Mainos

Kamalin maajoukkuemuistosi

  • 13 818
  • 137

Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
No onneksi aika parantaa, ja ikä muokkaa ihmistä sillä tavalla, että elämässä asioita alkaa näkemään vähän eri perspektiivistä ja tärkeysjärjestyksessä..
Näinhän se on. Itellä maajoukkue on ollut viimeiset parikymmentä vuotta täysin yhdentekevä. Jos joku olisi 90-luvulla tullut väittämään, että näin käy (ja kävi oikeastaan vuosituhannen vaihtumisen jälkeen aika nopeasti) en olisi ikinä uskonut. Niin tiukasti tuli Leijonia seurattua ja jännitettyä silloin.
 

friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toki samaan syssyyn pitää vielä mainita tämä Torino 2006 finaali, mutta jotenkin näen sen enemmän tietynlaisena seurauksena näistä 2001 ja sitä edeltäneistä 1998-99 ajoista, mutta etenkin tuosta 2001:stä. Joo, ei siellä kamalasti samoja pelaajia ollut mutta itse asiassa joitain kuitenkin. Salo, Timonen, Nummelin, Niko Kapanen, Jukka Hentunen, Jarkko Ruutu ja AJ Niemi nyt ainakin, eli ihan iso prosentti kuitenkin olympiajoukkueesta sitten joitain vuosia myöhemmin. Jos nyt etenkin tuo 2001 finaalin housuunpaskominen olisi vältetty, niin ehkä tälle ikuiselle hopeasukupolvelle olisi voinut iskostua ajatus että hei tässähän voidaan joskus jotain voittaakin vielä
Nyt en ehdi kokoonpanoja penkoa, joten tämän olettamuksen saa kumota jos menee väärin. Mutta muistelen että eikös tämän sukupolven "viimeinen mohikaani" Ville Peltonen pudonnut vuoden 2011 joukkueesta ja heti räpsähti mestaruus. Itsellekin jäi tästä sukupolvesta mieleen nämä lukuisat hopeat ja häviämiset. Siellä on Triple Silver Clubissa useampi henkilö tästä porukasta.

Mutta aika on parantanut pääsääntöisesti haavat. Ehkä Torinosta ei pääse yli. Mutta iän suomia etuja, että ei tappiot karaise enää niin pahasti. Mutta voitoista osaan nauttia.
 

UpperDeck81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
1991 mats sundin ja Ville Siren. Tuo matsi aiheutti sellaiset traumat, että en nyt sanoisi, että ruotsiviha, mutta jotain siihen suuntaan syttyi nuoren miehen sisällä. Myös Sireniä kohtaan oli tuolloin kovasti kiukkua, se on ehkä aavistuksen jo laantunut.

2003 vuosiluku riittänee tässäkin kohtaa kertomaan mikä matsi kyseessä. ruotsin tullessa tasoihin lähti olut-tuoppi hallitsemattomasti seinään ja lopullisen naulan arkkuun lyömisen aikaan siivoilinkin jälkiäni.

2006 Sakun Koivun maila, voi miksi piti noin epäreilulla tavalla hieno turnaus päättyä. Ei nuota turhaan ole hannuhanhiksikin kutsuttu.

Nuo yllä olevat kamalimmat, yksinkertaisesti eniten on vituttanut 2014 mm-finaali. Vaikka voissa paistaisi.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Penan ja Tamin joukkueet, KuPS
Nyt en ehdi kokoonpanoja penkoa, joten tämän olettamuksen saa kumota jos menee väärin. Mutta muistelen että eikös tämän sukupolven "viimeinen mohikaani" Ville Peltonen pudonnut vuoden 2011 joukkueesta ja heti räpsähti mestaruus. Itsellekin jäi tästä sukupolvesta mieleen nämä lukuisat hopeat ja häviämiset. Siellä on Triple Silver Clubissa useampi henkilö tästä porukasta.
Peltonen valittiin 2011 joukkueeseen, mutta jäi pois kun oli jotain pientä vammaa. 2012 kotikisoihin Peltosta ei valittu, putosi viimeisten joukossa.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
2001 finaalitappio on omassa muistissa sanalla sanoen hämmentävin. Muistan kun -95 maailmanmestaruuden jälkeen mietin, että nyt kun tuli eka kulta, niin kohta varmaan tulee toinen. No eipä tullut. 1998 finaalitappio toki vitutti kuin myös seuraavana vuonna. 2001 finaalissa oli 2-0 -tilanteessa sellainen fiilis, että no nyt. Kun sitten Tshekki tuli tasoihin ja pamautti jatkoajalla voittomaalin, oli epätodellinen oli ja päällimmäinen ajatus, että ei vittu, eikö Suomi oikeasti osaa voittaa MM-finaalia.

2002 finaalin jälkeen mietin, että Slovakia varmaan ottaa toisen MM-kullan ennen Suomea.
 

masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
2001 finaali. Olin itsekin jo fiiliksissä että nytkö se mestaruus tulee. No vi**t tullu.

2003 SE ottelu.

2006 Olympiafinaali. Edelleen tähän asti parasta kiekkoa mitä olen Suomelta nähnyt. Uskomaton turnaus ja rehellisesti minun mielestä oltiin selkeästi paras jengi. Silti, "win the right games", "onni pitää ansaita" ja muut latteudet. Oliko se Koivun maila vai kellä meni maila mäsäksi siinä?

Jotenkin noita Olympialaisia vielä korosti tunteen tasolla se, että itsellä oli aika vaikea aika menossa, mutta helpotusta oli jo vähän ilmassa. Lisänä vielä älyttömän raikas ja hieno fiilis pelejä katsellessa. Nyt oli oikeasti fiilis että kyllä jätkät hoitaa. No ei hoitanut, mutta upeat kisat silti. Tuo finaali vaan tekee pahaa edelleen.

2014 finaali. Aivan karmeat kisat siihen asti, finaaliin lopulta kuitenkin ja se tuomaritoiminta oli ihan käsittämätön skandaali. Yksi röyhkeimmistä asioista mitä olen jääkiekon parissa nähnyt.

2015 Suomi - Tsekki ottelu. Jotenkin tuntui olevan tuomarointi ja kaikki Suomea vastaan. Oli itsellä myös ylimielisyyttä etukäteen "paskaa" Tsekkiä vastaan.
 

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Kaikki finaalitappiot ja niistä ylivoimainen ykkönen Torinon Olympiafinaali. Myös Lillehammerin välierä tappio 1994 Kanadaa vastaan oli katkera.
Suomi hävisi noissa kisoissa yhden ainoan erän ja sen seurauksena putosi pronssiotteluun.

Ihan ihka ensimmäinen muistamani katkera tappio oli Helsingin 1974 MM kisojen Stig Wezelin efedriini jupakka, jossa Suomi menetti voittonsa Tsekkejä vastaan, eikä siten saavuttanut ensimmäistä pronssimitaliaan, joka olisi tullut ilman tuota efedriinikohua.
 

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Ei tuo Nagano niin paha ollut. Jättiyllätys, että Suomi voitti puolivälierässä Ruotsin ja pronssimatsissa Kanadan. Mitali siitä turnauksesta oli todella kova saavutus ja joukkue ylitti itsensä isosti.

Bure oli täysin suvereeni siinä välierässä ja Venäjä meni ihan ansaitusti finaaliin.
Niin mutta kun niissä kisoissa Suomella olisi ollut yksi maailman parhaista pariluistelijoista joukkueessaan eli Esa Tikkanen.
Miksi ihmeessä Aravirta ei pistänyt Tikkasta Buren vartijaksi?
Väitin silloin ja väitän vieläkin että Bure ei olisi tehnyt edes hattutemppua tuossa ottelussa jos hän olisi joutunut kuuntelemaan TikiTalkia koko ottelun ajan. No Aravirta muistetaan muutenkin taktisesta köyhyydestään maajoukkueen peräsimessä, joidenka takia tulivat ne lukuisat MM finaalitappiot.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
1. Torino 2006. Olin 9-vuotias, ja ekaa kertaa ikinä kun itkin penkkiurheilun takia. Aivan uskomattoman raskas tappio. Joku täällä jo hyvin mainitsikin, että tämä on semmoinen tappio, josta ei tule koskaan pääsemään yli. Siinä oli suomen sauma voittaa best on best- turnaus. Seuraava tulee varmaan ihan näillä näppäimillä, joskus vuonna 2047 kun Gary Bettman ei enää ole hiekoittamassa tietä. Tuossa joukkueessa oli koottuna Suomen kaikkien aikojen all-star jengi, kaikki aikansa legendoja. Sen piti olla ns. joutsenlaulu, mutta lässähdykseksi jäi. Hieno turnaus, mutta paska maku jäi.

2. MM-Finaali 2016. Vähän Torino-vibaa, ehkä semmoinen Torino-lite versio. Toki kyse MM-kisoista, mutta Suomella oli silti kova nippu. Oli nuorta tulevaa staraa Aho, Laine, Rantanen ja sitten kokeneempaa sotaratsua Koivu, J.Jokinen mm. Likimain täydellisellä pelillä finaaliin, ja siellä täysin vastaanottavana osapuolena Kanadaa vastaan. Kuvat maansa myyneestä nuoresta Patrik Laineesta ei unohdu.

3. MM-Finaali 2021. Vitun 3 vs. 3 jatkoaika ja surkea aloitusvirhe. Muistikuvieni mukaan Suomi oli tuossa ottelussa parempi kuin Kanada, mutta niin vain tuli helvetin kirvelevä jatkoaika-tappio. Ja se tapa jolla maali tuli oli uskomattoman turhauttava. Onneksi seuraavana vuonna sai sitten isosti balsamia haavoille, mutta kyllä tuo silti edelleen korpeaa.

4. MM-Finaali 2014. Siinä ja siinä otanko listalle, koska tätä en päässäni laske edes oikeaksi mitaliksi. Kerrankin voi ihan ilman foliohattua sanoa, että ihan vitun rigged lopputulos. Joo, turnaus oli Suomelta hyvin ailahteleva ja finaalipaikka tuntui melkein vahingolta, mutta olisi nyt voitu edes antaa mahdollisuus voittoon. En laske tätä kyllä V*näjän maailmanmestaruudeksi, ihan naurettavaa pelleilylä. Suhtaudun tähän kuin isä, joka antaa kolme vuotiaan poikansa voittaa ottelun.

Listalle olisi voinut ottaa paljon muitakin, mutta esim. 2003 kisoja en vielä seurannut (ainoat muistikuvat on finaalista kun voittomaalia tarkistettiin videolta), 2001 kisoista puhumattakaan, ja 2004 olin vielä hieman liian nuori jotta olisi vituttanut. Ja se turnaus taisi muutenkin olla vain positiivinen yllätys ennemmin kuin karvas pettymys. Myös Tshekki-puolivälierä 2015 oli aivan helvetin raskas tappio, eikä vähiten Pekka Rinteen takia. Menetin täysin luottoni häneen tuolloin, ja helppo näin jälkiviisaana sanoa, mutta ei tullut yllätyksenä että hän ei koskaan kyennyt Stanley Cupia voittamaan. Isojen pelien sulaja.
 
Viimeksi muokattu:

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
1976 Innsbruckin olympialaiset on jäänyt mieleen epäoikeudenmukaisena tappiona. Suomi olisi saanut pronssia, jos maalieron jälkeen olisi otettu huomioon tehtyjen maalien määrä, kuten MM-kisoissa. Siellä kuitenkin päätettiin laskea maalisuhde (tehtyjen suhde päästettyihin), mikä oli aivan älytöntä ainakin matematiikan opettajani mielestä. Olisihan se ollut mielenkiintoista jos olisi tarvinnut nollalla jakaa. Länsi-Saksa sitten jäi edelle ja olympiamitalia piti edelleen jäädä odottamaan.
 

Siwankassa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Niitä on paljon ja en nyt sanois että ehkä se kaikista kamalin mutta Vancouver 2010 välierä tuli mieleen jostain syystä. Asiaan vaikuttanee se myös että huomenna Suomi-Usa Välierä.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
2. MM-Finaali 2016. Vähän Torino-vibaa, ehkä semmoinen Torino-lite versio. Toki kyse MM-kisoista, mutta suomella oli silti kova nippu. Oli nuorta tulevaa staraa Aho, Laine, Rantanen ja sitten kokeneempaa sotaratsua Koivu, J.Jokinen mm. Likimain täydellisellä pelillä finaaliin, ja siellä täysin vastaanottavana osapuolena Kanadaa vastaan. Kuvat maansa myyneestä nuoresta Patrik Laineesta ei unohdu.

Muistan kun katsottiin tätä peliä opiskelijajärjestön tiloissa. Paikalla joku 60-70 opiskelijaa. Mukana myös noin 5 kanadalaista vaihtaria. Oli vielä pelin alussa hauskaa, kun kanadalaiset nousivat laulaamaan kansallislaulun ja sitten toki me suomalaiset tehtiin samoin. Pelin edetessä ärsytti, kun kanadalaiset tietenkin kannattivat omiaan ja hurrasivat maaleille eikä voitu suomalaisten kesken vaan olla. Ei ne edes provosoineet tai mitään, mutta ärsytti. Kun Kanada sitten voitti, niin suomalaiset poistuivat paikalta noin kahdessa minuutissa vittuuntuneina. Meillä oli kavereiden kanssa juhlasuunnitelmat ja kaikilla sellainen odotus, että kultaa tulee taas, joten pettymyshän se oli.

3. MM-Finaali 2021. Vitun 3 vs. 3 jatkoaika ja surkea aloitusvirhe. Muistikuvieni mukaan suomi oli tuossa ottelussa parempi kuin Kanada, mutta niin vain tuli helvetin kirvelevä jatkoaika-tappio. Ja se tapa jolla maali tuli oli uskomattoman turhauttava. Onneksi seuraavana vuonna sai sitten isosti balsamia haavoille, mutta kyllä tuo silti edelleen korpeaa.

Tappio ärsytti, mutta muistaakseni Suomi oli aika huono tuossa pelissä. Oliko Lundellin kenttä ainoa, joka sai jotain hyökkäyspäässä aikaiseksi. Kanada teki ylivoimalla maaleja perus pohjoisamerikkalaisella pelillä, kun kukaan ei siivonnut ukkoja pois maalivahdin edestä. Muistaakseni yksi ylivoima tuli sangen helposti, tyyliin kanadalainen kaatui omiin jalkoihinsa ja tuomittiin kampiksi. No vuotta myöhemmin sitten kultaa taas vaihteeksi. Maistui paremmalta tuon 2021 jälkeen.

4. MM-Finaali 2014. Siinä ja siinä otanko listalle, koska tätä en päässäni laske edes oikeaksi mitaliksi. Kerrankin voi ihan ilman foliohattua sanoa, että ihan vitun rigged lopputulos. Joo, turnaus oli suomelta hyvin ailahteleva ja finaalipaikka tuntui melkein vahingolta, mutta olisi nyt voitu edes antaa mahdollisuus voittoon. En laske tätä kyllä V*näjän maailmanmestaruudeksi, ihan naurettavaa pelleilylä. Suhtaudun tähän kuin isä, joka antaa kolme vuotiaan poikansa voittaa ottelun.

Tämä oli ihan paskaa. En edes ymmärrä, miten tuollaisesta voitosta voi olla ylpeä huippu-urheilijana. Jos suomalaisten 2022 kullasta kettuillaan, kun oli kotietu eikä venäjää kisoissa, niin tuo 2014 pitäisi samantien pyyhkiä historiankirjoista.

Muuten pakko antaa vähän noottia viestistäsi, kun Suomi on jokakerta kirjoitettu pienellä. Jopa jätevaltion nimi on aloitettu isolla alkukirjaimella, muttei Suomen.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Muuten pakko antaa vähän noottia viestistäsi, kun Suomi on jokakerta kirjoitettu pienellä. Jopa jätevaltion nimi on aloitettu isolla alkukirjaimella, muttei Suomen.
Tämä on kyllä paha. Melkein viikon pelikiellon paikka. Virhe on nyt kuitenkin korjattu.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Vancouver 2010. Eka erä USA:a vastaan. Ajoin tuolloin yötä vasten Oulusta kohti Hkiä ja ajattelin, et onpa mukavaa kuunnella kerrankin radiosta peliä. Ei ollut.

Ihan hyvä ettet nähnyt mitä tapahtui.


Minulla on sama valinta. Hehkutin kaverein kanssa tuota peliä paljon ennakkoon ja kävimme päivällä ennen peliä ulkojäillä fiilistelemässä. Peliin oli hyvät herkut ja kaikki valmiina. Tunnelma lässähti ihan katasrofin partaalle jo 1-0 maalin jälkeen, joka oli jo ihan karmea moka.
 

Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Vancouver 2010. Eka erä USA:a vastaan. Ajoin tuolloin yötä vasten Oulusta kohti Hkiä ja ajattelin, et onpa mukavaa kuunnella kerrankin radiosta peliä. Ei ollut.
Katsottiin kaverin luona matsia. Kihlattu oli juuri jättänyt minut, olin aika mäsänä. Naureskelin, että jos nyt vielä Suomi tämän matsin sössii, niin juon kaikki viinani yhteen putkeen. Ekan erän jälkeen lähdin polkemaan kotiin, otin repun täyteen etanolituotteita, ja loppuilta oli yhtä huurua. Pyöräillessä Joensuun keskustan läpi noin 3 km matkalla osui kolme katuun heitettyä televisiota matkan varrelle.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niitä on paljon ja en nyt sanois että ehkä se kaikista kamalin mutta Vancouver 2010 välierä tuli mieleen jostain syystä. Asiaan vaikuttanee se myös että huomenna Suomi-Usa Välierä.
Nykyään ei kauheasti enää hetkauta miten peleissä käy, eikä jää harmittamaan. Mutta tuolloin oli kovin paljon nuorempi ja suhtautuminen erilainen.

Toinen on se tietty peli Ruotsia vastaan.... Ja itseasiassa toinenkin...tietty finaali. Molemmat 2000 - luvulla.

Varmaan osaatte tavata.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
1976 Innsbruckin olympialaiset on jäänyt mieleen epäoikeudenmukaisena tappiona. Suomi olisi saanut pronssia, jos maalieron jälkeen olisi otettu huomioon tehtyjen maalien määrä, kuten MM-kisoissa. Siellä kuitenkin päätettiin laskea maalisuhde (tehtyjen suhde päästettyihin), mikä oli aivan älytöntä ainakin matematiikan opettajani mielestä. Olisihan se ollut mielenkiintoista jos olisi tarvinnut nollalla jakaa. Länsi-Saksa sitten jäi edelle ja olympiamitalia piti edelleen jäädä odottamaan.
Tämä maalisuhde-hommahan oli tietääkseni ensimmäistä ja viimeistä kertaa käytössä Innsbruckissa. Kuka lie moisen keksinyt, olikohan tuo ainoa mahdollinen laskutapa, jolla L-Saksa saatiin nostettua pronssille? Suomeltahan sitten vielä hylättiin kyseenalaisesti USA-pelissä Kapasen tekemä 5-5 tasoitusmaali, joka olisi myös riittänyt pronssiin.

L-Saksan suosimisesta tuli tietysti mieleen myös Sikora-sotku, joka ei sekään mennyt lainkaan sääntökirjan mukaan. Ei sillä, että Suomikaan olisi ansainnut niistä kisoista yhtään enempää kuin mitä sai.
 

Histo

Jäsen
Kuka lie moisen keksinyt, olikohan tuo ainoa mahdollinen laskutapa, jolla L-Saksa saatiin nostettua pronssille?
Suomi voitti keskinäisen ottelun, teki kaksi maalia enemmän keskinäisessä vertailussa ja oli myös parempi koko turnauksen maalierossa (Suomi +1, Saksa -3). Mutta juuri se tekijä, jossa Saksa oli edellä oli sääntöjen mukaan ratkaiseva.

Xavier Unsinn pelasi 4-1-johdossa ilman maalivahtia saadakseen pronssille riittävän viidennen maalin, joten melko heikosti olivat säännöt hallussa kabinetin ulkopuolisilla.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
1. Torino 2006
Kirpaisi ihan kiitettävästi ja lähdin sit sotkemaan fillarilla kauheaan lumimyrskyyn saadakseni vitutuksen pois.

2. Turku 1991
Viimeinen alkusarjan peli ja tasuri oisi tuonut paikan mitalisarjaan, muistaakseni Teppo Winnipegillä oli joku paikkakin ottelun loppuhetkillä, mutta ei.

3. Milano 1994
Kyllähän uskoin ekaan MM-kultaan kun olympialaisissa jo tuli ronssi mikä sekin harmitti kun hävittiin vain yksi erä. Sitten joku Rod Brind'amour kampittaa Kurrin keskialueella ja Kanada saa siitä hyökkäyksen ja tasoituksen, Mika Niemisen kaksi epäonnistunutta rankkaria nevöfoget.

Ohan näitä muitakin ja tosi paljon.

Tämä on varmaan omaakin listaa kaikkein lähimpänä, tosin Milanon tilalle saman vuoden Lillehammer.

Torinosta on jo kaikki tarvittava sanottu. En tule koskaan pääsemään tuosta tappiosta yli muuten kuin että Suomi joskus ottaa kaikkien parhaiden mukanaollessa tuon olympiakullan.

Kahdessa muussa vaikuttaa ennen muuta se miten paljon nuo tappiot silloin satuttivat, eli omalla iällä myös aika paljon merkitystä. Seurasin noita v. 1991 todella tarkkaan ja katsoin kaikki televisioidut ottelut. Suomen kisat alkoivat upeasti voitolla Tshekkoslovakiasta ja Ruotsia vastaan käydyn matsin lopputuloksen kaikki varmaan muistavatkin. Se tasapeli oli lopulta itse asiassa ihan hyvä tulos kuitenkin. Sen jälkeen perustappiot N-liitolle ja Kanadalle, helpot voitot Saksasta ja Sveitsistä, jonka jälkeen enää USA-ottelu oli jäljellä. Muistaakseni tasapelikin olisi riittänyt Suomelle ylemmän loppusarjan paikkaan. USA:lla ei ollut mikään supervahva nippu, vaikka siellä oli Jeremy Roenick, nuori Tony Amonte ja John Vanbiesbrouck molarina, mutta todellakin ihan voitettavissa ollut joukkue. Muistan kuitenkin, että Suomen peli oli alusta saakka todella hermostunutta Turun Typhoonissa samoin yleisön ollessa jännittynyt ja pitkälle kolmanteen erään mentiin 1-1 -tilanteessa. Jossain sen erän puolenvälin paikkeilla USA:n Todd Krygier pääsi vasemmalta laidalta hieman irti ja laukoi kaukaa suht löysän kudin Markus Kettererin längistä sisään. Ketterer oli pelannut huipputurnauksen ja valittiin lopulta All Star -kentälliseen, mutta tuo kuti olisi todellakin pitänyt ottaa kiinni. Oli siinä vielä myöhemmin Selänteen hienon nousun jälkeen Teppo Nummisella tyhjä maali edessä, mutta ei saanut kunnolla sutaistua kiekkoon, ja Brian Mullen sai mailansa väliin ennen kuin se vyöryi USA:n maaliin. Se otti todella koville. Ehkä hieman helpotti samana iltana Kolmoskanavalla jälkilähetyksenä näytetty Imolan F1-osakilpailu, jossa Sennan voittamassa kisassa JJ Lehto tuli kolmanneksi ja Mika Häkkinen viidenneksi.

Sitten tuo Lillehammer. Se hieman muistuttaa Torinon turnausta siinä mielessä, että molemmissa Suomi pelasi turnauksen parasta kiekkoa, mutta loppuhetkillä onnistui kompuroimaan olympiakullan pois. Tuohon Lillehammerin turnaukseen ei lähdetty kovin suurin odotuksin. Suomen päävalmentajana oli aloittanut Curt Lindström, eikä peli ollut todellakaan vakuuttanut joulukuun Izvestija-turnauksessa. Mutta Norjassa kaikki lähti heti alusta rullaamaan loistavasti. Vakuuttava voitto Tshekistä, murskaava 5-0 voitto Venäjästä (silloin puhuttiin sensaatiosta, vaikka eihän Venäjällä silloin ollut todellakaan kummoinen joukkue, mutta Neuvostoliiton dominanssista oli niin vähän aikaa) ja niin edelleen. Oikeastaan yhdessäkään pelissä ennen välierää ei ollut mitään ongelmaa vaan kaikki rullasi hienosti Koivun kentän johdolla. En silloin uskonut Kanadastakaan olevan vastusta, koska olihan se nimetön ja nuori olympiajoukkue joskin Paul Kariyasta kohistiin jo silloin. Esim. Albertvillessä pari vuotta aiemmin Kanadalla oli paperilla paljon kovempi joukkue sisältäen lukuisia meritoituneita NHL-pelaajia sekä Eric Lindrosin. Kaikki alkoikin tuossa semifinaalissa aivan odotetusti, ja Suomi oli toisessa erässä 2-0 -johdossa. Sitten yhtäkkiä kaikki Kanadan kudit alkoivat uppoamaan Jukka Tammen vartioimaan maaliin. Tuo maalivahtivalinta ihan aiheesta herätti jo silloin kummastusta, koska Myllys oli pelannut huiman turnauksen. Eipä noista silti oikeastaan yksikään ollut Taiston maali eli tuskin Myllyksen peluuttaminen olisi lopputulosta muuttanut. Mutta oli se nuorelle meikäläiselle ihan käsittämättömän kova paikka, ettei päästy finaaliin kylvettämään Ruotsia.

Tuo Milanon finaali myöhemmin samana keväänä oli pikkujuttu pettymyksenä verrattuna Lillehammeriin. Ensinnäkin olympiakulta oli jo silloin omassa mielessä ihan eri luokan saavutus kuin MM-kulta ja toisekseen Kanadalla oli Milanossa ihan jäätävä nippu (Sakic, Robitaille, Shanahan, Brind'amour, Kariya, Verbeek, Blake, Duschene, Sydor, Arnott, Ranford ym.), ja sitä tunsi ihan ylpeyttä että Suomi nuorella joukkueella sai tuollaisen tähtisikermän melkein kanveesiin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämä on varmaan omaakin listaa kaikkein lähimpänä, tosin Milanon tilalle saman vuoden Lillehammer.

Torinosta on jo kaikki tarvittava sanottu. En tule koskaan pääsemään tuosta tappiosta yli muuten kuin että Suomi joskus ottaa kaikkien parhaiden mukanaollessa tuon olympiakullan.

Kahdessa muussa vaikuttaa ennen muuta se miten paljon nuo tappiot silloin satuttivat, eli omalla iällä myös aika paljon merkitystä. Seurasin noita v. 1991 todella tarkkaan ja katsoin kaikki televisioidut ottelut. Suomen kisat alkoivat upeasti voitolla Tshekkoslovakiasta ja Ruotsia vastaan käydyn matsin lopputuloksen kaikki varmaan muistavatkin. Se tasapeli oli lopulta itse asiassa ihan hyvä tulos kuitenkin. Sen jälkeen perustappiot N-liitolle ja Kanadalle, helpot voitot Saksasta ja Sveitsistä, jonka jälkeen enää USA-ottelu oli jäljellä. Muistaakseni tasapelikin olisi riittänyt Suomelle ylemmän loppusarjan paikkaan. USA:lla ei ollut mikään supervahva nippu, vaikka siellä oli Jeremy Roenick, nuori Tony Amonte ja John Vanbiesbrouck molarina, mutta todellakin ihan voitettavissa ollut joukkue. Muistan kuitenkin, että Suomen peli oli alusta saakka todella hermostunutta Turun Typhoonissa samoin yleisön ollessa jännittynyt ja pitkälle kolmanteen erään mentiin 1-1 -tilanteessa. Jossain sen erän puolenvälin paikkeilla USA:n Todd Krygier pääsi vasemmalta laidalta hieman irti ja laukoi kaukaa suht löysän kudin Markus Kettererin längistä sisään. Ketterer oli pelannut huipputurnauksen ja valittiin lopulta All Star -kentälliseen, mutta tuo kuti olisi todellakin pitänyt ottaa kiinni. Oli siinä vielä myöhemmin Selänteen hienon nousun jälkeen Teppo Nummisella tyhjä maali edessä, mutta ei saanut kunnolla sutaistua kiekkoon, ja Brian Mullen sai mailansa väliin ennen kuin se vyöryi USA:n maaliin. Se otti todella koville. Ehkä hieman helpotti samana iltana Kolmoskanavalla jälkilähetyksenä näytetty Imolan F1-osakilpailu, jossa Sennan voittamassa kisassa JJ Lehto tuli kolmanneksi ja Mika Häkkinen viidenneksi.

Sitten tuo Lillehammer. Se hieman muistuttaa Torinon turnausta siinä mielessä, että molemmissa Suomi pelasi turnauksen parasta kiekkoa, mutta loppuhetkillä onnistui kompuroimaan olympiakullan pois. Tuohon Lillehammerin turnaukseen ei lähdetty kovin suurin odotuksin. Suomen päävalmentajana oli aloittanut Curt Lindström, eikä peli ollut todellakaan vakuuttanut joulukuun Izvestija-turnauksessa. Mutta Norjassa kaikki lähti heti alusta rullaamaan loistavasti. Vakuuttava voitto Tshekistä, murskaava 5-0 voitto Venäjästä (silloin puhuttiin sensaatiosta, vaikka eihän Venäjällä silloin ollut todellakaan kummoinen joukkue, mutta Neuvostoliiton dominanssista oli niin vähän aikaa) ja niin edelleen. Oikeastaan yhdessäkään pelissä ennen välierää ei ollut mitään ongelmaa vaan kaikki rullasi hienosti Koivun kentän johdolla. En silloin uskonut Kanadastakaan olevan vastusta, koska olihan se nimetön ja nuori olympiajoukkue joskin Paul Kariyasta kohistiin jo silloin. Esim. Albertvillessä pari vuotta aiemmin Kanadalla oli paperilla paljon kovempi joukkue sisältäen lukuisia meritoituneita NHL-pelaajia sekä Eric Lindrosin. Kaikki alkoikin tuossa semifinaalissa aivan odotetusti, ja Suomi oli toisessa erässä 2-0 -johdossa. Sitten yhtäkkiä kaikki Kanadan kudit alkoivat uppoamaan Jukka Tammen vartioimaan maaliin. Tuo maalivahtivalinta ihan aiheesta herätti jo silloin kummastusta, koska Myllys oli pelannut huiman turnauksen. Eipä noista silti oikeastaan yksikään ollut Taiston maali eli tuskin Myllyksen peluuttaminen olisi lopputulosta muuttanut. Mutta oli se nuorelle meikäläiselle ihan käsittämättömän kova paikka, ettei päästy finaaliin kylvettämään Ruotsia.

Tuo Milanon finaali myöhemmin samana keväänä oli pikkujuttu pettymyksenä verrattuna Lillehammeriin. Ensinnäkin olympiakulta oli jo silloin omassa mielessä ihan eri luokan saavutus kuin MM-kulta ja toisekseen Kanadalla oli Milanossa ihan jäätävä nippu (Sakic, Robitaille, Shanahan, Brind'amour, Kariya, Verbeek, Blake, Duschene, Sydor, Arnott, Ranford ym.), ja sitä tunsi ihan ylpeyttä että Suomi nuorella joukkueella sai tuollaisen tähtisikermän melkein kanveesiin.

F1:ssä oli myös vähän enemmän lähetysaikaa kiitos JJ:n ruutulipulle ja palkinnoille ajon myötäkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös