Ajatus jääkiekko-ottelun voittamisesta ylipäänsä. Onko se idealistinen vai opportunistinen? Nähdäkseni se on kuitenkin idealistinen peilaten sitä taustaa vasten että ottelun voittava joukkue hyötyy yleensä voittamisesta muutenkin kuin hedonistisessa mielessä. Opportunismista voitaneen puhua lähinnä kai ns. tahallaan hävittyjen ottelujen kohdalla, jos silloinkaan.
Jos asetamme premissiksi että ottelun voittaminen on ideaali, mikä lienee kuitenkin pragmaattisista lähtökohdista perusteltua, tulee meidän kai seuraavaksi tarkastella, ovatko keinot tähän päämäärään pääsemiseksi idealistisia vai opportunistisia?
Voitaisiin kai ajatella, että puhtaimmillaan jääkiekon sääntökirja yhdessä voittamisen hyveen kanssa muodostaisivat jonkinlaisen kategorisen imperatiivin, jonka puitteissa otteluita pelattaisiin. Käytännössä näin ei kai kuitenkaan taida olla johtuen sääntötulkintojen etymologisista eroavuuksista. Semantiikkaa en edes yritä tässä yhteydessä käsitellä.
Sen sijaan otteluita pragmaattisista lähtökohdista katsoen pelataan nähdäkseni jonkinlaisen loogis-empiirisen moraalikoodin alla. Osa siitä on hyväksyttävissä a priori, osa taas ei. Tuhannen taalan kysymys onkin, mistä ero johtuu? Mikä on tuomarin rooli? Onko hän "Primus Inter Pares", kuten hänen tulisi (minun mielestäni) olla, vai tuleeko hänestä jonkinlainen "Deus ex Machina" kuten usein kuitenkin on nähty?