Mainos

KalPa kaudella 2013–2014

  • 953 765
  • 2 195

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Kyllä tuossa pelissä on paljon hyviä elementtejä, pääasia että Tuokkola on ollut hyvä. Kaikki lähtee monesti kuitenkin hyvästä maalivahtipelistä.

Kautta on pelattu vasta kolme peliä, turha tässä on ranteita vedellä auki. Malttia, malttia. Varmasti reagoidaan toimistollakin jos siihen huutava tarve tulee.

Itse en lähtisi paniikkinappuloita vielä painelemaan. Siellä ei ole monella muullakaan peli vielä tässä vaiheessa uomissaan.

Pääasia että joukkue saa kannattajilta kuitenkin tukea, tampereella oli aika hiljaista sen suhteen. Huvittavaa, että ne jotka kuitenkin käy omakustanteisena vieraspeleissäkin saa sitten skeidaa niskaansa, olisi toivottavaa että asioista tultaisiin edes suoraan sanomaan tai keskustelemaan yksityisviestein.

Noh, ei muuta kuin sankoin joukoin jatkossakin hallille ja peleihin, se että käännetään heti selkää kun menee vaikeaksi tai vaikeasti niin on aina vähän kaksipiippuinen juttu. Muistan myös ajan jolloin kävin katselemassa Suomi-Sarjan pelejä, ei siitäkään kauan ole. Ei joka kausi voi vain kulkea pelistä peliin.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Ei tuo peli tosiaankaan näytä niin huonolta kuin tässä muutamat palstaveljet ja -sisaret maalailivat. Ei ollenkaan.

Maalivahtipeli on kunnossa. Tuokkola on saanut kadonneen itseluottamuksensa takaisin. Ainoa pieni huoli on, että kuinka jaksaa pelata sen noin 50 peliä tällä kaudella samalla tasolla. Parhaina JYP-kausina pelejä kertyi noin 30 kautta kohti maalivahtipeluutuksesta johtuen.

Puolustuspeli ja erityisesti alivoimapelaaminen on kunnossa. Jos tämä osasto olisi jo heti kauden alusta alkaen se joukkueen akilleenkantapää, olisin huolissani. Tälle pohjalle on helppo rakentaa.

Hyökkäyspeli on kohtuullisissa kantimissa: maalipaikkoihin päästään, mutta viimeistely on tehotonta. Jotenkin tuntuu, että tuosta puuttuu se viimeinen "tappamisen meininki". Ketjukoostumuksetkaan eivät ole mielestäni ideaalit. Kolehmainen on täysin väärässä paikassa ykkösen laidassa. Laittaisin miehen kolmosketjuun. Kasperille antaisin näyttöpaikan ykkösessä Kerälän ja Voutilaisen vieressä. Siinä voisi olla toimiva koostumus. Lammassaaren voisikin sitten istuttaa kakkosketjun laitaan. Nelonen vaikuttaa tällä hetkellä toimivalta paketilta.

Ylivoimapeli onkin sitten (taas) se meidän onnettomin osa-alueemme. En ymmärrä, miksei Masuhria peluuteta ykkösylivoimaviisikossa viivalla, vaan siellä pelaa Sami Kapanen. Kolehmainen on sitä vastoin erinomainen maskipelaaja ja ehdottomasti mies paikallaan. Vielä kun löydettäisiin kakkosviisikkoon toinen samanlainen rouhija maalin eteen maskia tekemään ja maalivahtia häiritsemään. Voisikohan se olla esimerkiksi Jasse Ikonen?
 

HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Itse en ole vielä nähtyjen kolmen liigapelin jälkeen vaipunut epätoivoon. Kyllä, maaleja tehdään liian vähän. Kyllä, eilen tuli liikaa tyhmiä jäähyjä (Halonen, Pither, Kapanen/väärä vaihto). Kyllä, yv näyttää huonolta.

Mutta:
-tekopaikkoja riittää otteluiden voittamiseen ja jossain vaiheessa esim. Arsi alkaa pistää noita vetoja sisään
-av on ollut hyvää (eilen siis ensimmäinen päästetty maali)
-Tuokkola antaa mahdollisuuden voittoon omilla esityksillään
-5 vs. 5 pelissä ei mielestäni olla oltu jäljessä missään ottelussa, eikä minkään ketjun ollessa jäällä hikikarpalot valu otsalta

Tietysti voi perusnegatiivisesti ajatella, että muilla on vielä peli sekaisin ja KalPa:n suoritus on jo nyt maksimaalinen (kuten tuossa muutaman kirjoittajan linkittämässä Ilta-Sanomien jutussa annetaan ymmärtää). Mielestäni otanta on kuitenkin vielä liian pieni tähän tulkintaan. Syyskuussa pelataan vielä 4 matsia, palataan asiaan sen jälkeen.

Sitäkin tässä hiljaa mielessäni mietin, että oikeastiko porukka haluaisi Petri "Sparta/Ajokoira/PS" Matikaisen valmentajaksi? En usko Petun pelitavan ja KalPa:n rosterin olevaan mikään taivaassa tehty liitto.. Toki olisihan siinä ainakin persoonan osalta kontrastia nykyiseen riittävästi.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Olisi ollut täydellistä vieraspelaamista kun viimeistely olisi kunnossa, 0-3 taululla helpottaisi kummasti. Ykkös ja kakkoskentältä odotan tulosvastuuta. Lehkonen alempiin ketjuihin ravistamaan apinaa selästä, liian paljon on kaverin harteille laitettu. Tuokkola ja puolustus antaa kuitenkin illasta toiseen mahdollisuuden pisteisiin jos pari kertaa saisi repulla kuskattua kiekon maaliviivan paremmalle puolelle. Hyviä maalipaikkoja oli melkein saipa-blues lukemiin molempiin päihin.

Jotenkin kentälliset eivät vaan toimi, Voutilainen ei saa yhtään apuja Kerälä, Kolehmainen kaksikolta. Pitherin kädet on Riekkisen tasoiset, ei riitä ruokkimaan Lehkosta ja Kapasta. Menee 1vs1 puskemiseksi, johon ei voima riitä ellei kiekkoa saa pelattua hyvään rytmiin/vauhtiin. 3 ja 4 kentät pelaa paremmin yhteen, hoitavat oman tehtävänsä hyvin.
Kinnuselta kypsä avauspeli, Harjamalta pari tyhmähköä jäähyä, muuten pirteä liike.
 
Saa taas ihmetellä, miten eri tavalla tännekin kirjoittelevat näkevät tuon pelin. Tietysti osa dumaa pelin pelkästään teksti-tv:n perusteella. Toisaalta siinäpä on tietysti keskustelupalstan rikkaus.

Itse tykkäsin eilisestä ottelusta. Oli vauhtia, maalipaikkoja ja sopivasti kohellusta. Peli olisi voinut päättyä ihan yhtä hyvin 3-4 kuin 1-0. Jäähyjä tuli liikaa, mutta osaksi sekin minusta kertoo tunteesta, jolla eilen oltiin pelissä mukana. Lopputulos oli ilman muuta pettymys, mutta antaa se kuitenkin toiveita paremmasta.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Eli Papu jatkakoon harjoitteluaan maailman tappiin saakka. Maaliero Trophyn pelit mukaan lukien 11 ottelussa 16-37 ja voittoja 2, tappioita 9. Siitä on hyvä jatkaa.
 
Eli Papu jatkakoon harjoitteluaan maailman tappiin saakka. Maaliero Trophyn pelit mukaan lukien 11 ottelussa 16-37 ja voittoja 2, tappioita 9. Siitä on hyvä jatkaa.

Parempi että Papu jatkaa harjoitteluaan, sillä meillä on ikämiehiä joukkueessa jo ihan riittävästi muutenkin. En usko, että hän on ratkaisu meidän maalinteko-ongelmiin.

Ilmeisesti seuraavaksi KalPalla on kolmen kotiottelun putki? Katsotaan tilannetta sen jälkeen uudestaan. Ainakin näyttäisi siltä, että KalPan puolustuspelaaminen on parempaa kuin viime kaudella, joten siihen on hyvä rakentaa. Tämä heijastuu myös maalivahtipeliin. Tuokkola on ollut hyvä. Hankala tosin vielä sanoa, kun otteluja on takana liigassa se 3.

Maalien puuttuminen on tietysti huolestuttavaa. Joukkueesta puuttuu kärkipään ratkaisijat ja sitä minun mielestä ei voida laittaa valmennuksen piikkiin. Eilenkin oli vähintään 5 hyvää maalintekopaikkaa sekä toinen mokoma ns. puolikkaita paikkoja. Joukkueessa on paljon hyökkääjiä, jotka tekisivät hyvät pisteet vaikkapa Salmisen kanssa. Joukkueen maalintekovastuu ei saa levätä Kasperin tai Lehkosen varassa, sen verran ovat nuoria poikia vielä. Jos ja kun vanhempi ratkaisukaarti pettää Voutilaisen, Lammassaaren ja vaikkapa sen Kermanin johdolla, voidaan todeta se, mikä täälläkin on monet kerrat todettu: Väärin koottu. Mutta Papun syyksi en tätä nyt laittaisi.
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ei maalinteon ongelmat ainakaan minua ole päässeet yllättämään. Vastuuta on aivan liikaa Lehkosen (ja K. Kapasen) harteilla, mutta eihän se voi olla näkymättä että joukkueesta on poistunut selkeä pistetehtailun johtaja. Kuka tämän kauden joukkueesta pystyy pisteiden valossa johdattamaan joukkuetta kuten esimerkiksi Kiiskinen ja Salminen tekivät? Näyttäisi siltä ettei Pither ainakaan, miehen otteet eivät ole kovin suuria odotuksia herättäviä. Tietysti joukkueessa on Voutilainen jolta odotetaan paljon, mutta rikkonaisen viime kauden jälkeen ei ainakaan vielä ole päässyt häikäisemään.

Kovin montaa tappiota tässä ei enää kärsi ottaa. Laukkasen potkiminen pihalle tuskin on ratkaisu, vaikka pakko myöntää että välillä on tullut ajateltua että kuka tahansa olisi parempi mies seisomaan siellä penkin takana... Kotiavauksen yleisömäärä kertoi karua kieltä siitä missä mennään. Edes JYP ei saanut liikkeelle kuin uskollisimmat. Eikä KalPa-fanin tietenkään pitäisi liikahtaa metriäkään muiden joukkueiden, edes JYPin, takia.

Matikaisesta haaveilu nyt on pelkkää haaveilua. Hintalappu on liikaa KalPalle ja Matikainen muutenkin istuisi aika huonosti KalPan kiekollisen pelitavan valmentajaksi. Eli mikä tämän viestin pointti oli? Katsellaan nyt vielä, ei tähän ole olemassa mitään ihmelääkettä. Yksi voitto voi muuttaa kaiken.
 

Saasta

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Voutilainen kuukaudeksi sivuun kertoo mm. Jatkoaika.com ja linkki vie siis uutiseen.

Kyllä nyt koetellaan. Kyllä tuo sentteriosasto on luvattoman huono. Pither ei ole ikävä kyllä todellakaan mikään pelastaja. Toivottavasti nyt kokeillaan Jasse Ikosta K. Kapasen ja Lehkosen keskellä. Jasse toisi ainakin vähän fyysisyyttä tuohon kenttään ja ihan hyvinhän tuo on isompaa roolia ottanut kun on tarvis tullut. Kerälä voisi toimia siinä myös, mutta fyysisempää sentteriä voisi ainakin kokeilla. Harjamalle vaan myös reippaasti lisää vastuuta, koska oli oikeastaan ainoa onnistuja ET-peleissä.

Pahalle näyttää vaikka Voden suorittaminen onkin ainakin tehojen valoissa ollut aika vaisua. Lammassaari palaa toivottavasti kohta, mutta odotukset ei ole sinnekään suuntaan kovinkaan suuret, kun on ollut jo useamman kauden enemmän tai vähemmän saikulla. Vie varmaan aikansa ennen kuin pääse taas peliin sisälle.
 

Ylänahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Chicago Blackhawks
Nyt Kapanen luuri kouraan ja soitto Lempäälään. Nähdyn perusteella Lucenius ois kelpo vahvistus ja tois varmasti lisää juonikuutta ja taitoa jengiin.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Nyt Kapanen luuri kouraan ja soitto Lempäälään. Nähdyn perusteella Lucenius ois kelpo vahvistus ja tois varmasti lisää juonikuutta ja taitoa jengiin.

On muuten suoranainen ihme että Niclas edelleen on vapaalla jalalla. Kai siihen vaikuttavat nuo kieltämättä aika kehnot tehot viime kaudelta. KalPa varmaan olisikin kiinnostunut ja ilman muuta kyseessä olisi kokeilemisen arvoinen haku, mutta perunat taitavat olla niin loppu, että haaveeksi jää tämäkin.

Pitheristä sen verran, että voi voi. Foss taitaa olla riittävän onnistunut haku, ei nyt säkenöi ja Lannon tämä mies ei ole, mutta hoitaa tonttinsa ilmeisesti ihan hyvin. Luke sen sijaan taitaa olla liigaan jotain kolmosketjun tasoa ja Lehkosen ja K. Kapasenkin heikkoja suorituksia saattaa osittain selittää se, ettei Pitheristä vain ole ylempiin ketjuihin. Kokeilemisen arvoista silti. Antakaamme kuitenkin lisää näytönaikaa, muitakaan vaihtoehtoja KalPalla ei taida olla.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Nyt jos ei tule Laukkaselle potkut niin ei tule ikinä. Ilman valmentajaa menisi oikeasti paremmin.

Ei tule papun potkuja - ei. Kohta tänne ratsastaa osasto kertomaan, että peli oli hyvää. Taidettiin taas voittaa ne viivelähdöt ja kulmassapyörittämiset, mutta hävittiin itse maalintekokilpailu.

Olisikoha siitä paskaa syövästä metsuripoliisista (= lue Matikaisen Petusta) ratkaisu tähän ahdinkoon?
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Nyt jos ei tule Laukkaselle potkut niin ei tule ikinä. Ilman valmentajaa menisi oikeasti paremmin.

Tässä on se ongelma, ettei ole rahaa palkata korvaajaa. Mentäiskö Pennasella? KalPahan on kohta keksinyt ikiliikkujan - vuoden välein ykkösvalkulle potkut ja kakkosvalkku tilalle. Nerokasta.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Nyt syö miestä jyrsijän lailla, mutta miten tästä noustaan? Jotenkin joukkueen pitäisi herätä. Laukkasesta ei herättäjäksi ole. Eli jonkun pelaajan pitäisi nousta esiin tai valmentajaksi vaihtaa joku särmempi kaveri.

Ja ei sen valmantajan tarvitse mikään huutaja olla, kunhan miehestä välittyy osaaminen. Vieläkin jaksan palata Tuokkolaan, ei ole huutaja, mutta miehestä näkee, että tietää mistä puhuu. Laukkanen on taas semmonen anteeksipyyntö koko mies. Vissiin Samille riittää kun valmentaja ei vaan uskalla sanoa vastaan, välittömästi tulee jatkopahvia.

Mutta siis, millä tästä lamaannuksesta noustaan?
 

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Mutta siis, millä tästä lamaannuksesta noustaan?
Jos tällä menolla jatketaan, niin saattaa olla ettei noustakaan, vaan jäädään jumboksi, niin kuin Ilves viime kaudella. Alamäki alkoi viime kauden lopusta. Rahaa ei ole, osaajia ei ole, ihmisiä ei kiinnosta ja koko organisaatio on täynnä Kapasten kengänkiillottajia. Minkäs teet.
Kaikki Kapaset ulos (no Sami voi jatkaa tän kauden) ja joku OIKEA ammattilainen toimariks/valmentajaks/UTJ:ks. Saksmankin on talon sisältä hankittu toimitusjohtajan pestiin.

Noh, jos tämä tästä, noustaisiin nyt edes siihen top 10:iin, vaikka tällä hetkellä se aika heikolta näyttää. Onhan tätä kautta vielä jälellä.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Niin kuin keväällä totesin - tämä on se vedenjakajakausi KalPan kohdalla. Ei kestä enää epäonnistua. Yleisö äänestää jo jaloillaan. Nyt punnitaan ne kivekset. Paatti on vielä käännettävissä.
 

Dängleri

Jäsen
Eli Papu jatkakoon harjoitteluaan maailman tappiin saakka. Maaliero Trophyn pelit mukaan lukien 11 ottelussa 16-37 ja voittoja 2, tappioita 9. Siitä on hyvä jatkaa.

Nou hätää. Kimmo on laskenut toimistolla, että vaikka voittoja ei marraskuuhun mennessä pahemmin tulekkaan, niin loppukaudesta ollaan iskussa. Runkosarjaa ei haluta tälläkään kaudella voittaa, vaan ryvetään mieluummin alkukausi pohjamudissa, ja noustaan säälipleijareista mitaleille. Tai sitten ei.

Karmeita on yleisömäärät - mielenkiintoista nähdä miten toimistolla reagoidaan. Markkinoinnin pyristelyt "meidän KalPoineen" ja hahmoineen menevät hukkaan, kun itse tuote (joukkue / peli) ei ole kunnossa.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Niin kuin keväällä totesin - tämä on se vedenjakajakausi KalPan kohdalla. Ei kestä enää epäonnistua. Yleisö äänestää jo jaloillaan. Nyt punnitaan ne kivekset. Paatti on vielä käännettävissä.

Jaa-a. Vaikeaa paatin kääntäminen voi olla kun sitä on haluttuun suuntaan ohjattu jo vuosikausia. Ei välttämätättä mahdotonta mutta ei sitä yhdessä yössä tehdä. Joskus muutos on kuitenkin aloitettava.

Jos seuran kilven kiillottaminen, yleisen kiinnostavuuden ja sitä kautta yleisön palauttaminen on oma pitkä ja kivikkoinen lukunsa niin ei se ole helppoa tämä pelillinenkään käännösliike. Alkukausi on osoittanut että nyt jos joskus on perkeleellisen hyvä mahdollisuus karauttaa kiville todella pahasti ja silloin paatti ui syvällä. Tällä hetkellä suunta ei todellakaan näytä hyvältä eikä luotsi herätä täälläkän päässä kovin suurta luottamusta jatkoakaan ajatellen. Näillä opeilla täst ei välttämättä kuivilla eikä ainakaan halvalla taideta selvitä mutta halpaa ei ole myöskään vaihtaminen. Ja kun pelkät yleisömäärät jo ennakoivat perkeleellisiä tappiota niin ei ole vaikea kuvitella mitä vaihdos toisi tullessaan. Valmentajan vaihdos kun harvoin taitaa loppupelissä tuloksellisesti kannattaa ja toisaalta eipä nuo yleisömäärät huikeita olleet vaikka kuljettiin voitosta voittoon mutta tietty tuleenkaan ei voi jäädä seisomaan eli tartteis tehdä jotain.

Jokatapauksessa ainakin näin ulospäin Papun eväät ei kaikilta osin kovin hääppöisiltä vaikuta. Pelkkä pelaajien henkilökohtainen tekniikka ja joukkueen taktiikka kun ei riitä vaan aika iso osa on myös henkistä voimavaraa ja ainakin ulospäin Papu ei vaikuta mitenkään suurelta henkiseltä johtajalta joka saisi omalla persoonallaan kaivettua joukkueesta kaiken irti. Itseasiassa monesti on näyttänyt että ollaan jopa täysin tuuliajolla silloin kun muutos tai ainakin jonkun sortin reagointi olisi ollut tarpeen. Tämän illan sukellus on vaan yksi jäävuoren huippu. Niin ja eipä tuo mediaosaaminenkaan taida niitä vahvuuksia olla ainakaan mitä noista mitäänsanomattomista ja persoonattomista haastatteluista/ esiintymisistä voi päätellä. Tiedä sitten millä eväillä Papu lie palkattu? Jokatapauksessa köysi takuulla kiristyy ja hiekka tiimalasissa väkisin vähenee. No sitä niittää mitä kylvää.
 
Viimeksi muokattu:

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Karmeita on yleisömäärät - mielenkiintoista nähdä miten toimistolla reagoidaan. Markkinoinnin pyristelyt "meidän KalPoineen" ja hahmoineen menevät hukkaan, kun itse tuote (joukkue / peli) ei ole kunnossa.

Mielenkiintoista tosiaankin nähdä. Karmeat tappiot on näillä yleisömäärillä tulossa. Tästä voi pian tulla sellainen oravanpyörä, josta on hankala hypätä pois. Kun kynnät kaukalossa ja teet kaudesta toiseen tappiota, niin menetät uskottavuutesi yleisön ja yhteistyökumppanien silmissä. Uskottavuutta ovat jo ennestään rapistaneet puuhastelut toimiston puolella - alkaen Tuokkolan potkuista.

Yksi osaamaton toimitusjohtaja sai kahden kauden aikana käytännössä tuhottua kaiken, mitä siihen mennessä oli imagollisesti, urheilullisesti ja taloudellisesti rakennettu. Sitä niität, mitä kylvät.

Vieläköhän Kapaset ovat sitä mieltä, että Tuokkolan pois potkiminen oli järkevää? Tässä ei tarvitse edes olla jälkiviisas, koska ne potkut tuntuivat jo silloin täysin käsittämättömiltä.

"Meidän KalPa" -puppu ei uppoa, koska ihmisille on jo muodostunut mielikuva "Kapasten KalPasta". Niin kuin olen jo aikaisemmin todennut, tämäkin bisnes perustuu mielikuvien luomiseen. Väitän, etteivät ne mielikuvat ole nyky-KalPan osalta kauhean positiivisia. Siinä on se perimmäinen syy, miksi tavallinen kuluttaja on hylännyt seuran - ei haluta olla mukana "kurjuudessa". Töiden lomassa oleva vapaa-aika halutaan käyttää positiivisten elämysten parissa, joita KalPa ei valitettavasti pysty tällä hetkellä tarjoamaan.

Uskottavuus pitäisi pystyä palauttamaan suuren yleisön silmissä. Kuinka se tehdään? En osaa sanoa, kun en pääse näiden KalPan johtohahmojen pään sisään. Heillä kun tuntuu olevan se visio "halutun kaltaisesta muutoksesta".
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Onpas melkoinen raportti pelistä tuolla KalPan sivuilla:

Jos jääkiekkoa pitää hienona lajina vain kun oma joukkue voittaa, perjantain KalPa-Ilves ottelu oli niin kutsutuille hyvänpäivän faneille huono ottelu ja KalPa oli huono.

Jos jääkiekkoa pitää hienona lajina koska tilanteet vaihtuvat nopeasti ja koska laji tarjoaa välillä suurtakin draamaa, tämän ottelun paikan päällä nähneet muistavat todella pitkään.

KalPa pelasi reilut 34 minuuttia erinomaisen näyttävää ja viihdyttävää kiekkoa, mediakuutiolla komeilivat parhaimmillaan lukemat 3-0 ja nähdyllä pelillä joukkue kuin joukkue Liigasta olisi ollut vaikeuksissa. Sitten Ilves teki kaksi pikamaalia, nousi peliin mukaan ja kolmannessa erässä Pekka Tuokkola saikin olla erinomainen pitääkseen KalPaa pystyssä. Ja kun se näytti juuri ja juuri riittävän, ajassa 59.59 Ilves-painostus tuotti videotarkastuksen jälkeen rangaistuslaukauksen, ja siitä tasoitusmaalin. Draamakerrointa osumaan toi lisää se, että Ilveksen toinen maali vaati niin ikään videotarkastuksen.

Jatkoaika ei tarjonnut muisteltavaa, mutta voittolaukauskilpailussa ottelun käsikirjoittaja nykäisi vielä yhden jokerikortin hihasta. Kun sekunti ennen ottelun varsinaisen peliajan loppua KalPa oli yhden torjunnan päässä kolmesta pisteestä, oli KalPa hetken myös yhden torjunnan päässä kahdesta pisteestä. Sitten Ilves pyysi erotuomaria tarkastamaan KalPan maalin videolta, osuman jota Antti Kerälä tuuletti aitiopaikalta ja jonka erotuomari osoitti kädellään maaliksi. Video osoitti kuitenkin koruttomasti kummankin heistä olleen väärässä ja kiekon kilahtanaan lopulta maalikehikkoon. Kuin sitruunamehuna jo suolalla siroteltuun haavaan Ilvekseltä tuli vuoroon heti perään Ville Korhonen, sama mies joka nosti tamperelaiset viimeisen sekunnin rankkarillaan jatkoajalle. Sama harhautus, yhtä vakuuttava laukaus kuin edellisellä kerralla ja Ilves oli noussut lähes kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti voittajaksi. Korostettakoon vielä, että videotuomari ei ottelua missään tapauksessa ratkaissut, vaan useat videotarkastuksiin johtaneet tilanteet toivan otteluun huikean määrän draamaa.

KalPan maalintekijät olivat Artturi Lehkonen, Jasse Ikonen ja Luke Pither, kaikille heille kauden avausmaalit. Illan yleisömäärä jäi niukasti alle 3000 katsojan, joka on talouden kannalta erittäin huolestuttava määrä, talous ja urheilu kun kulkevat pitkässä juoksussa samaa polkua. KalPa tuli kaukaloon kuin riivattuna ja yleisö lähti heti mukaan, joten tunnelma Trust Kapital Areenalla oli oikein hyvä. Siitä kiitos kotiyleisölle.

KalPalla on alla nyt neljä niukkaa yhden maalin tappiota, lisäksi kapteeni Jukka Voutilainen on sivussa noin kuukauden verran ja mansikkana ensimmäisen neljän ottelun kermakakun päällä on viimeisimmän ottelun dramaattiset käänteet. Herkkähipiäisimmille niin kutsutuille hyvän päivän faneille kausi voi olla jo ohi. Hieman enemmän omaan joukkueeseensa luottavat näkivät KalPan potentiaalin viimeistään Ilves-ottelun ensimmäisen puolentoista erän aikana ja he myös tietävät, että runkosarjaa on savolaisittain pelattu nyt neljä ottelua.

Shots fired! No ei mutta, noinhan se kyllä on. Laukkaselle taitaa olla turha odottaa lähtöpasseja, sellaisia toivovat ovat vain niitä herkkähipiäisempiä faneja. Inhottaa sanoa noin sillä painotan itsekin tätä joukkueen tukena pysymistä, mutta voi hitto.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Vai fanit on herkkähipiäisiä? Tässä nyt on vuosi kateltu tuota maailmanluokan uunoilua niin kyllä se nyt siinä ajassa jo näkyy yleisömäärissä. Ja toimistollahan sitä ei olla oltu lainkaan herkkähipiäisiä. Varsinkaan viime syksynä.
 
Viimeksi muokattu:

Rushlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPan niin kuin muidenkin liigaseurojenkin faneista suuri osa on banaanikärpäsen muistilla varustettuja joten ei tässä keltään ole kausi ohi. Kolmesta seuraavasta pelistä voitto niin sama porukka, joka myy nyt kausareitaan alkaa lämmittämään mestaruussaunaa. Luen itseni hieman pitkäpinnaisemmaksi, mutta kyllähän tuo koutsi on asenteellaan menettänyt luottamukseni. Ottelussa, jossa joukkue on saanut aikaan 60 minuutin aikana yhden maalin on KalPa Laukkasen mielestä suoriutunut mainiosti eikä parantamisen varaa ole. "Vastustaja oli vaan parempi, jatketaan samalla tavalla pelaamista niin voittoja tulee" Ei ***kele, kyllä minun mielestä maalinteossa on parantamisen varaa aika paljonkin.
 

Börje #6

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mulla oli vilpitön aikomus kirjoittaa seuraavaksi KalPasta jotain positiivista, mieluiten itse pelistä. Vähimmässäkään määrin ei ollut tarkoitus suoltaa mitään ”mitä minä sanoin” -typeryyksiä. Jotakin on nyt kuitenkin pakko sanoa, niin oli kauhea näytelmä eilen Montussa.

Pelistä sinänsä ei tarvitsekaan kirjoittaa mitään. Kaikki näkivät joko pelin tai tilastot. Pääsin seuraamaan aitiopaikalta toimintaa vaihtoaitioissa. Siitä muutama huomio.

Pidempien katkojen aikana Ilveksen pelaajat piirittivät Tuokkolan ja imivät ohjeita kuin sienet. Laukkasta ei kuuntele muut kuin Sami Kapanen. Se kuuluu Samin toimenkuvaan, koska hän haluaisi kantaa Laukkastakin reppuselässään. Muut olivat parhaimmillaan kuuntelevinaan; sehän on kuitenkin ihmisten kesken sellainen kohtelias tapa. Todellisuudessa pelaajat jäävät kuitenkin yksin ja orvoiksi. Laukkanen kyllä yrittää jotain puhua, välillä kaulasuonet pullollaankin. Viesti ei kuitenkaan näytä menevän perille, tai siis viestissä ei ole mitään, mikä auttaisi. Haluttua muutosta pelissä ei tapahdu. Siis MITÄÄN ei tapahdu.

Ottelun kuluessa jäätyminen vaihtoaitiossa ja jäällä on totaalista. Harvoin se näkyy pelissä noin rajusti: toinen valmentaja tekee muutoksia – toinen jäätyy koko ajan enemmän. Pelin kannalta kuitenkin kaikki muuttuu. Pelaajien kehonkielessä muutos on myös dramaattinen, koska heillä ei ole enää pelitavallisesti ja taktisesti mitään mihin tukeutua, tai mistä saada apua.

Kaikkein kauheinta on seurata Antti Pennasen ja Tommi Miettisen ilmeitä. Pennanen pyörittelee epäuskoisena silmiään, koska Laukkanen ei tee mitään. Miettinen yrittää tsempata pelaajia. Kumpikin haluaisi auttaa Laukkasta, mutta ei pysty. Tiedättehän tilanteen, jolloin palavasti haluaisi kaveria auttaa, mutta tiedät, että mitään ei kannata sanoa, koska siitä ei ole hyötyä. Syystä tai toisesta toinen ei pysty ottamaan neuvojasi vastaan, tai hänen pitää vain tehdä omat virheensä. Päävalmentaja on päävalmentaja. Pennasen katse on aidosti surullinen ja voimaton.

Ei auta, vaikka pelin alkupuolella oltaisiin kuinka ylivoimaisia tahansa. Kun vastustajan valmentaja tekee shakkisiirron tai pari, kaikki KalPan pelaamisen rakenteet romahtavat niin täydellisesti, että kyse ei ole enää liigatason ilmiöstä. Sama asia oli nähtävissä viime kaudellakin.

Tähän seikkaan on turha odottaa muutosta. Ainut toimiva muutos olisi vaihtaa peliä johtavaa valmentajaa. Siksi mielestäni Laukkasesta pitäisi luopua. Ei tätä ole mukava sanoa, eikä asioiden tila ole Laukkasen vika. Täytyy myöntää, etten edes ymmärtänyt, että tilanne on todellakin näin vakava – lohduton. Jos mitään ei tehdä, kierre vain pahenee. Dominot kaatuvat vauhdilla jo talouspuolellakin. Minusta KalPalla on parempi pelaajamateriaali kuin yleisesti ymmärretään. Esimerkiksi Ilvekseen verrattuna ero on hirvittävä. Ei kai seurajohto voi päävalmentajan vuoksi vain laskea kaikkea viemäriin?
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Börje veti sellaisen setin että tippa tulee väkisinkin visiiriin. Itsekin toivoisin että homma olisi skulannut Laukkasella, sympaattisen oloinen kaveri ja historiaa seuran kanssa. Mutta kun se ei vaan toimi.

Pelillisesti ei ihmeitä (=suuria muutoksia) pystytä tekemään tämän kauden suhteen, mutta jengi selvästi tarvitsee kipparin joka antaa miehistölle selväsanaiset ja uskottavat ohjeet myrskyn keskellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös