaihteen finaalitappiot ja sitä toivoi revanssia noista aivan helvetin kovasti. Vielä kun syksyllä -04 käyty World Cup meni leijonilta mukavasti niin henkilökohtaisesti oli noita 2005 mm-kisoja kohtaan todella kovat odotukset. Odotin tietysti että työsulkukauden jälkeen saadaan hirmumiehistö jäälle ja Selänteet, Kiprusoffit ja kumppanit ottaisivat viimein sen kultamitalin.
No vittu ei... Miikka Kiprusoff ilmoitti hyvissä ajoin ettei ole käytettävissä ja kohta piakkoin nuo muutkin nhl-maalivahdit. Sitten melko perään melkeinpä kaikki Suomen parhaimmat nhl-tähdet. Ja tätä ennen Summanenkin oli kengitty jo ulos. Kisoihin saatiin aivan helvetin kädetön, munaton, väritön, mauton ja TEHOTON leijonamiehistö. Pikkumaat voitettiin muutamalla maalilla, Latviaa vastaan 0-0 tasapeli ja Ruotsilta kunnon turpasauna. Usaa ja Kandaa vastaan Suomi menetti johtonsa AIVAN JOKA KERTA. Puolivälierässä Venäjää vastaan Suomi meni kolme kertaa johtoon, menettäen sen yllättäen joka kerta. Rankkarit oli piinallista katsottavaa kun jokaikinen venäläinen kahvitti Nikke Bäckströmin ja suomalaisten yritykset olivat lähes yhtä karmeata paskaa kuin vuoden 2002-välierässä. Tämän lisäksi Mertaranta tuumaili että lienee parasta laukoa suoraan koko ajan koska oletettavasti jää on niin huono. No eipä haitannut venäläisiä tuo "huono jää".
Nuo kisat oli mielestäni yhdet haaskatut kisat.
Helpotti kun sai tämän paskan muiston kaataa näppikselle. Tuon lisäksi kun piti vielä kesällä 2005 mennä armeijaan niin tuon vuoden voi hyvin kuitata yhtenä paskimmista vuosista elämässäni.
2005 MM-kisat
Oli tuolloin vielä tuoreessa muistissa vuosituhannen vaihteen finaalitappiot ja sitä toivoi revanssia noista aivan helvetin kovasti. Vielä kun syksyllä -04 käyty World Cup meni leijonilta mukavasti niin henkilökohtaisesti oli noita 2005 mm-kisoja kohtaan todella kovat odotukset. Odotin tietysti että työsulkukauden jälkeen saadaan hirmumiehistö jäälle ja Selänteet, Kiprusoffit ja kumppanit ottaisivat viimein sen kultamitalin.
No vittu ei... Miikka Kiprusoff ilmoitti hyvissä ajoin ettei ole käytettävissä ja kohta piakkoin nuo muutkin nhl-maalivahdit. Sitten melko perään melkeinpä kaikki Suomen parhaimmat nhl-tähdet. Ja tätä ennen Summanenkin oli kengitty jo ulos. Kisoihin saatiin aivan helvetin kädetön, munaton, väritön, mauton ja TEHOTON leijonamiehistö. Pikkumaat voitettiin muutamalla maalilla, Latviaa vastaan 0-0 tasapeli ja Ruotsilta kunnon turpasauna. Usaa ja Kandaa vastaan Suomi menetti johtonsa AIVAN JOKA KERTA. Puolivälierässä Venäjää vastaan Suomi meni kolme kertaa johtoon, menettäen sen yllättäen joka kerta. Rankkarit oli piinallista katsottavaa kun jokaikinen venäläinen kahvitti Nikke Bäckströmin ja suomalaisten yritykset olivat lähes yhtä karmeata paskaa kuin vuoden 2002-välierässä. Tämän lisäksi Mertaranta tuumaili että lienee parasta laukoa suoraan koko ajan koska oletettavasti jää on niin huono. No eipä haitannut venäläisiä tuo "huono jää".
Nuo kisat oli mielestäni yhdet haaskatut kisat.
Helpotti kun sai tämän paskan muiston kaataa näppikselle. Tuon lisäksi kun piti vielä kesällä 2005 mennä armeijaan niin tuon vuoden voi hyvin kuitata yhtenä paskimmista vuosista elämässäni.
Viimeksi muokattu:
Suomi-Tshekki MM-Finaali 2001
Suomella ei ollut mikään tährisikermä jalkeilla. Ykkösketjua kipparoi Ylönen ja Kapanen taisi olla kovin änärivahvistus. Joukkue pelasi kuitenkin ilmiömäisesti koko kisat ja finaaliakin johti 2-0 ennen 3. erää. 3. erässä oli vielä ainakin kaksi täysin avopaikkaa ratkaista peli. Sitten kävi perus-Aravirrat ja Tshekki kampesi väkisin tasoihin ja jatkoajalla voittoon(Sihvonen menettää VAARALLISESTI...). Tämä otti nuorena alle parikymppisenä todella koville. Eteenkin kun Suomi pelasi finaalissa peräti 3 kertaa edellisen 4:n vuoden aikana voittamatta kertaakaan, häviten Tshekille kaksi kertaa jatkoajalle (99, 01)ja kerran Ruotsille(98) . Tohon aikaan Suomen MJ ei osannut vielä voittaa, 95 mestaruudesta huolimatta.
Suomella ei ollut mikään tährisikermä jalkeilla. Ykkösketjua kipparoi Ylönen ja Kapanen taisi olla kovin änärivahvistus. Joukkue pelasi kuitenkin ilmiömäisesti koko kisat ja finaaliakin johti 2-0 ennen 3. erää. 3. erässä oli vielä ainakin kaksi täysin avopaikkaa ratkaista peli. Sitten kävi perus-Aravirrat ja Tshekki kampesi väkisin tasoihin ja jatkoajalla voittoon(Sihvonen menettää VAARALLISESTI...). Tämä otti nuorena alle parikymppisenä todella koville. Eteenkin kun Suomi pelasi finaalissa peräti 3 kertaa edellisen 4:n vuoden aikana voittamatta kertaakaan, häviten Tshekille kaksi kertaa jatkoajalle (99, 01)ja kerran Ruotsille(98) . Tohon aikaan Suomen MJ ei osannut vielä voittaa, 95 mestaruudesta huolimatta.
Älä laita tällasta.
Meni muistaakseni todella monta vuotta, että sitä Jokisen viime sekuntien paikkaa ei voinut katsoa ollenkaan.
No onneksi aika parantaa, ja ikä muokkaa ihmistä sillä tavalla, että elämässä asioita alkaa näkemään vähän eri perspektiivistä ja tärkeysjärjestyksessä.
Mutta silloin 17-vuotiaana tuo oli aivan jäätävä pettymys, ja tuosta muistaa juttuja varmaan lopun ikäänsä.
No onneksi aika parantaa, ja ikä muokkaa ihmistä sillä tavalla, että elämässä asioita alkaa näkemään vähän eri perspektiivistä ja tärkeysjärjestyksessä.
Mutta silloin 17-vuotiaana tuo oli aivan jäätävä pettymys, ja tuosta muistaa juttuja varmaan lopun ikäänsä.
Roger Moore
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Upeeta Ville upeeta, KuPS
Joo, kirjataanpa nyt tosiaan omaa ajatusta myös:
Kyllä minä ihan hiuksenhienosti pahimmaksi nostan jopa hieman yllättäen sen MM-finaalin tappion Tshekille vuodelta 2001. Jos nyt puhtaasti MM-kisatappioita miettii niin verrattuna siihen 1999 finaalitappioon tämä on vielä sellainen 2.0 versio. 1999 tilanne oli kuitenkin siinä mielessä selkeämpi että Tshekki voitti ekan finaalin, Suomi toisen ja sitten haetaan jatkoilta sitä ratkaisua. Sinänsä ihan reilu asetelma, toki voidaan pohtia että mitä vitun järkeä on pelata kaksiosainen finaali siten että maalimäärällä ei ole mitään merkitystä. Mutjoo, se siitä.
2001 finaali on jäänyt sitten kummittelemaan ikuisiksi ajoiksi mieleen, toki viime vuosina on tullut balsamia haavoille mutta tuossa oli kyllä jotain niin klassisen suomalaista housuunpaskomista että ei mitään rajaa. Ekassa erässä 1-0, toisen erän lopussa 2-0. Suomella oli paljon hyviä paikkoja muutenkin, mutta voisi kuvitella että tuollaisen 2-0 maalin tekeminen toisen erän loppuun olisi sellainen jolla henkinen yliote saataisiin ihan täysin itselle ja voitto pitäisi tulla kunhan vaan pidetään pää kylmänä, pelataan sitä omaa peliä mutta kuitenkin puolustetaan johtoa ja pelataan järkevästi. No vittu eipä sitten.
Varsinkin näin jälkeenpäin tuon finaalin toisen erätauon tapahtumista on saatu tietää ties minkälaista juttua, Ossi Väänänen kertoi jo reilu 10 vuotta sitten että hän oli miettinyt miten kantaa pokaalia kauppatorilla, Pasi Nurminen kertoi että meininki pukukopissa oli ihan helvetin levotonta ja siellä pyöri vähän sellaista porukkaa ketä siellä ei missään nimessä olisi pitänyt olla, ja kaiken huippuna Jarkko Ruutu paljasti kirjassaan että Hannu Aravirta toteaa erätauon lopussa "Torilla tavataan!". Ruutu kertoi että oli ihan hämillään jo ennen tuota siitä kaikesta hälinästä, mutta tuo "torilla tavataan" oli sitten se mikä sai miehen ihan täysin pirstaleiksi ja oli täysin varma siinä vaiheessa että huonostihan tässä tulee käymään. Tshekki kavensi, Tshekki tasoitti... Antti Laaksosella on vielä paikkaa mutta kiekko johonkin taivaan tuuliin ja itse asiassa Ruudullakin oli tonttia siinä kolmannen erän lopussa. Jatkoajalle mentiin ja väitän n. 99% ihmisistä tiesi miten tämä tulee päättymään. David Moravec ja 2-3 Tshekille ja jälleen yksi hopea kaappiin. Vittu.
Ottelun jälkeen Aravirta antaa sitten hymyssä suin haastattelua miten "raakaa on, raakaa on peli". Vittu olisit sitä raakuutta miettinyt toisella erätauolla kun pitäisi rauhoittaa tilanne ja todeta että peli on vielä täysin kesken. En nyt halua mainita nimeltä ketään, mutta sanoisin että esim. Jukka Jalosen joukkueessa tällaista ei varmaan koskaan tulisi tapahtumaan. Oho hups mainitsin nimeltä. Tuo 2001 finaali symbolisoi sitä tuon ajan Suomen ja Hannu Aravirran häviämisen kulttuuria. Kaikki kunnia toki Aravirralle hienosta työstä suomalaisen kiekon eteen ja onhan siellä kovia saavutuksia, mutta jos kolmesta MM-finaalista häviät kaikki ja etenkin sen viimeisen tällaisen jäätävän "torilla tavataan" perseilyn jälkeen, niin kyllähän tuo jättää sellaisen varjon että alta pois.
Toki samaan syssyyn pitää vielä mainita tämä Torino 2006 finaali, mutta jotenkin näen sen enemmän tietynlaisena seurauksena näistä 2001 ja sitä edeltäneistä 1998-99 ajoista, mutta etenkin tuosta 2001:stä. Joo, ei siellä kamalasti samoja pelaajia ollut mutta itse asiassa joitain kuitenkin. Salo, Timonen, Nummelin, Niko Kapanen, Jukka Hentunen, Jarkko Ruutu ja AJ Niemi nyt ainakin, eli ihan iso prosentti kuitenkin olympiajoukkueesta sitten joitain vuosia myöhemmin. Jos nyt etenkin tuo 2001 finaalin housuunpaskominen olisi vältetty, niin ehkä tälle ikuiselle hopeasukupolvelle olisi voinut iskostua ajatus että hei tässähän voidaan joskus jotain voittaakin vielä. Eli Torinon hopea oli ehkä se lopullinen kliimaksi tämän sukupolven "hopeaputkessa", mutta tämäkin olisi ollut ehkä vältettävissä jos näistä aiemmista finaaleista joku olisi voitettu. 2001 se oli ihan hiuskarvan varassa, mutta ei kelvannut.
Eli siis joo, periaatteessa Torino noin niinku statukseltaan "pahin", mutta tuo 2001 MM-finaalin sössiminen nousee kyllä itselle silti aina ykköseksi kun puhutaan näistä suomalaisen jääkiekon ikuisen housuunpaskomisen symboleista.
Kyllä minä ihan hiuksenhienosti pahimmaksi nostan jopa hieman yllättäen sen MM-finaalin tappion Tshekille vuodelta 2001. Jos nyt puhtaasti MM-kisatappioita miettii niin verrattuna siihen 1999 finaalitappioon tämä on vielä sellainen 2.0 versio. 1999 tilanne oli kuitenkin siinä mielessä selkeämpi että Tshekki voitti ekan finaalin, Suomi toisen ja sitten haetaan jatkoilta sitä ratkaisua. Sinänsä ihan reilu asetelma, toki voidaan pohtia että mitä vitun järkeä on pelata kaksiosainen finaali siten että maalimäärällä ei ole mitään merkitystä. Mutjoo, se siitä.
2001 finaali on jäänyt sitten kummittelemaan ikuisiksi ajoiksi mieleen, toki viime vuosina on tullut balsamia haavoille mutta tuossa oli kyllä jotain niin klassisen suomalaista housuunpaskomista että ei mitään rajaa. Ekassa erässä 1-0, toisen erän lopussa 2-0. Suomella oli paljon hyviä paikkoja muutenkin, mutta voisi kuvitella että tuollaisen 2-0 maalin tekeminen toisen erän loppuun olisi sellainen jolla henkinen yliote saataisiin ihan täysin itselle ja voitto pitäisi tulla kunhan vaan pidetään pää kylmänä, pelataan sitä omaa peliä mutta kuitenkin puolustetaan johtoa ja pelataan järkevästi. No vittu eipä sitten.
Varsinkin näin jälkeenpäin tuon finaalin toisen erätauon tapahtumista on saatu tietää ties minkälaista juttua, Ossi Väänänen kertoi jo reilu 10 vuotta sitten että hän oli miettinyt miten kantaa pokaalia kauppatorilla, Pasi Nurminen kertoi että meininki pukukopissa oli ihan helvetin levotonta ja siellä pyöri vähän sellaista porukkaa ketä siellä ei missään nimessä olisi pitänyt olla, ja kaiken huippuna Jarkko Ruutu paljasti kirjassaan että Hannu Aravirta toteaa erätauon lopussa "Torilla tavataan!". Ruutu kertoi että oli ihan hämillään jo ennen tuota siitä kaikesta hälinästä, mutta tuo "torilla tavataan" oli sitten se mikä sai miehen ihan täysin pirstaleiksi ja oli täysin varma siinä vaiheessa että huonostihan tässä tulee käymään. Tshekki kavensi, Tshekki tasoitti... Antti Laaksosella on vielä paikkaa mutta kiekko johonkin taivaan tuuliin ja itse asiassa Ruudullakin oli tonttia siinä kolmannen erän lopussa. Jatkoajalle mentiin ja väitän n. 99% ihmisistä tiesi miten tämä tulee päättymään. David Moravec ja 2-3 Tshekille ja jälleen yksi hopea kaappiin. Vittu.
Ottelun jälkeen Aravirta antaa sitten hymyssä suin haastattelua miten "raakaa on, raakaa on peli". Vittu olisit sitä raakuutta miettinyt toisella erätauolla kun pitäisi rauhoittaa tilanne ja todeta että peli on vielä täysin kesken. En nyt halua mainita nimeltä ketään, mutta sanoisin että esim. Jukka Jalosen joukkueessa tällaista ei varmaan koskaan tulisi tapahtumaan. Oho hups mainitsin nimeltä. Tuo 2001 finaali symbolisoi sitä tuon ajan Suomen ja Hannu Aravirran häviämisen kulttuuria. Kaikki kunnia toki Aravirralle hienosta työstä suomalaisen kiekon eteen ja onhan siellä kovia saavutuksia, mutta jos kolmesta MM-finaalista häviät kaikki ja etenkin sen viimeisen tällaisen jäätävän "torilla tavataan" perseilyn jälkeen, niin kyllähän tuo jättää sellaisen varjon että alta pois.
Toki samaan syssyyn pitää vielä mainita tämä Torino 2006 finaali, mutta jotenkin näen sen enemmän tietynlaisena seurauksena näistä 2001 ja sitä edeltäneistä 1998-99 ajoista, mutta etenkin tuosta 2001:stä. Joo, ei siellä kamalasti samoja pelaajia ollut mutta itse asiassa joitain kuitenkin. Salo, Timonen, Nummelin, Niko Kapanen, Jukka Hentunen, Jarkko Ruutu ja AJ Niemi nyt ainakin, eli ihan iso prosentti kuitenkin olympiajoukkueesta sitten joitain vuosia myöhemmin. Jos nyt etenkin tuo 2001 finaalin housuunpaskominen olisi vältetty, niin ehkä tälle ikuiselle hopeasukupolvelle olisi voinut iskostua ajatus että hei tässähän voidaan joskus jotain voittaakin vielä. Eli Torinon hopea oli ehkä se lopullinen kliimaksi tämän sukupolven "hopeaputkessa", mutta tämäkin olisi ollut ehkä vältettävissä jos näistä aiemmista finaaleista joku olisi voitettu. 2001 se oli ihan hiuskarvan varassa, mutta ei kelvannut.
Eli siis joo, periaatteessa Torino noin niinku statukseltaan "pahin", mutta tuo 2001 MM-finaalin sössiminen nousee kyllä itselle silti aina ykköseksi kun puhutaan näistä suomalaisen jääkiekon ikuisen housuunpaskomisen symboleista.
Toronton Olympiafinaali. Ekaa kertaa Olympiafinaalissa, kun parhaat pelaa parhaita vastaan. Siellä tappio, ja vielä Ruotsille. Olli Jokisella oli avopaikka kaksi sekuntia ennen loppua, mutta ei vaan mennyt sisään.
World Cup finaali. Jälleen finaalissa maalin tappio. Suomella ei ollut huippujoukkue, mutta Kanadalla oli. Suomi teki kaikkensa voittaakseen, ja voittivatkin hyvin. Todellinen Sisu-joukkue. Jälleen ilman sitä kirkkainta voittoa.
World Cup finaali. Jälleen finaalissa maalin tappio. Suomella ei ollut huippujoukkue, mutta Kanadalla oli. Suomi teki kaikkensa voittaakseen, ja voittivatkin hyvin. Todellinen Sisu-joukkue. Jälleen ilman sitä kirkkainta voittoa.
Roger Moore
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Upeeta Ville upeeta, KuPS
No ei nyt ihan kahta sekuntia. Oli siinä sentään puoli minuuttia vielä aikaa.Olli Jokisella oli avopaikka kaksi sekuntia ennen loppua, mutta ei vaan mennyt sisään.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Verkkolehden uusimmat jutut
-
NL-viikko: Jussi Tapola houkutteli Tappara-valmentajan Sveitsiin, pistepörssin kärki Jerry Turkulainen loukkaantuiLue lisää »
-
Miro Heiskasen telonut Rangersin Matt Rempe kahdeksan ottelun pelikieltoonLue lisää »
-
HIFK:n Petr Kodýtekille mätkäistiin kaksi pelikieltoa − yhteensä seitsemän ottelua pakkohuiliaLue lisää »
-
Kärpät voitolla joulutauolle – Karhunen piti nollat paluupelissäänLue lisää »
-
Pauliina Salonen haluaa tulla johtajaksi HIFK:ssa − "Omat odotukset itseäni kohtaan ovat kasvaneet"Lue lisää »
-
Maalivahdeilla ällistyttävä määrä töitä Auroraliigan vuoden viimeisinä pelipäivinäLue lisää »