Mainos

KalPa kaudella 2011-12

  • 410 091
  • 921

IJR79

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Mielenkiintoista nähdä, löytyykö varteenotettavia vaihtoehtoja liigan sisältä (esim. SaiPan Savilahti-Nagander) vai hankitaanko joku arpa ulkomailta. Arvat Masuhr ja Lannon osuivat, joten pitäisiköhän tässä kohtaa sanonta "ei kahta ilman kolmatta" paikkaansa?

Viimeisimpien uutisten mukaan taitaa siis olla loputkin toivot heitetty, että Lannonia enää tällä kaudella loorassa nähtäisiin.

Onneksi näitä ulkomaan arpoja ei tarvitse aivan täysin puskista vetäistä. Kai niitä suhteita sen verran on tuonne ison rapakon taakse (Timonen, Hartnell, Janne Kekäläinen etc.), ettei täysin summassa tarvitse lähteä kalaan.

Toiveissa toki joku Lannonimainen oman pään kohtuullisen kädellinen junttura. Eiköhän meillä yv-viivamiehiksi löydy nykyisistä aina joku (Masuhr, Kauppinen, Timonen).
 

KalPan toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vasta nyt pääsin koneen ääreen eilisen pelin jälkeen, mutta kiitetään nyt näin virallisesti MIETTISEN- ketjua!

Jos pelin taso vakiintuu tuolle tasolle ja ne itseluottamuksen palaset alkavat numeroitumaan myös tulostaululle maalien muodossa, niin loistava homma. Yksi peli ei kuitenkaan vielä kesää tee, mutta ensimmäisen kerran kyseinen ketju pelasi tällä kaudella kokonaisen hyvän pelin eikä vain yhtä vaihtoa.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Tällä hetkellä puolustajaa ollaan hakemassa, mutta älkää sitten suotta ihmetelkö/suuttuko/huudelko mikäli nyt lähiaikoina jengiin tulee pakin sijasta sentteri. K.K tutkailee siis markkinoilta puolustajaa, mutta myös sentteri saattaa olla tulossa mikäli sopiva pala sattuu löytymään.

Edit. Niin, uutta pakkia harkittiin jo Laurilan loukkaantumisen jälkeen, mutta nyt on siis Lannonin loukkaantumisen myötä varmasti sellainen tulossa.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Jos Antti Halosella on oikeasti jo ensi kaudesta sopimus KalPan kanssa, niin en näkisi mitenkään mahdottomana että voisitte saada hänet vahvistamaan puolustusta jo tämän kevään ajaksi, sen verran pahoissa rahaongelmissa tuntuu Timrå olevan. Aika pienelle jääajalla on tällä kaudella Ruotsissa jäänyt lisäksi.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Viime kaudella reagoitiin pakkihankintoihin mielestäni tosi hyvin, Lehtivuori oli hyvä haku odotusarvoltaan ja Lannonhan oli sitten voittopotti. Joten uskon, että hyvä(t) pelaaja(t) sieltä löytyy. Ja sikäli onni, jos näin voi edes sanoa että aikaa siirtojen takarajalle on vielä suht hyvin, mikäli loukkaantuminen olisi sattunut vaikka parin viikon päästä.
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Lotvosen Kimmo olisi kyllä varmasti hyvä korvaaja Lannonille. Samanlainen pelityyli ainakin on. Lotvonen on tosin ollut koko kauden ilman joukkuetta, enkä tiedä onko hän jo ripustanut hokkarit naulaan.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Lotvosen Kimmo olisi kyllä varmasti hyvä korvaaja Lannonille. Samanlainen pelityyli ainakin on. Lotvonen on tosin ollut koko kauden ilman joukkuetta, enkä tiedä onko hän jo ripustanut hokkarit naulaan.
Sinun olisi ainakin aika ripustaa näppäimistö naulaan. Ei jatkoon, paitsi surkeat provot-sarjassa.

Kesäesan vakuutteluihin sentterin hankinnasta en enää jaksa uskoa. Tosin sehän kruunaisi koko paletin, että hankittaisiin joku kallis sentteri floppaamaan ja sitten puolustukseen tulisi vain joku anttiylönen koististen ja riikoloiden jatkoksi. Toivottavasti Pigmentoitunut hankkii ennemmin selkeän vahvistuksen puolustukseen ja jättää vaikka sentterin hankkimatta, kuin että hankisi keskinkertaisen pakin ja keskinkertaisen sentterin.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Tapparasta olen koittanut Viktor Ekbomia ja Jussi Halmetta tarjota muille, mutta ainakaan vielä ei ole napannut. Eihän kumpikaan ole lähellekään Lannonin tasoa, mutta Halme on kunnossa ollessaan hyvä yleispakki jopa kakkosparissa ja Ekbom potentiaalisena pelaajana voisi olla pidempikin projekti. Peruspakki, jolla raamit kunnossa. No, eiköhän teille joku kovempi nimi tule, mutta mikäli ei natsaa, niin Tampereelta vaan hakemaan!
 
Suosikkijoukkue
KalPa /naisjoukkue
Lannon ei ole ollut kovin pitkiä pätkiä poissa kokoonpanosta tulonsa jälkeen joten hänen jättämänsä aukon suuruus pakiston koko työssä näkyy tosiasiallisesti vasta jonkin ajan päästä.
Ei tuo siirtoraja niin kauhean kaukana enään ole joten sitä edes osittain todella "lankun"korvaavaa pakkia kannattaisi kyllä alkaa katsella sillä muutoin saatetaan ollaan hyvin äkkiä A-junnuilla luutimassa Koskisen edustalla. Vaikka kuinka hyviä nuoria meillä onkin sen varaan ei oikein voi tänäkeväänä ihan kokonansa jättää loukkantumisten sattuessa jos kannua halutaan torilla heilutella.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Lannon ei ole ollut kovin pitkiä pätkiä poissa kokoonpanosta tulonsa jälkeen joten hänen jättämänsä aukon suuruus pakiston koko työssä näkyy tosiasiallisesti vasta jonkin ajan päästä.
Ei tuo siirtoraja niin kauhean kaukana enään ole joten sitä edes osittain todella "lankun"korvaavaa pakkia kannattaisi kyllä alkaa katsella sillä muutoin saatetaan ollaan hyvin äkkiä A-junnuilla luutimassa Koskisen edustalla. Vaikka kuinka hyviä nuoria meillä onkin sen varaan ei oikein voi tänäkeväänä ihan kokonansa jättää loukkantumisten sattuessa jos kannua halutaan torilla heilutella.

No johan tuo on ilmoitettu, että korvaajaa etsitään. Kertoo mm. SS. Sama uutinen löytyy KalPan sivuiltakin.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Puolustajaa sisään, kiitos. Paskin peli puolustussuuntaan tänään mitä olen koko kaudella nähnyt. On se käsittämätöntä miten pahasti peli voi seota Lannonin loukkaantumisen myötä. Laskiko joku monta 2v1 hyökkäystä Lukko sai tuon pelin aikana?

Kuitenkin sarjajohto pysyy 11 pisteessä joten eipä tästä kovin huono fiilis jäänyt. Vähän kuitenkin harmittaa kun kolme pistettä kustiin puolustuspään virheiden vuoksi.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Kyllä joo. Pakki/pakkeja täytyisi löytää jostakin - vaikka kiven silmästä. Eikä sitten mitään putkinäkö-Pukkia etc etc. Eiköhän viimeistään nyt selvinnyt se seikka, että Lannonin ja Laurilan puuttuminen rosterista tekee KalPan pakistosta heikon ja virhealttiin! Jos uusia miehiä ei ole tulossa, niin tässä ryssitään ehkä kaikkien aikojen paras mahdollisuus voittaa jotain suurta!

Kokonaisuus on näemmä osien summa. Jotkut osat ovat näemmä vaan tärkeämpiä kuin toiset...
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jos uusia miehiä ei ole tulossa, niin tässä ryssitään ehkä kaikkien aikojen paras mahdollisuus voittaa jotain suurta!

En tiedä, miten seuraat uutisia, mutta eikö tuo nyt ole aivan riittävän selvästi tuotu esille seuran puolelta, että pakkia etsitään. Ja jonkunlainen varmasti löydetään, toivottavasti se on mahdollisimman hyvä.
 

KalPan toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Milloin viimeksi KalPa on tehnyt yv:llä maalin? Ei perkele.

Nyt varmaankin akuutein tarve on pakistossa noiden loukkaantumisien myötä, mutta kyllä Tuokkolakin joutuu nyt katsomaan peiliin ja miettimään, että mitähän tuon yv:n kanssa voisi tehdä. Nyt siellä vaan siirrellään kiekkoa ja kun laukausulinjat on peitetty kohtuu hyvin menee peli ihan neppailuksi. Kannattaisi varmaan ottaa itse heti jäähy jos vastustakin saa ja pelattaisiin 4 vs.4, koska tuntuu, että tasakentällisin KalPa pelaa paremmin.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Milloin viimeksi KalPa on tehnyt yv:llä maalin? Ei perkele.

Tänään. Kiiskinen ampui ropelliranteen siniviivalta sisään. Milloin viimeksi yv-pyörityksen seurauksena? Joskus Kärppiä vastaan. Kapasen syöttö kimposi Haatajan luistimesta maaliin. Milloin tehtiin ylivoimamaali hallitun kuvion jälkeen? Ei minkäänlaista hajua.

Edit. Mahtaisikohan Mikko Jokela olla saatavilla HIFK:sta? Siitä yksi oma poika lisää kotiin. Toisi kaivattua fyysisyyttä ja on ihan ok tason mies myös kiekollisesti.
 

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jos pysyy luistimilla pystyssä ja tunnistaa vastustajan omista, niin kelpaa. Jos osaa syöttää omille, taklata vastustajia ja tarvittaessa myllyttää, kyseessä olisi tähtihankinta.

Se myllyttäminenkin on jokseenkin turha vaatimus, joten eiköhän se riitä, että pelaa helpon syötön omille ja pitää oman miehensä. Ennemminkin kääntäisin tuon niin päin, että osaa puolustaa ilman jäähyjä, kuten Lannon. Mitään Prongeria tänne ei olla kaipailemassa, vaan perusvarma pakki, joka hoitaa ruutunsa moitteettomasti.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Milloin viimeksi KalPa on tehnyt yv:llä maalin? Ei perkele.

Nyt varmaankin akuutein tarve on pakistossa noiden loukkaantumisien myötä, mutta kyllä Tuokkolakin joutuu nyt katsomaan peiliin ja miettimään, että mitähän tuon yv:n kanssa voisi tehdä. Nyt siellä vaan siirrellään kiekkoa ja kun laukausulinjat on peitetty kohtuu hyvin menee peli ihan neppailuksi.

Tänään. Kiiskinen ampui ropelliranteen siniviivalta sisään. Milloin viimeksi yv-pyörityksen seurauksena? Joskus Kärppiä vastaan. Kapasen syöttö kimposi Haatajan luistimesta maaliin. Milloin tehtiin ylivoimamaali hallitun kuvion jälkeen? Ei minkäänlaista hajua.

Tämä on aivan helvetin tärkeä haaste tämän hetken KalPalle. Aiheesta on tullut avauduttua pariin otteeseen mutta jatketaan silti. Tällä hetkellä liigan tilastot näyttävät KalPan yv:sta aivan väärää kuvaa. Keskimäärin verkon pitäisi heilua alle kymmenen minuutin mutta nyt aikaa lasketaan jo viikoissa. Kyllä tuolla materiaalilla pitäisi pystyä parempaan. Sitten Kärppä pelin KalPan yv:llä vastustaja on onnistunut kerran ja KalPa kerran, Kiiskisen soololla tänään. Tartteis tehdä jotain.

Jotenkin kalPan yv:sta on jäänyt kuva että kaikki yritetään liian varmasti. Ensinnäkin jotenkin usein on näyttänyt että liike- ja syöttönopeus tippuu puolen jolloin jo pelkkä alueelle meno on tuskastuttavan vaikeaa, vaikkei yv vielä siihen ole kaatunut. Sen sijaan yv pyöritys on mennyt pääsääntöisesti syöttelyharjoitukseksi jossa ei näytä olevan oikeastaan mitään kiimaa tehdä maalia. Ei haastoja ei laukauksia vaan todellakin pysytään mukavuusalueella ja syötellään kuin se olisi itse tarkoitus, kunnes kiekko menetetään ilman ensimmäistäkän yritystä pelata kiekkoa maalia kohti. En tiedä mitä haetaan mutta nyt se ei toimi. Liekö niitä henkmualiman ongelmia. Luotetaanko liikaa itseen ja kaveriin (että ollaan niin hyviä että saadaan pelattua tyhjiin) vai eikö luoteta jolloin koko paikkaa ei uskalleta loppupelissä rakentaa vai pelataanko jotain liian monimutkaista?

Jotenkin tuntuu että pitäisiköhän välillä kiekkoa toimittaa yksinkertaisemmin maalille ja halukkaat perään, ei se paljon tehottomammaksi voi mennä. En tiedä kuin valmennus yv:aa on ohjannut vai miten vapaat kädet pelaajilla on mutta nyt olisi korkea aika antaa selvät sävelet mitä yritetään ettei jää kokonaan yrittämättä.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jotenkin tuntuu että pitäisiköhän välillä kiekkoa toimittaa yksinkertaisemmin maalille ja halukkaat perään, ei se paljon tehottomammaksi voi mennä. En tiedä kuin valmennus yv:aa on ohjannut vai miten vapaat kädet pelaajilla on mutta nyt olisi korkea aika antaa selvät sävelet mitä yritetään ettei jää kokonaan yrittämättä.

KalPan ongelma on ollut pitkään jo maskipelaaminen ylivoimalla. Ja nimenomaan oikea-aikainen maskipelaaminen. Maalivahdin näkökenttää ei tarvitse peittää koko ylivoimaa, vain sillä hetkellä, kun veto lähtee.

Sanotaan, että Masuhrin vetopaikat ylivoimalla on vastustajan toimesta pelattu pois. Minusta Masuhrilla on ollut paljonkin paikkoja ampua suoraan syötöstäkin, mutta kun ei ole minkäänlaista maskia, niin se ampuminen on täysin turhaa, ellei nyt poikkeuksellisen läheltä pääse ampumaan. Lisäksi syöttöjen laatuun on pakko kiinnittää huomiota. Vaikka kiekko liikkuu, niin harvoin se tulee täsmälleen kohdalleen niissä tilanteissa, missä sillä on merkitystä, eli suoraan syötöstä vedoissa.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPan ongelma on ollut pitkään jo maskipelaaminen ylivoimalla. Ja nimenomaan oikea-aikainen maskipelaaminen. Maalivahdin näkökenttää ei tarvitse peittää koko ylivoimaa, vain sillä hetkellä, kun veto lähtee.
Onhan se näinkin nähtävä. Ilman maskia sen lisäksi että maalivahti näkee laukauksen, pääsee myös rauhassa tulemaan vastaan ja torjumaan sen. Toisaalta eipä sieltä kovin niitä laukauksiakaan tule tai edes maalille heittoja. Onhan se aika heikkoa että Masuhr on ainut viivapelote ja sekin on nykyisin aikalailla pois pelattu. Aika kauan saadaan Laurilaakin odotella. En tiedä olisiko Kermanin paikka sitten viivassa kunhan ensin kuntoon itsenä saa. Niin tai olisiko tulevasta hankinnasta apuja myös tähän rooliin.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onhan se näinkin nähtävä. Ilman maskia sen lisäksi että maalivahti näkee laukauksen, pääsee myös rauhassa tulemaan vastaan ja torjumaan sen. Toisaalta eipä sieltä kovin niitä laukauksiakaan tule tai edes maalille heittoja. Onhan se aika heikkoa että Masuhr on ainut viivapelote ja sekin on nykyisin aikalailla pois pelattu. Aika kauan saadaan Laurilaakin odotella. En tiedä olisiko Kermanin paikka sitten viivassa kunhan ensin kuntoon itsenä saa. Niin tai olisiko tulevasta hankinnasta apuja myös tähän rooliin.

Monestihan siellä maalilla näennäisesti joku mies heiluu, mutta ei oikea-aikaisesti peitä maalivahdin näkökenttää, mikä on tärkein pointti. Heiluu sen verran, että ei sieltä pahemmin vastaan pääse tulemaan, mutta jos sen vedon näkee, niin useimmiten liigatason maalivahdit sen ottaa, jos ei muuta suuntaa.

Laukauksia on todellakin tullut aivan liian vähän. En kyllä sanoisi, että Masuhria on pelattu pois, vaan luulen, että Masuhr itsekin tietää, että on turha laukoa minkäänlaisella kudilla maalille, jos ei ole maskia. Onhan Masuhr tainnut pari maaleistaan tehdä "seikolamaisilla vipeillä", silloin kun se maskipelaaminen on ollut kohdallaan (olipa sitten vahinko tai tarkoituksella). Ylivoimapeli ei ole mitään onnenkauppaa, vaan töitä on tehtävä silloinkin. Miehet ja kiekko liikkuu nykyisinkin, maskipelaaminen on se, missä pitää petrata todella paljon.

Se on faktaa, että ylivoima on ollut sinänsä karmeaa katsottavaa, kun laukauksia ei tule ollenkaan. Jos maskipelaaminen olisi kunnossa, niin uskon, että niitä laukauksiakin tulisi enemmän.

Edit. Niin ja eiköhän nyt tyydytä siihen, että saataisiin edes kohtuullinen oman pään luuta korvaamaan sitä Lannonia, eikä haaveilla mistään Liigan kärkipakeista.
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Tarvitsemme tällä hetkellä koodinimen suppo. Suppo on hyvä puolustaja, joka niittaa kaikki laitaan yhtäaikaisesti ja kaiken tämän seassa seppo passaa maalintekijöille paikat, niin voi HentunenKapanenKermanMasurh paukuttaa lätkää verkkoon kun sillä on kova pyssy. Paljonkohan maksaisi ostaa Kudroc ja Varakas puolustuspäähän? Timonen irtoaisi varmasti myös melko halvalla, siis se osakkeen omistaja. Vähän niinku päällikkö. Ja siitä puheen ollen.. Tai sitten ei. Jos nykyinen rosteri ei riitä, niin silloin kaiketi pitää katsoa ne paikat ja profiilit, jotka menee vaihtoon. Ja niiden pelaajien pitää osata pelata samalla tasolla myös silloin, kun kisusakke hurlumhei heiluttaa veturia niin että pietarissakin kiskot tutisee. Ei me ehkä saada rafalskeja tänne, hyvä jos joku perriini tai jalasvaaara osuisi. Omiin muniin pitää katsoa ennenkuin sinne puhaltaa, muuten se käry käy vain omaan nokkaan. Ei tää oo niin vaikeeta, tää on hokia.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mitä vittua nyt taas. Nämä nettihuhut on aina yhtä ihania. Joko haikaillaan epärealistisesti adamhalleista ja sonnenbergeista, tai sitten vedetään ihan riman ali ja spekuloidaan pelaajalla, joka ei ole pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa Elitserienin jumboseurassa. Siinähän sitä olisikin varsinainen vahvistus, ehkä juuri ja juuri pystyisi Koistisen ja Riikolan haastamaan? Ennemmin vaikka Mikko Pukka kuin tämä Högström.

Ylivoimasta: ykkösyv:ssä on kaikki palikat kohdallaan, mutta luovuus on kadonnut. Menee nykyään liian usein siihen, että Kiiskinen tai Salminen pitää kiekkoa ja luistelee laidassa kahdeksikkoa, sitten antaa helpon syötön pakille joka antaa toiselle laidalla ja sama ruljanssi uudestaan. Niitä nopeita neliöän läpiannettuja syöttöjä, joilla tuo ketju teki tuhojaan, ei ole enää nähty. Koostumusta ei kannata rikkoa, pitäisi vain vähän viilata kuvioita. Maski on toki tärkeä, mutta sen ajoittaminen oikein on todella vaikeaa, kun kahden minuutin ylivoimalla tulee yleensä vain n. 2-3 laukausta. Puoliminuuttia hierotaan kiekkoa, sitten kun tulee vetopaikka niin maskin olisi oltava kohdallaan, jos ei ole niin hierotaan taas puoli minuuttia. Ei ihme, ettei tulosta tule.

Toinen asia on sitten tämä kakkosyv. Siinä ei ole edes palaset kohdallaan. Sekä Hentunen, että Kapanen menevät täysin hukkaan viivamiehinä. Sama pätee Kermaniin, kunhan saikulta palaa. Kapanen on nykyään ihan hyvä kolmosketjun laituri (terveisiä), mutta pystyisi edelleen omalla liikkeellään luomaan ylivoimalla paikkoja. Nyt sitä mahdollisuutta ei voida hyödyntää, koska Sami joutuu pojottamaan siniviivalla. Kapanen ja Hentunen ovat edelleen vaarallisia pelaajia ylivoimalla, mutta he ovat sitä vain omilla paikoillaan, eli hyökkääjinä. Samaan aikaan samettikätiset pikakiiturit Miettinen&Riekkinen hierovat kulmassa kiekkoa ja Pakarinen huseeraa maalin edessä ajoittaen maskin aina väärin. Kummallakaan "pelinrakentajalla" ei riitä jalat pistämään av-pakkaa sekaisin liikkeellä, eikä virtuositeettiä (terveiset Tamille) antaa oivaltavia, peliä eteenpäin vieviä syöttöjä. Ei ihme, ettei tulosta tule. Tuskallista katsottavaa tuo kakkosyv. Tai olisi, ellen olisi jo lokakuussa luovuttanut toivoani sen suhteen. Nykyään sille ketjulle on ihan hyvä tavoite, ettei omissa kolise ja eivät luovuta pelin otetta ihan täysin vastustajalle.


Ei olla edes viimeisiä sarjassa ja silti sain näin katkeran tilityksen aikaiseksi. Aikamoista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös