Mainos

KalPa kaudella 2011-12

  • 410 071
  • 921

Uncle Ben

Jäsen
Nettiscouttaaminen on aina yhtä hauskaa. Itse voisin kelpuuttaa Högströmin, vaikka ei mikään kovan profiilin vahvistus olisikaan. Kaveri on kuitenkin nuori, isokokoinen ja Allsvenskanissa naputellut tehojakin. Timråssa tällä kaudella 30 peliä 0+6 ja tehotilasto -3, eli noiden tilastojen valossa ja pelimäärään suhteutettuna about samaa tasoa kuin KalPaan huhuttu Antti Halonen.

Iän puolesta toista laitaa edustaisi, myös Elitserienin hännillä keikkuvasta Linköpingistä, kenkää saanut Johan Åkerman. Ikää tosiaan on, mutta hänessä voisi olla ylivoimapakin ainesta. Voi tietty olla, ettei halua enää ulkomaille lähteä ja kiinnostusta hänen palveluilleen on kotimaassakin ollut.

Tosin kumpikaan noista em. herroista tuskin olisi varsinainen Lannonin korvaaja, enemmän kotona pysyvää osastoa voisi edustaa Lev Popradista yhdessä mm. Peter Ölveckyn ja Ladislav Nagyn kanssa sivuun tyrkätty Tomas Kloucek.
 

Peacemaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Vityaz Chekhov, Real Madrid
Puolustajarintamalla on Neeger-miehellä työnsarkaa kun HIFK ja Jokerit ovat myös puolustajien perässä.

Jos HIFK sattuisi saamaan puolustajan ennen Kalewaa, saattaisi Jokela olla irroitettavissa sieltä. Siihen vielä Suhos-Esa eläkkeeltä PIKAISESTI takaisin niin olisi vanha pakkipari koossa taas!
 
Suosikkijoukkue
KalPa /naisjoukkue
Tuo mainittu Kloucek näyttäisi aika mielenkiintoiselta tapaukselta. Raamia ja kokoa löytyy puolustuksessa luutimiseen.Ikääkin on sopivasti mittarissa eli ei ihan haudan partaalla muttei mikään eilisen broilerin poika hänkään.
Joku tälläinen hiukan juuri nyt pienellä sivuraiteella rullaava konkari joka kaipaa sopivaa uutta sytytyslankaa uudesta suunnasta olisi ehkä hyvä keikkalainen Lannonia tuuraamaan. Muistetaan "lankun" tullessa ettei mitään maksimaalisia superhyperodotuksia äijään ladattu vaan alkuun varsin jalat maassa-odotukset oli ja niihinhän Lannon on vastannut erittäin hyvin. Joku lienee pakko kohta ostaa ja pari tämmöistä jääkaappi-pakastimenkokoista yhdistelmää Kossun edustan siivoojiksi pörräämään jotta saadaan kokoa, näköä ja voimaa maalivahti-pakistolinjoille kokonaisuudessaan.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Pari mielenkiintoista kohtaa Ylen uutisesta:

"Toimitusjohtaja Kimmo Kapanen sanoo, että kuopiolaiset saattavat hakea kokoonpanoonsa myös väliaikaisia ratkaisuja. Kapasen mukaan esimerkiksi SM-liigassa ei kuitenkaan ole tällä hetkellä tarjolla KalPaa kiinnostavia puolustajia."

"Kimmo Kapanen pitää myös vaihtokauppaa yhtenä vaihtoehtona."

Kukahan mahtaisi olla vaihtotavarana? Edelleen mehustelisin Mikko Jokelan paluulla kotikonnuille, mutta toisaalta tuossa ensimmäisessä lainauksessa liigavaihdot kumotaan..
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Kukahan mahtaisi olla vaihtotavarana?

Voisi kuvitella, että jos joukkueesta on liikennettä ulospäin, on kyseessä laitahyökkääjä. Sillä osastolla ehkä ainoastaan Tommi Jokinen ja Iiro Pakarinen voisivat tulla kyseeseen ja molemmilla on myös sopimukset keväällä katkolla. Jokisella tuskin kovin kummoista vaihtoarvoa olisi, mutta Pakarinen varmasti kiinnostaisi useampaakin seuraa ja vaihtokauppa voisi ollakin hyvä vaihtoehto, jos jatkosopimusta ei ole tulossa.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Jokisella tuskin kovin kummoista vaihtoarvoa olisi, mutta Pakarinen varmasti kiinnostaisi useampaakin seuraa ja vaihtokauppa voisi ollakin hyvä vaihtoehto, jos jatkosopimusta ei ole tulossa.

Tuo vituttaisi allekirjoittanutta suunnattomasti. Kärjistetysti sanoen ainoa hyökkääjä nykyisessä rosterissa joka osaa taklata kovasti. Tosin pieni totuuden siemen tuossa saattaa olla, sillä KalPa ei ole julkaissut Rudin jatkosopimusta ja mies ei tämän mukaan ole ensi kaudella P-Amerikkaan lähdössä. Pakaristahan on huhuiltu jo pitkään HIFKiin, joten en voi edelleenkään olla ajattelematta esim. Jokela -> Pakarinen vaihtokauppaa.. : D

Harmittaisi kyllä todella Pakarisen lähtö, mutta jospa sitä ei vaihtokauppoja kuitenkaan tarvitsisi lähteä tekemään..

Linkki kilpisydan.netiin.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jotenkin kalPan yv:sta on jäänyt kuva että kaikki yritetään liian varmasti.

Lukkoa vastaan pistin merkille että yv-peli pyöri kyllä nätisti ja KalPa sai yleensä kiekon aika hyvin Lukon alueelle, mutta sitten ei tapahtunutkaan yhtään mitään vaan sitä kiekkoa siirreltiin vaan pelaajalta toiselle niin kauan että joku Lukko-pelaaja pääsi väliin ja purkamaan. Ratkaisuyritykset puuttui ihan kokonaan. Se KalPan ainoa yv-maalihan tuli nopeasta hyökkäyksestä ja osittain Norosen avustamana, eikä hyvän yv-pyörityksen ansiosta.

Tuntuisi että pelaajien pitäisi vähän rohkeammin hakea ratkaisuja tuossa yv:llä ettei homma jäisi tuollaiseksi tehottomaksi pyörittämiseksi jossa haetaan koko ajan vain täysin varmoja ratkaisuja ja siirrellään kiekkoa loputtomiin.
 

KalPan toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Lukkoa vastaan pistin merkille että yv-peli pyöri kyllä nätisti ja KalPa sai yleensä kiekon aika hyvin Lukon alueelle, mutta sitten ei tapahtunutkaan yhtään mitään

Tuntuisi että pelaajien pitäisi vähän rohkeammin hakea ratkaisuja tuossa yv:llä ettei homma jäisi tuollaiseksi tehottomaksi pyörittämiseksi jossa haetaan koko ajan vain täysin varmoja ratkaisuja ja siirrellään kiekkoa loputtomiin.

Itse kiinnitin huomiota siihen kun kiekko oli yv:llä maalin takana niin, että Hentusen ja pelaajan, joko piti kiekkoa maalintakana, välissä oli maali. Hentunen seisoi tilanteessa täysin paikallaan ja odotti agressiivisesti syöttöä. Vaikka mikään kiekkoprofessori en olekaan, niin aika vaikea on löytää syöttöpaikkaa mikäli äijä seisoo paikallaan.

Vastaavasti tietenkin voidaan todeta, että eihän kiekkoa ollut tarkoituskaan pelata Hentuselle maalin takaa, vaan hakea toiselta puolelta poikkikentän syöttöä (tai jotain), josta sitten Joroisten härkä voi vetää. Näinhän se varmaankin on, mutta tämän kyllä tietää vastustajakin ja silloin kentän toinen puoli on aika loogista sumputtaa niin, että sieltä niitä syöttöpaikkoja ei suoriin vetoihin löydy.

Jotenkin tuntuu siltä, että Kalpan ei ehkä edes kannata pyörittää sitä yv:tä vaan hakea suorilla hyökkäyksillä niitä maaleja vaikka oltaisiinkin yv:llä kuten Kiiskinen sitten tekikin. Tuo turha syöttely yv:llä kun ei vaan tunnu toimivan.
 

Peacemaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Vityaz Chekhov, Real Madrid
Kuten puolustajaakin, nyt Lannonin ja Laurilan ollessa KalPa tarvitsee myös aimo annoksen kovuutta.

Tuli mieleen, että seuraava herrasmies olisi sattuneista syistä vapaana ja olisi todellinen pelote, mikäli esim. HIFK sattuisi tulemaan vastaan pudotuspeleissä.

Hyvät naiset ja herrat - Jeremy Yablonski:

http://www.youtube.com/watch?v=fuRvAVs-14E

Ei ymmärrä kyllä kiekkokontrollista tuon taivaallista mutta mitäpä siitä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hyvät naiset ja herrat - Jeremy Yablonski:

http://www.youtube.com/watch?v=fuRvAVs-14E

Ei ymmärrä kyllä kiekkokontrollista tuon taivaallista mutta mitäpä siitä.

offtopic// aika pahannäköisiä nuo kyynerpääiskut takaraivoon, ei ihan jokaisessa lätkätappelussa noita näe....//offtopic

Yabo ei ole todellakaan KalPamainen pelaaja ja vaikea uskoa, että Kuopioon mitään puhtaita tappelijoita hankittaisiin nyt tai tulevaisuudessakaan.

edit: ottakaa nyt Porista Mielonen paikkaamaan pakkiosastoa, ei varmasti maksa edes paljoa! :)
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Se että KalPa tarvitsee pakkia ei poista sitä tosiasiaa, että tarvetta olisi myös sentterille. Sen on miettinen jälleen tänään otteillaan osoittanut. Valitettavasti. Nykyisillä pelureilla runkosarjavoitto lipuu auttamatta käsistä.
 

KalPan toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nyt tilanne on valitettavasti seuraavanlainen:

1. Joko hankitaan pakki JA sentteri
2. tai sitten myydään kaikki ne pelaajat joiden kanssa sopimusta ei ensi kaudeksi saada syystä tai toisesta tehtyä
3. ja vuokrataan loput joista saadaan vaan hilloa ja varustaudutaan seuraavaan kauteen.

Nyt tämä menee aivan perseilyksi koko touhu ja on tuskastuttavaa katsoa miten Kalpan pelitapa opiskellaan muiden toimesta ja lopputulos on se, että mikäli näin mennään pudotaan poffien eka kierroksella kylmästi pois. Ei voi mitään. Huolestuttaa myös se, että niin Kärpät, Pelicans kuin Ässätkin ovat ottaaneet Kalpasta selkeän niskalenkin tällä kaudella ja myös HIFK kuin Jokeritkin ovat pystyneet nousevaan trendiin. Toisin kuin Kalpa.

Kalpan kakkosen roolitus pitää muuttaa niin, että heidän tavoite on pelata nolla nollaa. Kun ei kule, niin ei kule.Taas identtinen pelin aloitus, jossa lasketaan vastustaja tekemään maali heti pelin alkuun. Kentällä yllätys yllätys Miettisen kenttä. Ei vittu.

Minua ei yhtään vituta se, että hävitään peli, mutta viime aikoina tapa jolla pelit on hävitty on ollut nolo. Huuhaillaan kentällä kuin kanalauma ilman päätä ja syötöt on juuri sen puolimetriä liian pitkiä tai lyhyitä. Vasta sen jälkeeen kun ollaan otettu turpaan maali tai pari, uskalletaan vasta alkaa pelaamaan.

Halutaanko me luovuttaa tämä vai ei? Tottakai täällä voidaan jeesustella, että odotellaan vaan rauhassa ja toivotaan parasta. Nyt ei vaan näytä siltä, että pelissä olisi tapahtumassa mitään äkillistä käännettä parempaan.
 

Fordél

Jäsen
Nyt tilanne on valitettavasti seuraavanlainen:

1. Joko hankitaan pakki JA sentteri

Kyllä se näin äkkiseltään pähkäiltynä tätä vaatii. Jos pakistoon ei ole tulossa vahvistusta lasaretista niin pakki on ehdottomasti hankittava. Mielellään sellainen varma ja rauhallinen omanpään luutija, joka ei ole kädetönkään. Sentteriosastolla Miettisen avut eivät enää riitä ja ykköskenttä tarvitsee ehdottomasti taustatukea pudotuspeleihin. Miettinen pystyy varmasti pelaamaan alemmissa kentissä ja hoitamaan isoa av-vastuuta, mutta hyökkäyspäässä tuntuu olevan nyt aika turha. Tänäänkin pääsi mainioon tekopaikkaan, mutta tilanne päättyi siihen, että Miettinen ei tehnyt yhtään mitään: ei laukonut, ei syöttänyt. Harmi vaan, että tähän aikaan ei ole ihan helppoa löytää tasapainoista kakkossentteriä.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nyt tilanne on valitettavasti seuraavanlainen:

1. Joko hankitaan pakki JA sentteri
2. tai sitten myydään kaikki ne pelaajat joiden kanssa sopimusta ei ensi kaudeksi saada syystä tai toisesta tehtyä
3. ja vuokrataan loput joista saadaan vaan hilloa ja varustaudutaan seuraavaan kauteen.

Huolestuttaa myös se, että niin Kärpät, Pelicans kuin Ässätkin ovat ottaaneet Kalpasta selkeän niskalenkin tällä kaudella ja myös HIFK kuin Jokeritkin ovat pystyneet nousevaan trendiin. Toisin kuin Kalpa.

Joo aloitetaan jeesustelu sitten. Kyllähän ainakin pakkia tuohon tarvitaan, en tiedä riittääkö pelkkä oman pään luuta sitten. Sen verran aseeton pakkikalusto varsinkin yv:llä on tällä hetkellä. Myöskään sentteri ei olisi pahitteeksi jos paalua riittää. Mutta nuo vaihtoehdot 2 ka 3 jätän kokonaan kommentoimatta.

Mistä olen toverin kanssa samaa mieltä niin kyllähän nuo muutaman joukkueen kalPan selätykset kannattaa Tuokkolan ottaa vakavasti. Tai itse asiassa kaikki muun kärkinelikon kohtaamiset. Ainakin itse Tuokkolana yrittäisin kovasti löytää lääkettä tämän "peikon" selättämiseen ja melko pikaisesti mikä ei varmaan helppoa ole kun kysymys on kuitenkin ainakin osin ihmismielen oikuista.

Tällä hetkellä Pelsut on ottaneet alkusyksyn jälkeen kolme voittoa peräkkäin, vieläpä kaksi Kalpan kotikaukalossa ja 1. sekä 3. täysin ansaitusti. Lisäksi vielä yksi peli taitaa olla jäljellä parin viikon päästä Lahdessa. Ässät on ollut jo toista kautta KalPalle voittamaton, tulossa pirun tärkeät kolme kohtaamista reilun parin viikon sisään. Niin ja yksi sitten vielä maaliskuussa. Mutta enivei reilun kahden viikon sisällä kohdataan muu kärkikolmikko yhteensä neljä kertaa (12 pistetä jaossa) ja jatkoa ajatellen niillä voi olla iso merkitys meinaan että Ässät ja Pelsut ovat vielä täysin hengissä taistelussa runkosarjan voitosta ja varsinkin niistä kohtaamisista ei kaikkia pisteitä saisi antaa valua pois käsistä.

Muista myös suuri ja mahtava Jokerit on ollut KalPalle paha vastustaja, toki viimeksi saatiin hiukan tasoitusta kauden voimasuhteisiin. Kärkinelikon ulkopuolelta Kärpät on kurmuuttanut ainakin tulosten valossa KalPaa mennen tullen sitten harjoituspelikauden. Muiden kanssa onkin sitten mennyt jo paremmin.

Vaikka itse en ole vakuutunut että yksi pakki tai/ja hyökkääjä olisi KalPalle joku sateentekijä (suunnan muutos on lähdettävä jo nyt olemassa olevasta rungosta) niin kyllähän tuo pakkikalusto sen verran haavoittuvaiselta näyttää että joku on ja aika piakkoin saatava. Siitä tulikin mieleen että eikös KHL:n siirtoikkuna sulkeudu jo 15.1 eli siis tämä viikonloppu näyttää millaista kevättä mahdolliset itätuulet Kuopioon tuovat.
 
Viimeksi muokattu:

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Neljä edellistä peliä, kolme pistettä 12 tehtyä maalia ja 14 päästettyä maalia (yksi rankkari), huomaa missä on ollut suurin ongelma viime aikojen pelissä.

Oman pään pelaaminen on ollut tämän viikon peleissä täysin luokatonta Kun Lukko, Pelicans ja jopa Tappara ovat saaneet KalPan sekaisin omissa.
Nyt toimistolla on pakko tehdä isoja ratkaisuja ja sijoittaa tarvittaessa isokin summa vähintään yhteen kunnon pakkiin, joka paikkaa Lannonin.

Ellei sellaista pakkia saada voidaan tämä kausi vetään samantien alas viemäristä kun puolustus pelaaminen on mennyt alas kuin lehmän häntä puolustuksen loukkaantumisten jälkeen.
Toki se kakkossentterikin tarvittaisiin jakamaan Kuparisen taakkaa mutta puolustuksessa on tällä hetkellä ne suurimmat ongelmat, joihin ei ole edes mahdollista ratkaisua nykyisessä joukkueessa.

Lisäksi kun muistetaan, että seuraavasta yhdeksästä pelistä kolme on Ässiä vastaan (kaksi kertaa ensi viikolla), kahdesti Jokerita ja kertaalleen niin Kärpät kuin Pelicans voidaan jo tämä kausi sitten taputella ellei vahvistusta alakertaan tule.
Todennäköisesti kun noista peleista pisteitä tulee max. yhdeksän niin siihen meni sarja johto ja voidaan keskittyä pelaamaan korkeintaan kotiedusta.
 
Viimeksi muokattu:

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Edelleenkin K. Kapasen suulla on sanottu, että sitä pakkia etsitään. En ymmärrä, miten se voi olla niin vaikeaa tajuta.

Ehkä kannattaisi nyt laittaa vähän jäitä pöksyyn, kun kenellekään tuskin on faktaa siitä, milloin se pakki löytyy.
 

KalPan toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pääsi tuo edellinen peli Tapparaa vastaan menemään täysin ohi ja vasta jälkikäteen tuli selville se, että Miettinen oli pudotettu kolmoseen Kermanin ja Hentusen keskelle. Jos tämän olisin tiennyt niin ehdottomasti olisin halunnut pelin netin kautta katsoa. Näin hereillä sitä tuli oltua.

Asiaan. Mielestäni Junnila on kokonaisuutena ollut erittäin positiivinen kaveri KalPan joukkueessa. Vastaavasti Rissanen, vaikka alkukauadesta ei kovia odotuksia suoraan aivan lunastanut, kuuluu siihen kastiin jonka potentiaalia ei ole täysin vielä pitkässä juoksussa päästy näkemään. Suunta on kuitenkin ollut oikea.

Kun näistä henkisten lukkojen purkamisesta puhutaan niin tässä on Tuokkolalta pitkään aikaan paras idea yrittää saada Kapasen lukkoa aukeamaan. Nuoret sähäkät kaverit samassa ketjussa ja muutenkin sellaista vauhtia, etenkin Junnilalta, joka varmastikin saa Kapasen käyttämämään myöskin omaa vahvuuttaan eli nopeutta paremmin. Toivottavasti tämä ketjumuutos ei jää vain yhden ottelun mittaiseksi vaan tätä kokeillaan pidempään.

Jos sitten joskus saadaan uusia pakkeja takaisin riviin, niin silloinhan Riekkinen voidaan laittaa sinne Hentusen ja Kermanin keskelle ja Toma pääsee pelaamaan nolla nollaa nelosen keskelle. Tällöin tilanne on se, että peliesityksien mukaisilla näytöillä ansaitut roolitukset menevät oikeuden mukaisesti ja oikein. Eli Toma pääsee nelosen keskelle.

Nyt ennen uusien pakkien tuloa jään odottamaan pappaketju vol.2 heräämistä, jossa pelaajien täytyy ottaa vastuuta omasta tekemisestään ja pyrkiä nostaa koko ketjuna, ei vain yksittäisten pelaajien, tasoa. Ensin lähdetään siitä, että omissa ei soi, jonka jälkeen jos paikkoja on, niistä pyritään tekemään maali. Aivan kun alempien kenttien kuuluukin.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nyt kun 2/3 sarjasta on pelattu, voi alkaa katsella kristallipalloa ja suunnata katseen kohti loppukautta. Alkuun pakko heittaa että kokonaisuutena kausihan on mennyt aivan Helwetin hyvin. Tällä hetkellä 10 pisteen kaula kakkoseen ja pistekeskiarvo 2,05. Vaikka joukkueesta löytyy pelaajia (huom. monikko), joilta olisi voinut odottaa enemmän, kovin paljon parempaan alkukauteen Tuokkola joukkoineen, saati kukaan muukaan, ei olisi voinut joukkuetta ohjata vaikka valmennus lynkattiin hyvissä ajoin ennen kautta jo noin vuosi sitten. Jokatapauksessa pirun hyvää työtä Tuokkola.

Vaikka sarjataulukko näyttää pirun hyvältä, itse kuitenkin näkisin myös tummia pilviä joukkueen yllä. Ok, jo näillä pisteillä säälipaikka alkaa olla varma ja loppukauden totaali rämpimiselläkin (piste per peli) suora playoffs paikka ja kotietu alkaa olla haarukassa (mitä ennen kautta olisin pitänyt huippu suorituksena) , mutta tarjolla tietysti on nyt paljon enemmänkin, runkosarja voitto ja hyvät asetelmat lopulliseen taisteluun kannusta. Tällä hetkellä näkisin että se on kuitenkin tosi ison työn takana. Ei mahdoton mutta...

Tällä hetkellä KalPalla tosiaan 10 pisteen kaula ja pistekeskiarvo 2,05. Kuitenkin kuntopuntari kertoo että suunta on jyrkästi laskeva. Viimeiset kymmenen peliä ovat tuoneet pisteitä 1,4/peli (viisi viimeistä peliä 1,2/peli). Sattumaa vai ei, sen jokainen itse päättäköön. Onneksi kymmenen viimepelin otannalla myös Ässät (1,2/peli) ja Pelsut (1,7/peli) on pelanneet heikompaa jaksoa. Mutta hieman yllättäen takaa kyllä tullaan ja pelottavan kovaa. Kymmenen viimepelin otannalla Jokerit (2,2/peli) ja rakas naapuri Jyppi (2,3/peli) ovat kuin varkain, siis oikeasti tulossa mukaan runkosarjan voittotaisteluun. Vaikkei runkosarjan voitolla vielä paljoa olla saavutettu, kyllähän playoffseja ajatellen kevään kunto ratkaisee.

Jos on kymmenen viimepeliä ollut KalPalle nihkeitä, ei kymmeneen seuraavaan peliin helppoja pisteitä ole luvassa. Kymmenen seuraavan pelin (kuukauden) sisään kohdataan toista vuotta KalPalle voittamaton Ässät kolme kertaa (yksi kotona, kaksi vieraissa). Lisäksi kovassa vireessä oleva ja KalPalle hankala vastustaja Jokerit kohdataan kahdesti (kerran kotona, kerran vieraissa). Ja jatketaan listaa TV-shopin tyyliin "eikä siinä kaikki". Runkosarassa vielä voittamaton Kärpät vierailevat kerran montussa ja kerran KalPan vierailee juuri niskalenkin ottaneen Pelicansin vieraana. Kymmenestä seuraavasta pelistä seistämän etukäteen sekä äärimmäisen haastavia (hankalia) että pirun tärkeitä.

Että heleppoa ei tule olemaan. Tällä hetkellä kaikki on kuitenkin vielä omissa käsissä. Kausi on tietty pitkä ja joka joukkueelle tulee heikompia jaksoja mutta kannattaa myös katsoa mitä heikomman jakson taustalla on tapahtunut. Uskoisin että kymmenen pelin heikompi jakso ei ole pelkkää sattumaa tai huonoa tuuria. Suunnilleen samassa ajassa myös yv tehot ovat romahtaneet. Niin ja Laurila loukkaantui viimevuoden viimeisessä pelissä millä on saattanut olla paljon luultua suurempi vaikutus, oman pään pelin lisäksi, ylivoimaan riisumalla yhden kuvion/viivapelotteen pois kuvioista. En tiedä voiko yhden miehen poissaaololla olla niin iso merkitys mutta kyllähän se osaltaan karsii yhden kuvion pois käytöstä ja samalla helpottaa vastustajan av-pelaamista kun viivakuviosta ei tarvitse niin huolehtia tällä pakkikalustolla. Tottakai myös Lannonin loukkaantuminen vaikuttaa oman pään pelaamiseen muttei se selitä yv-tehottomuutta ja pidemmän aikavälin nihkeyttä. Varmaan tilanteeseen ei ole yhtä selitystä tai saattahan se olla vain ohimenevä heikompi jakso mutta toivon mukaan se uusi pakki löytyisi nopeasti (tähtimerkkien ollessa kohdallaan jo seuraavaan peliin). Niin ja yllä esitetyllä perusteilla en usko että pelkkä oman pään luuta riittää avaamaan solmua vaan itse toivoisin tulijalta apua myös ylivoimaan.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Eipä tule ainakaan Mäkelän Tuukkaa. Mahdollinen siirto kariutui Mäkelän loukkaannuttua ottelussa JYPiä vastaan. K.Kapanen on muuten kysellyt Pelicansin Joonas Järvistä. Kertoo lähinnä siitä, miten tyhjät pelaajamarkkinat tällä hetkellä on, sillä Järvinen ei tule ihan pienellä hinnalla jengiä vaihtamaan! : D
 

marston

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
K.Kapanen on muuten kysellyt Pelicansin Joonas Järvistä. Kertoo lähinnä siitä, miten tyhjät pelaajamarkkinat tällä hetkellä on, sillä Järvinen ei tule ihan pienellä hinnalla jengiä vaihtamaan! : D

Kieltämättä aika huvittavalta kuulostaa jos tämä paikkansa pitää. Ei voi Kimmoa ainakaan yrityksen tai pokerin puutteesta syyttää, jos ihan tosi mielellä on Järvistä kysellyt. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää mitä hän on tarjonnut vastineeksi Pelsuille, sillä sen verran absurdi tuo vaihto edes teoriassa olisi. Järvistä olen kyllä jo useamman vuoden ajan haaveillut KalPan paitaan, että sikäli kelpaisi.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
K.Kapanen on muuten kysellyt Pelicansin Joonas Järvistä. Kertoo lähinnä siitä, miten tyhjät pelaajamarkkinat tällä hetkellä on, sillä Järvinen ei tule ihan pienellä hinnalla jengiä vaihtamaan! : D

Miltäs kuulostaisi Jesse Jyrkkiö <-> Iiro Pakarinen?

Jyrkkiö viihtyisi varmasti hyvin Kuopiossa vanhojen kavereiden Salmisen ja Kuparisen kanssa, Ässissä tuskin peliaikaa hirveästi tällä kaudella tulee kun Caldwell toipuu pelikuntoon.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Miltäs kuulostaisi Jesse Jyrkkiö <-> Iiro Pakarinen?

Jyrkkiö viihtyisi varmasti hyvin Kuopiossa vanhojen kavereiden Salmisen ja Kuparisen kanssa, Ässissä tuskin peliaikaa hirveästi tällä kaudella tulee kun Caldwell toipuu pelikuntoon.

Hyvältä kuulostaisi mikäli Jyrkkiö olisi noin 10cm pidempi, 20kg painavampi ja kiekollisen puolustajan sijaan fyysinen puolustaja. Tämän lisäksi Pakarinen on KalPan hyökkäyksen ainoa pelaaja joka uskaltaa taklata ja aiheuttaa kahakoita, joten siinäkään mielessä tuo vaihto ei palvelisi KalPaa yhtään. Kudroc <-> Pakarinen voisi tulla kysymykseen, jos se röyhkeä sentterikin tulee sitten myöhemmin!
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hyvältä kuulostaisi mikäli Jyrkkiö olisi noin 10cm pidempi, 20kg painavampi ja kiekollisen puolustajan sijaan fyysinen puolustaja.

Juho Mielonen on 10cm pidempi ja ainakin 20kg painavampi. Hänkin olisi varmasti saatavilla Ässistä. :)
 

Fordél

Jäsen
Juho Mielonen on 10cm pidempi ja ainakin 20kg painavampi. Hänkin olisi varmasti saatavilla Ässistä. :)

Itellä tuli ihan sama mieleen eli kun KalPa on pakkia vailla niin liigasta ainoita jollain tapaa varteenotettavia vaihtoehtoja ovat juuri Jyrkkiö ja Mielonen. Näistä tosin Jyrkkiö ei ole ehkä sitä mitä KalPa tarvitsee, mutta Mielonen voisi olla. Kannattaisi ainakin testata kaverin kyvyt.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Järvisen kanssa jos haluaisi Kapanen vaihtaa, niin Koskinen ja Salminen tähän suuntaan...ehkä vielä Kuparinenkin. Sen verran tärkeästä pelaajasta on kyse.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös